Helsingin Sanomien pääkirjoitus tänään 25.11.2025
… ”puheet ”oikeudenmukaisen rauhan” tavoittelusta on syytä lopettaa. … Puheet oikeudenmukaisuudesta ovat enää moraaliposeerausta. … Isojen länsimaiden Ukrainalle vuonna 1994 antamat lupaukset ydinaseista luopumisen vastineeksi osoittautuivat heppoisiksi. … Länsi ei ole auttanut Ukrainaa riittävästi sodassa. Nyt on tärkeää, ettei ukrainalaisia petetä rauhassa.” (1)
Mikä on kysymys, joka olisi pitänyt asettaa jokaisen Ukrainan liittolaismaan kansalaiselle vastattavaksi sodan alkaessa? Se on tämä: Oletko valmis lähettämään oman poikasi tai tyttäresi tapettavaksi Ukrainan rintamalle?
Kun vastaus oli, kuten tiedämme, että ”emme ole”, olisi välittömästi pitänyt avata diplomaattiset kanavat konfliktin ratkaisemiksi. Sitähän ukrainalaiset yrittivät ja saivat sopimuspohjankin valmiiksi. Sen kuitenkin länsi torjui ja lupasi Ukrainalle ”tukea niin kauan kuin tarvis”. Kuitenkaan ”länsi ei ole auttanut Ukrainaa riittävästi sodassa.” (1)
Tulos prof. Heikki Patomäen sanoin:
”… Bidenin hallinto ja Britannian konservatiivihallitus niin myös eurooppalaiset Nato-maat halusivat jatkaa sotaa keväällä 2022. Nyt kolme ja puoli vuotta myöhemmin voi kysyä, mitä sillä saavutettiin — paitsi 250,000-450,000 kuollutta ja valtava määrä muuta kärsimystä? Silloin oli tarjolla parempi sopimus ja neuvotteluasetelma on vain huonontunut.” (2)
Eikä tässä vielä kaikki. HS kirjoittaa samalla sivulla:
Brasilian juuri päättynyttä COP30 ”kokousta on kiitetty… siitä, että yhä liki 200 maata vaalii yhteistä päätöksentekoa. Se taitaa olla toiveajattelua, kun EU:kin ihan itse luopuu ilmastojohtajuudestaan. Sotkuinen päätöksenteko sekä erimielisyydet rahoituksesta, kauppatoimista ja ilmastonmuutoksen hillintätavoista kertovat jakolinjojen syvenemisestä ja maailman maiden entistä enemmän eriytyneistä intresseistä. Pariisin henki hiipui.” (3)
Meillä onkin toinen, jos mahdollista, vieläkin vakavampi kysymys asetettavana kaikille meille, joka ikiselle ihmiselle: Hyväksytkö sen, että sinun lapsilla ja lastenlapsilla ei ole paikkaa missä asua ja elää?
Jos vastaamme ”en missään tapauksessa”, kuten uskon, meidän on avattava diplomaattinen keskustelu kotimaapallomme pinnan ohuttakin ohuemman elämän tekstuurin kanssa. Meidän on siis luovuttava luonnon omaksi ottamisesta, sen yksioikoisesta dominoimisesta, ja siirryttävä viimekätiseen huolenpitoon siitä (custodium). Luonto on nyt työtoverimme, liittolaisemme ja matkakaverimme. Me tarvitsemme luontoa, luonto ei jää meitä kaipaamaan.
Viitteet
(1) Pääkirjoitus 2025. Puheet ”oikeudenmukaisesta rauhasta” Ukrainassa vaihtuivat puheisiin hyväksyttävästä rauhasta. HS pääkirjoitus 25.11.2025.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011648009.html
(2) Patomäki, H. 2025. FB julkaisu 21.11.2025
https://www.facebook.com/heikki.patomaki
(3) Kauhanen, A-L. 2025. Pariisin henki hiipui, eikä EU ryhtynyt sitä elvyttämään HS pääkirjoitus 25.11.2025