Paljon melua, mutta mistä?

Viime viikon hälyuutinen kertoi, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindman on tehnyt listoja, joilla hän on pyrkinyt vaikuttamaan siihen, keille SDP:n kansanedustajille annetaan puheenvuoro hallituksen kyselytunnilla. Asia oli tullut julkisuuteen, koska joku tai jotkut SDP:n ryhmän kansanedustajat olivat saattaneet sen julkisuuteen.

Yleisradion aamu-uutisissa ja heti sen jälkeen Ylen ykkösaamussa asiaa kommentoi Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkijan Erkka Railo. Hänen kommentointinsa oli äärimmäisen dramaattista antaen ymmärtää, että Lindman on syyllistynyt sellaiseen kansanedustajien tasa-arvon loukkaukseen, jota ei voi mitenkään antaa anteeksi demokratian pyhyyttä ja eduskunnan työjärjestystä koskevien normien näkökulmasta. Railo toisti useampaan kertaan ennusteen, että tapaus johtanee ainakin Lindmanin eroon (tai erottamiseen) eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta, ellei sitten vielä johonkin paljon pahempaan.

Eduskuntaryhmä käsitteli asian heti seuraavana päivänä, Lindman pyysi menettelyään anteeksi ja ryhmä totesi yksimielisesti, että Lindman nauttii edelleen ryhmän luottamusta.

Tänään Ylen ykkösaamu palasi asiaan, mikä antoikin tervetullutta lisävalaistusta jo viikon ajan julkisuudessa velloneeseen keskusteluun ja itse asiaankin. Mauri Pekkarinen, joka on eduskunnan puheenjohtajistossa vastaanottanut Lindmanin listoja Tuula Haataisen välittämänä, totesi että suosituslistoja on kyllä saatu, mutta puhemiehistö tietysti poimii oman asiantuntemuksensa perusteella ne henkilöt, joille se kyselytunti-keskustelussa haluaa antaa puheenvuoron.

Kriteeriksi Pekkarinen mainitsi puhemiehistön pyrkivän siihen, että kutakin esille nousevaa kysymystä valotetaan monipuolisesti, asiantuntevasti ja selkeästi. Nopean keskustelun aikapaineessa on mahdotonta, että kaikki puheenvorojen pyytäjät voisivat saada puheenvuoron. Oma kommenttini tähän on, että puhemiesten toiminnan tasapuolisuuteen ollaan yleisesti varsin tyytyväisiä.

Ykkösaamussa oli haastateltavana myös Kalevi Sorsa säätiön johtaja Mikko Majander. Hänen selityksensä Lindmanin menettelylle – täytyy myöntää – vaikutti uskottavalta. Hän totesi, että SDP:llä on yleensä ollut edustus puhemiehistössä. ”Lindmanin listat” onkin syytä nähdä keinona, jolla Lindman on pyrkinyt paikkaamaan syntynyttä puutetta kun puhemiehistössä ei ole sosiaalidemokraattia.

Kolmantena haastateltava tänä aamuna oli eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä. Hän myötäili pitkälle Mauri Pekkarisen ja Mikko Majanderin Lindmanin menettelyä ymmärtävää kantaa, mutta palasi lopuksi korostamaan ankarin äänenpainoin kansanedustajien tasa-arvoa demokratian pyhyyteen kuuluvana loukkaamattomana periaatteena.

Minun korvissani Jokisipilä yritti paikatta ja tehdä ymmärrettäväksi oman laitoksensa tutkijan Erkka Railon mokan ja hätäisen ylireagoinnin. Hyvällä tahdolla voidaan sekä Majanderin että Pekkarisen todistusten perusteella sanoa, että Lindman on vain yrittänyt auttaa puhemiehistöä tehtävässä, joka sen joka tapauksessa on tehtävä: ts. valitsemaan asiantuntevimmat puhujat valottamaan asian eri puolia. Siis hyvällä tahdolla!

Mutta jos hyvää tahtoa ei ole, voi tulkita, että Lindmanin menettelyssä oli kyse puheenjohtaja-pelistä: Lindman haluaa syrjäyttää Antti Rinteen SDP:n puheenjohtajan paikalta! Entä mikä oli sen SDP:n kansanedustajan motiivi, joka ilmiantoi Lindmanin menettelyn? Oliko se vain katkeroituneen rivikansanedustajan kaunaa siitä ettei pääse tarpeeksi usein loistamaan, vai oliko siinäkin kyse puheenjohtaja-pelistä? Halusta pudottaa Lindman kandidaatin paikalta? Kun toimittaja kysyi Majanderilta, liittyikö asia puheenjohtaja-peliin, Majander vastasi täysin asiallisesti, että ainahan jotkut pelaavaat joitakin pelejä (eli tarvitseeko niistä olla niin tavattoman huolissaan?).

Asian opetus: Demokratia on pyhä arvo, ja se edellyttää myös, että kansanedustajat ovat keskenään tasa-arvoisia. Mutta julkisuuden tarjoama aika (tai palstatila) on armoton. Se karsii ja valikoi. Suomen eduskunnassa puhemiehistö, kuten jo edellä totesin, on yleensä selvinnyt tästä tehtävästä kunnialla. Tasapuolisuutta on kunnioitettu.

Tästä harjoituksesta parhaat tyylipisteet keräsi Mauri Pekkarinen. Aivan samaa ei voi sanoa Markku Jokisipilästä. Jos hän olisi ollut viisas ja kunnioittanut ajan (ja palstatilan) realiteetteja, hän olisi todennut yksikantaan, että Erkka Railo varmaankin tarkoitti hyvää, mutta taisi ylireagoida ja aiheutti siten turhan hässäkän.