Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media
Piispan ja ekonomistin huolestunut kirjeenvaihto
Mikko Heikka, Espoon hiippakunnan emerituspiispa ja Vesa Kanniainen, Helsingin yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori kävivät viime syksynä sähköpostitse kirjeenvaihdon, josta he ovat koonneet oikein mielenkiintoisen kirjan Maailma koronan jälkeen (Minerva Kustannus 2021,

Mitä on feministinen taloustiede ja talouspolitiikka?
Kun lähdetään avaamaan, mitä on feministinen taloustiede, täytyy ensimmäiseksi pyrkiä selittämään, mitä on ”tavallinen taloustiede” ja miksi feministinen-etuliitettä tarvitaan. Tavallista tai valtavirtataloustiedettä on tyypillisesti käytetty kuvaamaan neoklassisen koulukunnan taloustiedettä. Sen
Yksityiset päiväkodit tehkööt voittonsa muulla kuin verorahalla
Yksityisten päiväkotien epäkohdista on puhuttu jo pitkään. Eritasoisia ongelmia on ollut niin henkilöstömitoituksissa, hygieniassa, alhaisissa palkoissa kuin toiminnan ja henkilökunnan pysyvyydessä. Onpa kohuotsikoihin noussut työntekijän raivoaminen lapsellekin. Omat
Selonteko menneestä maailmasta
Eduskunnalle on virkamiestyönä laadittu selonteko Suomen koulutuspolitiikasta aina vuoteen 2040 saakka. Valitettavasti se pääosin referoi – ja niitäkin vielä onnettomasti – niitä ajatuksia, jotka olivat esillä edellisellä reformikierroksilla 1990- ja

Kulttuuriin, taiteisiin ja liikuntaan panostaminen on taloudellisesti ja inhimillisesti järkevää!
Kuntien kannattaa panostaa kulttuuriin, taiteisiin ja liikuntaan. Se tuo säästöä. Kulttuurin, taiteiden ja liikunnan harrastaminen on hyvä keino lisätä hyvinvointia ja terveyttä sekä ennaltaehkäistä sairauksia ja mielenterveys- ja päihdeongelmia. Se
Kuntalaisten asioiden ajaminen on yhteistyötä
Puoluerajat ylittävä yhteistyö on ainoa tapa toimia, mikäli haluaa saada tärkeänä pitämiään asioita eteenpäin. Poliittisessa päätöksenteossa puolueet eivät valitse yhteistyökumppanejaan, sen tekevät kuntalaiset vaaleissa. Käytännön työssä puolueiden arvomaailma ja yhteisesti

Tasa-arvon edistäminen tarkoittaa myös etuoikeuksista luopumista
“Syrjintä on aina syrjintää”, toimittaja Marja Sannikka sanoo tiistaina julkaistussa vlogissaan ja viittaa niin sanottuun positiiviseen syrjintään. ‘Positiivinen syrjintä’ tai oikeammin positiivinen erityiskohtelu tarkoittaa sellaisia toimia, joilla edistetään jonkin ihmisryhmän

Sähköntuotannon hämärä bisnesmalli
Suomessa on käyty keskustelua siitä, miten sähkön tuotanto ja jakelu tulisi järjestää. Puhdasta uusiutuvien energioiden osuutta tulee lisätä tavalla, joka takaa sähköverkoston toimivuuden ja mahdollisimman edulliset kuluttajahinnat. Sähkön hallinta ja

Kunnissa päätetään Suomen tulevaisuudesta
Kunnissa päätetään kaikista niistä tärkeistä palveluista ja investoinneista, joilla on kaikkein suurin merkitys Suomen hyvinvoinnin kannalta. Kuntapäättäjillä on määrätty määrä rahaa käytössään. Se miten raha käytetään, on lopulta aina kuitenkin
Journalismi ja kritiikki. Vaikenevatko vallan vahtikoirat?
Sananvapaus on keskeinen käsite demokratiassa, vaikka sitä ei voi syödä ja vaikka moni journalisti on Suomessakin saanut viime vuosikymmeninä kärsiä kriittisistä kannanotoistaan. Sanomalehti Karjalaisen entinen päätoimittaja Seppo Kalevi Vento (1930-2021)
Kunnilla tuhannen taalan paikka
Nyt kunnat jakamaan ilmaiseksi järvenrantatontteja nuorille lapsiperheille! Monen kunnan kannattaisi heti ryhtyä kaavoittamaan sopivia tontteja heille, jotka haluavat muuttaa pois ruuhka-Suomesta väljempiin maisemiin. Etätyö on nyt tullut mahdolliseksi ja tutuksi
Köyhyys, tasa-arvo ja ympäristö
Olemme kaikki – niin uskoisin, ainakin periaatteessa – köyhyyden vähentämisen ja tasa-arvon lisäämisen kannalla, eritoten kun ajattelemme Suomea ja suomalaisia. Yhtenä köyhyysrajan mittarina voidaan Suomessa pitää perustoimeentuloa ja siihen liitettyä
Etyk 50
Viime sunnuntaina 28.3.2021 Helsingin Sanomat julkaisi tasavallan presidentti Sauli Niinistön Vieraskynä-kirjoituksen otsikolla Arktista viileyttä ja Helsingin henkeä. Jos kirjoitus on sitä, miltä se näyttää, se voi olla ilmaus Sauli Niinistön

Vaalikoneet sivuuttavat transihmisten hyvinvoinnin
In English below Julkinen keskustelu sukupuolen moninaisuudesta on lyönyt Suomessa monin tavoin läpi. Tämä näkyy myös siinä, että monissa vaalikoneissa on joko suoraan tai epäsuoraan kysymyksiä sukupuolivähemmistöön kuuluvista ihmisistä. Harmillisesti

Kuntien ei ole syytä leikata hyvinvointipalveluista!
Kuntien ole syytä leikata hyvinvointipalveluista tai korottaa asiakasmaksuja. Kannattaa mieluummin ottaa lainaa ja/tai korottaa veroja. Kuntien kannattaa mieluummin ottaa lainaa ja/tai korottaa veroja kuin leikata hyvinvointipalveluista (mm. sosiaali-, terveys-, koulutus-,
Elämäntapamuutosasiantuntijat vauhdissa
Alkavat tunkea mediaan joka tuutista, televisiosta ja lehdistä, somesta ja uutisista. Ketkä? Nuo elämäntapamuutosasiantuntijat, arjen sankarit ja -matkailijat. Ehkä se on ajan ilmiö? Lohduttavaa viihdettä koronan kanssa kodin tai
Kaksi käännöstä
En ole ammattimainen kielenkääntäjä, vaan osuuskaupan keskusjärjestöistä eläkkeelle jäänyt tutkimus- ja viestintäjohtaja. Olen nyt kuitenkin parin vuoden sisällä kääntänyt suomeksi kaksi kirjaa. Ne ovat tarjonneet kokemuksen, joka on saanut minut

Kuntien on puututtava köyhyyteen määrätietoisesti, mm. kohtuullistamalla asiakasmaksuja ja rakentamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja!
Köyhyys on merkittävä ongelma. Joka kahdeksas Suomessa asuva on köyhä. Köyhyys syrjäyttää yhteiskunnasta. Se vaarantaa ihmisen elämän perustarpeet, kuten ruoan, oikeusturvan, vaatteiden, sote-palveluiden ja lääkkeiden saamisen. Vuonna 2019 köyhyysraja oli
Jumalauta näillä lakeuksilla…
…ei jumalauta pilkata jumalaa… Mikko Niskasen ohjaama Lapualaismorsian (1967) on moderni suomalainen elokuva Kalle Holmbergin ohjaaman Lapualaisoopperan teosta ja fiktio sen aikana tapahtuneista ihmissuhteista ja rakastumisista – joita

Bolivian presidentti Meksikossa: vallankaappaus johtui litiumista
Argentiinan presidentti Alberto Ángel Fernández Pérez vieraili helmikuun lopussa Meksikossa. Nyt kuukautta myöhemmin Bolivian tuore presidentti Luis Alberto Arce Catacora tuli viralliselle valtiovierailulle Meksikoon. Arce osallistui presidentti Andrés Manuel
Vasemmisto Nytin uutisia:
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajaehdokkaat esittelyssä: Nea Hakala
Vasemmistoliiton puoluehallitusehdokkaat esittelyssä: Sara Backman
Kansan Uutiset
- Minja Koskela vappupuheessa: ”Petterin ja Riikan on korkea aika riisua vappunaamarit” 1.5.2026 Kansan Uutiset
- Kolumbia on hengenvaarallinen maa ihmisoikeuksien puolustajille 1.5.2026 Kansan Uutiset
- SAK:n Syvärinen: Oikeistohallituksen työn tuloksena meillä on nyt ennätystyöttömyys ja ennätysvelka 1.5.2026 Kansan Uutiset
- Li Andersson: Onko kukaan Suomen poliittisessa historiassa pettänyt lupauksia ja epäonnistunut tavoitteissaan pahemmin kuin Petteri Orpo ja Riikka Purra 1.5.2026 Kansan Uutiset
- Riisto jatkuu – Miten työperäiseen hyväksikäyttöön pitäisi puuttua? 1.5.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Miikka Kortelainen Vasemmistofoorumin puheenjohtajaksi
- Elias Pyykkönen korkeakouluharjoittelijaksi
- Ikkunat auki vasemmiston Eurooppaan!
- Pekka Tiainen aloittanut harjoittelijana
- Ajatus lihasta luopumisesta ahdistaa
- Kolme uutta työntekijää Vasemmistofoorumille
- Vuoden työväentutkimus -palkinto Maaria Haikolalle, kunniamaininnat Hannu Sorrille ja Pirkka Leinolle
- Jussi Merikallio: Mikä oli Vapaa Työväenliitto?
- Työnantajien rahoittama ammattiliitto tuki Lapuan liikettä loppuun asti
- Vasemmistofoorumin vertaisarvioitujen julkaisujen referee-prosessi
Vasen Kaista
- Vasemman Kaistan lukijat toivottavat hyvää vappua 30.4.2026
- Historian loppu 30.4.2026
- Alihankintaketjujen karsiminen torjuu työntekijöiden riistoa 29.4.2026
- Hyvinvoinnin edistäminen ja Pirkanmaan huumaustapaukset esillä aluevaltuustossa 29.4.2026
- Li Andersson Tampereella ja Kangasalla – Vasen Kaistan vappuopas ilmestyi 28.4.2026
Vasenvoima
- Voimaa vasemmalta – kuvia ja puheita vapun molemmin puolin 1.5.2026
- Vasenvoima: Vapputervehdykset 2026 30.4.2026
- Tuomo Grundström: Vappulaulajaiset 30.4.2026
- Vasemmiston toimenpidealoite hyväksyttiin yksimielisesti Raumalla 28.4.2026
- Porin Vasemmisto: Hammashoidon keskittäminen lisää eriarvoisuutta 27.4.2026