Presidenttiehdokas Alexander Stubb:
”Onko mahdollista saada normaalit suhteet Venäjän kanssa seuraavan kuuden vuoden aikana? Mielestäni se on erittäin epätodennäköistä. Ja jos sellainen suhde on olemassa, sen tulee perustua liittolaistemme mandaattiin” … ”Joten jos Joe Biden soittaa Suomen presidentille ja sanoisi, että voitko puhua Putinin kanssa, niin luultavasti kyllä, mutta muiden kontaktien täytyy olla merkityksettömiä” (1)
Stupp myönsi äskettäin olevansa Li-fani. Minä vastasin yhtä karulla ironialla blogissani:
”Jos Stupp päivittäisi ulkopoliittisen realisminsa ekologiseksi realismiksi ja liberaalidemokratiansa ekologiseksi demokratiaksi, astuisi siis 2030 -luvulle, voisin minäkin ehkä fanittaa Alexia – jos joistakin muistakin yksityiskohdista päästäisiin sopimukseen …” (2)
Stubbin ”arvoperustainen realismin” arvot neokonservatiivisia ja realismi USA:n hegemonian voimapoliittista toteuttamista.
Ironiani oli karumpaa kuin osasin kuvitellakaan. Alexanderi Stubb ei pyri Suomen presidentiksi. Hän pyrkii Pentagonin pohjoisten erurintamamaiden (frontier states) osastopäälliköksi.
Viitteet
(1) Politico/NICHOLAS VINOCUR 13.10.2023
”Polvihousupoika” puhuu.
Nimitys ei ole minun keksintöäni, mutta lainaus sopii hyvin Stuppendaalin lausuntoihin.
Toivottavasti hänen hohtava hammasrivistönsä ja ”ylivertainen” nyyhkytarinaesitelmänsä musiikkiviihdeohjelmassa eivät kykene peittämään ilmiselviä puutteita kyvykkyydessä hoitaa presidentin tehtäviä, joita hän tästä johtuen delegoisi pappa-Joelle, jolla on vankkaa näyttöä osaamisestaan esimerkiksi Nord Stream- kaasuputkien räjäytyksissä, jotka osaltaan ovat saaneet Euroopan talouden alamäkeen.
Mutta mitäpä tämmöisiä länsimediassa mainostamaan, kun voi keksiä paremmin tilanteeseen sopiviä peitetarinoita, joita riittävästi hesarimaisesti toistamalla oletetaan höpön muuttuvan todeksi.
Taitaa olla niin, ettei sheriffin elkein höperehtivä Joe-papparainen enää kauaa ehdi kompuroida virassaan, kun pallille palaa kaikkien höpötarinoiden isä, jota Stuppi todennäköisesti myös kuuntelisi ilomielin, mutta hampaat piilossa, jotta höpöpresidentti ei luulisi polvihousupojan naureskelevan hänelle.
Kauas on tultu ajoista, jolloin presidentti-instituutiolla oli edes jotakin arvovaltaa.
Jos Alex-poju tulee valituksi, niin mitä enää voi sanoa?
Meillä oli jo selfie- pääministeri, joten miksei sitten presidentti?
Jos Väyrynen saa kannattajakortit kasaan, niin minä tulen äänestämään Paavoa, koska hänellä on selkärankaa arvostella ja vastustaa järjenvastaista jenkkinuoleskelua. Jos ei onnistu, jää äänestämäti.
Hän on blogeissaan valittanut, miten hankalaksi korttien kerääminen on tehty, koska sähköinen allekirjoittaminen ei ole mahdollista. Mikä tosiaankin on kummallista.
Väyryselle ja kampanjatiimille ehdotus:
Kaikki halukkaat, teemalla ”muki-Väyry presidentiksi”, voisivat lähettää yhteystietonsa tiimin (Väyrysen) s-postiin, josta lähetettäisiin valmiiksi täytetty lomake allekirjoitettavaksi palautuskuorella, jonka postimaksun maksaa vastaanottaja.
Enää ei jäisi kuin postilaatikolle viemisen vaiva. Moni näkisi sen mielellään estääkseen Suomen vajoamista syvemmälle painajaiseen.
Kun Paavo kirjoittaa, että kun hän saa kortit kasaan, hän on toisella kierroksella ja voittaa vaalit. Paavo uskoo, tai ainakin uskottelee itselleen tai muille, että kun jotain oikein tosissaan toivoo, niin toive toteutuu.
Ei anneta tämän häiritä; äänestetään joka tapauksessa, jos siihen tulee tilaisuus.
Suomen tekemä DCA-sopimus Yhdysvaltain kanssa ei ole ensimmäinen laatuaan. Vuonna 1918 Suomen valkoiset johtajat kutsuivat Saksan keisarillisen armeijan, joita sitten maihinnousi 13 000 miestä, avuksi maahan kukistamaan kapinalliset punaiset.
Sisällisodan päätyttyä suomalaiset luovuttivat vallan ehdoitta Saksan keisarikunnalle, ja solmitun sotilasliiton myötä Suomen armeija alistettiin Saksan yleisesikunnan käskyvaltaan.
Saksalla oli omia intressejään tällä suunnalla, he tarvitsivat luonnonvaroja ja ulkomaankauppaa Saksan ollessa kauppasaarrossa, ja Suomen alueelta olisi hyvät mahdollisuudet tehdä sotilasoperaatioita Neuvosto-Venäjää ja länsivaltoja vastaan Muurmannin suunnalla.
Suomi oli siis toisen valtion alusmaa, vasallivaltio, ei itsenäinen valtio.
Monet nykyiset historioitsijat pitävät silloisten Suomen johtajien päätöksiä ja tekemiä sopimuksia typerehtimisenä, joista Suomi onnekseen selvisi hyvällä onnella, ei viisaitten johtajiensa ansiosta.
Ensimmäinen Suomen tekemä DCA-sopimus 1918 oli jo farssimainen sekoilu, mitenhän pöljäksi tämä nykyinen YYA-sopimus USA:n kanssa ajan kanssa osoittautuu.
Mikäli Yhdysvalloilla on riveissään sellaisia sotilaallisia ”huippuosaajia” kuin kenraali Custer ja luutnantti Calley, sekä sotilaina eestulemattomia takametsien liipasinhulluja juntteja, niin me olemme totaalisesti kusessa!