Eilen (18.4.) esitettiin Ylen TV2:n taloustalkoot -ilta, jonka lähtökohta oli, että Suomi potee syvää talousahdinkoa. Ohjelman esittelyssä todettiin, että meitä kaikkia vaaditaan nyt mukaan taloustalkoisiin ja esitettiin haastava kysymys: Minkälaisiin talkoisiin itse osallistuisit?
Ohjelman keskusteluasetelma oli aikaisemmista A 2 -illoista tuttu: kaksi parinkymmenen ihmisen porukkaa, joista toinen istuu vasemmalla ja toinen oikealla. Mukana on muutamia poliitikkoja ja joku tutkija; suurin osa kummassakin joukkueessa on eri ikäistä tavallista kansaa, ihmisiä jotka on valittu ammatin tai harrastuksen perusteella. Käsiteltävänä on teema, joka joukkueiden kirjavan kokoonpanon ansiosta saa keskustelussa monipuolisen valotuksen.
Ohjelman formaatin ja keskusteluasetelman tarkoitus on siis hyvä, mutta mitä tapahtuu käytännössä? Kun koolla on näin paljon väkeä, melkeinpä minkälaiset tahansa avauspuheenvuorot nostattavat runsaasti käsiä, ja keskustelu karkaa käsistä. Juontajat antavat kohteliaan tasapuolisesti puheenvuoroja vasemmalle ja oikealle. Katsoja joutuu toteamaan, että toiset puhuvat aidasta ja toiset aidan seipäistä. Tavoite, teeman monipuolinen valotus, peittyy runsaan ja sekavan puheen alle. Katsoja joutuu pinnistämään muistiaan: mistä oikeastaan olikaan tarkoitus keskustella?
Ohjelman ilmoitettua teemaa ajatellen joukkueiden kokoonpano oli eilisessä keskustelussa ongelmallinen. Oikealla istuivat hallituksen politiikkaa tukevat, vasemmalla oppositiota tukevat. Vasemmalla istuivat työntekijöitä (ja opiskelijoita) tukevat, oikealla työnantajapuolta tukevat. Asetelma oli siis selvästi ja vahvasti poliittinen.
Minkälaisiin talkoisiin itse osallistuisit? Tähän kysymykseen sisältyy puolestaan oikeastaan lähtökohtaisesti ajatus, että poliittisesta (talouspoliittisesta, sosiaalipoliittisesta, veropoliittisesta jne.) tilanteen raamituksesta oikeastaan ei tarvitse keskustella. Toisin sanoen on kysymys yhteisesti ymmärretystä tilannekuvasta ja kansallisesta hädästä. Eli kysymys olisi vain siitä, mitä itse kukin on valmis tekemään kansantaloutemme pelastamiseksi hädästä.
Ohjelman toimittajien pohjatonta naiiviutta osoitti insertti, jossa suomalainen huippuluokan vuoristokiipeilijä nousee vähä vähällä eteenpäin ja saavuttaa lopulta tavoitteen, pääsee huipulle. Sitten sama mies marssitetaan studioon vastaamaan ohjelman haasteeseen. Käy ilmi, että hänellä ei ole juurikaan mitään asiallista sanottavaa. Vuoristokiipeilyko-kemuksensa hän kuitenkin osaa tiivistää jämäkäksi viestiksi: on pelattava yhteen, vedettävä yhtä köyttä.
Katsojien tulkinta oli todennäköisesti, että ohjelman toimittajien mielestä nyt olisi lopetettava poliittinen pulina ja asetuttava yksimielisesti tukemaan hallitusta. Tuskin toimittajat tällaista tulkintaa haluavat, vai haluavatko? Hehän olivat tekemässä poliittista keskusteluohjelmaa.
On ymmärrettävää, jos poliittisessa keskusteluohjelmassa joku aina käyttää kärsimättömiä puheenvuoroja hallituksen linjan puolesta, joissa vaaditaan kritiikin ja vaihtoehtojen pohdinnan vaientamista, ”koska nyt ei ole sellaiseen varaa, on puhallettava yhteen hiileen”. Ohjelman toimittajien tehtävähän on kuitenkin juuri keskustelun edistäminen ja sen kautta vaihtoehtojen avaaminen.
Eilinen ohjelma oli siis lähtökohtaisesti heikosti suunniteltu ja myös toteutus jätti paljon toivomisen varaa. A 2 -illan opetus oli jälleen kerran, että formaatti on niin vaativa, että se vaatii poikkeuksellista ammattitaitoa sekä ohjelman suunnittelussa että sen vetämisessä. Pahoin pelkään, että niin pystyviä – älykkäitä, nopeita, hyvämuistisia ja kaiken aikaa jutun juonen hallitsevia – toimittajia ei ole olemassakaan. Ehkä Ylen olisi tehtävä johtopäätös: formaatti on liian vaikea, lopetetaan A 2.
Taloustalkoot A 2 ohjelma väisti kokonaan syyn miksi näitä leikkauksia joudutaan tekemään.
Ilmeisesti tahallaan ? EU ja EMU ovat ilmeisesti liian arkoja aiheita?
Esko Seppänen toi suomalaisen talouspolitiikan keskusteluun sisäinen devalvaatio sanaparin.
Seppänen kirjoitti Uuden suomen keskustelupalstalle:
Tänään paremmin kuin huomenna
6.12.2014 14:30 Esko Seppänen
Uusi kuri ja järjestys
Kun Suomen kohtalon kolmio on ollut Tukholma-Moskova-Berliini, nyt ollaan taas hypätty Saksan kelkkaan. Meitä hallitaan yhteisellä rahalla.
Rahaliitto Emussa unionin pakkokeinoihin kuuluu ”sisäinen devalvaatio”, joka on työttömyyttä, irtisanomisia, valtiovallan privatisointia, palkkojen ja eläkkeiden alentamisia ja sosiaaliturvan alasajoa.
Kun ennen talouspolitiikassa taloa maalattiin pensselillä, joka liikkui talon pysyessä paikallaan, nyt Suomi pitää pensseliä paikallaan ja liikuttelee taloa. Siinä menossa Suomi-talon sokkeli eli sosiaalinen turvallisuus murenee.
Emu-jäsenyys pakottaa meille käyttöön EU:n ainoan talouspoliittisen vaihtoehdon: sisäisen devalvaation.
Seppänen kirjoitti myös Kansan Uutisiin samasta aiheesta. Tuohon kirjoitukseen ja siihen liittyvään keskusteluun pääsee käsiksi googlamalla esim:
show must go on…Sisäinen devalvaatio on kasvun pakkopaita..kansan uutiset
Kyllä näinkin, mutta koko shown jujuhan onkin siinä, että se on kerrassaan keinotekoinen ja mahdoton. Minäkin viimeistään vuorikiipeilijän ilmestyttyä tunsin myötä häpeää, mutta jo aiemmin näyttämölle marssitetut nykyajan superihmiset, kiinteistövälittäjät!, saivat hamuamaan kanavanvaihtonäppäintä.
Oliko tuon ohjelmamonsterin tarkoitus iskostuttaa meihin laiskoihin lylleröihin aatetta, että töitä pitää tehdä 18 tuntia vuorokaudessa, ei lomia, ei viikonloppuvapaita, mitään sosiaalitukia ei saa/ehdi/kehtaa anoa eikä loppuun saa palaa, mitä ne kaverit tenniskentälläkin ajattelisivat, parhaimmillaan pitäisi pyörittää kahta kolmea yritystä vaikka valtio on kuulemma vienyt kaiken paitsi yrittämisenilon.
Missä tarvitaan tavallista, tunnollista työnsä hoitavaa normikansalaista, joka ei kiipeä Himalajalla, ei purjehdi maailmanympäri, ei pidä asuntoesittelyjä keskellä yötä, vaan hoitaa lapset, hitsaa kappaleet yhteen, siivoaa hiekat lattialta, hoitaa kaupan kassan?
Joutaisi A2-illat lopettaakin, joutavaa älämölöä on muutenkin maailmassa liikaa.
Emmeköhän me kaikki tiedä sen, että Ylen toimittajat eivät ole puolueettomia, eikä heidän tavoitteenaan ole tasapuolisuus. Tosin Liimatainen ja Damström olivat kohtuullisen tasapuolisia puheenvuoroja jakaessaan, mutta vuorikiipeilijä-show oli latteudessaan luokaton. Veikka Gustafsson on varmasti kelpo mies, mutta politiikasta hänellä ei ole mitään sanottavaa. Vai oliko tosiaan vain tarkoituksena markkinoida amerikkalaista unelmaa siitä, että pinnistele ja ponnistele ylöspäin, sinustakin voi tulla jotakin ja voit päästä ihan huipulle asti. Kilpaile ja kilvoittele!
Keskustelijoita voisi todella olla vähemmän ja mieluiten sellaisia, jotka osaavat keskustella, vai onko suomalainen poliittinen keskustelukulttuuri yleisestikin tasolla, jota Harry Harkimo A2-illassa edusti?
Loppupuolella huomasin, ettei Harkimo enää saanut ainakaan kaikkia haluamiaan puheenvuoroja. Hänen esiintymistään voi verrata Gustafssonin kertomuksiin vuoren huipulle kiipeämisestä. Jos suuren poliittisen puolueen puheenjohtajaksi (ilmeisesti) pyrkivä mies yrittää lytätä vastapuolen huutamalla heti päälle, se ehkä on korrektia käytöstä jääkiekkokaukalon reunalla, mutta ei poliittisessa debatissa. Sen sijaan, että Harkimo olisi puhunut itse asiasta, hän pyrki vaientamaan vastapuolen (Li Andersson) kysymällä ”monessaks yrityksesä sä oot ollu töissä ja montaks yritystä sä oot perustanu”? Siitähän ei keskustelussa ollut kyse. Ensiksi hän syytti Anderssonia siitä, että ”tota samaa sä oot puhunu jo monta vuotta, eiks teilloo mitää uutta sanottavaa”. Myöhemmässä puheenvuorossaan Harkimo esitti tosi vaikuttavan argumentin omasta pätevyydestään arvioida miten ”Suomi saadaan nousuun”. Mä oon purjehtinut maailman ympäri! Eli kyllähän siinä ohjelman suunnittelijat ja juontajat olivat tehneet väärän arvion. He kai olettivat, että Gustafssonin ja Harkimon saaminen ohjelmaan mukaan saa television katsojat taputtamaan haltioituneina käsiään ja ryhtymään posket hehkuen nostamamaan ”Suomea ylös tästä suosta”. Ei, kyllä jotakin rajaa sentään pitäisi olla, jos kerran on kyseessä asiaohjelma ja jos todella halutaan saada aikaan keskustelua.
No, Veikka Gustaffson on hengittänyt sen verran ohutta yläilmaa, että ajatuksenlento saattaa olla ohutta yläpilveä.
Toimittajakaksikko on aika hauska ilmestys; toinen on kuin pyöriteltry moneen kertaan puuterikylvyssä ja toisen tukkamuodilla voisi pyrkiä johonkin fiftari-DuranDuran-comboon vetkuttelemaan lannettaan.