”Mitään ei synny itsestään ja vain vähän on pysyvää. Keskittykää siksi vahvuuksiinne ja siihen, että jokainen aika vaatii omat vastauksensa. On oltava ajan tasalla, jos haluaa saada aikaan jotakin hyvää.” Näin neuvoi Willy Brandt kansainvälisiä puoluetovereitaan Sosialistisen Internationaalin kongressissa Berliinissä syyskuun 15. päivänä vuonna 1992 vajaa kuukausi ennen kuolemaansa.
Kaksi tämän päivän huomattavaa sosiaalidemokraattia, Poul Nyrup Rasmussen ja Udo Bullman, ovat ottaneet Willy Brandtin neuvon motoksi pitkälle pohtivalle artikkelilleen, joka julkaistiin muutama päivä sitten Social Europe nettisivustolla. Aikakauden muutos, sen haaste ajattelulle ja politiikalle, on artikkelin lähtökohta. Se on harvinainen artikkeli. Yleensä poliitikot puhuvat vain päivän politiikasta, harvoin ideologioista, vielä harvemmin niiden päivittämisestä. Mutta nämä miehet eivät olekaan aivan tavallisia rivipoliitikkoja.
Rasmussen on ollut Tanskan sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja ja Tanskan pääministeri sekä europarlamentin jäsen ja Euroopan Sosialistien Puolueen (PES) puheenjohtaja. Bullman on pitkäaikainen europarlamentin jäsen ja Saksan europarlamenttiryhmän puheenjohtaja. Hän on vuodesta 2015 myös Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen (SPD) puoluehallituksen jäsen.
Keskustelun avaukseksi tarkoitettu artikkeli on osoitettu ensisijaisesti Euroopan sosiaalidemokraattisille puolueille, mutta myös laajemmin koko maailman sosiaalidemokraattiselle liikkeelle. Kirjoittajien huolen on kirvoittanut Sosialistisen Internationaalin (SI) jäsenpuolueiden viime vuosikymmenien kannatuksen alamäki melkein kaikkialla maailmassa. Huoli ei kuitenkaan ole vain puoluetaktinen. He ilmaisevat selvästi huolen siitä, elääkö sosiaalidemokratia ajassa? Ymmärtääkö se aikakauden nopean muutoksen ja kehityksen merkityksen? Ennen kaikkea: osaako se tehdä kiihtyvästä globalisaatiosta oikeat johtopäätökset? Ideologisesti, ja poliittisesti?
Kun en ole SDP:n jäsen, pitäisikö minun sivuuttaa artikkeli vain nyökytellen kohteliaasti: onpa kiinnostavaa pohdiskelua? Mutta pitkistä historiallisista ja poliittisista syistä johtuen ”heidän” ajattelunsa on myös ”meidän” ajatteluamme. Kuin varmemmaksi vakuudeksi tietoisuuteeni putkahti tuore suomalainen tutkimus ”Punavihreä kupla on olemassa – eri puolueiden jäsenten välinen läheisyys”. Raportti on julkaistu laajemmassa ”Poliittiset kuplat” tutkimusten sarjassa (kts. https://blogit.uta.fi/poliittisetkuplat/)
”Kupla” on tässä yhteydessä hieman omituinen ja ehkä harhaanjohtavakin termi, mutta tutkimus osoittaa selvästi, että SDP:n Vasemmiston ja Vihreiden kannattajat muodostavat selvän keskinäistä läheisyyttä kokevan ryväksen. Kun Rasmussen ja Bullman puhuvat ”edistyksellisistä”, he tarkoittavat juuri tällaista ryvästä, jollainen on vaihtelevissa kokoonpanoissa olemassa kaikissa Euroopan maissa ja muuallakin.
R&B:n aikajänne taaksepäin on kolme vuosikymmentä, mutta siitä he poimivat oikeastaan vain yhden suuren muutoksen, jonka he nostavat tärkeimmäksi: globalisaation. Pari muutakin suurta muutosta on syytä nostaa globalisaation rinnalle edistyksellisen ajattelun suurten muutosten kärkikolmikoksi: Neuvostoliiton hajoaminen ja ekologisen tietoisuuden nousu. Eikä globalisaatiota voi ymmärtää ellei näe sen taustalla etenevää valtavaa teknologista kehitystä1.
Vasemmistolaisen ajattelun kannalta on terveellistä tiedostaa, että Neuvostoliiton synty ja seitsemän vuosikymmentä jatkunut olemassaolo ei dogmatisoinut vain kommunistista marxismi-leninismiä, vaan myös siitä tiukasti irtisanoutuneen läntisen marxismin ja ennen kaikkea poliittisen sosiaalidemokratian. Kuusikymmentäluvun new left yritti murtautua ulos kommunistisen versus sosiaalidemokraattisen yhteiskunnallisen ja poliittisen ajattelun jähmettyneestä vastakkainasettelusta, mutta yritys – valtavasta luovuudestaan huolimatta – jäi akateemiseksi kirjoitteluksi ilman merkittävää poliittista vaikutusta. Vasta Neuvostoliiton kuolema mursi tuon ideologisen vastakkainasettelun tiukan pakkopaidan aineellisen perustan. Vasemmiston henkisen ja ideologisen ajattelun tervehtyminen on kuitenkin tapahtunut hitaasti. Liian paljon on syöpynyt kieleemmekin.
Otan esimerkin. Kapitalismi ja sosialismi sanat jatkavat olemassaoloaan – ei vain yleisessä arkikielessä, vaan myös tieteellisessä kirjoittelussa – niissä samoissa merkityksissä, jotka vakiintuivat kylmän sodan aikana. Neuvostoliitossa oli sosialismi, lännessä oli kapitalismi. Tämä on absurdia.
Meidän (siis tuon edistyksellisen poliittisen ryväksen) vihollinen ei voi olla markkinatalous, vaan kapitalismi, jolla meidän tulee tarkoittaa pääoman omistajien ja pääomalogiikan ylivaltaa. On porvarillinen ideologinen harha (tai huijaus ideologisen kädenväännön kiihtyessä) samaistaa markkinatalous ja kapitalismi.
Jos sekä markkinatalous että demokratia ovat legitiimejä yhteiskunnallisen todellisuuden piirejä, yksi tapa nähdä oikeiston ja vasemmiston ero tulee esiin vastauksessa kysymykseen, kumman piirin on oltava fundamentaalinen, perustava ja määräävä? Oikeiston vastaus on markkinatalous. Vasemmiston vastauksen tulee olla demokratia. Juuri siksi, ja vain siten, vasemmisto voi edustaa nykyaikaa.
Käyttämällä sanoja interventio (valtiollinen puuttuminen) ja suojelu (protection) on jo annettu periksi porvarilliselle tavalle hahmottaa todellisuus. Molemmat sanat viittaavat ymmärrykseen, joka näkee, että humanitaarisista syistä on puututtava muuten luonnolliseen ja itseohjautuvaan järjestykseen. Kuitenkin kaikki yhteiskunnallinen todellisuus on säänneltyä, ja tuleekin olla säänneltyä. Kysymys on siitä, minkälaisia säännöt ovat? Minkälaisen todellisuuden ne tuottavat?
”Perusasiat, joiden puolesta meidän on taisteltava, ovat vakioita”, sanovat R&B: ”sosiaalinen oikeudenmukaisuus, solidaarisuus ja tasa-arvo, kehityksen kestävyys, vapaus, demokratia ja rauha.” Mitäpä tuohon lisäämään!
Globalisaation ymmärtämisen nostaminen juuri tänään ideologiseksi perusasiaksi on R&B:ltä viisasta, koska sen ymmärtämättömyys tuottaa aikamme suurimman poliittisen vitsauksen nationalistisen populismin. Solidaarisuus globalisoituneessa ja kiihtyvästi globalisoituvassa maailmassa tarkoittaa sääntöpohjaisia yhteisesti sovittuja yhteiskunnallisia suhteita; ei vain kansallisvaltioiden sisällä, vaan kansainvälisesti ja maailmanlaajuisesti. Siinä järjestyksessä muukalaiskammo ja rasismi ovat anomalioita. Ne eivät voi olla minkään arvostettavan demokraattisen poliittisen järjestäytymisen perusta.
R&B rakentavat artikkelissaan seitsemän tason ohjelman, jolle he ovat antaneet nimen ”Muutoshakuinen edistyksellinen politiikka”. Olen tässä kääntänyt heidän käyttämänsä sana transformational muutoshakuisuudeksi. Se tarkoittanee R&B:n ajattelussa myös muutosta hallitsevaa ja muutosta ohjaavaa. En mene tässä ohjelman ”tasoihin” muuten kuin toteamalla, että ne ovat jokainen hyvin perusteltuja ja oleellisia ohjelmia itsessään.
Haluan korostaa, että tärkeämpää kuin rakentaa erilaisia politiikkaohjelmia, on pureutua edistyksellisen yhteiskunnallisen ajattelun juuriin. R&B:n artikkeli on tässä suhteessa harvinainen – ja harvinaisen ansiokas virike. Toivottavasti tämä keskustelu jatkuu.
1Tämän asian ymmärtämiseksi suosittelen Ele Aleniuksen kirjaa ”Maailmankehityksen suuri käänne” (Into 2016)
”Oikeiston vastaius on markkinatalous.Vasemmiston vastauksen tulee olla demokratia”.
Tulisiko tuon kuulua ”, sekä poliittinen, että taloudellinen demokratia”..?
Kysymyksesi Veikko Mäkinen on vasemmiston perinteistä kielenkäyttöä ajatellen ymmärrettävä. Taloudellinen demokratia on etenkin sosiaalidemokraattien poliittisessa retoriikassa ollut aiemmin usein käytetty iskusana. Vastaukseni kysymykseesi on kuitenkin: ei. Lauseeni on oikein siten kuin se on kirjoitettu.
Selvennän sanomaani hieman toisin sanoin. Liberalismille ja sosialismille on molemmille olemassa kaksi legitiimiä todellisuuden piiriä: markkinatalous ja demokratia. (Kommunistisessa ajattelussa oikeastaan kumpikaan ei ole legitiimi todellisuuden piiri, vaan ne korvaa poliittinen etujoukko ja suunnitelmatalous.)
Liberaalissa ajattelussa markkinatalous on primääri ja ratkaiseva todellisuuden piiri. Demokratiakin on yhteiskunnassa olemassa ja sen olemassa olo on välttämätöntä, mutta mitä vähemmän se sekaantuu vapaan markkinatalouden toimintaan, sen parempi.
Sosialistiselle tai vasemmistolaiselle ajattelulle demokratia on primääri ja ratkaiseva todellisuuden piiri. Markkinatalous totta kai on olemassa, mutta sen on toimittava sellaisten demokraattisesti säädettyjen lakien (pelisääntöjen) ohjauksessa, että se tukee yhteiskunnallisen elämän tärkeitä perusarvoja: kaikkien ihmisten oikeutta sosiaaliseen turvallisuuteen ja rikkaaseen elämään.
Poliittinen demokratia on yksinkertainen ja selvä käsite. Se tarkoittaa, että kaikki, joita asia koskee (on sitten kysymys minkä tasoisesta organisaatiosta tahansa: yhdistyksestä, kunnasta, maakunnasta, valtiosta, Euroopan unionista, Yhdistyneistä Kansakunnista jne.) osallistuvat tasa-arvoisesti organisaation toimintaa sääntelevistä periaatteista (valtion tapauksessa laeista) päättämiseen.
Taloudellinen demokratia on paljon ongelmallisempi käsite. Ehkä yritysmuotona osuuskunta kuuluisi tuon käsitteen piiriin? Tai yritysdemokratia, joka tarkoittaisi työntekijöiden jonkin asteista osallistumisoikeutta yrityksen hallintoon? Tai kilpailun edistäminen? Vai onko ay-liikkeen sopimusoikeuden tunnustaminen ollut tärkein askel kohti taloudellista demokratiaa? Taloudellinen demokratia on taatusti hyvää tarkoittava, mutta epäselvä käsite.
Jos poliittinen vasemmisto haluaa, kuten R&B toivovat, olla historian kulkua ratkaisevasti ohjaava voima, sen on käsitettävä oma tapansa hahmottaa yhteiskunnallinen todellisuus yleispäteväksi – ja vaadittava sille hegemonista asemaa. Vasemmistolaisuus ei siis ole vain partiaalisesti työväenliikettä, se on laaja-alaisempi yhteiskuntafilosofia.
Niinsanotusta yritysdemokratiasta puheenollen :
markkinatalousmaassa , siis kapitalistisessa ja nykyisin sosiaalidemokraattien johtamassa Ranskassa on useimmissa keskikokoisissa ja suuremmissa yrityksissä ( yli 50 työntekijää ) lakisääteinen niin sanottu ” comité d’entreprise” eli tuotantokomitea, johon kuuluu myöskin työntekijöiden edustajia. Usein ammattiliittojen yrityskohtaiset vastaavat henkilöt on valittu tuotantokomitean jäseniksi. Monissa yrityksissä tuotantokomiteassa olevat työntekijöiden edustajat täyttävät tavallaan puuttuvien ammattiliittojen osuutta. Sillä, ja sitä kautta työntekijöillä, on tietynasteista suoraa osallistumisoikeutta yrityksen hallintoon. Näin työntekijöillä on sanansa sanottavana koskien yrityksen toimintaa. Eikö Suomessa työntekijöillä ole tällaista osallistumismahdollisuutta ?
Siitä huolimatta, kuunneltuaan ammattiliittoja ja tuotantokomitean mielipidettä ja ehdotuksia , yrityksen omistajat ja johto voivat päättää lopulta mitä tehdään ja mitä ei ja miten ja missä. Jos yritys aikoo esimerkiksi siirtää toimintansa toiseen paikkaan tai toiseen maahan, niin tuotantokomitea voi jarruttaa , mutta ei voi sitä käytännössä suoraan estää. Kuitenkin se voi vaikuttaa vaikkapa joukkoirtisanomisiin ja niiden toteuttamistapaan yms. työntekijöitä koskeviin kysymyksiin.
Samoin ainakin suuremmat yhtiöt jakavat työntekijöilleen yrityksen voitoista vuosittain kertynyttä rahallista osuutta tiettyjen lakisääteisten sääntöjen mukaan. Työntekijät eivät voi heti saada osuuksia käyttöönsä, vaan ne sijoitetaan ja jaetaan muutaman vuoden kuluttua työntekijän pyytäessä osuuttaan. Tämä osuuksien saaminen vaatii tietenkin pitempää ja pysyvämpää työsuhdetta, ja nykyisissä työoloissa, lyhytaikaisissa ja jatkuvasti muuttuvissa työsuhteissa oleville sen saaminen on vaikeutunut. Ja yritykset eivät välttämättä ole tuottaneet tarpeeksi voittoja joka vuosi jaettaviksi.
Kalevi hyvä, onko mielestäsi tämäntyyppinen työntekijöiden osallistuminen yrityksen hallintoon ja toiminnan sääntelyyn sekä yrityksen tuottamien voittojen osittaiseen jakaantumiseen sitten sitä yritysdemokratiaa ?
Hei Eeva
… ja kiitokset selonteostasi, miten yritysdemokratiaa on Ranskassa järjestetty. Saksassa on tietojeni mukaan samantapainen, ehkä työntekijäpuolelle enemmänkin vaikutusvaltaa tarjoava systeemi. Suomessa oli 60-luvun lopulla yritysdemokratiakomitea, joka antoi mietintönsä vuonna 1968 (jos oikein muistan). Komitean työstä käydyn keskustelun seurauksena maahamme säädettiin yrityksiä velvoittavaksi yhteistoimintalaki. Verrattuna komitean ehdotuksiin, tulos oli käsittääkseni varsin vaatimaton.
Tämän suomalaisen historian esiin kaivaminen tuntuisi tänään tarpeelliselta ja uuden kokonaisarvion tekeminen siitä, miten paikallisia työelämän suhteita olisi paras järjestää. Viime kuukkausinahan on jatkuvasti kuultu työnantajapuolen vaatimuksia paikallisten sopimismahdollisuuksien laajentamisesta. Kuusikymmentäluvun komitean ehdotukset taisivat suurimmalta osalta kaatua sekä työnantajapuolen että työntekijäpuolen penseyteen.
Kommenttisi päättyy kysymykseen, onko tuo Ranskan malli yritysdemokratiaa. Ymmärrän kysymyksesi kahdella tavalla: 1) Onko oikein kutsua sitä yritysdemokratiaksi? 2) Pitääkö siihen suhtautua suopeasti?
1) Kyllä. Juuri tämän tapaista kehitystä yrityksissä on totuttu kutsumaan yritysdemokratiaksi. Tässä asiassa ei kannata mielestäni taistella kielen kehitystä vastaan. 2) Kaikki demokratiakehitys maailmassa on ollut hidasta etenemistä. Toistan siis vielä, että demokratia on kaikkien niiden osallistumista päätöksentekoon, joita päätökset koskevat. Jos lisätään vaatimus, että osallistumisen on oltava tasa-arvoista, ollaan sekä Ranskassa että Saksassa tietysti kaukana ”puhtaasta” demokratiasta.
Mutta sitten tullaan kysymykseen, pitääkö osakeyhtiöissä edes pyrkiä ”puhtaaseen” demokratiaan? Yritysmuotona osuuskunta edustaa paljon ”puhtaampaa” demokratiaa.Kaiken edellä sanotun jälkeen jää vielä paljon keskusteltavaa siitä, mikä pitää yrityksissä olla toimivan liikkeenjohdon ja (sijoittajia tai asiakkaita tai työntekijöitä edustavan) hallituksen välinen työnjako ja sen pelisäännöt. Pääsääntö voidaan ehkä tiivistää näin: Liikkeenjohto vastaa operatiivisesta toiminnasta. Hallitus osallistuu strategian muotoiluun ja päättää voiton käytöstä.
Jokainen yritys yritysmuodosta ja yritysdemokratiansa asteesta riippumatta on kilpailluilla markkinoilla toimiva organisaatio. Se asettaa aina kannattavuusvaatimuksen minimitason, jota ei voi alittaa, koska jatkuva alittaminen merkitsee konkurssia ja yrityksen loppua.
Hyvin johdettuna mikä tahansa yritysdemokratiamalli voi tuottaa sellaisen työskentelyilmapiirin, jossa kenen tahansa työntekijän keksimä ilmainen tai halpa uudistus työprosessissa otetaan käyttöön. Sellainen ei milloinkaan ole keneltäkään pois, mutta lisää aina työssä viihtymistä ja tuottavuutta.
Primääri= ensisijainen
Suomela:
Poliittinen demokratia on yksinkertainen ja selvä käsite. Se tarkoittaa, että kaikki, joita asia koskee (on sitten kysymys minkä tasoisesta organisaatiosta tahansa: yhdistyksestä, kunnasta, maakunnasta, valtiosta, Euroopan unionista, Yhdistyneistä Kansakunnista jne.) osallistuvat tasa-arvoisesti organisaation toimintaa sääntelevistä periaatteista (valtion tapauksessa laeista) päättämiseen.
Kaunista sanahelinää… Tietysti on mukava puhua isoista asioista, mutta:
Minne sinä unohdit pienemmät : yksilön ja esim. perheen? Demokratia perimmältään tarkoitta kansanvaltaa.. yksilönvaltaa …?
Suomela:
Liberaalissa ajattelussa markkinatalous on primääri ja ratkaiseva todellisuuden piiri. Demokratiakin on yhteiskunnassa olemassa ja sen olemassa olo on välttämätöntä, mutta mitä vähemmän se sekaantuu vapaan markkinatalouden toimintaan, sen parempi.
———————————————-
Meidän, vasemmistolaisten ja pohjoismaalaisen hyvinvointivaltion näkökulmasta katsoen talous on niin määräävä todellisuus, että siihen on myös kansalaisella oltava mahdollisuus vaikuttaa.( EU:ssa komissio ja EKP ovat demokraattisen päätäntävallan ulkopuolella!)
Yksilö kontra järjestelmä on tosiasia . ( sivumennen sanoen: ”jopa kaiken edistyksen alkulähde…”)
EU:n tavoitteena on liittovaltio, joka toteutuessaan tarkoittaisi sitä , että liittovaltion kansalaisilla olisi entistä vähemmän mahdollisuuksia vaikuttaa elämäänsä. Euroopan liittovaltio alkaa yhä enemmän näyttämään Eurostoliitolta: Sen johdossa on etujoukko, jonka toimiin ei tavallisella kansalaisella ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa.
Neuvostoliitossa sosialismista tuli harhaanjohtava sana, sillä vaikka tuotantovoimat oli sosialisoitu, niin kansa joutui mahtavan virkakoneiston käsiin. Se ehkäisi tehokkaasti yksilöllisen minän ja hänen vapautensa kehittymistä.
Demokratian kehitys, ja tulevaisuus, on riippuvainen siitä hyväksytäänkö yksillöllisyys, korkeimmaksi ihanteeksemme.Vain sen myötä todellinen vapaus voi toteutua…
Nykyiset ongelmat eivät johdu siitä, että yksillöllisyyttä olisi liikaa, vaan siitä, että individualismista on tullut pelkkä tyhjä kuori.
Demoktarian suurin ongelma on ratkaista sentralisaation ja desentralisaation yhdistämisen ongelma.
Desentralisaatio = päätöksenteon ja hallinnon hajoittamista lähemmäksi kansalaisia
Sentralisaatio= päätöksenteon ja hallinnon keskittämistä
Hajautettu hallinto on ymmärrettävästi hitaanpi, ja enemmän voimavaroja vaativa , mutta se takaa järjestelmän pienimmällekin yksikölle mahdollisuuden todelliseen, aitoon ja aktiiviseen yhteistyöhön ja hallinnon kotrolliin. Nykyisenä tietotekniikan aikakautena hallinnon hajauttaminen ei kuitenkaan ole ylitsepääsemätön ongelma? Lokalisaatio?
EU ja EMU ovat hyökkäyksiä aitoa demokraattista järjestelmää vastaan. Eurostoliitto-sanana on lähempänä todellisuutta kuin uskommekaan. Eu- kansalaisella on yhtä vähän vaikutusvaltaa kuin entisen Neuvostoliiton kansalaisella oli.
Jokainen ihminen on ainutlaatuinen jo syntyessään. Mikä saa meidät unohtamaan oman minämme ja korvamaan sen valeminällä?Vallanpitäjät pelkäävät enemmän kuin mitään muuta itsenäisesti ajattelevaa, vapaata, kansalaista. Niinpä he tekevät kaikkensa saadakseen ihmisen omaksumaan korvikevapauden. On helpompaa käyttäytyä kuten muutkin ja tyytyä korvikevapauteen , mistä esimerkkinä vaikkapa lomamatkat etelän aurinkoon.Vapaus tulla ja mennä muodin mukaan.
Mitä tulee yhteiskunnallisiin peruskysymyksiin, taloudellisiin, poliittisiin ja moraalisiin ongelmiin niin vallanpitäjät pyrkivät luomaan kansalaisille mielikuvan, että ne ovat niin ongelmallisia ja monimutkaisia, ettei tavallinen kansalainen niistä mitään ymmärrä. Todellisuudessa ne ovat hyvinkin yksinkertaisia.
Esittämällä ne suunnattoman monimutkaisiksi ainoastaan toivotaan, että kansalaiset jättäisivät se spesialistin ratkaistaviksi.Pelottelu vielä useimmiten tehostaa vaikutusta.
Ajattelun lannistamisella saadaan yksilö uskomaan lapsenomaisesti mitä tahansa jonkin auktoriteetin omaava henkilö esittää.
Länsimaiselle ihmiselle on hyvin tyypillistä rationaalisuuden korostaminen. Tunteet ovat toissijaisia. Jos me keskitymme vain taloudellisiin tarpeisiimme vaarana on, että me hyväksymme minkä tahansa ideologian, ja kenet tahansa johtajan, kunhan tämä lupaa meille vain meille turvallisuutta ja vapauden korvikkeita. Leipää ja sirkushuveja!
Ihminen ei pitemmän päälle kestä senenempää ruumillista kuin sielullistakaan nälkäkuolemaa.
Hyvä Show must go on
Toivottavasti et ole käsittänyt väärin. Minä e puolusta liberaalia talouden autonomiaa korostavaa ajattelua, vaan kritisoin sitä.
Demokratia on periaate, jota on syytä tavoitella kaiken kokoisissa ja kaiken tasoisissa yhteisöissä perheestä globaalille tasolle. Tässä asiassa on paljon vielä maailmaa parannettavissa.
EU:n ongelma ei ole, että se on olemassa. Ongelma EU:ssa – aivan kuten koto-Suomessammekin – on harjoitettava politiikka. Siinä asiassa on paljon vielä unionia parannettavissa.
Suomela:
”Mutta nämä miehet eivät olekaan aivan tavallisia rivipoliitikkoja.
Rasmussen on ollut Tanskan sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja ja Tanskan pääministeri sekä europarlamentin jäsen ja Euroopan Sosialistien Puolueen (PES) puheenjohtaja. Bullman on pitkäaikainen europarlamentin jäsen ja Saksan europarlamenttiryhmän puheenjohtaja. Hän on vuodesta 2015 myös Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen (SPD) puoluehallituksen jäsen.”
Kova on meriitti…
Saatavathan he olla hyviäkin miehiä, mutta…
Sinä näet tuon urakehityksen myönteisenä ansiona… Minä näen kaiken tuon vain taidokkaan poliittisen kiipeilyn, konseksuksen ja oman itsekkään urakehityksen malliesimerkkinä. Ellen väärin arvaa, niin siinä on tehty monta kompromissia, josta maksun ovat maksaneet Saksan ja Tanskan työläiset. Mini- job ym. hyvää…
Tanskalaisten työläisten onneksi Rasmunssen ei saanut tahtoaan läpi Tanskan EMU-jäsenyydestä.
HUOMASIN KYLLÄ, ETTÄ YLISTIT ALENIUKSEN KIRJAA 9.3.2011
Mikään ei estä suuria ajattelemasta? Varsinkin eläkkeellä on helppoa irrottautua reaalimaailmasta.
Tieteellis-teknologinen haaksirikko
Alenius nojaa optimistisuutensa tieteellis-teknologiseen kehitykseen. Hieno sana kyllä, mutta ei tekniikan kehitys ole demokratiaa lisännyt.
Päinvastoin voidaan sanoa demokratian vähentyneen. Sitä osoittaa esim. äänestysaktiivisuuden laskeminen .
Informaation kaaos vaatii yhä enemmän harkintakykyä ja ”lukutaitoa” informaation ymmärtämiseen. On entistä vaikeampaa mikä on totta ja mikä on propagandaa…
Vallanpitäjät ovat entistä kauempana äänestäjistä. Äänestäjät eivät usko (aivan oikein?) vaikutusmahdollisuuksiinsa.
Tietotekniikan (esim. internet) luulisi parantavan kansalaisen vaikutusmahdollisuuksia esim. kansanedustajiin. Vaan kuinka on käynytkään… Kansanedustajien ympärille on rakennettu avustajien ja virkamiesten suojaverkko joka suodattaa , ja estää, kaikki yhteydenotot.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kansaedustajat ovat kasvattaneet ympärilleen sellaisen byrokraattien joukon, ettei heidän vaalien jälkeen tarvitse olla missään tekemisissä kansan kanssa. Kaikki tärkeät, varsinkin kansalaisille vaikeat, päätökset valmistelee, ja jopa esittelee virkamies joka tuntee ja tiedosta EU:n ja EMU:n tavoitteet.
Aleniuksen toimiessa Suomen Pankissa siellä käynnistettiin Suomen EU- kehitys. Valuutan vapauttaminen oli lähtölaukaus. Rahanteko siirtyi Brysseliin.
Alenius oli tuolloin hiljaa?..Seppänen yritti…
Seuraus nähtiin välittömästi: tuli 90- luvun lama.
Pahinta koko EU- kehityksessä on ollut demokratian väheneminen. Todellinen päätöksenteko siirtyi pois Arkaadianmäeltä.
Demokratian parantamiseksi on ehdotettu mm. kansanäänestyksiä. Se mahdollisesti toimisi, kansalaisten kanssa yhteiset päämäärät. Niitä ei ole ja demokratian kehitystä, tai pikemminkin sen haaksirikkoa ohjaa nyt, erityisesti EMU- sidoksen aikana, kapitalisti. Kapitalistin perimmäinen päämäärä on monopoli, jonka avulla se alistaa kaikki kansalaiset.
Demokratian uudelleen syntymiselle uusi nimi: Ero EMU:sta ja lokalisaatio. ( Kuka huomaa ensimmäiseksi sen, että paljon puhuttu SOTE- uudistus on vain askel kohti yhä kasvavaa sentralisaatiota?)