Anneli Auerin aviomiehen murhan ja sen jälkeen tapahtuneeksi väitettyjen Anneli Auerin ja hänen miesystävänsä Jens Kukan tekemien seksuaalirikosten tutkinnasta ja oikeudenkäynnistä on muodostunut Suomen oikeushistorian kaikkien aikojen omituisin ja viranomaisten – siis poliisin, syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten – kannalta mitä hävettävin näytelmä.
Aineellista näyttöä Anneli Auerin syyllisyydestä miehensä murhaan ei ole esitetty. Tutkinnan on siis pitänyt nojata indisioihin eli ns. aihetodisteisiin. Se on maaperä, jossa jo arkijärki kehottaa etenemään varovaisesti. Vanha anglosaksinen viisaus sanoo, että sellaisissa tapauksissa epäilty voidaan todeta syylliseksi vain jos syyllisyys on beyond reasonable doubt eli syyllisyys näyttää niin selvältä, ettei järkevä ihminen voi asettaa sitä epäilyksen alaiseksi.
Auerin langettavat tuomiot olivat äänestyspäätöksiä, eli aina joku tuomareista epäili syyllisyyttä. Kun Suomessakin sanotaan, että syytetty on syytön kunnes hänet on todettu syylliseksi, niin olisi kohtuullista edellyttää, että se tapahtuu beyond reasonable doubt. Jos joku tuomareista ei usko syyllisyyteen, silloin järkevä ja asiantunteva tuomari on asettanut syyllisyyden kyseenalaiseksi. Ehkä tässä on suomalaisessa oikeusjärjestyksessä kohta, jota tulisi pohtia nykyistä tarkemmin. Murha on rikos, mutta niin on oikeusmurhakin. Arkijärki sanoo, että periaate beyond reasonable doubt edellyttäisi ainakin tuomareiden yksimielisyyttä, vaikka toki paljon muutakin: mm. mahdollisimman laajaa asiakirjajulkisuutta ja puolustuksen aitoa mahdollisuutta käyttää parasta mahdollista asiantuntijatodistelua.
Mitä tutkinnassa esiin tulleita seikkoja syyttäjän on tuotava esiin? Dokumenttaristi Pekka Lehdon haastattelussa syyttäjä Jarmo Valkama esitti käsityksen, että syyttäjän tehtävä olisi vain tuoda asia oikeuteen. Suomalainen oikeudenkäynti ei kuitenkaan ole syyttäjän ja puolustuksen kaksintaistelu – eikä se saa muuttua sellaiseksi. Jos oikeuden istunnoissa etsitään totuutta, eli oikeaa tietoa siitä, mitä todella tapahtui, esiin pitää tuoda sekä syyllisyyttä että syyttömyyttä tukevat seikat. Tämä on velvoite, jonka tulee koskea kaikkia oikeudenkäyntiin osallistuvia, tietysti ennen kaikkea syyttäjää.
Syyttäjällä on Suomessa takanaan valtion pohjaton kassa. Puolustuksella ei tällaista mahdollisuutta ole. Tämä sotii sitä oikeudenkäyntiperiaatetta vastaan, mistä britit käyttävät nimeä equality of arms. Se edellyttäisi ainakin puolustuksen tasa-arvoista mahdollisuutta kutsua asiantuntijatodistajia tuomioistuimen kustannuksella.
Yksi aiheellista huolestumista aiheuttanut piirre Auerin tapauksessa on ollut tutkinnan ja oikeudenkäyntien kohtuuton pitkittyminen. Se on johtunut pääasiassa poliisin ja syyttäjälaitoksen peräänantamattomuudesta. Vaikka näyttö on ollut riittämätöntä, ne ovat halunneet uudelleen ja uudelleen jatkaa oikeudenkäyntiä. Tämän menettelyn seurauksena tapaus on ollut monta vuotta sensaatioilla herkuttelevan lehdistön lööpeissä ja etusivuilla. Ei ole väärin sanoa, että suurta osaa Suomen kansaa onpitkään kiihotettu lynkkaushysteriaan.
Aiheesta tehtiin vuosi sitten akateeminen tutkimus, jonka nimenä oli ”Syylliseksi kirjoitettu”. Prosessin lehdistöjulkisuus ei siis ole suinkaan edistänyt beyond reasonable doubt oikeusperiaatteen tunnetuksi tuloa ja hyväksyntää. Ajattelevien ihmisten keskuudessa se herättää maamme koko oikeusjärjestykseen kohdistuvaa vakavaa huolta. Oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta on välttämätöntä, että keskeiset ja tärkeät oikeusperiaatteet tunnettaan, ja voidaan luottaa siihen, että viranomaiset niitä noudattavat. Tämä vaatimus ei koske vain oikeusviranomaisia, vaan kaikkia muitakin viranomaisia, erityisesti sosiaaliviranomaisia, jotka käyttävät aika ajoin erittäin suurta valtaa suhteessa yksittäisiin ihmisiin.
Anneli Aueri vapautettiin murhasyytteestä Vaasan hovioikeuden päätöksellä helmikuussa 2015. Hän on sen jälkeen saanut myös valtionkonttorin päätöksellä menetyksiinsä nähden vaatimattoman rahallisen korvauksen väärien tuomioiden seurauksista. Häntä ja hänen entistä miesystäväänsä ei kuitenkaan ole vapautettu seksuaalirikossyytteistä. Hän on istunut kokonaan niistä langetetun tuomion, mutta on jättänyt yhdessä silloisen miesystävänsä kanssa korkeimmalle oikeudelle tuomion purkua koskevan hakemuksen.
Tuomion purussa olisi kysymys sen korkeimman oikeuden oman päätöksen purkamisesta, jolla se jätti ottamatta tutkittavakseen Turun hovioikeuden langettavasta päätöksestä tehdyn valituksen. Turun HO:n päätös vakavasta seksuaalirikoksesta jäi siis voimaan. Päätös perustui lasten kertomuksiin, joihin vanhin lapsista ei kuitenkaan ollut yhtynyt. Maamme parhaat lasten kertomusten luotettavuutta tieteellisesti tutkineet asiantuntijat olivat myös todistaneet, että nuorempien lasten kertomukset olivat epäluotettavia. Oliko siis syyllisyyden toteaminen tapahtunut beyond reasonable doubt? Eipä suinkaan.
Tapauksen perinpohjainen selvittäminen olisi paitsi yleisen oikeusvarmuuden kannalta, myös erityisesti oikeuspsykologian (forensic psychology) kannalta välttämätöntä. Selvityksellä olisi potentiaalisesti kauaskantoisesti hyödyllisiä seurauksia ei vain lasten, vaan aikuistenkin, kuulemisissa ja kuulusteluissa käytettävien menetelmien oppimisessa, joiden perusteella poliisi voisi nykyistä paremmin arvioida saamiensa tietojen ja tapauskuvausten luotettavuutta.
Yleisen oikeusvarmuuden kannalta olisi äärimmäisen tärkeää vakuuttua siitä, että poliisi ja syyttäjä ovat avanneet seksuaalirikossyytteen bona fide, eivätkä ole tehtailleet sitä antaakseen lisäpontta Anneli Auerin syyllisyydestä murhaan. Tämä on hirvittävä epäily, mutta se voidaan häivyttää vain avaamalla koko prosessi mahdollisimman avoimelle ja asiantuntevalle tutkinnalle.
Tässä suhteessa pallo on nyt korkeimmalla oikeudella. Miten se tulkitsee oman arvovaltansa vaatimukset? Asettuuko se itsepäisesti kerran tekemänsä päätöksen taakse, vai nöyrtyykö se avaamaan asian uuteen tutkintaan? Se, että KKO ei antanut valituslupaa Vaasan HO:n päätöksestä, merkitsi Auerin toteamista syyttömäksimurhaan. Samoin se menetteli Turun HO:n päätöksen suhteen, mutta nyt se merkitsikin syyllisyystuomioon yhtymistä. Nähtiinkö KKO:ssa kokonaisuus? On syytä toivoa, että tapaus Auer saatetaan päätökseen siten, että se on kunniaksi Suomen oikeusjärjestelmälle, eikä jätä sijaa epäilyille vilpistä, korruptiosta tai silkasta itsepäisestä tyhmyydestä.
Anneli Auerin oikeusjuttu muistuttaa 1600-luvun noitaoikeudenkäyntejä; silloinkin ihmisiä syytettiin rikoksista joita he eivät olleet tehneet, pelättiin esimerkiksi noitien käyttäneen teurastettujen lasten verta noitamenoissaan ja uskottiin lasten mielikuvituksellisia kertomuksia kohtaamisistaan noitien kanssa. Ja hyvämaineiset kunnon ihmiset hysterisoiduttuaan uskoivat ja vaativat heidän mielestään ilmiselvien noitien lynkkaamista, minkä esivalta muutaman kerran teki Suomessakin.
Anneli Auerin oikeudenkäynti osoittaa että Suomen kansan ja ns. ”sivistyneistön” mahdollinen sivistys on edelleenkin ohutta. Ja miten poliisista ja oikeuslaitoksesta, varsinkin syyttäjistä kuten tässä tapauksessa, on ”oikeus” kaukana heidän toiminnassaan. Kunnollisiakin on mutta heitä on vähemmän. Oikeus on voittanut taas.
Kalevi Suomela kirjoittaa niin kuin on nyt jo kymmenen vuoden ajan vakiintunut Ulvilan surmaa koskevassa kysymyksessä, ilman loogista yhteyttä tapahtumien välillä. Olen itse selvittänyt näitä asioita murha.info nimisessä keskustelu foorumissa 2.700 kirjoituksessa. Aloitin kun lähti käyntiin toinen täyskierros Ulvilan surmassa.
Oikeuslaitos selvitti tilanteen, joka syntyi kun Anneli Auer tunnusti surmanneensa miehensä .väkivaltaisen perheriidan aikana, miehen ollessa aloitteen tekijä ja siis itsepuolustuksena. Näin asia olisi voitu käsitellä ja Anneli Auer olisi jo monet vuodet vapaalla jalla.
Mutta kun Auerin vanhin tytär kumosi tämän kertomalla nähneensä murhaajan paikalla jouduttiin umpikujaan , Siitä selvittiin vasta lähes kaksi vuotta myöhemmin Vaasan hovioikeuden yksimielisellä vapauttavalla päätöksellä. Oikeus katsoi, että mitään tunnustuksen merkit täyttävää tapahtumaa ei ollut. Näiden kahden vuoden aikaan oli Auerin lapset hajonneet kahteen leiriin. Nuoremmat kolme esittivät tarinoita siitä kuinka äiti yhdessä vanhimmat tyttären kanssa oli julmasti surmannut isän ja tämä tyttö puolestaan pysyi todistuksessaan, Hän näki murhaajan ja se e ollut äiti.
Kasvustusvanhemmiksi lapsille oli sääntöjen vastaisesti nimetty Anneli Auerin veli ja hänen vaimonsa. He toimivat omien etujensa johtamana ja toivat nämä tarinat syyttäjille jotka tarttuivat oljen korteen. Lasten tarinoiden tarkoituksena oli estää se, että heitä ei siirretty varakkaaksi tulleesta kasvatuskodista pienituloiseen Annelin perheeseen.
Nämä tarinat eivät kuitenkaan johtaneet toivottuun tulokseen vaan lapset keksivät uusia tarinoit siitä, kuinka heitä oli isän murhan jälkeen häiritty seksuaalisesti. He antoivat aiheen aivan toiseen oikeudenkäyntiin, jossa ei mitään korjausta lasten puheisiin tässä asiassa tapahtunut. Samalla tehtiin vielä uudelleen täyskierros Ulvilan surmasta jossa nuorten lasten kertomukset hylättiin ja äiti vapautettiin murhasyytteestä. Lasten puheet eivät pitäneet siinä paikkansa.
Sexituomio oli kuitenkin vahvistettu KKO:ssa jo ennen kuin tämä tiedettiin ja nyt on anottu tuomion peruuttamista – aiheellisesti
Arvoisa dosentti Isotalo
Minä en blogissani ota kantaa syyllisyyskysymyksiin, vaan oikeusjärjestelmän toimintaan ja toimintaperiaatteisiin. Kaiken julkisuudessa olleen informaation perusteella minullakin saattaa olla yksityisiä ajatuksia siitä, mikä todennäköisesti on ollut tapahtumissa totuus. Niistä aprikoinneistani en kuitenkaan ole valmis käymään julkista keskustelua. Totuuden selvittäminen kuuluu oikeuskoneistolle. Se juuri on sen velvollisuus. Sitä varten se on olemassa.
Teillä kommenttinne perusteella tuntuu olevan vankka tieto siitä, mikä on totuus. Meillä muilla ei ole.
Aiheetta enempään, ystävällisesti
Kalevi Suomela
KU avaa tässä mahdollisuuden keskustella Anneli Auerin kahdesta rikossyytteestä oikella kenttäpuoliskolla. Faktat antavat siis, että hän on syytön molempiin rikoksiin, joista toisen rangaistusta hän vieläkin istuu, ehdonalaisesti.. Siitä, että hänet todetaan syyttömäksi myös siinä, ei vielä ole mitään merkkejä. Tuomio sisältö on muurin takana.
.Ulvilan murhan dokumentit ovat saatavilla, Jos niiden antama tieto voitaisiin jossakin mediassa analysoida, ei olisi mitään syytä pitää omaa mielipidettään piilossa. Vaasan hovioikeuden vapauttava tuomio on oikea.
Todellisuus on kuitenkin se, että media on pitänyt keskustelun ulkopuolella.sen kenttäpuoliskon, jota täällä kaikki tähänastiset KU-puheenvuorot edustavat, Tietenkin tämä tilanne koetaan hyvin eri tavoin, riippuen keskustelijan hankkimasta tietomäärästä. Nyt ollaan kuitenkin oikealla asialla.
Itselläni on myös isyysjuttu KKO:ssa, jossa olen pyytänyt Korkeimman oikeuden tuomion purkua, joka annettu 8.9.2016, sillä perusteella että tuomarikolleegion 2 tuomarista toinen oli esteellinen, kun oli jo jutun aiemmassa vaiheessa 2009 ottanut osaa sen käsittelyyn Ihmisoikeustuomioistuimessa ja valitusasian seulomiseen ”ilmeisen perusteettomana”. Saas nähdä mitä KKO nyt tekköö? Tuo juttu löytyy täältä: https://erkkikalevilaakso.blogspot.com/
Dosentti Seppo Isotalo kirjoittaa, kuin kenelläkään muilla Auerin tapaukseen kantaa ottavalla ei olisi omia aivoja, tai edes oikeutta kannanottoon. Vain hän itse on omasta mielestään asiantuntija Auerin asiassa. Tämä paistaa läpi hänen lukuisista kirjoituksistaan, joissa hän on julkisesti haukkunut mm. niin Auerin asianajajan, kuin allekirjoittaneenkin suuressa arvossa pitämällään murha.infon sivustolla. Sivustolla on nimimerkkien suojasta saanut aivan kuka tahansa väittää aivan mitä tahansa mm. Anneli Auerista, Jens Kukasta ja heidän perheenjäsenistään. Sivuston ylläpitäjistä ei ole mitään tietoa, vain että he toimivat ulkomailla.
Murhasta syytetyn Anneli Auerin maine ja uskottavuus tahrittiin julkisuudessa poliisin ja syyttäjien toimesta valtamedian sivuilla, ja työtä jatkettiin ns. “kansankäräjillä” somessa ja lukuisilla internetin keskustelupalstoilla. Tampereen yliopisto julkaisi vuonna 2015 mediatutkimuksen aiheesta nimellä “Syylliseksi kirjoitettu”: https://tampub.uta.fi/handle/10024/97945
Voidaanko väittää, että Anneli Auer ja Jens Kukka ovat saaneet osakseen oikeudenmukaiset oikeudenkäynnit? Entä miten pitää suhtautua siihen, että osa tuomareista on ollut jäävejä tehtäväänsä?
Murhajutun hävittyään Satakunnan poliisi, syyttäjät ja valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen jättivät mediaa hyväksikäyttäen ja mielestäni täysin tarkoituksellisesti joukon perättömiä myyttejä elämään omaa elämäänsä liittyen Ulvilan murhatapaukseen. Yksi myyteistä on se, että Anneli Aueria ei saatu tuomittua murhasta, koska alkupään poliisitutkinta oli mukamas ollut niin huonoa, ja että Aueria ei olisi muka pidetty epäiltynä heti alusta alkaen. Auer kumoaa nämä väitteet kirjassaan “Murhalesken muistelmat”. Väitteet ovat myös kenen tahansa juttua tarkkaan seuranneen kumottavissa, sillä murha-asetta etsittiin jopa pakastimesta. Tuskinpa sitä sinne olisi ulkopuolinen murhaaja piilottanut. Pakastin ei myöskään ollut verestä tahrittu Auerin muka piilotettua sinne aikamoisen määrän veristä tavaraa astalon lisäksi. Myytti pakastimesta jäi elämään sillä perusteella, että poliisi ei ollut katsonut tarpeelliseksi avata pakasteherne-pusseja astaloa etsiessään.
Toinen Auerin oikeusturvan ja kunnian kannalta vakava myytti koskee Kalevi Suomelan esiinnostamaa “epäilty voidaan todeta syylliseksi vain jos syyllisyys on beyond reasonable doubt eli syyllisyys näyttää niin selvältä, ettei järkevä ihminen voi asettaa sitä epäilyksen alaiseksi”. Vaasan hovioikeuden päätöksessä (19.02.2015, Asianumero R 14/232) asia ilmaistaan näin:
“syytteen hyväksyminen edellyttää, että sitä tukeva näyttö on niin vakuuttavaa, ettei asiassa jää varteenotettavaa epäilyä (utom rimligt tvivel; beyond reasonable doubt ) syytetyn syyllistymisestä syytteessä kuvattuun tekoon”.
Mediassa asia ilmaistiin niin, että Anneli Auerin syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily. Kansalaiset ovat ymmärtäneet lauseen väärinpäin; – että Anneli Auer on edelleen epäiltynä teosta (jäi varteenotettava epäily), häntä ei vaan saatu tuomittua, koska alkupään tutkinta oli niin huonoa. Myytit tukevat siis toisiaan ja suuri osa kansasta pitää Anneli Aueria edelleenkin syyllisenä, hovioikeuden ja korkeimman oikeuden tuomareiden päätöksistä viis.
Media on mielestäni toiminut täysin vastuuttomasti ja kritiikittömästi poliisin ja syyttäjäviranomaisten väitteiden suhteen. Niitä on painettu sellaisinaan suurilla otsikoilla lehtiin, eikä kukaan ole kyseenalaistanut edes selviä ristiriitoja. Pieni toivonkipinä oikeuden toteutumisesta on syttynyt viime aikoina, kun eräät rohkeat valtavirrasta eroavat toimittajat ovat antaneet Anneli Auerin puolustaa itseään julkisuudessa. Suuri kiitos heille.
Olen Kalevi Suomelan kanssa samaa mieltä siitä, että Anneli Auerin tapaus pitäisi selvittää perinpohjaisesti. Näin pitäisi mielestäni tehdä mm. siksi, että tehdyistä virheistä voidaan ottaa oppia, ja jotta virkarikoksiin syyllistyneet saadaan tuomiolle. Miten voi syytön ihminen päätyä Suomessa istumaan elinkautista kahdesti murhasta, jota hän ei ole tehnyt? Tähän sekä paljon muuhun löytyy vastaukset, kunhan tapaus selvitetään avoimesti ja rohkeasti.
Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama kertoi aikoinaan ulkoistaneensa totuuden asiantuntijoille. Asiantuntijoiden taso on siis äärimmäisen tärkeä oikeiden tuomioiden annossa. Miksi Suomen arvostetuimpien ja pätevimpien asiantuntijoiden lausunnot lasten kertomusten luotettavuudesta sivuutettiin ja arvoa annettiin vain poliisin omille, huomattavasti vähemmän päteville psykologeille? Näihin ja moniin muihin tärkeisiin kysymyksiin löytyy varmuudella vastaukset.
Blogisti Susku London
Jens Kukan sisar Lontoosta
http://anneliauer.com