(jatkuu …)
Ennen yhteenvetoa ja politiikan linjauksia vielä yksi näkökohta.
Kaikki vuokralle?
Kun puhumme palvelutuotannon laajenemisesta, moni näkee sen uhkana teollisuudelle. Perinteellinen jako alkutuotantoon, teollisuuteen ja palveluihin alleviivaa siirtymää teollisuudesta palveluihin.
Ensisilmäyksellä palvelut tuntuvat olevan ei-materiaalisia, vaikeasti rajattavissa ja luokiteltavissa. Ne sotkeutuvat erottamattomasti niiden tuottamiseen ja ne näyttävät häviävan saman tien kun ne on tuotettu. Palveluiden muokkaaminen tavaramuotoon on ollut viime vuosikymmenten keskeisimpiä kapitalistisen talouden kehittämiskohteita.
Kysymys on kuitenkin myös jostakin aivan muusta: kaikki teollisuustuotteet ja vastaavasti kaikki palvelut perustuvat viime kädessä ajatukseen resursseista: esimerkiksi vasaroita ei valmisteta huvin vuoksi vaan vasara on alusta resurssille “kiinnitä naula seinään”. Tämä vasaraan liitetty ajatuksellinen potentiaali voi realisoitua vain jos liitän siihen oman resurssini, käteni voiman ja taidon, ja isken naulan seinään.
Ei ole siis ei-materiaalisia palveluita tai puhtaasti aineellisia teollisuustuotteita vaan molemmissa on taustalla ja lähtökohtana ajatus resurssista. Kun kalastaja ja maanviljelijä vaihtavat viljaa ja kalaa keskenään, he integroivat toistensa resurssit – tietonsa ja taitonsa – yhteiseksi eduksi. Vaihdossa tapahtuva omistuksen muutos (kala/vilja) on tapa kirjata ja todeta tapahtumat.
Kun vaihdon kirjaaminen tapahtuu tavaran omistussuhteen muutoksen kautta, kiinnitämme liikaa huomiotamme juuri tuohon tavaraan, joka vaihtaa omistajaansa. Yhteiskunnallisesti olennaisempaa on kuitenkin resurssien muodostus ja niiden realisointi.
Eikö ole olennaisempaa kehittää resurssi “mahdollisuus liikkua paikasta toiseen” kuin valmistaa omistusauto? Yksityisautot seisovat 90% ajastaan tuottamatta mitään. Yksityisautojen vuokrapalvelu netin kautta on jo todellisuutta, kuten myös oman asunnon tai oman työvoiman tehtäväkohtainen myyminen toisille tuntipalkalla, tai lähes minkä tahansa esineen tai tavaran vuokraaminen. Enää ei osteta äänilevyä, elokuvaa, kirjaa tai seinäporaakaan vaan ne yhä useammin vuokrataan tunniksi tai pariksi.
Verkon välityksellä on kehittynyt myös tuoteinvestointien ja lainojen antaminen/saaminen suoraan henkilöltä toiselle.
Tätä netissä leviävää vaihdon muotoa kutsutaan jakamistaloudeksi tai yhteiskulutukseksi (sharing economy, collaborative consumption, peer-to-peer economy). Tällöin resurssien realisoiminen on ensisijaista, palvelualustan omistaminen toissijaista. Uusi, laajeneva taloudellisten tapahtumien kirjaamistapa on vuokraus, jossa ei siis tapahdu omissuhteen vaihdosta.
Tämä merkitsee vuokran maksamisen palaamista osaksi kaikkea arkipäiväämme. Maksamme vuokraa ainakin kolmessa eri muodossa: pankeille maksamme vuokraa (korkoja ja koron korkoja) luottamuksen osoittamisesta, ts. siitä, että pankki luo tyhjästä muutamalla napin painalluksella tilillemme velkarahaa.
Maksamme vuokraa – asunnon lisäksi – kovin monista arkipäiväisistä asioista, kun käytämme niiden hoitamiseen mitä moninaisimpia teknisiä alustoja ja ohjelmistoja.
Kolmanneksi: palkkatyösuhde on saanut yhä selkeämmin pelkän vuokratyösuhteen luonteen. Nollatyösuhteet ovat tästä yhtenä ilmentymänä.
Asettamalla työntekijät yhä alastomattomammin oman työvoimansa vuokraajaksi, työnantajat viestittävät, että he eivät halua maksaa työvoiman uusintamiseen, ylläpitoon ja kehittämiseen liittyviä kustannuksia. Ne ovat kapitalistisen yhteiskunnan ulkopuolisia kuluja.
Talouden pyörittäminen vuokrasuhteiden kautta on nopeampaa, joustavampaa ja raastavampaa kuin omistussuhteiden kautta. Viime kädessä sen takana on uusliberalismin ideologia, jonka Margaret Thatcher ilmaisi sattuvasti: “Ei ole olemassa mitään yhteiskuntaa. On vain yksittäiset miehet ja naiset, ja perheet”.
Vuokran tulisi tietysti perustua vuokratun kohteen tuotantokustannuksiin. Me maksamme kuitenkin usein ylivuokraa (economic rent), joka ei perustu tuotantokustannuksiin ja on siis perusteetonta tuloa vuokraajalle. Työvoimamme vuokraaja puolestaan ei katso aiheelliseksi maksaa edes sen tuotantokustannuksia. Sen sijaan yritykset pyrkivät sieppaamaan itse kunkin vapaana työnä tuottamasta arvosta mahdollisimman suuren osan itselleen, juuri ylivuokria perimällä.
Kun tuotantokustannukset ylittävät marginaalikustannukset lähestyvät nollaa, perusteeton, tuotantokustannuksiin perustumaton ylihinta ei ole enää mahdollinen. Niiden sijaan olemme saaneet ylivuokrat. Myös ylivuokra tulee mahdottomaksi, jos palvelualustan, johon ylivuokra perustuu, marginaalikustannukset lähestyvät nollaa.
Mitä pienemmin kustannuksin kaikki tuotetut resurssit pystytään realisoimaan, sitä parempi on kokonaistuottavuus: mitä laajemmin ja edullisimmin kaikki tieto ja taito on kaikkien saatavilla ja käytettävissä, sitä suurempi osa niiden potentiaalisista voimavaroista voidaan realisoida.
Kapitalismi syö siis omaa perustaansa: se pyrkii kaikin käytettävissä olevin keinoin pienentämään työvoiman maksullista vuokra-aikaa ja –hintaa. Sen seurauksena on ylituotantokriisi, joka finanssikapitalismin oloissa ratkaistaan – tietysti – massiivisella velkaantumisella ja lainoilla, joista – tietysti – on maksettava korkoa.
Tämä on merkinnyt sekä rahan että velan – peilikuvia kun ovat – ekspotentiaalista kasvua. Ja vielä: Kahdeksan kymmenestä maksaa enemmän korkoja kuin saa korkotuloja ja yksi kymmenestä saa kolme kertaa enemmän korkotuloja kuin maksaa korkomenoja (Saksa, 2007; Kennedy 2012).
Finanssikapitalismissa työantajat pyrkivät irroittautumaan teollisen yhteiskunnan aikana ay-liikkeen ansiokkaan taistelun tuloksena syntyneestä työvoiman käytön sääntelystä ja sopimusehdoista, ja siten muuntamaan proletariaatin prekariaatiksi, vuokratyöläisiksi. Tällöin yhteisiä ponnistuksia ei enää ole, jokainen ponnistaa yksin, yksin toinen toistaan vastaan.
Vasemmiston vastaus
Vasemmisto on perustanut politiikkansa kapitalismin analyyseihin, joissa on ollut keskeistä sekä kapitalismin luokkaluonne että tuotannon tavara-luonne. Vasemmistoliitto etääntyi jo 1990 -luvulla SKDL/SKP:n luokkanalyysistä ja sille rakennetusta politiikasta, mutta ei siirtynyt tekemään politiikkaa tavara-analyysin pohjalta. Lippuumme silloin kirjoitetut sanat – vapaus, demokratia ja ympäristö – rajautuivat ensisijaisesti kansalaisyhteiskunnan haasteiksi. Työhön ja tuotantoon liittyvät kysymykset jäivät sivummalle.
Ay -liike koki itsensä sivuutetuksi ja suuntautui ajamaan demarien kanssa kapitalismia epäsuorasti vahvistavaa intressipolitiikkaa. Vasemmistoliiton politiikka rajautui parlamentaariseen työhön puolustamaan jo saavutettuja voittoja hyvinvointyhteiskunnan rakentamisessa.
Kolmas vasemmisto muuntui siis kolmanneksi vaihtoehdoksi, keskustavasemmistolaiseksi, kulttuuriliberaaliksi, taloudellista uusliberalismia sättiväksi mutta tuotannollis-taloudellisessa katsannossa konservatiiviseksi ryhmittymäksi.
Nyt politiikamme on linjattava uudelleen.
Työväenliikkeen tehtävänä on ollut ja on vastakin vapauttaa työ, siis katsoa vapautta, demokratiaa ja ympäristöä työn ja tuotannon kautta.
Emme siis hylkää kumpaakaan kapitalismin analyysia, luokka- tai tavara-analyysiä vaan tukeudumme niihin molempiin ratkaistaksemme keskeisen ihmiskunnan ongelman – uhkaavan luonnonkatasrofin.
Tämä tarkoittaa, että politiikassa tavoitteena ei ole valtiovallan valtaamisen kautta murtaa kapitalistinen yhteiskunta ylhäältä käsin vaan käyttää valtiovaltaa väylänä ja tukena jotta kapitalistinen yhteiskunta voidaan kuihduttaa pystyyn kehittämällä uusia tuotannollisia tapoja ja muotoja, jotka ylittävät kapitalismin mahdollisuudet. Työnpolitiikka astuu jälleen eturiviin.
Vapaus tarkoittaa siis työn vapauttamista, demokratia taloudellista demokratiaa, vihreys talouden ja ympäristön yhteensitovien tuotannollisten mallien radikaalia uudelleenrakentamista. Me kirjoitamme siis lippuumme: Vapaa työ, taloudellinen demokratia, vihreä tuotanto.
Olen jo aiemmin esittänyt luonnoksen vasemmiston poliittiseksi ohjelmaksi (Euroopan kansanrintama luonnon, työn, huolenpidon, demokratian ja rauhan puolesta, KU, mielipiteet, 29.03.2014, luettavissa myös blogissani). Nyt listaan joitakin ajatuksia tulevia eduskuntavaaleja varten:
1. Täystyöllisyys täystoimeentulona – eroon työttömyydestä
Työttömyys yhteiskunnallisena tilana tulisi poistaa: työn vaihtoehtona tulisi aina olla koulutus, ei koskaan työttömyys. Siten työttömyysvakuutus olisi muutettava koulutusvakuutukseksi. Palkka-, opinto- ja perustulon tulisi muodostaa kuhunkin elämäntilanteeseen sovitettavissa oleva kokonaisuus. Jo tällä hetkellä omaehtoiseen opiskeluun työttömyysetuuden turvin osallistuu nyt enemmän opiskelijoita kuin työvoimakoulutukseen (noin 26300).
2. Massiivinen, miljardien eurojen investointiohjelma vihreän tuotannon ja teknologian kehittämiksi.
3. Vihreät tavoitteet ja läpinäkyvyyttä tuotantotoimintaan, osakeyhtiölaki uusiksi
Yritysten ensisijaiseksi tehtäväksi on määritettävä “tuottaa ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestäviä hyödykkeitä ja palveluja” eikä ensisijassa voittoja omistajilleen kuten nyt laki velvoittaa.
Lisäksi yritykset velvoitetaan vuosikertomuksissaan ja tarjouksissaan ilmoittavan korkeimman ja pienimmän palkan välinen suhde. Tätä suhdetta käytetään julkisissa hankinnoissa yhtenä laaturiteerinä: mitä pienempi ero, sitä enemmän lisäpisteitä.
Yritysten työntekijöille taataan oikeus osallistua yritysten hallitusten valintaan.
4. Laaja, monipuolinen ja kattava kehittämis- ja kokeiluohjelma talouden moninaistamiseksi
Käynnistetään ohjelma tuotanto- ja asiakasosuuskuntien, nettipohjaisten negatiiviseen korkoon perustuvien rahoitusjärjestelmien sekä yhteis- ja jakotalouksien toteuttamiseksi.
5. Automaatio ja robotiikka rahoittamaan julkisia menoja
Työväenliike on aina kannattanut teknistä kehitystä ja raskaiden töiden siirtämistä koneille ja automaateille. Robotiikan viimeaikainen kehitys avaa aivan huikeita mahdollisuuksia jäsentää uudelleen työtehtävät ja kokonaisia tuotantoprosesseja. Jotta kysyntä ja hyvinvointipalveluiden rahoitus eivät romahtaisi automaation seurauksena, on robotit ja automaatit laitettava verolle. On laadittava laaja-alainen automaation ja robotiikan kehittämisohjelma, jonka lähtökohtana on yhteiskunnallisen kokonaiskehityksen edistäminen.
6. Perusopisto kaikille
Suomessa on yleisesti hyväksytty se, että kaikki nuoret suorittavat peruskoulun jälkeen toisen asteen tutkinnon joko lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa. Perustuslain takaama perusopetus tulisi tulkita niin, että se kattaa myös toisen koulutuksen. Toisen asteen koulutus koostetaan kolmivuotisiksi peruspistoiksi, joka kattaa kaikki toisen asteen tutkinnot.
Kirjallisuutta, esim.
Andersson, J. O. 1996. Fundamental Values for a Third Left. New Left Review 1/216.
Graeber, D. 2011. Debt The first 5,000 Years. New York:Melville House Publishing.
Harvey, D. 2014. Seventeen Contradictions and the End of Capitalism. London: Profile Books ltd.
Kennedy, M. 2012. Occupy Money: Creating an Economy Where Everybody Wins. Gabriola Island: New society Publishers.
Lusch, R. F., Vargo, S. L., 2014. Service-Dominant Logic: Premises, Perspectives, Possibilities. Cambridge: Cambridge University Press.
Rifkin, J. 2014. The Zero Marginal Cost Society: The Internet of Things, the Collaborative Commons, and the Eclipse of Capitalism. New York: Palgrave macmillan.
Tuck, R. 1979. Natural Rights Theories: Their Origin and Development. Cambridge: Cambridge University Press.
Wolff, R. D, Resnick S. A. 2013. Contending Economic Theories: Neoclassical, Keynesian, and Marxian. New York: MIT Press.
Wolff, R. D. 2012. Democracy at Work A Cure for Capitalism New York: Haymarket Publishers.
Keskusteluja, esim.
http://keimform.de Auf der Suche dem Neuen im Alten, erityisesti Stefan Meretz’in ja Cristian Siefkes’in puheenvuorot.
http://onthecommons.org Erittäin monipuolinen ja laaja keskustelusivusto yhteisvarannoista, niiden puolustamisesta ja tuottamisesta.
http://www.rdwolff.com Prof. R. D. Wolffin sivusto, jossa linkki kuukausittaiseen Wolffin päivitykseen kapitalistisen talouden tapahtumista.
Vielä kerran
Kun kolumnisarjasi (ainakin muodollinen) lähtökohta oli minun Horisontti-juttuni Viikkolehdessä, katson tarpeelliseksi esittää vielä pari huomautusta tämän juttusi kolmannen osan perusteella.
Sinun väitteesi, että Vasemmistoliitto etääntyi jo 1990-luvulla edeltäjäpuolueidensa luokka-analyysista antaa aihetta pohdiskeluun ja tutkiskeluun. Ehkä muistumasi (tai kuvitelmasi) edeltäjäpuolueiden militanttisuudesta tässä suhteessa on liioiteltua. Totta on kuitenkin, että Vasemmistoliiton ja ay-liikkeen välit happanivat omituisella ja harmillisella tavalla. Sitäköhän tarkoitit?
Pidät sitkeästi kiinni pejoratiivisesta ilmaisustasi ”aatepuuro”. Minusta se on kovin omituista koko kirjoitussarjasi ja varsinkin juttusi lopussa olevan tavoiteohjelman valossa. Kolmannen vasemmiston käytännön ohjelmallisia tavoitteita voidaan kirjoittaa monin eri tavoin. Sinun ohjelmalliset ehdotuksesi mahtuvat mielestäni hyvin siihen keskusteluun.
En ota kantaa ohjelmasi yksittäisiin tavoitteisiin. Oleellista kolmannen vasemmiston yhteiskuntapoliittisessa lähestymistavassa on kuitenkin luopuminen sellaisesta valtiollisen vallan valtaamisen tavoittelusta, joka merkitsi jonkin (kuvitteellisesti luokkaa edustavan) puolueen yksinvaltaa ja luopumista demokratiasta.
Kolmannelle vasemmistolle valtiollisen vallan vallan valtaaminen merkitsee aatteiden tasolla hegemonian tavoittelua ja demokraattisessa koneistossa (parlamentissa ja hallituksessa) pyrkimystä saada vaikuttava enemmistö hallitusvaltaan (todennäköisimmin useamman puolueen koaliition muodossa). Sinunkin ohjelmassasi julkisen vallan rooli ja merkitys – aivan oikein – korostuvat.
Ei ole olemassa mitään ”kolmannen vasemmiston aatepuuroa”. Sen sijaan vasemmistolla (koko vasemmistolla, johon minä luen vihreätkin puolueena) on tarve arvioida uudelleen 150 vuoden historiansa, pyhät kirjoituksensa, ikoninsa ja luutuneet paradigmansa. Historialle ei pidä kääntää selkäänsä. Siitä pitää oppia.
Hyvä on myös huomata, että 150 vuoden aikana vasemmiston arvojen ja tavoitteiden näkökulmasta katsoen on menty pitkin harppauksin eteenpäin. Näin on siitäkin huolimatta, vaikka aina ei ole tavoiteltu oikeita asioita, tai oikeidenkin asioiden tavoittelua ovat vauhdittaneet virheelliset unelmat.
Kalevi Suomela
Hei Matti ja kiitos hienosta kirjoituksesta! Aiotko pyrkiä ehdokkaaksi tuleviin vaaleihin?
Ehdokasasettelu Keski-Suomessa on vielä kesken, mutta
olen ilmoittanut kiinnostukseni.
Tässä on mielenkiintoisia avauksia, jotka pohjautuvat Marxin ajattelun soveltamiseen jälkiteollisessa taloustilanteessa. Uskoisin, että tämä aloite kiinnostaisi eri puolueisiin nykyisin kuuluvia akattelevia ihmisiä. Voisiko joku porukka tarttua Matti Vesan aloittesen ja kehitellä sitä eteenpäin?
Palkkatyö joko palvelusektorilla tai teollisuudessa on yhtä arvokasta minusta ns. työläisparkamme asiana, kuin että asettaisin ne jotenkin toistensa vastakkaisina ideologisessa mielessä, ja että vain teollinen työ luo lisäarvoa?Ei kait enää nykyaikana se ole totta. Otan esimerkin nykyelämästämme l. palvelut ovat ihmisen tarpeeseen ja tosin niistä maksetaan vähemmän kuin esim. paperi-, ja tai metsäteollisen työn tunnista, mutta verotus usein tasaa tämän ongelman, eikö totta?
Jos taas ostan vaikkapa muovisen rustokärpäsen, jollaisia on myynnissä, mutta ei ole tehty Suomessa, vaan vaikkapa Kiinassa kenen teollisuusfirman piikkiin tämän työn arvo menee, ja mitä minä siitä hyödyn työläismaisemassani. En paljon mitään, koska koko romu on jo vähän niin kuin vanhan mallinen ja ostin sen ns . innoissani. Siis turha hyödyke paitsi sille, joka sen on tehnyt itse.
Monet eri alat kamppailevat juuri nyt vaikeuksien kanssa, ja erityisesti veintialat. Suomen maatalous on erityisalana erikoinen, ettei Leninkään sitä jättänyt yksin , vaan päätti ottaa ohjat ja perustaa kansankolhoosit, joiden avulla saatiin maataloustuet minimoitua, ja lapsille maitoa yms.
Kolmas sektorimme on nyt köyhät, työttömät, ,lapset, joille koulu ei maistu, vaikka kuinka opettajakunta yrittää opojen kanssa , ei sitten ei. Mitä heille teemme? Osa-kouluja voisimme perustaa, eli osan päivää koulussa, ja osan vaikkapa keittolassa tiskaamassa pientä korvausta vastaan, jonka Lauri Ihalainen voisi junailla ns. työllistämiskokeiluna. Se voisi kiinnostaa niitäkin lapsia, joille ei koulu muuten maistu.
Mitäpä sanotte?
Hyvää sunnuntaita, tuli vaan mieleeni kun luin tuo yllä olevan Pauli ja muidenkin keskustelijoiden ideana ottaa Marx uudelleen esille, niin sanoisin, että älkää nyt hyvät miehet enää……..voi herran kiessut sentään.
Otetaan mieluimmin esille se vanha viisaus, joka Kalevalassa eräs juntti ehdotti, että ”menkääpäs kalaan, että saatte jotakain leivän päällystääkin:”
Jos kukaan ei ole koskaan sanonut , että lovenessiissia koko kirjaviisauden orjille, niin tässä sen sanon, ja kiitän tietenkin hienoista ajatuksistanne. Pois jo menneet, uudet asiat, uusi kaleidoskooppi, ja uusi elämä.
Marxhan eli itse aika kivasti, oli palvelijoita pari mesenaattia, kirjat olivat hyllyssä kivasti kirjakirjaavasten, ja selkämyksissä luki saksaa.