Luin melko hämmentyneenä Jukka Petäjän esseen tiistain (29.3.) Hesarin kulttuurisivulla.1 Se oli saanut inspiraationsa Brysselin edellisen tiistain terrori-iskusta. Jutun otsikko on ’Myös eurooppalaiset arvot ovat tulilinjalla’.
Hämmennykseni alkoi hälvetä vasta jutun lopussa, jossa Petäjä sanoo: ”Syrjäytyminen, radikalisoituminen, yleinen näköalattomuus ja eri väestöryhmien putoaminen yhteiskunnan ulkopuolelle niittävät nyt kylmää satoa, … ”
Kyllä vain, juuri noin minäkin olen terrorismin taustaa tulkinnut. Enkä voi mitenkään olla eri mieltä myöskään kappaleen jatkosta: ” … mutta väkivallan nousu arkea varjostavaksi uhkaksi synnyttää myös vihaa, joka voimistaa entisestään vastakkainasettelua. Siinä tilanteessa muslimimaailma saa liian helposti kohutoimittaja Oriana Fallacin lanseeraaman leiman ’Arabbia’, joka nivoo yhteen Arabian ja vihan sekä raivon (italiaksi ’rabbia’).”
Tässä Petäjä puhuu islamofobiasta, jota Euroopassa noussut äärioikeistolainen muukalais- ja EU-vastainen poliittinen populismi käyttää häikäilemättä hyväkseen. Jos terrorismi voidaan määritellä yritykseksi tavoitella poliittista vaikutusta näyttävillä väkivallan teoilla, niin ’Arabbia’ ja populistisen äärioikeiston nousu kertovat terrorismin tavoitteiden onnistumisesta. Petäjä tuntuu siis ymmärtävän syy-seuraus-suhteen oikein.
Kun jatkoin lukemista Petäjän esseen viimeiseen kappaleeseen, tulin jälleen epävarmaksi: ”Mikä on eurooppalainen arki tässä uhkaavassa tilanteessa? Se riippuu sinusta ja minusta, meistä kaikista.” Kyllä, aivan varmasti, mutta mitä Petäjä nyt tarkoittaa, mitä hän neuvoo tekemään? Yritän etsiä vastausta Petäjän esseestä; luen sen uudestaan.
Jutun otsikko on: ”Myös eurooppalaiset arvot ovat tulilinjalla”. Alussa Petäjä kirjoittaa auki, miten hän ymmärtää eurooppalaiset arvot. Hän viittaa Ranskan vallankumoukseen, Euroopan unioniin ja vuoden 1975 Ety-kokoukseen, joiden kaikkien seurauksena eurooppalaiset arvot voi tiivistää mm. sanoihin vapaus, veljeys, tasa-arvo, ihmisten, tavaroiden ja pääomien vapaa liikkuvuus, sanan- ja ilmaisuvapaus, vähemmistöjen oikeudet, yhteiskunnallinen avoimuus, oikeusvaltion periaatteet ja uskonnonvapaus.
Näitä arvojako radikaali islamismi haluaisi muuttaa Euroopassa? Enpä oikein usko. Jos selitystä maahanmuuttajaväestön keskuudessa tapahtuvalle islamistiselle radikalisoitumiselle haetaan syrjäytymisestä ja syrjinnästä (joka koskee laajasti maahanmuuttajanuoria myös toisessa ja kolmannessa polvessa), heidän kritiikkinsä lienee pikemminkin se, että eurooppalaiset yhteiskunnat eivät noudata omia arvojaan heidän kohtelussaan.
Ajankohtaiseen suomalaiskeskusteluun viitaten, voidaan siis puhua kotouttamisen epäonnistumisesta. Ihminen kotoutuu vain, jos hän tuntee olevansa hyväksytty. Syrjitty katkeroituu melko varmasti ja varsin todennäköisesti hän myös radikalisoituu tavalla tai toisella.
Kotoutuneet maahanmuuttajat ovat valtava positiivinen voimavara mille tahansa eurooppalaiselle yhteiskunnalle, Suomellekin. Epäonnistuminen kotouttamisessa tuottaa puolestaan vaarallisen yhteiskunnallisen tilanteen.
Ovatko eurooppalaiset arvot jossakin muussa merkityksessä tulilinjalla? Me tiedämme nykyisin liiankin hyvin, että islamilaisissa maissa naisen asema ei ole sama kuin länsimaissa. Mutta länsimaissakin on tässä suhteessa eroja ja niin on islamilaisissakin maissa. Kehitys kaikkialla näyttäisi kuitenkin kulkevan kohti sukupuolten täyttä tasa-arvoa.
Islamilaisissa maissa on muutakin vanhanaikaisuutta: klaanikulttuuria, paternalismia ja halua pitäytyä uskonnollisessa sharia-laissa. Me olemme Euroopan ja maailmanhistoriaa ajatellessamme tottuneet tarkastelemaan historiaa kehityksenä. Miksi islamislaista maailmaa koskevassa keskustelussa tuntuu olevan niin vaikeata uskoa, että nekin ovat kehittyviä yhteiskuntia? Ei eurooppalainen todellisuus ollut keskiajalla kovinkaan kaukana niistä piirteistä, joita me nykyisin pidämme isalamilaisessa maailmassa kauhisuttavan takapajuisina.
Islamilaisesta maailmasta Eurooppaan tullut maahanmuuttaja on tietysti suuressa määrin ja usein pitkään oman maansa kulttuurin ’vanki’. Hän joutuu aivan varmasti paljon punnitsemaan mielessään eurooppalaisia arvoja ja kotimaansa arvoja. Olisi tyhmää kieltää, ettei eurooppalaisilla olisi esimerkiksi tapakulttuurin alueella myös hyödyllistä opittavaa maahanmuuttajilta, mutta pääasiassa oppimisprosessi tietysti on toisen suuntainen; maahanmuuttaja omaksuu eurooppalaisen arvomaailman – sekä hyvässä että pahassa.
Petäjä kirjoittaa, että ”Painajaiseksi muuttunut todellisuus ja vuoropuhelun umpikuja pakottavat väkisinkin tarkastelemaan kriittisesti eurooppalaisia arvoja”. Olkoon niin, tarkastellaan siis kriittisesti. Niiden poliittisten instituutioiden ja suurten tapahtumien listalta, jotka Petäjä luettelee eurooppalaisten arvojen perustaksi, puutuu tärkein: Yhdistyneen Kansakunnat. Eurooppalaisittain olisi ollut myös sopivaa mainita erityisesti Euroopan neuvosto ja Euroopan ihmisoikeussopimus. On syytä muistaa, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen myös Venäjä ja kaikki Itä-Euroopan maat allekirjoittivat Euroopan ihmisoikeussopimuksen.
Voidaan ehkä sanoa, että eurooppalaisista arvoista on tullut universaaleja arvoja. Aivan varmasti voidaan sanoa, että ne universaalit arvot, joihin kansat ovat sitoutuneet YK:n peruskirjassa, YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa ja 1960-luvulla hyväksytyissä kansainvälisissä ihmisoikeus-sopimuksissa, on omaksuttu myös eurooppalaisiksi arvoiksi. Ongelma ei siis ole eurooppalaisissa arvoissa, vaan siinä, koetaanko ne liian usein vain retoriikaksi.
Painajaiseksi muuttunut todellisuus pakottaa siis viimeistään nyt tarkastelemaan kriittisesti, elämmekö me Euroopassa arvojemme mukaisesti; ei vain suhteessa maahanmuuttajiin, vaan myös Euroopan suhteissa muihin kansoihin ja kulttuureihin.
Perattavaa ja pöyhittävää on paljon. Euroopalla ja lännellä on kolonialistinen historia. Kuinka vapaita olemme kolonialistisista asenteista? Kuinka reiluja ovat lännen taloussuhteet entisiin ja nykyisiin kehitysmaihin? Nämä ovat todellisia haasteita eurooppalaisille arvoille.
1Jukka Petäjä on Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen tuottaja
Ja taas miserabilismin saarnaamista! Miserabilismilla ei kuitenkaan voida selittää pätevästi radikalisoitumista ja islamistien käytännössä teteuttamaa terrorismia!
Suomalaisilla näkyy olevan nimenomaan hyvin populistinen suhtautuminen nykyajan jihadismiterrorismin syihin Euroopassa.
Suomessa laajamittainen islaminuskonnon harjoittaminen on vielä melko uutta ,ja islaminuskonnon ankaraa ääritulkintaa harjoittavan Isiksen ym.terrorijärjestöjen pelkoa aiheuttavaa terrorismia ei vielä ole käytännössä koettu paikan päällä… eikä tutkittu tarpeeksi syvällisesti. Jatkuvasti puhutaan vain maahanmuuttajista ja kotouttamisesta terrorismin yhteydessä, Ja useimmiten sen syiksi määritellään varsinkin maahanmuuttajien monien sukupolvien syrjäytyminen, yhteiskunnan ulkopuolelle joutuminen ym. kurjistava kehno kohtelu jne.
Mutta eihän jihadistiterrorismi kosketa Euroopassa ainoastaan ja välttämättä pakolaisia/maahanmuuttajia! On olemassa asioiden nurinpäinkääntämisen/amalgaamin ja yksinkertaistamisen vaara, kun otetaan vain yksi sosiaalinen ihmisryhmä esimerkiksi, ja kun selitetään ääri-islamistisen radikalisoitumisen ja jihadistiksi ryhtymisen syiksi nimenomaan tämän ”huonosti kohdellun ” ryhmän elinolot ja ongelmat ! Jihadistiterroristiksi ryhtymiseen ei kuitenkaan riitä, että kuuluu johonkin tiettyyn ihmisryhmään , ja että elää tietyssä sosiaalisessa ympäristössä ! Pariisissa ja Brysselissäkin koetun terrorisarjan tutkimukset osoittavat, että nykypäivän jihadistit eivät ole lähtöisin vain ja ainoastaan ”yhteiskunnan ulkopuolelle ” heitetystä yhdestä sosiaaliryhmästä. Tämän päivän äärimmäisen väkivaltainen islamistiradikalismi koskettaa muitakin sosiaaliryhmiä kuin maahanmuuttajia tai Euroopan nk.ongelma-alueiden asukkaita ! Nykyisen jihadistiterroristin profiili on paljon monimuotoisempi.
Islaminuskonnon nimissä tehdään äärimmäisen raakoja tekoja, vaikka varsinaisesti islaminuskonto itsessään ei ole näiden terroristijärjestöjen hirmutekojen perimmäinen aiheuttaja tai oikeuttaja! Kuitenkin ainutkaan islamistiradikalismista/jihadistiterrorismista kirjoittava ei näytä ottavan ollenkaan huomioon itsensä uskonnon ja sen käytännön, historian sekä jakautuneisuuden aiheuttamia syitä ja seurauksia. Näin jätetään jihadistiterroristin motivaatioita ja profiilia tutkivan määrittelyn ulkopuolelle kokonaan se yksi tärkeä alue, joka osaltaan vaikuttaa hänen ääriasenteidensa syntyyn.
En viitsi enempää enää kommentoida tästä asiasta, kun tuntuu, että sillä puheella ei ole mitään merkitystä suomalaisen populismin hillitsemisessä.
Kehoitan lukemaan Pentti Straniuksen blogin ” Terroristin sielunelämä ja psykologia” kommenttejani aiheesta. Niistä pitäisi selvitä, että populistisella/miserabilistisella selittämisellä ei selvitä nykyjihadismin määrittelystä ja vastustamisesta.,. sillä tuollainen selittäminen on liian yksinkertaistavaa.
Kiitos kommentista Eeva. Nostat esiin tärkeän näkökulman pyrittäessä ymmärtämään ääriradikalismia (joka siis milestänivoi saada muitakin ilmenemismuotoja kuin islamistinen jihadismi).
Toteat, että ”ainutkaan islamistiradikalismista/jihadismiterrorismista kirjoittava ei näytä ottavan huomioon itsensä uskonnon ja sen käytännön, historian sekä jakautuneisuuden syitä ja seurauksia. Näin jätetään jihdistiterroristin motivaatiota … tutkivan määrittelyn ulkopuolelle … tärkeä alue…”
Minunkin mielestäni tuo alue on tärkeä, kun halutaan ymmärtää perusteellisesti sitä kulttuuria, josta väkivaltaan turvautumaan valmis radikalismi nousee. Ettei ”yksikään” näistä asioista kirjoittava olisi alueesta kiinnostunut, vaikuttaa minusta epätodelta, mutta myönnän etten ole tämän aihepiirin kirjoittelun syvällinen tuntija. Kautta maailman sivun fanaattiset ideologiat (ja niiden sisäiset erimielisyydet) ovat motivoineet ihmisiä väkivaltaisiin tekoihin.
Edustan aivan varmasti liberaalia ja vasemmistolaista valtavirtaa uskossani, että syrjäytyminen ja syrjäytetyksi tulemisen kokemus selittävät suuressa määrin islamistista radikalisoitumista. Tämän tulkinnan nimeäminen ”miserabilismiksi” ei vähennä tulkinnan oikeutusta.
Vielä omituisempaa minusta on miserabilismiksi kutsumasi tulkinnan nimeäminen populismiksi. Euroopan populistiset suuntaukset antaessaan tulkintoja islamistiselle jihadismille eivät nimenomaan viittaa ”miserabiismiin”, ts. maahanmuuttajien syrjäytetyksi tulemisen kokemuksiin, vaan hakevat kaikkein mieluimmin ääriradikalismin selityksen islamin uskosta, eivätkä silloin erittele uskontoa itsessään ja sen tavanomaisia ilmenemismuotoja uskonnon saamista fundamentalistisista ja äärimmäisistä tulkinnoista.
Populismina voidaan siis pitää islamofobiaa, joka on äärimmäisen yksinkertaistava selitys islamistiselle terrorismille ja asenteellinen johtopäätös siitä.
Väitettiinpä mitä tahansa muuta, niin islamin uskonnossa itsessään on yksi osa selitystä nykyiselle jihadistien ääriradikalismille ja Isiksen olemasssaololle.
Minäkin pidän varsinaisena populismina äärioikeistolaista islamofobiaa. Tässä yhteydessä tarkoitan miserabilistisella populismilla usein vasemmistosta kuuluvaa yksinkertaistettua mutta yleistävää huutoa, jonka mukaan islamistiradikalismi ja jihadistiterrorismi selittyvät pelkästään maahanmuuttajien syrjäytyneisyydestä ja sen kokemuksista yms. heidän yhteiskunnalliseen asemaansa liittyvistä ongelmista. Tämäkin on yksinkertaistava asenteellinen selitys islamistiterrorismille.
Ranskalla on keskeinen osa Isiksen eurooppalaisessa strategiassa. Maa on sen pääkohde. Ranska tuleekin olemaan pitkään jihadistien tähtäimessä. Ensinnäkin, Ranska on ihmisoikeuksien julistuksen syntymämaa. Toiseksi , Ranskassa elää Euroopan suurin muslimiyhteisö.
Ja kolmanneksi, Ranskalla on koloniaalinen menneisyys arabimaissa, Isis alkoi osittain omimaan tätä menneisyyttä, kun se 29.06.2014 symbolisesti pyyhki kartalta nk.Sykes-Picot rajan Syyrian ja Irakin väliltä. Tällä se pyrki nostamaan valokeilaan oletetun ”suuren vääryyden korjaajan” roolinsa. Menneisyydessä tehdyn vääryyden, jonka pääasiallisia uhreja olisivat olleet sunniuskoiset arabit. Historia on Lähi-Idässä muotoillut islaminuskontoa ideologisella tasolla siten, että siitä on tullut ensin kolonialisminvastainen ja sitten arabimaiden autoritaaristen hallintojen vastainen taisteluase. On synnytetty laaja-alainen korkealentoinen diskurssi vääryyden kohteeksi joutumisesta ( uhriutumisesta ), nk. viktimisaatiopuhe. Tämä puhe on rinnastettavissa siihen puheeseen, josta käytän nimitystä miserabilismin saarnaaminen.
Vuonna 2015 Isis on määritellyt strategiansa toisen osan, joka täydellistää sen Lähi-Idässä käyttämää suunnitelmaa.Pariisin attentaattien jälkeen Isis on
kehittänyt varsinkin ranskankielistä mediaansa, jonka välityksellä se hyökkää Euroopan maiden puolustamia periaatteita vastaan.
Ranskan sisäisen turvallisuuspoliisin mukaan jihadistikandidaatin profiili on hyvin moninainen. Mukana on vastikâän islamistiaatteen omaksuneita rikollisia.Ja hyväosaisia menestyneitä opiskelijoita, joiden lähtöä Syyriaan ja siellä tekemiä hirmutekoja kukaan ei osaa käsittää.Jihadisteissa on psykologisesti häiriintyneitä hulluuden rajalla olevia nuoria. Monille heistä Isis on tämän hetken katujengeistä kaikkein rauhallisin ja mukavin ( cool ) ! ( kuten Guardian-lehti on asiaa kuvannut äskettäin ) .
Kuitenkin on olemassa yhteistä, joka selvittää heidän motivaatioitaan. Suurin osa radikaalisoituneista jihadistiehdokkaista on vastikään islaminuskonnon harjoittamiseen ”kääntyneitä” toisen tai kolmannen sukupolven ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, joilla on rikollistausta. Isis on tehnyt näistä nuorista rikollisista rekrytointinsa kohderyhmän. Kuten Brysselin kamikaasiveljekset El- Bakraoui, jotka olivat valmiita tekemään rahan takia mitä tahansa. Suurin osa Euroopassa olevista islamistitaistelijoista on kulkenut vankilan kautta Isiksen riveihin. Rikollistoimintansa ansiosta heillä on kykyä päästä läpi poliisin ja oikeuslaitoksen levittämästä verkosta. Belgialaisen uskontojen sosiologian professorin Dassetto Felicen mukaan tästä osaamisesta voi tulla toiminnan organisoimisperiaate. Näiden radikalisoituneiden jihadistien yhteiskuntaa kohtaan tuntema viha on muutettu yleiseksi vihaksi länsimaailmaa kohtaan.
Radikalisoituminen voi tapahtua hyvin lyhyessä ajassa. Tässä Isiksen propagandavidoilla on ensisijainen merkitys. Osuutensa radikalisoitumisessa on myöskin islamistiveteraaneilla, jotka vetävät puoleensa ja rekrytoivat nuoria moskeijoiden ympärillä ja tavaratalojen parkkialueilla.
Isis antaa monille identiteettinsä menettäneille nuorille uuden arvoa nostavan identiteetin ja itseluottamusta, sijaisperheen ja projektin elämälle. Vaikka tämä projekti onkin todellisuudessa kuoleman projekti. Tämän pienen ryhmän avulla Isis toivoo voivansa ottaa Ranskan muslimit panttivangeikseen aiheuttamalla heidän keskuudessaan yhteisöllisiä sarjareaktioita.
Kiitän Eeva sinua tästäkin kommentista. Se syventää edelleen ymmärrystämme jihadismi-ilmiöstä. En kuitenkaan itse kirjoittaisi, että ”islamin uskossa itsessään” on osa selitystä. Sanoisin mieluummin, että se, minkälaisia muotoja uskonnollis-poliittinen fanatismi voi saada, ja minkälaisia muotoja voi saada uskontojen ja niiden eri suuntausten välinen valtakamppailu, selittää osaltaan jihadismin kaltaisia ilmiöitä.
Mikä tahansa uskonto tarjoaa mahdollisuuksia fanatismin kehittymiselle ja uskonnon poliittiselle väärinkäytölle. Historiasta tiedämme, että kristinusko on aikanaan tarjonnut tähän alustan. Tämän päivän todellisuudesta tiedämme, että islamin lisäksi hindulaisuus tarjoaa sen. Tiedämmme myös, että uskonnolla verhotaan usein varsin maallisia taloudellisia valtapyrkimyksiä.
Olen itse uskonnoton ja tarkastelen uskontoja humanistisesti ihmisten luomuksina. Olen silti – tai ehkä juuri siksi – erittäin kiitollinen uskontojen välisen dialogin olemassaolosta. Se osoittaa harjoittajiltaan nöyryyttä elämän ja olemassa olon suuren mysteerin edessä. Se edistää suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden sietoa. Jos ns. perimmäisten kysymysten äärellä ei ole rohkeutta tunnustaa mysteeriä mysteeriksi, vaan tarvitsee siihen jumalan, niin on astunut valtavan askeleen sivistyksen tiellä, jos uskoo, että kaikkia uskonnot ylistävät perimmältään saman jumalan kunniaa.
Näin palaan Jukka Petäjän kolumnin ydinkysymykseen, ovatko eurooppalaiset arvot jihadismin takia tulilinjalla. Petäjä jättää lukijan epävarmaksi sen suhteen, pitääkö hänen mielestään eurooppalaisia arvoja jotenkin muuttaa jihadismin tulituksen takia, vai pitääkö niitä puolustaa ja soveltaa entistä johdonmukaisemmin ja entistä universaalisemmin. Petäjä tuskin on ainoa, joka on hämmentynyt.
Kiitos Kalevi tuosta islaminuskontoa koskevan kohdan selkeyttämisestä. Laitat parempaan muotoon sen mitä yritin selittää. Tämä suomenkieli kun joskus kankeilee.
Muissakin uskonnoissa voi tietysti ilmetä fanaattisia piirteitä, ja niiden kannattajissa voi olla milloin minkäkin uskomuksen tai lahkon puolesta ”vouhottajia” ja väkivaltaisen radikaalisuuden kannattajia.
Ranskassa ainakin eri uskontokunnat keskustelevat keskenään ihan ns.virallisesti , eikä yksikään sulje pois tai kohtele halveksivasti muita ja toisinajattelevia.
Minäkin olen uskonnoton.
En näe asiaa niin, että kaikki ”eurooppalaiset arvot” olisi asetettava jihadismin takia kyseenalaisiksi. Mitä ne nyt sitten ovatkaan myönteisessä ja kielteisessä mielessä.Riippuu siitä, mitkä ja kenen luomat ja ketä palvelevat arvot ,ja mitä noilla arvoilla tarkoitetaan reaalielämässä. Tulilinjallahan kyllä ovat ainakin ihmis-ja kansalaisoikeudet.Ja ne Ranskan vallankumouksen esille nostamat: vapaus, veljeys ja tasa-arvo, joiden toteuttaminen ei näytä onnistuneen ihan kunnolla Euroopassakaan. Näitä pitäisi kait vahvistaa ja soveltaa käytäntöön johdonmukaisemmin ja universaalimmin kaikilla yhteiskunnan alueilla.
Kun Isis ( jihadistit ) menettävät asemia, niin silloin ne tunnetusti kansainvälistävät voimakkaasti taistelunsa saadakseen arvovaltansa palautettua. Tämän hetken terrorismitilanne Euroopassa on osoitus juuri tuosta sen asemien menetyksestä. Jihadismi, ja valtiorajoja vailla oleva Isis menestyvät siellä, missä valtio on tuhoutumisvaarassa tai se on heikko. Eurooppalaisten valtioiden tulisi mielestäni olla tehokkaampia Isiksen strategian /jihadismin ymmärtämisessä ja yhteistyökykyisempiä ja voimakkaampia sen vastaisen toiminnan organisoimisessa.