Saatteeksi: Suomessa kuten muuallakin lännessä on toistuvasti esitetty, että Venäjä aloitti Ukrainan sodan ilman minkäänlaista provokaatiota lännen puolelta. Jeffrey D. Sachs on eri mieltä ja perustelee kantaansa juuri ilmestyneessä kirjoituksessaan. Provosoiminenkaan ei tietystikään oikeuta Venäjän hyökkäystä kuten Sachs toteaa, mutta rauhan löytämisen kannalta sodan syttymiseen liittyneet syyt on tiedettävä.
JEFFREY D. SACHS on maailmankuulu taloustieteen professori, bestseller-kirjailija, innovatiivinen kouluttaja ja yksi kestävän kehityksen globaaleita johtajista.
Common Dreams 23.05.2023
JEFFREY D. SACHS
Ukrainan sota provosoitiin – ja miksi sillä on merkitystä rauhan saavuttamiseksi
Kun ymmärrämme, että kysymys Naton laajentumisesta on tämän sodan keskiössä, ymmärrämme, miksi Yhdysvaltain aseet eivät lopeta tätä sotaa. Vain diplomaattiset ponnistelut voivat tehdä sen.
George Orwell kirjoitti vuonna 1984, että ”Kuka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta: kuka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä.” Hallitukset työskentelevät hellittämättä vääristääkseen yleistä käsitystä menneisyydestä. Ukrainan sodan osalta Bidenin hallinto on toistuvasti ja virheellisesti väittänyt, että Ukrainan sota alkoi Venäjän provosoimattomalla hyökkäyksellä Ukrainaa vastaan 24. helmikuuta 2022. Itse asiassa Yhdysvallat provosoi sodan tavoilla, joiden Yhdysvaltain keskeiset diplomaatit odottivat johtavan sotaan jo vuosikymmeniä aiemmin, mikä tarkoittaa, että sota olisi voitu välttää ja se olisi nyt lopetettava neuvotteluilla.
Sodan provosoimisen tunnustaminen auttaa meitä ymmärtämään, kuinka se lopetetaan. Se ei oikeuta Venäjän hyökkäystä. Paljon parempi lähestymistapa Venäjälle olisi voinut olla lisätä diplomatiaa Euroopan ja ei-länsimaailman kanssa Yhdysvaltojen militarismin ja unilateralismin selittämiseksi ja vastustamiseksi. Itse asiassa Yhdysvaltain säälimätön pyrkimys laajentaa Natoa vastustetaan laajalti kaikkialla maailmassa, joten Venäjän diplomatia sodan sijaan olisi todennäköisesti ollut tehokasta.
Biden-tiimi käyttää sanaa ”provosoitumaton” lakkaamatta, viimeksi Bidenin suuressa puheessa sodan ensimmäisen vuoden vuosipäivänä, äskettäisessä Naton lausunnossa ja viimeisimmässä G7-julkilausumassa. Bidenille ystävällinen valtamedia toimii yksioikoisesti Valkoisesta talon papukaijana. The New York Times on pääsyyllinen, joka kuvailee hyökkäystä ”provosoimattomaksi” peräti 26 kertaa viidessä pääkirjoituksessa, 14 NYT-kirjoittajien mielipidekolumnissa ja seitsemässä vierailevassa julkaisussa!
Itse asiassa Yhdysvalloissa oli kaksi pääprovokaatiota. Ensimmäinen oli USA:n aikomus laajentaa Natoa Ukrainaan ja Georgiaan, jotta Mustanmeren alueella Venäjä ympäröidään NATO-mailla (Ukraina, Romania, Bulgaria, Turkki ja Georgia, vastapäiväisessä järjestyksessä). Toinen oli USA:n rooli russofobisen hallinnon perustamisessa Ukrainaan, kun Ukrainan Venäjä-mielinen presidentti Viktor Janukovitsh kaatui väkivaltaisesti helmikuussa 2014. Ukrainan ampumissota alkoi Janukovitšin kaaduttua yhdeksän vuotta sitten, ei helmikuussa 2022 kuten Yhdysvaltain hallitus, NATO ja G7-johtajat haluaisivat saada meidät uskomaan.
Avain rauhaan Ukrainassa on neuvottelut, jotka perustuvat Ukrainan puolueettomuuteen ja Naton laajentumattomuuteen.
Biden ja hänen ulkopolitiikkaryhmänsä kieltäytyvät keskustelemasta näistä sodan juurista. Niiden tunnistaminen heikentäisi hallintoa kolmella tavalla. Ensinnäkin se paljastaisi sen tosiasian, että sota olisi voitu välttää tai lopettaa ajoissa, säästäen Ukrainan nykyiseltä tuholta ja USA:lta yli 100 miljardin dollarin menot tähän mennessä. Toiseksi se paljastaisi presidentti Bidenin henkilökohtaisen roolin sodassa Janukovitšin kaatamisen osallistujana ja ennen sitä sotilas-teollisen kompleksin vankkumattomana tukijana ja hyvin varhaisena Naton laajentumisen puolestapuhujana. Kolmanneksi se työntäisi Bidenin neuvottelupöytään, mikä heikentäisi hallinnon jatkuvaa pyrkimystä Naton laajentamiseen.
Arkistot osoittavat kiistatta, että Yhdysvaltojen ja Saksan hallitukset lupasivat toistuvasti Neuvostoliiton presidentille Mihail Gorbatšoville, ettei Nato siirry ”tuumaakaan itään”, kun Neuvostoliitto hajotti Varsovan liiton sotilasliiton. Siitä huolimatta Yhdysvaltojen suunnittelu Naton laajentumisesta alkoi 1990-luvun alussa, paljon ennen kuin Vladimir Putin oli Venäjän presidentti. Vuonna 1997 kansallisen turvallisuuden asiantuntija Zbigniew Brzezinski täsmensi Naton laajentumisen aikajanan huomattavan tarkasti.
Yhdysvaltain diplomaatit ja Ukrainan omat johtajat tiesivät hyvin, että Naton laajentuminen voi johtaa sotaan. Suuri Yhdysvaltain tutkija-valtiomies George Kennan kutsui Naton laajentumista ”kohtalokkaaksi virheeksi” ja kirjoitti New York Timesissa, että ”sellaisen päätöksen voidaan odottaa sytyttävän kansallismielisiä, lännenvastaisia ja militaristisia suuntauksia venäläisissä mielipiteissä; vaikuttaa kielteisesti Venäjän demokratian kehitykseen; palauttaa kylmän sodan ilmapiiri idän ja lännen suhteisiin ja viedä Venäjän ulkopolitiikkaa suunnalle, joka ei selvästikään ole meidän makuun.”
Presidentti Bill Clintonin puolustusministeri William Perry harkitsi eroavansa vastalauseena Naton laajentumista vastaan. Muistellessaan tätä ratkaisevaa hetkeä 1990-luvun puolivälissä Perry sanoi seuraavaa vuonna 2016: ”Ensimmäinen toimintamme, joka todella vei meidät huonoon suuntaan, oli, kun Nato alkoi laajentua ja toi mukaan Itä-Euroopan valtioita, joista osa on Venäjän rajanaapureina. Tuolloin teimme tiivistä yhteistyötä Venäjän kanssa ja he alkoivat tottua ajatukseen, että NATO voisi olla ystävä kuin vihollinen… mutta he olivat hyvin epämiellyttäviä siitä, että Nato oli heidän rajallaan, ja he tekivät voimakas vetoomus, että emme jatkaisi sitä.”
Vuonna 2008 silloinen Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs ja nyt CIA:n johtaja William Burns lähetti viestin Washingtoniin varoittaakseen Naton laajentumisen vakavista riskeistä: ”Ukrainan ja Georgian Nato-pyrkimykset eivät kosketa vain Venäjän ydinhermoa, vaan ne herättävät vakavaa huolta seurauksista koko alueen vakaudelle. Venäjä ei vain havaitse piiritystä ja pyrkimyksiä heikentää Venäjän vaikutusvaltaa alueella, vaan se pelkää myös ennakoimattomia ja hallitsemattomia seurauksia, jotka vaikuttaisivat vakavasti Venäjän turvallisuusetuihin. Asiantuntijat kertovat meille, että Venäjä on erityisen huolissaan siitä, että Ukrainan vahvat erimielisyydet Nato-jäsenyydestä, jossa suuri osa etnis-venäläisestä yhteisöstä vastustaa jäsenyyttä, voivat johtaa suureen jakautumiseen, johon liittyy väkivaltaa tai pahimmillaan sisällissota. Siinä tapauksessa Venäjän olisi päätettävä, puuttuuko se asiaan; päätös, jota Venäjä ei halua joutua kohtaamaan.”
Ukrainan johtajat tiesivät selvästi, että Naton laajentuminen Ukrainaan tarkoittaisi sotaa. Zelenskin entinen neuvonantaja Oleksi Arestovich julisti vuoden 2019 haastattelussa, että ”hintamme Natoon liittymisestä on suuri sota Venäjän kanssa”.
Vuosina 2010–2013 Janukovitš painosti puolueettomuutta Ukrainan yleisen mielipiteen mukaisesti. Yhdysvallat työskenteli salaisesti kaataakseen Janukovitshin, mikä on kuvattu elävästi nauhalle silloinen Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Victoria Nulandin ja Yhdysvaltain suurlähettiläs Geoffrey Pyattin suunnittelusta Janukovitšin jälkeistä hallitusta viikkoja ennen Janukovitšin väkivaltaista kaatamista. Nuland tekee puhelussa selväksi, että hän koordinoi tiiviisti silloisen varapresidentti Bidenin ja hänen kansallisen turvallisuuden neuvonantajansa Jake Sullivanin kanssa, joka on sama Biden-Nuland-Sullivan-tiimi, joka on nyt Yhdysvaltojen Ukrainan-politiikan keskiössä.
Janukovitšin kaaduttua sota syttyi Donbasissa, kun Venäjä otti itselleen Krimin. Ukrainan uusi hallitus vetosi Naton jäsenyyteen, ja Yhdysvallat aseisti ja auttoi Ukrainan armeijan uudelleenjärjestelyssä, jotta se olisi yhteentoimiva Naton kanssa. Vuonna 2021 NATO ja Bidenin hallinto sitoutuivat voimakkaasti Ukrainan tulevaisuuteen Natossa.
Välittömästi ennen Venäjän hyökkäystä Naton laajentuminen oli keskeisessä asemassa. Putinin Yhdysvaltain ja Venäjän sopimusluonnos (17.12.2021) vaati Naton laajentumisen pysäyttämistä. Venäjän johtajat asettivat Naton laajentumisen sodan syyksi Venäjän kansallisen turvallisuusneuvoston kokouksessa 21. helmikuuta 2022. Putin julisti samana päivänä kansalle pitämässään puheessa Naton laajentumisen hyökkäyksen keskeiseksi syyksi.
Historioitsija Geoffrey Roberts kirjoitti äskettäin: ”Voiko sota estää Venäjän ja lännen välisellä sopimuksella, joka pysäytti Naton laajentumisen ja neutralisoi Ukrainan vastineeksi vakaista takeista Ukrainan itsenäisyydestä ja suvereniteettista? Hyvin mahdollisesti.” Maaliskuussa 2022 Venäjä ja Ukraina ilmoittivat edistyneensä kohti nopeaa neuvoteltua sodan lopettamista Ukrainan puolueettomuuteen perustuen. Sovittelijana toimineen Israelin entisen pääministerin Naftali Bennettin mukaan sopimus oli lähellä saada aikaan ennen kuin Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska estivät sen.
Vaikka Bidenin hallinto julistaa Venäjän hyökkäyksen provosoimattomaksi, Venäjä pyrki vuonna 2021 diplomaattisiin vaihtoehtoihin välttääkseen sodan, kun taas Biden torjui diplomatian väittäen, ettei Venäjällä ollut minkäänlaista sananvaltaa Naton laajentumiseen. Ja Venäjä työnsi diplomatiaa maaliskuussa 2022, kun taas Biden-tiimi esti jälleen diplomaattisen lopettamisen sodalle.
Kun ymmärrämme, että kysymys Naton laajentumisesta on tämän sodan keskiössä, ymmärrämme, miksi Yhdysvaltain aseet eivät lopeta tätä sotaa. Venäjä eskaloituu tarpeen mukaan estääkseen Naton laajentumisen Ukrainaan. Avain rauhaan Ukrainassa on neuvottelut, jotka perustuvat Ukrainan puolueettomuuteen ja Naton laajentumattomuuteen. Bidenin hallinnon vaatimus Naton laajentumisesta Ukrainaan on tehnyt Ukrainasta väärinkäsitettyjen ja saavuttamattomien Yhdysvaltojen sotilaallisten pyrkimysten uhrin. On aika lopettaa provokaatiot ja neuvotella rauhan palauttamiseksi Ukrainaan.
Julkaistu
JEFFREY D. SACHS 2023. The War in Ukraine Was Provoked—and Why That Matters to Achieve Peace 23.05.2023 Common Dreams.
Ensiksikin, amerikkalaisten on aina niin kovin helppoa huudella valtameren takaa kaikkea heidän tuuminkiensa mukaista.
Eihän heillä ole perinteitäkään! Ei diplomatiassa, ei kulttuurissa (pelkkää Disneytä ja mäkkäriä!), vaan ainaisia pyssyperversioita ja luulo etta dollari oikeuttaa kaiken! Eikä osaamistakaan!
Eikä ihmisoikeudet suinkaan heidän mielestään kuulu kaikille, vaan pyhille ja valituille! Niin, ja vain aseille! (Ku Klux Klan…)
Amerikkalainen oikeudenmukaisuuskin oikein kukkii Quantanamossa, tänäkin päivänä!
Erityisesti amerikkalaisuuden erityinen siunaus näkyy talebanien touhuissa, ovathan nämä äärikristillisten, omia kiveksiään jumaloivien vanhoillisten ja kyynisten setämiesten rakkaimpia uskonveljiä (siellä ei akat suutaan soittele!).
Vietnamin ja Irakin veteraanit: – nämä ihmiset rikottiin ei-minkään- toistan tyhjän takia!
Muuten, talebanit ovat USA:n luomat, rahoittamat ja aseistamatkin! Samoin Osama bin Laden, samoin ISIS-kurkunleikkaajat.
Niin että neuvottelua…?
Edelleen, amerikkalaisten EI OLE KOSKAAN tarvinnut kokea neuvostomiehittäjien väkivaltaa! Baltit ja itäeurooppalaiset voivat kertoa monen monta tositarinaa.
Stalinin äänitorvi Ilja Ehrenburg yllytti puna-armeijaa raiskaamaan raiskaamasta päästyäänkin keväällä 1945 Saksaa vallatessa (murskatkaa natsinaisten ylpeys!).
Myös saksalaisten sotavankeina olleet puolattaret ja venakotkin raiskattiin, ei mitään väliä, kunhan oli hame päällä ja hengitti.
Mutta hupsista, Ehrenburg saikin tiukan käskyn pitää suunsa kiinni, kun pistimien kärjissä tuodun reaalisosialismin suosiotakin oli Talliinin Joopin mielestä ajateltava ja varmistettava myös.
1200-luvulta lähtien on Venäjä hyökännyt Suomen kimppuun kymmeniä kertoja.
Neuvottelua…?
Isosta vihasta ei suinkaan selvitty ”neuvottelemalla”. Pikkuryssä Volodjalla on päähänpinttymänä Russkii Mir – evankeliumi. Sen mukaan vain Venäjällä on ylin oikeus toimia maailmanvaltiaana niin kuin se on aina toiminut, ylimielisyyttään.
Neuvostoaikana evankeliumina loisti venäläinen väärennös kommunismista.
Näin ollen alhaisten maan matosten (Lenin: ”hyönteisten”) ja ali-ihmisten kanssa ei neuvotella! Se merkitsisi neuvotteluosapuolten TASA-ARVOISTA asemaa, josta Russkii Mir ei ikinä tule välittämään tippaakaan.
Vielä, Ukraina oli saanut yhteiskuntansa kuntoon, ihmisten tulevaisuudenusko oli vahvaa ja lahjontakulttuuri oli kokenut loppunsa. Toisin sanoen: paremmin kuin Kansojen Vankilassa.
Pikku Volodja rupesi pelkäämään: – entä jos hänen vankinsa (lue: venäläiset) rupeavatkin kysymään että ”miksi meillä ei ole näin”?
Ja niin pikku Volodja valitsi helpon tien: sisäpolitiikan ongelmat ratkeavat itsestään, kun naapurimaan kimppuun hyökätään.
Eipä vangit kapinoi…
Muuten Russkii Mirin yksi esimerkki: Pelastusarmeija haki Venäjältä lupaa omaan toimintaansa siellä. Se kiellettiin: ”vihamielisenä, sotilaallisesti järjestäytyneenä organisaationa.”
Neuvotella…? YK on täysin kädetön, hampaaton, voimaton, avuton ja sokea.
Kummassakin osapuolessa, USA:ssa ja CCCP v.2.0:ssa on pahat valuvikansa, eivätkä nämä kuuntele ketään muuta!
Russkii Mir – evankeliumin loistava esimerkki: venäläinen takapuolensuristin. Se vaan ettei se surise eikä mahdu takapuoleen.
Putinin korviin ei liene kantautunut Mauno ”kylläsesiitä” Koiviston haikumaista mietelmää provosoitumisesta. Ettei pitäisi. kun.
Koivistolla saattoi olla kova lentopallokäsi, mutta Putin on muuten vaan kova jätkä, tai ainakin sellaista hyvin esittää.
Aamupuurolusikkaansa pitkään etsimään joutuneva 3/4-dementoitunut, amerikkalaisen rahamaailman renkisheriffi Biden höpöttelee läpiä päähänsä, jolle reikäisinkin juusto jää kakkoseksi.
Vihreään paitakuosiinsa rakastunut VeeZele kiertää Amerikan mädän omenan tartunnan saaneissa Euroopan ummehtuneissa vallan kammareissa kuin rokkistara ikään. Levy vain on jäänyt ikävänkuuloisesti päälle. Monille ko. äänimaisema ja sen muva sisältö edustaa kaikkea muuta kuin viimeisintä hottia. Pikkutsetakin tullee huomaamaan, että muodit vaihtuvat tiuhaan, ja armeijanvihreä wannabesoldierluukki voi piankin olla menneen talven lumia, ellei peräti ydintalven.
Tseffri Saas on kyllä oikessa siinä, että seriffi Biddenin lusikka on vahvasti ollut hämmentämässä soppaa, johon Euroopan omat eunukkelit ovat olleet puolipakotettuja lisäämään omia mausteitaan, korvalehdykät pääkokin toiveiden mukaisesti suunnattuina.
Kuten tasavaltamme kamreerilla, joka on tätä tointa suorittanut partiopojan innolla, aina valmiina. Vai oliko pinskut aina valmiina, vai valmis?
Se on varmaa, ettei kamreeri ole Sorsamojärvellä ollut piirileikissä ”etsin ystävää”.
Muistaakseni se meni näin;
”Etsin ystävää, etsin ystävää, pioneerileiriltä mä etsin ystävää. Löysin, löysin, löysin ystävän, hänen kanssaan tahdon, vaihtaa suudelman.”
Korjatkoon joku 70-lukulainen leirinohjaaja värssyä, mikäli ei mennyt nappiin.
Jos on hegissä ja kokee läikähdyksen sydänalassaan.
Itse olisin tuolloin halunnut hieroa lähempää ystävyyttä pulleahkopeppuisen ja pitkähiuksisen verevänoloisen tyttösen kanssa, mutta kun pikkupojilla on pikkupoikien rohkeus, eikä väkijuomiakaan ollut tarjolla.
Voisi kuvitella, että kamreeri ja Co. ovat partiossa etsineet aarretta, jota ei koskaan löydetty, kun leirin vanhimmat sudenpentujohtajat olivat ahmineet herkut suihinsa jo piilotuspuuhien aikana. Osinkkoja ei jaettu.
Tämä oli tulevasta kamreerista täydellisen väärin, jolloin entinen petetty pikkupartsu päätyi myöhemmin vahtimaan valtion kirstua kasvettuaan ulos puristavista tennisshortsheistaan, joista jäi hänen kasvoilleen leimallinen kireähkö ilme, joka on käynyt tutuksi myöhemmässä, tärkeämmäksi luonnehdittavassa toimessa, jossa kamreerisieluisuudestaan irtipääsemätön Salon nero on ottanut selkeästi vaikutteita nuoruutensa jemiskokemuksista sukellusvenediplomatialleen, jossa mähvelletään namuset salassa, vaikka annetaan ymmärtää aivan muuta.
Kun suu on vielä maiskannut natonamusia ja iho muistanut Biidenin takkatulen lämmön ja vanhan seniilin ukon jonninjoutavat jorinat, jotka ovat resonoineet yks’yhteen omien ruiskukansinisten ajatusjuoksujen kanssa, millä seikalla ei ole vähäisintäkään yhtymäkohtaa V. Huovisen tuotantoon, niin on vedetty kuiteski rypyt otalle sen verta, että rauhaahan tässä vaan ite kukin haluaa.
Puuttinillekin on tullut joskus soiteltua, jopa kasakkaa käteltyä,mut kun jokerihymy ei oikeen syty kuin vaan näitten lännen hyväkkäiden kanssa. Vaikka olis sitten ameriikanneekeri.
Nää ponantsat ja pikkytälöpreerialla oli vaan niin ylivoimasta matskuu, et oli ihan pakko ostaa jamekset ja biiversit, jotka sitten kyllä myöhemmin vaihtuivat kamreerioloasuihin, joissa on ollutkin vallan mukavaa päteä, vaikka pätevyyttä ei välttämättä olisikaan. Kansa rakasti Turhapuroakin ja ostaa Ilta-puluja
Mutta ei Maunosta sen enempää. Mauri on kohta tehtävänsä tehnyt, mauri saa mennä.
Oven takana odottaa Peki, jolla voisi hyvinkin olla jotain annettavaa provosoidun sodan saattamiseksi neuvotteluiden kautta rauhanomaiseen ratkaisuun, jossa Ukrainan vihernuttuinen euromaskotti voitaisiin Amerikan kanavan volumenappulaa pienemmälle vääntämällä saada ymmärtämään maailman realiteetit, jossa kuuklehaku ei välttämättä olekkaan oikotie onneen.
Pekillä voisi olla hihassaan.. tai no missä lienee, tarjolla Venäjän suuntaan ehdotuksia tai muuta vastaavaa, jotka voisivat saada Venäjän johdon miettimään omaa identiteettiään uudessa valossa.
Mutta koska tälläinen skenaario on nykytietämyksen mukaan hyvin epätodennäköinen, niin sellaiseksi se myös jäänee.
Eurobyro-Ollin ehdokkuudesta ei kannata mainita mitään. Korkeintaan voi kohottaa toista kulmakarvaansa Ollia myötäeläen. Saati uhrata ajatuksensiementäkään jollekin upinniemen natokouhokellokkaalle.
Suomessa on kuitenkin kaikki hyvin poliittisesta paskanjauhannasta ja sitä ylläpitävästä poliittisesta toimittajakunnasta huolimatta; kesä on täällä taas.
Kolme kuukautta aikaa nauttia valosta ja lämmöstä, jos säät sallivat.
Lokakuussakin voi hyvällä tuurilla vielä nauttia auringon suomasta energiasta, johon ei pysty vaikuttamaan sen paremmin provosoitunut Putte kuin provo-Bidde hyvinsyöneen oloisine Nulandeineen ja muine Sullivaneineen, joilla selvästikin on mopo karannut käsistä.
Hirvittävä viritetty kesämopo, joka huutaa ydintalven jäätävää kuoliniskua.
Vai olisiko paree antaa kaikkien kukkien kukkia, kaikkien kakkien kakkia?
Olipahan taas pläjäys, sano.