Joko se meni ohi – se nousukausi?

Helsingin pörssi on alamaissa: laskuvirettä on ollut aina lokakuun 23. päivästä lähtien. OMX Helsinki – indeksi on tullut alas viime perjantaihin mennessä yli 450 pistettä.

Tunnettu takinkääntäjämme Juhana Vartiainen komentaa hallitusta puskemaan nousukautta pitemmäksi työmarkkinoiden joustavuutta lisäämällä, siis työttömiä lisää patistamalla – nyt kun hänen mukaansa työvoimapula on taas kerran uhkaamassa, eritoten kun hän samaan hengenvetoon leimaa noin 230 000 työtöntä kelvottomiksi palamaan työelämään. (HS 18.11.)

ETLA:n tutkimusjohtaja, professori Mika Maliranta puolestaan twiittaa, että ”Suomen työmarkkinoiden joustavuus työntekijöiden liikkuvuudella mitattuna on ollut mainettaan suurempaa” (@Maliranta 16.11. 16.48 Helsinki) Työvoiman liikkuvuus työpaikkojen välillä onkin Suomessa suurinta heti Tanskan ja Norjan jälkeen.

Keskellä kiivainta nousukautta työttömyysluvut ovat pysyneet korkealla, yli 10%:ssa (syyskuu). Avoimista, noin 34 300 työpaikasta (2017/III), on noin 70% on osa-aikaisia tai vaikeasti täytettäviä.

Missä nyt oikein mennään?

Nykyisen buustaus tulevaisuuden lupauksilla

Kuten hyvin tiedämme tämä nykyinen nousukausi – jos sellaisesta voidaan puhua – on buustattu keskuspankkien lupausrahalla, lainaten massamitalla pelkän lupauksen varassa olevasta tulevasta kysynnästä lisämään tämän päivän alimittaista kysyntää.

Tiedossa on myös se, että nämä rahat ovat menneet suurelta osin yritysten omien osakkeiden ostamiseen (buybacks), niiden arvon ylläpitämiseksi. Tavoitteena on yritysjohdon tulojen ja osakkeen-omistajien voittojen turvaaminen. Otettua lupausvelkaa ei siis ole käytetty tuottaviin investointeihin vaan finanssioperaatioihin (financial engineering). Tilanne on nyt se, että yhden tosidollarin tuottamiseksi kansantuotteeseen tarvitaan nyt noin 7 lupausdollaria (Sten Druckenmiller, 2016, The Endgame).

Eikä tässä kaikki. Lainarahalla/osakkeilla käytävissä, määrältään massiivisissa finanssioperaatioissa pidetään riskimittarina myös osakemarkkinoiden hintojen vaihtelua (short volatility trading). Siten hintojen vaihtelu vaikuttaa sekä riskinottoon että ylimääräisiin voittoihin ilman mitään suhdetta arvoihin. Käärme syö omaa häntäänsä.

Mitkä ovat vaihtoehdot?

Ensimmäisenä vaihtoehtona on, että annetut suunnattoman suuret lupaukset tulevasta kysynnästä ja sen realisoimisesta pystytään toteuttamaan. Tämä edellyttäisi aivan uskomattoman suurta tuottavuuden kasvua, uuden tuotantoteknologisen aallon läpimurtoa muutamassa vuodessa. Se merkitsisi myös huikeaa lisärasitusta luonnolle, niin ulkoiselle kuin sisäisellekin, eikä se sinänsä ratkaisisi ylituotannon/työttömyyden ongelmaa vaan pahentaisi sitä ja siirtäisi sen jälleen uuden taantuman ja kuplan taakse. Jos tämä ei onnistu, edessä on uusi, mahdollisesti ennennäkemättömän syvä ja pitkä lama.

Toinen vaihtoehto on, että kysyntää ja siten työllisyyttä ajetaan ylös kansallisvaltioiden toimin, siis tukeutumalla yhä laajemmin sotilasteolliseen kompleksiin, myös täällä Euroopassa. Tästähän meillä on jo vahvat näytöt täällä kotosuomessakin kahden Niinistön yhteispelillä: toinen buustaa Euroopassa, toinen kotimaassa.  Tämä vaihtoehto avaa tietä omaisuusarvojen massamittaiselle tuhoamiselle, siis sodalle,  ja sitä kautta uuden alun voittojen turvaamiselle, johonka tämä meille niin rakas talousjärjestelmämme, kapitalismi,  ensisijaisesti pyrkii.

Kolmas vaihtoehto? Kaiken yhteiskunnallisen ja tuotannollisteknisen kehityksen ajuriksi ja lähtökohdaksi otetaan YK:n määrittelemää 17 globaalia kehitystavoitetta. Keskuspankkien julkinen rahoitusjärjestelmä suunnataan näiden tavoitteiden saavuttamiseen yhteisellä globaalilla massiivisella rahoitusohjelmalla. Yksityisen rahoituksen tehtäväksi jää nyt jo kasaantuneiden suunnattomien riskien uudelleen ajoitus, uusjako ja suurimittainen anteeksianto niiden osalta, joilta on jo kaikki viety. Noin, aluksi.