Hallitustunnustelija Antti Rinne

Olen juuri katsonut Ykkösaamun, joka tulee lauantaisiin TV1:stä. Toimittaja Kirsi Heikelin haastateltavana oli Antti Rinne.

Joskus kauan sitten – 50-luvulla – koulussa oppimani oikeinkirjoitussäännön mukaan pitäisi kirjoittaa: Rinnen haastattelu meni oikein hyvin. Jo edesmennyt aivan mainio äidinkielen opettajani ja minä taidamme tässä kysymyksessä olla kuitenkin pieni vähemmistö. Taivun siis enemmistön tahtoon ja kirjoitan: Rinteen haastattelu meni oikein hyvin.

Eilen Rinne yllätti minut puolueille esittämillään hallitustunnustelijan kysymyksillä. Ne olivat tiukasti tämän ajankohdan poliittiseen problematiikkaan pureutuvia kysymyksiä. Kysymyspatteristo oli kattava ja se kohdistui oleellisiin asioihin. Joku saattaa ajatella, että ilmastoproblematiikan nostaminen kysymysten kärkeen ja kysymyksen muotoilu oli tehty vain perussuomalaisten sulkemiseksi hallituksen ulkopuolelle. Samaa joku saattaa ajatella kysymyksestä, jossa tiedustellaan puolueiden sitoutumisesta kehitysavun nostamiseen 0,7%:iin BKT:stä.

En yhdy noihin epäluuloihin. On tietysti totta, että juuri ilmastonmuutoksen merkityksen vähättely ja kehitysavun vastustaminen sillä perusteella, että autettavia on kotimaassakin, ovat olleet niitä asioita, joilla perussuomalaiset ratsastivat vaalivoittoonsa. Kummassakin kysymyksessä saattoi kuitenkin jo vaalien alla huomata Halla-ahon lausunnoissa irtiottoa kaikkein jyrkimmistä asenteista. Halu päästä hallitukseen voi osoittautua voimakkaammaksi kuin tarve pitää kiinni kaikkein epärealistisimmista persu-kannoista.

Heikelin haastattelussa Antti Rinne yhdisti erittäin taitavasti ilmastonmuutos-kysymyksen ja kehitysapu-problematiikan viittaamalla Afrikan todennäköiseen talous- ja väestökehitykseen. Mutkat suoristaen Rinteen logiikka oli seuraava: Euroopan on tehtävä nopealla aikataululla merkittäviä kehittämispanostuksia Afrikkaan, jotta maanosan talous saadaan koko nopeasti kasvavan väestön työllistävään kuntoon. Vaihtoehtona on kehitys, jossa miljoonat afrikkalaiset lähtevät hakemaan elantoaan Euroopasta.

Tuonkin problematiikan pyörittelyssä Rinne osoitti taitavuutta – ja ennen kaikkea realismia! – todetessaan, että tässä asiassa tarvitaan EU:n ja kaikkien EU-maiden yhteinen politiikka ja kaikkien yhteistä sitoutumista kehitysyhteistyöpolitiikkaan.

En tuonkaan Rinteen toteamuksen jälkeen usko, että hän olisi kysymyksillään tarkoituksellisesti sulkemassa persut hallituksen ulkopuolelle. Tilanne vain on sellainen, että tietyt realiteetit ovat olemassa ja ne on tunnustettava. Tämä koskee myös EU:n olemassaoloa ja sen tarvetta, mikä on periaatteessa persuille myrkkyä. Rinteelle on annettava vilpitön tunnustus siitä, että hänen puolueille osoittamansa kysymykset perustuvat realiteettien ymmärtämiseen ja niiden tunnustamiseen.

Persujen hajoamisen toi tulkita niinkin, että epärealististen odotusten perustalle rakennettu puolue ei – vielä? – ollut valmis seuraamaan sitä realistisempaa politiikkaa, jonka noudattamisen tarve oli valjennut sen hallitusryhmälle. Nyt on uusi tilanne. Ehkä persut Halla-ahon johdolla haluavat nyt muuttua ”sinisiksi”. Tämä on tietysti niin sanottua jossittelua. Selvää kuitenkin pitäisi olla – ja niin tuntuu Rinteelle olevan – että muodostettavan hallituksen on näissä keskeisissä kysymyksissä rakennettava politiikkansa tiukasti realiteeteille. Hallitusohjelmaa ei voida rakentaa populismin myötäilylle.

Jos Halla-ahon puolue yhtyisi Rinteen realismiin ja kirjoittaisi vastauksensa siltä pohjalta, Rinteen ratkaistavaksi jäisi se visainen kysymys, voiko persuihin luottaa.

Siitä suurta yleisöä kutkuttavasta kysymyksestä, kumman puolueen – kepun vai kokoomuksen – Rinne näkisi mieluummin oppositiossa, tämän aamun haastattelu ei antanut vihjettä. Rinne toisti, että mitää puoluetta ei ole hänen mielessään suljettu etukäteen hallituksen ulkopuolelle. Demokratiassa tapaa kuitenkin olla myös oppositio. Jos se on systeemille ja sen perusarvoille lojaali oppositio, niin myös oppositio kuuluu legitiimisti systeemiin ja kansalaiset ymmärtävät arvostaa sitä. Britit ilmaisevat tämän asian kauniisti. Siellä oppositio on ”Hänen Majesteettinsa” oppositio.

Mahdollisina oppositiopuolueina kokoomus, kepu ja persut, olisivat erilaisia. Kokoomuksen ja kepun suhteen voidaan turvallisesti luottaa siihen, että ne kumpikin olisivat ”Hänen Majasteettinsa” systeemin perusarvoille lojaali ja tosiasiat tunnustava oppositiopuolue. Populistinen persu-puolue on toista maata. Siihen, miten se tulisi oppositiossa käyttäytymään ja millaiseksi se puolueena kehittyy, ei voi luottaa, koska puolueen rakentumisen perusta on irrationaalinen.

Antti Rinne on nostettu paljon haltijaksi. Toivotan hänelle paljon onnea ja ennen kaikkea viisautta hallituksen kokoamisessa. Jos hän pääministerinä tulee johtamaan hallitusta eilen julkistamiensa kysymysten osoittaman realismin pohjalta, toivotan hänelle siinä tiukkaa päättäväisyyttä ja taitoa pitää koko hallitus samalla linjalla.