
Velkajarrusta tuli kuollut kirjain alle vuodessa
Velkajarrufarssi on nyt edennyt siihen pisteeseen, että velkajarrulle nauravat jo aidanseipäätkin. Iro Researchin kansalaiskyselyssä alle kolmannes vastaajista uskoi, että Suomi pystyy toteuttamaan velkajarrusopimuksen vaatimat sopeutukset.

Rajan sulkeminen tekee rajasta aseen
Marraskuussa tulee kuluneeksi jo kolme vuotta siitä, kun Orpon hallitus päätti sulkea käytännössä kaikki itärajan rajanylityspaikat. Äskettäin hallitus ilmoitti, että se haluaa jatkaa myös turvapaikan

Horjahteli, vaan ei kaatunut velkajarru – vielä
Velkajarrusopu otti iskua vastaan viikonloppuna vihreiden ja demareiden puoluekokouksissa, mutta jäi horjahtelustaan huolimatta vielä jaloilleen. Kummassakaan puoluekokouksessa pöydällä ollut aloite velkajarrusta irtautumiseksi ei lopulta sellaisenaan

Kolme väitettä velkajarrusta, ja miten niillä johdetaan meitä harhaan
Velkajarrusopu näyttää olevan kiihtyvällä tahdilla murtumassa. Sekä demarit että vihreät järjestävät puoluekokouksensa tulevana viikonloppuna, ja molemmissa kokouksissa tullaan käsittelemään aloitetta, jossa vaaditaan puolueen irtautumista velkajarrusta.

Sano jyrkkä ei dystopiavaaleille
Politiikan tutkija Jenni Karimäki ennakoi Demokraatin haastattelussa, että ensi vuoden eduskuntavaalit tulevat olemaan ”dystopiavaalit”, jossa ”talouskehys rajoittaa poliittista liikkumatilaa niin voimakkaasti, että positiivisia avauksia on

Vasemmisto on työväen, ei työn liike
Näin kansainvälisen työläisten juhlapäivän kynnyksellä on hyvä hieman pohtia vasemmiston suhdetta työhön. Kysymys on erityisen akuutti tänä vuonna, kun Orpon hallituksen epäonnistunut politiikka on aiheuttanut
Teetä ja luokkataistelua
Kirjoittaja on nettiaktivisti, intohimoinen sivustahuutelija ja
politiikan penkkiurheilija, joka on aina vapauden ja omaehtoisuuden
puolella.