Keskusteleva puolue

Tuore KU:n Viikkolehti perää vasemmistoliitosta keskustelevaa puoluetta. Kyse on Sirpa Puhakan Emilia Palosesta tekemän haastattelun otsikosta. Mistä siis pitäisi keskustella? Keiden tulisi keskustella? Keiden kanssa tulisi keskustella? Ja miten tulisi keskustella?

”Palosen mukaan vasemmistoliiton vaatimukset vaikkapa taloudesta ovat olleet vaikeasti lähestyttäviä ja hankalia. Niistä ei tavallinen ihminen ota selvää. Asioita pitää kiteyttää sellaisiksi, että ihmiset kokevat: ”Joo tää vaikuttaa mun elämään ja on tärkeää”.”

Valitettavasti tuo vaikuttaa opettavaiselta sormen heristelyltä, jonka piiloviesti on: ihmiset ovat yksikertaisia ja tietämättömiä. Siksi: yksinkertaista, väännä rautalangasta!

Jutun ingressin mukaan ollaan hyvällä tiellä, jos puolueen johtamistapa on sellainen, että ihmisten tärkeiksi kokemia näkökulmia tuetaan. Sisältyykö toteamukseen harjoitetun johtamistavan kehua vai kritiikkiä? Ilmeisesti kritiikkiä, mutta onko se reilua? Mielestäni tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset yli puoluerajojen pitävät vasemmistoliiton tavoitteita kannatettavina – toisin sanoen omia näkökulmiaan tukevina.

Vaikka Emilia Palonen epäilemättä tarkoittaa hyvää, pelkään pahoin, että hän antaa huonoja neuvoja.

Olla järkevällä tavalla vasemmistolainen ei ole koskaan ollut helppoa. Päinvastoin se on ollut aina intellektuaalisesti vaativaa, koska se on edellyttänyt – ja edellyttää – yhteiskunnan rakenteiden ja instituutioiden tuntemusta. Oleellisia kysymyksiä ovat: Miten talous ja markkinat toimivat? Mitä ovat demokratia ja kansalaisuus?

Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että vasemmistolaisuudessa keskeistä – sen jälkeen kun ollaan yhtä mieltä ihmisten tasa-arvoisuudesta – on ulottaa vaatimus demokratiasta koskemaan myös taloutta. Vaikka tuo lause on yksinkertaisen näköinen, siihen sisältyvien mahdollisuuksien ymmärtäminen ja muuttaminen toimivaksi vasemmistopolitiikaksi vaatii jokaiselta vasemmistolaiselta koko ihmisiän.

Hyvinvointivaltio viittaa niihin palveluihin (ja tulonsiirtoihin), jotka julkinen valta on ottanut vastuulleen. Sanan hyvinvointiyhteiskunta haluaisin varata viittaamaan sellaiseen kulttuuriin, joka haluaa ylläpitää hyvinvointivaltiota ja haluaa muillakin tavoilla (mm. työmarkkinapolitiikalla) edistää ihmisten tasa-arvoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Nämä ovat ne kaksi instituutiota, joiden puitteissa talous ja demokratia sovitetaan järkevästi yhteen.

Vasemmistolaisuuteen kuuluu siis ymmärtää kohtuullisen paljon taloudesta ja demokratiasta sekä erityisen paljon hyvinvointi-yhteiskunnasta. Ymmärtää merkitsee niiden tarjoamien mahdollisuuksien tuntemista, mutta se merkitsee myös niiden rajoitusten realistista tiedostamista.

Se, miten kehitys kulkee, riippuu poliittisesta tahdosta. Siksi yhdyn täydestä sydämestä Emilia Palosen neuvoon kun hän sanoo: ”Tärkeää olisi, että ei korosteta vain vasemmistoliittoa, vaan sitä miten tehdään yhteistyötä ja edistetään asioita.”

Kun puhutaan koko yhteiskunnan kehityksestä, käsite ’poliittinen tahto’ on viisasta konkretisoida tarkoittamaan hallitusohjelmaa. Sitä pääsee kirjoittamaan vain, jos on hallituksessa mukana. Järkevä vasemmistolaisuus tarkoittaa siis jatkuvasti sellaisen koaliition (tai ainakin sen mahdollisuuden) rakentamista, jonka mukana päästään käyttämään hallitusvaltaa.

Jos siis vasemmistoliiton tavoitteita kannatetaan laajasti, niin kysymys kuuluu: Miksi puolue ei saa suurempaa vaalikannatusta? Uskoakseni pulma liittyy historialliseen mielikuvaan puolueen yhteistyökyvystä ja -tahdosta. Ne näytelmät, jotka tässä suhteessa viimeksi näyteltiin Kataisen sixpack-hallituksen aikana, eivät häivyttäneet, vaan vahvistivat mielikuvia vasemmistoliitosta epäluotettavana ja epärealistisena poliittisena toimijana.

Yhdyn täydestä sydämestäni myös Emilia Palosen haastattelun otsikkoon: ”Vasemmistoliitosta keskusteleva puolue”. Meillä on paljon keskusteltavaa puolueen sisällä, kannattajien kanssa ja potentiaalisten liittolaisten kanssa.

Jotta keskustelu rakentaisi viisasta ja yhteistyökykyistä vasemmistolaista puoluetta ja parempaa yhteiskuntaa, keskusteluksi ei pidä hyväksyä ihmisten ennakkoluulojen populistista toistamista. Tehtävänsä oikein ymmärtävä vasemmistopuolue ei rakenna kannatustaan ’vaalikarjan’ vaan valistuneen kansalaismielipiteen varaan.