Iltalehti:
”Andersson sanoi Iltalehdelle viime syksyn haastattelussa, että vasemmistoliiton pitää harjoittaa itsekritiikkiä siinä, että Natoa vastustanut puolue ei ollut aktiivisesti pohtinut vaihtoehtoja Nato-jäsenyydelle. Anderssonin mukaan vasemmistoliitossa ei ymmärretty ajoissa esimerkiksi eurooppalaisen tai pohjoismaisen vaihtoehdon rakentamisen tärkeyttä.” (1)
”Vaihtoehtoa NATOn jäsenyydelle?”
Olen blogissani arvioinut presidentti Sauli Niinistön politikkaa koko hänen toimikautensa ajan kymmenissä kirjoituksissa. Etsien ja ehdottaen vaihtoehtoa NATOn jäsenyydelle, jopa ehdottanut ylimääräistä puolekokousta asian ympäriltä.
Vaihtoehto on ollut kaiken aikaa olemassa. Se perustuu kansalliseen edistykselliseen perinteeseen ja sen juuret ovat jo 1800 -luvulla. Yksinkertaisesti: Suomi ei ole harmaavyöhyke, ei lännen/idän puskurivyöhyke, ei lännen/idän eturintamamaa. Ei, vaan silta, pohjoismainen silta, nyt silta Etelän ja Pohjoisen välillä ekologisen realismin – ei ulkopoliittisen realismin – perustalta. Oikeastaan tämä tehtävä kuuluu koko Euroopalle, jonka on ylitettävä oma kolonialistinen historiansa, siis jäsennettävä uudelleen Valistuksen ylimielisyys Äiti maata kohtaan.
USA/NATO ratkaisu on valmistautumista voima vastaan voima – politiikalla jakamaan maanpallon ehtyvät resurssit pohjoisen Lännen – pienen vähemmistön – etujen mukaisesti. Se voi onnistua vain jakamalla maailma kahtia – sotimaan keskenään.
Venäjä? Venäjä – kuten Kiina ja EU ja USAkin – ajaa omia suurvaltaintressejään. Ulkopoliittisen realismin perussääntöihin kuuluu, että niistä itse kukin määrittelee omat intressinsä ja eksistentiaaliset uhkansa. Tätä oikeutta USA/NATO ei ole myöntänyt edes Euroopalle, saati Venäjälle ja Kiinalle. Se tarkoittaa pidäkkeiden muuttumista pelotteiksi, pelotteiden muuttumista hyökkääviksi.
Edessä on – ehkä – eurooppalaisen tragedian kolmas näytös, Napoleonin ja Hitlerin epäonnistumisen jälkeen – niin tilannetta hahmotetaan Venäjällä nyt. Tragedia syntyy siitä, että toimijat eivät ymmärrä omien toimiensa vaikutuksia kummallakaan puolella rajaa.
Vaihtoehto? Ekologinen realismi ja sen edellyttämä ekologinen demokratia ja kohtuutalous: kohtuus kaikessa, kaikilla, kaikkialla, alati.
Joudumme siis haastamaan myös liberaalidemokratian sopeutumaan Äiti maan asettamiin ehtoihin. Demokratia ei siis ole vientitavaraa. Se on kaikkien selviytymisen ehto.
Palaan asiaan …
Viite
kuvitus: Jutun aloituskuvitus: Santeri Rosenvall IL
Olettaako Vasemmistoliitto eli sen enemmistö , että Nato-jäsenyys DCA-sopimuksineen takaa Suomen turvallisuuden, ryhtyessään kannattamaan Natoa.
Ne jotka eivät kannattaneet liittoutumista liipaisinherkän ja hyökkäysintoisen, sotiaan hävinneen suurvallan dominoimaan sotilasliittoon, eli käytännössä Yhdysvaltain sotilasteollisen kompleksin kanssa, voivat jossain määrin arvostaa itseänsä. Eikä takki käänny, joku raja sentään.
Natosta voi erotakin, ja ryhtyä suunnittelemaan Euroopan tai Pohjoismaiden välistä puolustusliittoa, joka olisi ollut järkevin ratkaisu jo 40-luvun lopulla, ja jota myös vakavissaan silloin suunniteltiin.
Eikö Li Andersson ole ymmärtänyt, että mikä ei ole rikki, sitä ei tarvitse korjata eli käytännössä mokata?
Eikö Andersson tiedä, että ystävät kannattaa hankkia läheltä ja viholliset pitää kaukana?
Eikö Andersson ole tullut ajatelleeksi, että jokaisella on risti kannettavanaan, eikä Ukrainan risti ole meidän? He ovat sen itse valinneet, jenkit sen heille tarjoilleet.
Onko Andersson pohtinut, mitä virkaa Suomen armeijalla ylipäätään on, muuta kuin luoda suojatyöpaikkoja militaristisille kouhoille, jotka lässyttävät latteuksiaan ja kähmivät Suomen itsenäisyyttä ja turvallisuutta murentavia salaisia sopimuksia kansan selän takana korkeimman valtiojohdon siunauksella?
Eikö Anderssonille ole tullut mieleen, että hän ilmestyisi istuntoon ”Free Palestine!”-pinssi kirpparineuleensa rintamuksessa, sen sijaan, että vetää toistuvasti esiin kortin listaamattomien yritysten osinkoverosta, jota vilauttelee myös harvahiuksinen puoluetoverinsa?
Onko Andersson miettinyt, kenelle valtiomiehelle hän soittaisi ensimmäisenä, jos hänet valittaisiin presidentiksi ?
Esittäisikö Andersson Bidenille kysymyksen; ”Hey Joe, näin meidän kesken, määräsitkö sen…putkiräjäytyksen? Nää meidän sähköhinnat täällä..”
Suostuisiko Andersson eroamaan suosiolla, vai kannettaisiinko hänet paperittomien DCA-kumppanien toimesta ulos presidentinlinnasta ja vietäisiin lähimpään tukikohtaan allekirjoittamaan virallinen anteeksipyyntö julkeasta kyssäristä ja eronpyyntö, jonka eduskunnan korkein virkamies A. Pelttari hyväksyisi DCA-sopimuskumppanien valtuuttamana?
Vai onko Andersson lopulta ihan perussuomenruotsalainen pikkuporvari, joka ei keikuta yhteistä venettä?
Ja uraansa sekä palkkapussiaan miettiessään muistaa, että parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla, joukossa tyhmyys tiivistyy ja falle-ralle-raa.