Jo heti kirjoitettuani tuon blogini otsikon, minua rupesi kaduttamaan. Tarvitseeko sana ”sananvapaus” todella epiteetin ”vastuullinen”? Eikö sanavapauden käsitteeseen sisälly automaattisesti sen vastuullinen käyttö?
Sellainen maailmamme kuitenkin näyttää olevan. Itsestään selvinä aikaisemmin pitämämme asiat eivät enää olekaan itsestään selviä. Panu Raatikainen on poiminut erinomaiseen ja erittäin tärkeään kolumniinsa Sananvapauden sankarit (KU Viikkolehti 18.11. sivu 15) esimerkkejä siitä, miten rasistiset ja protofasistiset populistit vaativat itselleen oikeutta kenenkään sitä kritisoimatta laukoa ihmisoikeuksia loukkaavia totuuksiaan.
”Sananvapaus ei ole mikään taivaasta pudonnut ehdoton oikeus.” sanoo Raatikainen ”Sananvapauden ihanteeseen on aina kuulunut, että sillä on rajansa ja reunaehtonsa. Vaatimukset rajattomasta sananvapaudesta ovat lapsellista fantasiaa ja haihattelua. Kukaan vakavasti otettava sananvapauden puolustaja ei ole koskaan esittänyt mitään sellaista.”
Raatikainen muistuttaa, miksi filosofi John Stuart Mill, joka oli liberalismin, yksilönvapauden ja sananvapauden klassinen puolustaja, puolusti sananvapautta. ”Koska inhimillinen tieto on erehtyväistä, mielipiteiden moninaisuus ja vapaa julkinen keskustelu on … tärkeä totuuden tavoittelun ehto.” Sitten Raatikainen toteaa, että Millin mielestä erityisen tärkeää oli vapaus arvostella julkisesti vallassa olevaa hallitusta.
Kyllä, kyllä! Sananvapaus, äänioikeuden vähittäinen laajentaminen ja demokratian kehitys ovat kulkeneet käsi kädessä. Kirjapainotaidon kehittyminen, lukutaidon yleistyminen ja sanomalehdistön kasvu kuuluvat ikäänkuin mahdollistavina elementteinä tämän kehityksen kuvaan.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että ensimmäiset klassiset taistelut sananvapaudesta käytiin tieteellisen selittämisen versus uskonnollisten uskomusten välisinä kamppailuina. Galileo Galilein ja Johannes Keplerin nimet ovat piirtyneet ikuisiksi ajoiksi historiaan tieteen vapauden ja samalla sananvapauden puolustajina.
Sananvapaus tieteessä ja sananvapaus politiikassa ovat sukua toisilleen. Tiede ilman julkisuutta ja minkä tahansa tieteellisen tutkimuksen kritsisoimisen oikeutta ei ole tiedettä. Tieteelliset totuudet ovat aina hypoteettisia. On tärkeää, että ymmärrämme siten varmimpinakin pitämiemme tieteellisten totuuksien luonteen. Demokratia puolestaan ilman julkisuutta ja minkä tahansa poliittisen idean kritisoimisen oikeutta ei ole demokratiaa.
Tiede ja demokratia ovat kuitenkin sikäli eri asioita, että tieteessä voidaan nojata kiistattomasti yhden ja vain yhden olemassa olevan totuuden hypoteesiin. Demokratiassa ei ole niin. Demokratiassa on kysymys arvoista ja arvostuksista. Demokratian syvin olemus nojaa kuitenkin ihmisten tasa-arvoon ja kaikille kuuluvien ihmisoikeuksien universaaliuteen, suomeksi sanottuna niiden yleismaailmallisuuteen.
Kun John Stuart Mill puolusti oikeutta kritisoida vallassa olevaa hallitusta ja vallassa olevaa harjoitetua politiikkaa, hän oli demokratian esitaistelija. Länsimaissa me ajattelemme varsin oikein, että demokratian alkukoti oli antiikin Kreikassa. Antiikin vuosista meni kuitenkin vuosisatoja ennen kuin demokratian ajatus alkoi vahvistua valistuksen ajan Euroopassa ja puhkesi ensimmäisiksi väkeviksi poliittisiksi julistuksiksi ensin Pohjois-Amerikan vapaussodan ja sitten Ranskan vallankumouksen yhteydessä.
Se maailma, jossa nämä julistukset annettiin, oli jo teolliseen vallankumoukseen ja sen seurauksena ennennäkemättömään globalisaatioon siirtyvä maailma. Globalisaatio on teknis-taloudellista integraatiota, yhdentymistä ja kaikkien maailman ihmisten keskinäisen riippuvuuden lisääntymistä. Tänään me elämme jo läpi-globalisoituneessa maailmassa, peruuttamattomasti. Keskinäisen toimeen tulemisen näkökulmasta siinä maailmassa voi olla vain yksi perustava poliittinen totuus: kaikkien ihmisten universaali ihmisarvo. Siitä seuraa valtioiden sisäisesti demokratian vaatimus. Siitä seuraa kansainvälisesti yhteistyön välttämättömyys yhteisesti sovittavin pelisäännöin.
Tässä perspektiivissä nationalistinen ja/tai rasistinen uhoaminen on jotakin, mikä kuuluu ehdottomasti menneeseen maailmaan. On selvää, että tämän päivän maailmassa kaikenlainen etninen, kansallinen ja seksistinen vihapuhe voidaan ja pitää tuomita rikokseksi. Se tuottaa kuitenkin määrittelemisen ongelman.
Tärkeämpää demokratian kannalta kuin yksittäiset tuomiot vihapuheesta, on vihapuheen rikokseksi määrittelevä laki. Se toivottavasti saa kansan kontekstoimaan, eli liittämään taustaansa, yksittäiset vihapuhe-rikokset. Ne nousevat protofasistisesta demokratiaa ja universaaleja ihmisoikeuksia halveksivasta poliittisesta ajattelusta. Sellainen ajattelu ja politiikka ei välttämättä ole rikosoikeudellisessa mielessä rikos, mutta se on ”rikos” demokratiaa ja ihmisoikeusajattelua vastaan.
Nyt palaan tämän blogin otsikkoon: vastuullinen sananvapaus.
Käsitykseni on, että viime vuosien sananvapauskulttuurin ja yleisemmin poliittisen kulttuurin radikaaliin huonontumiseen demokratian ja ihmisoikeusarvojen näkökulmasta on vaikuttanut paljon se, että sosiaalisessa mediassa on totuttu hyväksymään, että ihmiset huutelevat kaikenlaista nimimerkkien suojassa.
Olen jo vuosia mielessäni protestoinut myös sitä Helsingin Sanomien omaksumaa käytäntöä vastaan, että se ”poikkeuksellisesti” sallii keskustelua-osastossaan nimimerkillä kirjoittamisen suojellakseen asianomaista tai hänen läheisiään. Kun asian ajattelee loppuun, tämä menettely suojelee viime kädessä mahdollista huonoa tai jopa rikollista käytöstä. Vaikka HeSan motiivi on hyvä, se edistää huonoa kulttuuria.
Olen itse blogin pitäjä. Blogin pelisääntöihin kuuluu, että itse hyväksyn tai hylkään kommentit. Voin siis omalta osaltani tehdä päätöksen, että en julkaise nimimerkkikirjoituksia. Samalla kun näin teen tämän päätökseni julkiseksi toivon, että kaikki suomalaiset blogin pitäjät tekevät osaltaan saman päätöksen.
Nimimerkillä kirjoittaminen saattoi joskus 1700-luvulla kirkon ja viranomaisten vainon takia olla perusteltua. Tämän päivän sosiaalisessa mediassa nimimerkki-kirjoittelulle ei ole mitään pätevää perustetta. Tehdään yhdessä nimimerkillä kirjoittamisesta sitä mitä se on: raukkamaista puskasta ampumista. Vaaditaan ja vaalitaan kulttuuria, jossa kaikki esiintyvät reilusti omalla nimellään.
Allekirjoitan Kalevin blogista joka sanan!
Tuo nimimerkillä herjaaminen, panettelu ja syyttely on pääsääntöisesti ala-arvoista puskasta ampumista. Kyllä kirjoittajan pitää olla sanojensa takana.
On toki sellaisia teemoja joissa sen ymmärtää kun kirjoittaja pelkää vaikka työpaikkansa puolesta tai lapsensa puolesta.
Täällä blogeissa esiinnyn itse Öisinajattelijana, mutta naamakuva ja nimi on aina esillä. Paikallislehtiin kirjoittelen mietteitä aina omalla nimelläni. Tappouhkauksia on tullut yllättävän vähän…
Pentti Stranius / Susirajan Öisinajattelija
Seurattuani tänään 19.11.2016 Vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokousta livenä, sen sivulla oli mahdollisuus kommentoida kokousta. Kaikki kommentoijat esiintyivät nimimerkillä. Yhtä kommentoijaa lukuun ottamatta kaikki muut olivat asiatonta solvaamista. Onneksi tämä ikkuna suljettiin kokouksen seuraavassa jaksossa.
Samankaltaisia ikkunoita on myös YLE:n ohjelmien ohessa. Olen nimennyt ne sontaluukuiksi. Tällaista sontaluukkua ei tarvita julkisissa tiedotusvälineissä. Tai jos sellaisia on käytössä niitä on moderoitava tiukasti.
Kiitos Kalevi tuon sananvapauden merkityksen selvittämisestä. Ja siihen liittyvästä vaatimuksesta kommentoida omalla nimellä.
Tosiaankin , dosentti ja Tampereen yliopiston lehtori Panu Raatikainen ( onkohan sukua ? isoäitini tyttönimi oli Raatikainen ) on hyvin kuvannut ja tiivistänyt asian tuossa kirjoituksessaan ” Sananvapauden sankarit”. ( mm. näkökulma, KU:n verkkolehti 20.11.2016 ).
Raatikainen ajattelee ja kirjoittaa sananvapaudesta ihan siten, kuin olisin halunnut osata tarkentaa sen olemusta monissa kommenteissani ,jotka olen näillä KU:n verkkolehden palstoilla osoittanut juuri ehdotonta sananvapautta ja tuollaisia epätavallisia ”ihmisoikeuksia”vaativille ,usein rasistisia ja halveksivia mielipiteitä omaaville henkilöille, joista suurin osa on esiintynyt nimimerkin alla räkyttäen.
Ehkä omalla nimellä kirjoittaminen ainakin pikkuisen rauhoittaa noita ”sananvapauden sankareitakin”, vaikkakin he kyllä osaavat aina yrittää kiemurrella vastuustaan kirjoittaessaan ja kommentoidessaan väittämiään sanavapauden rajattomuudesta ja todellisista ihmisoikeuksista. Monenlaiset asioiden nurinniskoin kääntötemput ovat heille ominaisia. Niitä ei kuitenkaan saisi pitää banaaleina. Niihin ei pidä tottua , vaan niitä on vastustettava mm. juuri sitä kunnon sananvapautta hyväksemme käyttäen!
Yksi hyvä esimerkki tuosta sananvapauden nimissä harjoitetun vihapuheen banalisoimisesta ja sitä kautta sen oikeuttamisen vaatimisesta on Perussuomalais-puolueen virallisen edustajan T. Kiemungin kiemurtelu oikeuden edessä. Kiemunki on syytteessä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hän oli kirjoitellut sanoen, että kaikki Euroopan terroristit ovat muslimeja. Kyseessä on syytäjän mukaan vihapuhe.
Valtakunnansyyttäjänvirasto on siis nostanut syytteen tätä henkilöä vastaan sillä perusteella, että se katsoo tämän henkilön ko.kirjoituksillaan panettelevan ja solvaavan islaminuskontoa tunnustavaa ihmisryhmää. Syyttäjänviraston mukaan kirjoitus on vahvasti yleistävä, koskee tiettyä ihmisryhmää uskonnon perusteella ja vihjaa tämän ihmisryhmän omaavan tiettyjä taipumuksia.
Muuten, eivät kaikki ”Euroopan terroristit” ole muslimeja ! Eivät ole olleet meillä Ranskassakaan, jossa terroriteot ovat todellisuutta. Muunkinuskontoisia tai uskonnottomia terroristeja liikkuu Euroopassa. Ja lisäksi on määriteltävä selkeästi mitä ja minkälaista toimintaa kunkinlainen terrorismi on. Eivät Euroopassa elävät muslimit ole taipumuksiltaan terroristeja.
Entinen Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja puolestaan on vaatinut kovaäänisesti kansanryhmää vastaan kiihottamisen poistamista lainsäädännöstä. Hän on itse syytteessä juuri tästä. Se on niitä harvoja rasismin rikokseksi katsovia lakeja, jotka sanavapauden väärinkäyttäjät haluavat tietenkin poistaa laista, jotta julkisesta perustuslain vastaisesta rasismista ei voitaisi ketään asettaa oikeusvastuuseen. Kiemurtelua ja asioiden nurinniskoin asettelua tämäkin.
Syytetty Kiemunki vastasi ( Ylen mukaan ) oikeudessa syytteeseen väittämällä, että kyseessä ei ole vihapuhe, vaan ”poliittinen puhe” !
Hänen käsityksensä mukaan nykyajan Suomessa jotakin ihmisryhmää alentava ja loukkaava puhe on pelkkää ” poliittista puhetta”, josta ei pitäisi ketään rangaista. Hän olisikin puhunut mitä on puhunut vain ”sananvapauden nimissä”. Ja hänen oma julkinen mielipiteenilmaisun vapaus ja ”sananvapaus” olisikin muiden kansalaisten sananvapauden ja julkisen mielipidevapauden yläpuolella sillä perusteella, että ne olisivat vain tavanomaista ”poliittista puhetta” ? Nimittäin lakia oikeinpäin luettaessa tavallinen kansalainen ei voi vapaasti ilmaista mielipidettään julkisen rasistisen poliittisen vihapuheen välityksellä joutumatta syytteeseen.
Tämä ko.syytteesssä olevan henkilön oletus mataloittaisi syyllisyyskynnystä , koska hänen käsityksensä mukaan ”poliittisesta puheesta” ei voisi joutua oikeusvastuuseen !
Mutta mitä tuo poliittiseksi väitetty puhe pitääkään sisällään ? Puheen sisällöstä on kysymys, olisipa se sitten poliittista tai ei-poliittista. Jos on kyse poliittisesta puheesta, niin on kysyttävä millaisia mielipiteitä se esittää ,ja millaista politiikkaa se hahmottelee ja tarjoaa suomalaisten hyväksyttäväksi ? Ja kyse on ennenkaikkea siitä, ovatko sellaiset ”poliiittiset puheet” Suomen lakien vastaisia ? Sallittaisiinko avoin lainvastainen politiikanteko Suomessa ”normina” ? Jos näin tehtäisiin, niin silloin lakeja säätävät kansanedustajatkin voisivat vapaasti ja ilman rangaistuksen uhkaa esittää lainvastaisia mielipiteitä ja ehdotuksia. Näin tosin jo näkyy tapahtuvan. Siihen on saatava muutos mm. saattamalla niitä puhuvat oikeusvastuuseen, silloin kun siihen on aihetta. Muutoin suomalaisen oikeusvaltion jo näennäinen demokratia ( kansanvalta ? ) katoaa täysin suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuollaisella äärioikeistolaisten ja rasististen vihapuheiden naamioinnilla viattomaksi poliittiseksi puheeksi ajetaan Suomea kohti synkkiä syövereitä, kohti tietynlaista diktatuuria, jossa kaikkia kansalaisia koskevasta sananvapaudesta ei ole jäljellä häivääkään.
Uusi kummallinen esimerkki sananvapauden nimissä harjoitetun vihapuheen banalisoimisesta ja sen oikeuttamisen vaatimuksesta on Helsingin poliisin käsitys Suomen itsenäisyyspäiväksi aiotusta uusnatsien tulevasta marssista ja sen turvaamisesta.
Poliisin mukaan ” poliisi ei määrittele, mikä mielipide on oikein ja mikä väärin” ! Siis näin perustellen se sallii väkivaltaisesta toiminnastaan ja jopa demokraattisen valtion vastaisista pyrkimyksistään tunnetun uusnatsijärjestön julkisen esiintymisen Suomen itsenäisyyspäivänä!
Onpa välinpitämätöntä ajattelua!
Mutta eikö Suomen poliisin tehtäviin kuulukaan Suomen lainsäädännön noudattamisen valvominen ja kansalaisten turvallisuuden ja yhteiskuntarauhan takaaminen Suomen valtion maaperällä ? Nimittäin ko.järjestön ohjelmasta ja sen tähänastisista julkisista esiintymisistä ja niiden seurauksista päätellen kysymyksessä on sellaiset ”mielipiteet”, jotka ovat sekä Suomen, että kansainvälisen etiikan, Suomea sitovien sopimusten, ihmisoikeuksien ja lainsäädännön vastaisia. Ja tuon lainsäädännön piiriin kuuluu paljon mutta kuin vain sacro saint pyhä mielipiteen- ja sananvapaus !Mistä syystä niiden pitää edelleenkin saada julkista tilaa Suomen kaupunkien kaduilla ? Mihin tämä uusnatsien julkisen toiminnan salliminen Suomessa tähtää ? Ja mitä siitä ennenpitkää seuraa ?
EU-maiden välillä näkyy olevan suuri ero verrattaessa kunkin maan demokratian puitteissa sallimaa mielipiteen-ja sananvapautta sekä kokoontumisvapautta. Monet Euroopan maat ovat aikoja sitten kieltäneet uusnatsien järjestöt ja niiden julkisen toiminnan johtuen niiden väkivaltaisuudesta ja demokratian vastaisuudesta. ( mm. suuret maat Saksa ja Ranska ) Miksi Suomi ei uskalla astua tarvittavaa askelta, vaan kulkee taas jälkijoukoissa ? Siksikö, että demokratian kaventaminen ja sen myötä sen pyhän sananvapuden rajoittaminen on valtaapitävien poliittisten tahojen etujen mukaista ? Eikö olisi vihdoin aika ymmärtää ja ryhtyä lukemaan lain sallimaa mielipiteen-ja sananvapautta juuri lain vaatimalla tavalla, siis oikeinpäin !?