Euroopan synkkä tulevaisuus

Professori John Mearsheimer puhui eilen (18.11.2025) Euroopan parlamentille aiheesta ”Euroopan synkkä tulevaisuus”

Hänen johtopäätöksensä Ukrainan sodasta:

”Ukrainan sota, jonka väitän olevan länsimaiden, erityisesti Yhdysvaltojen provosoima, on Euroopan nykyisen turvattomuuden pääsyy. On kuitenkin olemassa toinenkin tekijä: globaalin voimatasapainon muutos vuonna 2017 yksinapaisuudesta moninapaisuuteen, joka varmasti uhkasi Euroopan turvallisuusarkkitehtuuria. Silti on hyvät syyt ajatella, että tämä voimanjaon muutos oli hallittavissa oleva ongelma. Mutta Ukrainan sota yhdessä moninapaisuuden syntymisen kanssa nosti esiin suuret ongelmat, jotka eivät todennäköisesti katoa lähitulevaisuudessa.

… Ukrainan sota on ollut katastrofi. Itse asiassa se on katastrofi, joka lähes varmasti jatkuu tulevina vuosina. Sillä on ollut katastrofaaliset seuraukset Ukrainalle. Se on myrkyttänyt Euroopan ja Venäjän väliset suhteet lähitulevaisuudessa, ja se on tehnyt Euroopasta entistä vaarallisemman paikan. Se on myös aiheuttanut vakavaa taloudellista ja poliittista vahinkoa Euroopassa ja vahingoittanut pahasti transatlanttisia suhteita.

Tämä katastrofi herättää väistämättömän kysymyksen: Kuka on vastuussa tästä sodasta? Tämä kysymys ei katoa minnekään ihan heti, ja jos mistään, niin siitä tulee todennäköisesti ajan myötä entistä tärkeämpi, kun vahinkojen laajuus tulee yhä ilmeisemmäksi useammille ihmisille.” (1)

Tähän arvioon on helppo yhtyä. Mearsheimerin teoria on kuitenkin konservatiivinen. Käydyssä keskustelussa hän totesi:

… ”teoriani mukaan valtioiden tulisi maksimoida suhteellinen valtansa, ja se on teoria, jonka mukaan sinun tulisi hyödyntää muita valtioita joka käänteessä. Järjestelmässä, jossa ei ole korkeampaa auktoriteettia ja sinun on pidettävä huolta itsestäsi, pelin henki on olla mahdollisimman voimakas, ja siksi pyrit hyödyntämään muita osapuolia.” (2)

Teoria, joka olettaa että ”järjestelmässä, jossa ei ole korkeampaa auktoriteettia”, siis että suurvaltojen välillä vallitsee anarkia, joka ratkaistaan voimasuhteiden mukaan toisia valtioita hyödyntämällä  ”joka käänteessä”, jättää huomiomatta kaksi tekijää. Ensiksikin ydinaseet pakottavat kaikki suurvallat varomaan toisiaan. En mene nyt tähän tällä kertaa. 

Toiseksi, kysymys ei enää ole ”korkeammasta auktoriteetista” vaan juuri päinvastoin, auktoriteetista, joka uhkaa alhaalta käsin, ei siis enää Isä taivaan sanasta vaan Äiti maan povesta. Luonto ja luonnonvoimat eivät ole anarkistisia vaan toimivat lakiensa mukaisesti; lakien, jotka monilta osin tunnemme ja tiedämme. 

Ekologinen realismi sanelee ehdot ja rajat, joiden puitteissa on mahdollista ”hyödyntää muita valtioita joka käänteessä” tuhoamatta itseämme. Ulkopoliittisen realismin olettaman anarkian aika on ohi. Nyt ekologisen realismin vaatiman yhteistyön aika, niin valtioiden kesken kuin reaalisessa luontosuhteessammekin – työssä, tuotannossa ja kulutuksessa – luonnon kanssa. Se tarkoittaa huolenpitoa ja kohtuutaloutta: kohtuus kaikessa, kaikille, kaikkialla, alati.

Viitteet:

(1) Mearsheimerin puheen teksti
https://www.theamericanconservative.com/mearsheimer-europes-bleak-future/?utm_source=substack&utm_medium=email

(2) Video, jossa keskustelu mukana:
https://www.youtube.com/watch?v=wnnOQefj0Uc