En malta olla tarttumatta tähän aiheeseen. Lauri Nordberg kirjoittaa tänään itsenäisyyspäivän Helsingin Sanomissa: ”Suomi 100 vuotta on maamme vähättelyä. Suomi on kansakuntana ollut olemassa 208 vuotta.”
Ilahduin Nordbergin kirjoituksesta ja annan Hesarille sen ansaitseman tunnustuksen siitä, että se julkaisi hänen mielipiteensä juuri tänään, itsenäisyyspäivänä. Olen itse ollut samalla asialla. Tein julkisen ehdotuksen asiasta: julistetaan heinäkuuta 19. päivä Suomen kansallispäiväksi. Muistaakseni Hesari julkaisi mielipiteeni. Siitä on jo vuosia; taisi olla vuosi 2009. Silloin Porvoon valtiopäivistä ja sen päätöstilaisuudesta oli kulunut 200 vuotta. Ehkä se oli vuotta aikaisemmin, jolloin olisi vielä ollut aikaa valmistella juhlavuodeksi päätöstä.
Lauri Nordberg muistuttaa, että juuri 19. heinäkuuta vuonna 1809 keisari Aleksanteri I piti puheen, jossa hän korotti Suomen kansakuntien joukkoon. Sitä ennen Suomea oli pidetty osana Ruotsia.
Edelleen Nordberg muistuttaa, että Porvoon valtiopäiviä seurasivat konkreettiset toimet, joilla rakennettiin hallintoelimet, jotka tekivät todeksi maamme uuden autonomisen statuksen. Nordbergin huoli siitä, että tapahtumaa ei ole Suomessa huomioitu siten kuin sen merkitys edellyttäisi, on mielestäni oikea. Kansallinen identiteetti rakentui vasta vähitellen, todella vauhdikkaasti vasta 1800-luvun loppupuolella, mutta vuosi 1809 oli uuden kansakunnan sekä hallinnollisen ja poliittisen rakentamisen että sen oman identiteetin syntymisen alku.
Nordbergin toteamus, että Norjan kansallispäivää vietetään vuoden 1814 tapahtumien muistoksi, jolloin Norja sai perustuslain ja laajan autonomian Ruotsista, puhuu Nordbergin ja minun logiikkani puolesta. Norjalaiset eivät juhli itsenäisyyspäivää sen muistoksi, että Norja vuonna 1905 katkaisi viimeiset siteensä Ruotsiin.
En ehdottanut, enkä ehdota, itsenäisyyspäivän lopettamista. Pönötetään sitä niinkuin ennenkin. Heinäkuun kansallispäivä olisi toinen, mutta luonteeltaan kokonaan toisenlainen juhla.
Heinäkuu on Suomessa lomakuukausi. Kesämökeillä liehuisivat Suomen liput. Radiosta ja televisiosta kuunneltaisiin ja katseltaisiin historiatietoisuuttamme lisääviä ohjelmia, rupateltaisiin ja pidettäisiin hauskaa perheen, ystävien ja tuttujen kesken. Aivan varmasti monet lukisivat Risto Volasen mainion kirjan Suomen synty ja kuohuva Eurooppa. Monia muitakin kirjoja todennäköisesti luettaisiin, sillä Volasen kirja, vaikka erinomainen onkin, ei tyhjennä pajatsoa.
Mutta onpa sitten kysymys joulukuun itsenäisyyspäivästä tai heinäkuun kansallispäivästä, juhlimisella tulisi olla selvä tarkoitus. Juhlapäivien tulisi olla hetkiä, jolloin pysähdytään miettimään, tietysti historiaa, mutta ennen kaikkea tulevaisuutta. Kaksi aihepiiriä kohoaa tällöin kansakunnan kannalta erityisen tärkeiksi.
Ensimmäinen aihepiiri on politiikka, nimenomaan institutionaalinen politiikka. Tärkein saavutuksemme tällä alueella on demokratia. Oleellinen asia ei ole ymmärtää, että demokratia on enemmistön valtaa, vaan että se on ehdottomasti myös vähemmistöjen oikeuksia. Tässä asiassa riittää pureskeltavaa.
Valtiot ovat poliittisia muodosteita. Ne eivät ole missään nähtävissä olevassa tulevaisuudessa katoamassa, vaikka kansainvälisyys ja globalisaatio etenevät kiihtyvällä vauhdilla. Valtio on ennen kaikkea kansainvälisen järjestelmän perusosa. Sen suvereniteetti on lainsäädännöllistä ja hallinnollista suvereenisuutta ja vastuuta omalla valtio-alueella. Sen aivan yhtä tärkeä funktio on olla mukana kansainvälisen yhteisön jäsenenä tuottamassa niitä kansainvälisiä sopimuksia, normeja ja joissakin tapauksissa instituutioita, joiden mukaan kansallinen lainsäädäntö luodaan. Ns. nationalistinen (Suomessa persu-) tapa käsittää suvereniteetti, ei ole tätä päivää, vielä vähemmän tulevaisuutta.
Toinen tärkeä aihepiiri on talous. Protektionistinen tapa suhtautua talouteen on vihon viimeinen tapa suhtautua järkevästi talouteen, mutta pelkästään avoimen talouden puolelle asettuminen tuottaa taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta ihmisten ja kansakuntien välillä. Siksi talouden pelisääntöjen järjestämisessä lähtökohdan tulee olla tasa-arvo. Ekologiset uhat ovat toinen syy, jonka takia avoin markkinatalous tarvitsee paljon sääntelyä ja sekä verotuksella että tulonsiirroilla toteutettavaa tulojen tasausta.
Itsenäisyys- ja kansallispäivän relevanteimmat pohdiskelut voi tiivistää yhteen lauseeseen: kestävä kehitys globalisoituvassa maailmassa.
Kalevi,
voisitko selittää lyhyesti, mitä ihmettä se ”suomalainen kansallinen identiteetti” oikein onkaan ? Ja millä ihmiskunnan historian aikakaudella se olisi saanut alkunsa ?
Kun historiallisesti ”ikivanhassa ” itsenäisessä Ranskan valtiossa silloinen oikeiston äärioikeistoa liehittelevä tasavallan presidentti Nicolas Sarkozy perusti ” Kansallisen identiteetin ja immigraation ” ministeriön, niin siitä nousi valtava mekkala. Ranskalaisten suuri enemmistö, ennenkaikkea tunnetut intelligentsian edustajat oikealta vasemmalle, vaativat tämän ministeriön pikaista lakkauttamista, koska näiden mielestä mitään ” ranskalaista kansallista identiteettiä ” ei ole koskaan ollut, eikä ole olemassakaan. Kansalaiset perustelivat tätä perustelivat väittämäänsä laajasti ja julkisesti niin hyvin, että ko. ministeriö jouduttiin lakkauttamaan kansalaisliikehdinnän painostuksesta ! Nykyään ” kansallisesta ranskalaisesta identiteetistä” ei Ranskassa puhu juuri muut tahot kuin populistinen , äärioikeistolainen ja ultrakansallismielinen Front National ja siitä eronneet oikeistoradikaaliriryhmät.
Suomessa aletaan nykyään maustaa joka soppaa tuolla ”suomalaisella kansallisella identiteetillä ”. Voisitte olla edes jossain asiassa todella edelläkävijöitä ja suunnan näyttäjiä….mutta ette ole sitä ainakaan tässä asiassa.
Hei Eeva
Todella mielenkiintoinen tuo sinun kertomuksesi siitä, miten kävi Sarkozyn perustamalle ’kansallisen identiteetin ja imigraation ministeriölle’. Mielelläni tietäisin enemmän siitä keskustelusta, joka Ranskassa käytiin tuon hankkeen ympärillä.
Suomalaisessa – ja käsittääkseni laajemmassa kansainvälisessä – keskustelussa käsitteeseen kansallinen identiteetti suhtaudutaan sillä tavoin pragmaattisesti, että sanalla tarkoitetaan yksinkertaisesti sellaista samaistumisen tunnetta johonkin alueeseen (usein hallinnollisen kokonaisuuden muodostavaan), että asianomaiset kokevat sen osaksi ’minuuttaan’.
Näin ajatellen minun identiteettejäni ovat: olen stadilainen, olen suomalainen, olen eurooppalainen, onlen kosmopoliitti maailman kansalainen. Identiteetit eivät siis ole mitään ihmisistä irrallaan olevaa. Identiteetit ovat ihmisen päässä olevia mielikuvia ’johonkin kuulumisesta’. Identiteettejä muodostavia asioita ovat käyvän kielenkäytön mukaan myös esim. yhteiskuntaluokat tai -ryhmät. Näin ollen voidaan sanoa, että ’hänen identiteettinsä on hyvin yläluokkainen’, jolloin tarkoitetaan, että kyseinen henkilö samaistaa itsensä johonkin, mikä sanojan mielestä on yläluokka.
Näin sivusta katsoen ajattelen, että ranskalaiseksi identifioitumista voidaan tutkia ja kuvata prosessina, joka on tapahtunut vähitellen ja ehkä asteittain, sillä paikalliset identiteetit olivat pitkään ihmisille paljon tärkeämpiä kuin heidän ranskalaisuutensa.
Kalevi,
Koska sanot blogissasi sinulla olleen itsenäisyyspäivänä aihetta iloon, niin nämä Valistuksen Vuosisadan filosofiset toteamukset voisi laittaa kommenttisarjan alkuun.
Voltaire : ” Yksi onnen hetki vastaa tuhatta vuotta historiassa”.
Jean-Jacques Rousseau : ” Todellista toimintaa ei ole ilman tahtoa ”.
Siis, tuumasta toimeen!
Kiitos empatiastasi Eeva!
Molemmat filosofiset toteamukset ovat kauniita ja ajatuksia herättäviä niin kuin aforismien pitääkin.
Mitä niiden sanojiin tulee, niin Voltaire on kiistämättömästi yksi huomattavimmista valistuksen positiivisen perinnön perustajista. Rousseausta ei voi sanoa samaa. Hän oli paljon sekavampi ajattelija. Siksi paljon siitä, mikä on ollut nimenomaan valistusajatusten konservatiivista kritiikkiä, väittää peustavansa Rousseaun ajatuksille.
Aiheesta on kirjoitettu paljon. Yksi valaisevimmista teksteistä on Adam Zamoyskin ’Holy Madnes, Romantics, Patriots and Revolutionaries 1776-1871
Kalevi, hieno ajatus, mutta epätodennäköinen toteutettavaksi. Meillehän on jo muodostunut perinteeksi viettää militaristinen Itesenäisyyspäivä, muistellen sankarivainajia ja saavutettua ”torjuntavoittoa”..!
Kalevi Suomelan ajatukset tässä(kin) asiassa tunnen jotenkin omikseni: juuri muutama tunti sitten keskustelimme vieraidemme kanssa samasta asiasta. Suomen kansallinen ja valtiollinen identiteetti alkoi raketua todellakin suuriruhtinaskunnan vaiheen kautta eli siis vuodesta 1809 lähtien! Ilman muuta ” julistetaan heinäkuuta 19. päivä Suomen kansallispäiväksi”!
Heinäkuun itsenäisyyspäivälle voisi olla toinenkin perustelu. Suomen tasavallan perustuslaki hyväksyttiin 17.7.1919. Tuolloin saksalaiset joukot olivat lähteneet Suomesta, kuningasseikkailu oli ohi ja Suomen itsenäisyyden olivat tunnustaneet myös Yhdysvallat ja Iso-Britannia.
Tietysti vuonna 1809 alkoi se yhteiskunnallinen kehitys, joka mahdollisti itsenäistymisen. Olisi todellakin aika juhlia itsenäisyyttä tasavaltaa korostavalla tavalla ja muistella historiamme suuria taloudellisia, sosiaalisia ja oikeudellisia saavutuksia.
Hei Kalevi,
Tuosta Sarkozyn ” aaveministeriön ” perustamisesta on jo 10 vuotta. Silloin keskustelin asiasta veljeni Pentin ( = Öisinajattelija ) kanssa internetin kautta. Pyysin häntä järjestämään minulle ” turvapaikan ” Suomesta, jos tuon ministeriön aikeista tulee totta.
”Kansallinen identiteetti” liitettiin silloin hyvin läheisesti ja kiinteästi lähinnä maahanmuuttoon ja sen kontrolloimiseen , sekä verisiteisiin perustuvan syntyperäisen ranskalaisuuden ( droit du sang ) etuoikeutettuun asemaan verrattuna Ranskan kansalaisuuden saaneiden tai sitä vailla olevien ”muualta tulleiden ” ihmisten tai Ranskassa syntyneiden ulkomaalaistaustaisten ihmisten asemaan ( droit du sol ) ja oikeuksiin kansakunnassa. Ranskassa syntynyt ulkomaalaisten vanhempien lapsi saa Ranskan kansalaisuuden lapsen vanhempien näin halutessa. Näin tämä ”ranskalainen identiteetti ” käsitetään nykyäänkin äärioikealla.
Tästä ko. ministeriön tarkoitusperistä ja välttämättömyydestä kehittyi lopulta hyvin laaja-alainen väittely ja keskustelu ” kansallisen identiteetin ”- käsitteestä.. Yritän löytää silloisia ranskalaisten mielipiteitä ja näkemyksiä, ja kertoa niistä.
Joka tapauksessa tällaisen ministeriön tarpeellisuudesta ei ole sen koommin käyty väittelyä. Kysymystä ” kansallisesta identiteetistä ” ei ole pidetty tärkeänä kansakunnan poliittisessa rakentamisessa. Suomessa luulisin tämän kysymyksen ympärille kasautuvan helposti politiikan ääriainesta, joka vaatisi ”suomalaisen identiteetin ” asettamista etusijalle. ( kts. esim. Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan äärinationalistiset tavoitteet ) .
Kuinka oikeassa oletkaan Eeva
Suomessa juuri perussuomalaiset haluaisivat mielellään käsittää niin, että Suomen valtioon/kansakuntaan identifoituminen kuuluu ja on oikeutettua vain alkuperäisille ”perus” suomalaisille ja heistäkin oikeastaan vain suomenkielisille.
Me tapaamme yleisesti sanoa, että maailma (kansainvälinen yhteisö) jakautuu kansallisvaltioihin. Se on ongelmallinen (siis väärinkäsityksille altis) ilmaisu juuri tuon ”kansallis-” etuliitteen takia. En kuitenkaan olisi valmis luopumaan kansallisvaltion käsitteestä. Meidän vain tulee muistaa ja ymmärtää, että valtiot ovat poliittisia muodosteita. Niissä asuvat kansakunnat voivat olla etnisesti ja kielellisesti hyvinkin yhtenäisiä tai sitten ne voivat olla (ja useimmiten ovatkin) tässä mielessä moniin vähemmistöihin jakautuneita.
Nyt uudempina aikoina ihmisten ajatuksia tässä suhteessa on sotkenut erityisesti imigraatio eli maahanmuutto. Suomessa sen perussuomalainen vastustaminen on kohdistunut nimenomaan pakolaisiin. Ranskassa tilanne ymmärtääkseni on toinen, koska Algeriasta ja muualta Pohjois-Afrikasta tapahtunut muutto on paljon vanhempi asia ja on tapahtunut pääasiassa taloudellisista syistä. Sama koskee Iso-Britanniaa, jonne on monien vuosikymmenien kuluessa muuttanut paljon ihmisiä Britannian kansainyhteisöstä, eniten Pakistanista ja Intiasta.
Jossakin määrin huvittava ajatus on, että identifioituminen Brittish tai Britt sanoihin on maahanmuuttajille itselleen ja ”kantaväestölle” helpompaa ja luonnollisempaa kuin identifioituminen käsitteeseen English tai Welch tai Scottish.
Sanat ovat kummallsisia.
Kalevi,
kuten sanoit edellisessä kommentissasi, niin Ranskassa paikalliset identiteetit ovat olleet aikojen kulun prosessissa tärkeämpiä kuin ranskalaiseksi profiloituminen. Tämä pätee vieläkin. Otetaanpa esimerkiksi vaikka Bretagnen alue ja tämä minun nykyinen asuinalueeni Auvergne sekä Korsika. Bretagnelaiset ovat aina korostaneet omaa bretagnelaisuuttaan ja Bretagneen kuuluvuuttaan . ,ja tuovat sen esille nykyäänkin hyvin voimakkaasti omia etujaan puolustamalla ja valtiovaltaakin vastustamalla. Kuvaava esimerkki Auvergnen omaa alueeseensa kuulumisesta on ollut alueen rajoille pystytetyt, nykysilmällä katsottuna ennemminkin humoristiset merkkipaalut, joissa lukee : ” Tähän päättyy Ranska, tästä alkaa Auvergne ”. Tänäänkin tuo alueeseen kuuluminen ja alueellinen kuuluvuus ovat tämän alueen asukkaille hyvin tärkeitä. Entäpä merentakaiset alueet ? Juuri nyt pääministeri on Uudessa Kaledoniassa vierailulla, ja siellä tullaan keskustelemaan tämän Ranskalle kuuluvan alueen tulevasta itsenäisyydestä, jonka on tarkoitus toteutua vuoden pâästä. Siellä on siis menty pitkälle alueellisen kuulumisen saralla, mutta samalla alueellisen itsenäistymisen ja koskemattomuuden tiellä.Ja sitten tuo Korsikan iänikuinen kansallismielisyys ja korsikalainen alueeseen kuuluvuus : ihan äskettäin valittiin Korsikalla uusi aluehallinto. Vaalit voitti erittäin hyvällä menestyksellä nationalistien ehdokaslista. Nyt jo kuullaan Korsikalta itsenäisyysvaatimuksia, ja valtion johdosta vastaavat henkilöt käyvät ahkerasti neuvottelemassa Korsikalla.
Mutta miten Suomessa, pienessä maassa, mm.erilaiset alueelliset ristiriidat ja vaatimukset voidaan sopeuttaa sulautumaan toisiinsa ja olemaan ” samassa korissa” ? Ehkä juuri tämän ” kansalliseksi suomalaiseksi identiteetiksi ” kutsumanne käsitteen sisällä, kun se oikein ymmärretään.
Tässä kuitenkin on sielläkin se vaara, tosin ihan kansakunnan laajuudessa , että jo ” kansallinen suomalainen identiteetti ”-käsitteellä saatetaan nostattaa ja kiihottaa äärikansallismielisyyttä. Tässä ” suomalaisen identiteetin ” käsittelyssä ja määrittelyssä tulee olla tarkkana, tai sitten jättää se kokonaan pois käytöstä ?
Tuon itsenäisyyspäivän suhteen en osaa sanoa mitään. Minulle kelpaa edelleenkin tuo 6.12. ,jolloin sytytän kynttilät ikkunoille, kunhan se ei olisi jatkuvaa sodan ylistystä ja saataisiin vihdoinkin rauhanomaisemmaksi. Mitä tulee itsenäisyyspäivän juhlimiseen presidentinlinnassa, niin eikö sen voisi jättää pois, ja jakaa juhlimiseen käytetyt varat niitä todella tarvitseville ?
Kummallista on maailman meno nykyään…Suomessa on ” vouhotettu ” juhlimalla itsenäisyyden satavuotispäivää hyvin ” militaristisissa ” merkeissä. Tämä tapa ei ole kuitenkaan erityisemmin yhdistänyt kaikkia kansalaisia sen yhden ja saman ” kansallisen identiteetin” alle. Kaikki suomalaiset eivät ole tunteneet itseään kuuluvaksi tällaiseen ” suomalsiuuteen ”.
Vaikka ”kansallinen identiteetti ” onkin hyvin hajanainen käsitys meilläpäin, niin kerrankin ranskalaiset ovat suurin piirtein yhtä mieltä ja yhtenäisenä joukkona :
kansallinen rocktähti on kuoltuaan saanut paljon suuremman huomion osakseen kuin konsanaan yksikään valtion päämies…tai arvostettu poliitikko !
Politiikalle ja politikoille ei oikein enää anneta arvostusta. Niiden uskotaan olevan jo kuolleita ja kuopattuja!
Amerikkalaista musiikkia suosineeseen idoliinsa identifioituneet ranskalaiset marssivat huomenna yhdessä rintamassa ihan Pariisin Champs Elysées- paraatikadulla saattamassa muusikkoa viimeiseen lepoon. Mukana ovat nykyinen presidentti ja juuri tuo edellä mainittu entinen presidentti, jonka oikeistolaista vaalikampanjaa tämä edesmennyt laulaja oli tukemassa kymmenen vuotta sitten.
Huhujen mukaan ” kansallisen laulajan ” muiston kunnioittamiseksi Pariisin yllä lentäisi Ranskan värejä levittävä hävittäjäryhmä, joka esiintyy yleensä vain tärkeissä tilaisuuksissa, kuten itsenäisyyspäivän paraatissa 14.7. tai jonkun tärkeän valtionpäämiehen vierailun aikana juuri sen saman Champs Elysées-valtakadun yläpuolella. Vähältä piti, ettei rocktähti saanut kansallisia valtion kustantamia hautajaisia….kuten valtion päämiehelle kuuluu ! Hänen kunnioittamiseksi vaaadittiin jopa kansallista muistopäivää !
Mitenkään ko. poismenneen henkilön ihmisarvoa vähättelemättä, on huomattava , että valtio säästyi hautajaisseremonian järjestämisestä ja kustannuksista jo siksi koska rocktähti haudataan kaukana Pariisista sijaitsevalle Saint Barthélemy-paratiisisaarelle, jossa hänellä on omaisuutta…Viime vuosina hän oli asunut perheineen Los Angelesissa.
Silti on saatu aikaan hänen rakastamillaan Harley Davidson-merkkisillä moottoripyörillä ajeleva fanien kunniaparaati . ”Kansallista ” surupäivää siis vietetään yhtenäisellä joukolla prätkien paukkuessa. Kansallista ilotulitusta kun tasavallan presidentti ei sentään uskaltanut luvata….
Taitaa ranskalaisilta ainakin se ” kansallinen ranskalainen identiteetti ” olla hukassa. Miten nykypäivänä tällaisen valtavan miljoonapäisen väkijoukon voisi saada yhtenä rintamana osallistumaan vaikkapa sitä vapautta-tasa-arvoa ja veljeyttä puolustamaan ? Tosi kyllä on, että kulttuuri, ja varsinkin musiikki on meitä kaikkia yhdistävä tekijä.
Miten lienee Suomessa sen ” suomalaisen ” identiteetin kanssa, mihin siellä kansalaiset identifioituisivat selkeimmin ?
Edelliseen kommenttiini liittyen :
Joukkohysteria ja kollektiivinen hurmos milloin minkäkin asian ympärillä, ja sankaripalvonta ei ole vain suomalainen ilmiö, vaan se on yleismaailmallinen, ja nykyään varsinkin yleiseurooppalainen ilmiö. Tällaista ” epäpoliittista ” joukkohysteriaa ei kuitenkaan ole nähty sitten Edith Piafin hautajaisten jälkeen, eikä oikeastaan koskaan aikaisemmin Ranskassa. Onko amerikkalainen musiikki todella ainoa meitä kaikkia yhdistävä tekijä nykyisessä poliittisessa tilanteessa, jossa ei oikein voi identifoitua ja kiinnittyä mihinkään kestävästi tulevaisuutta rakentavaan sen ideaalin puuttuessa ? Ainakin tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että musiikilla on hyvin tärkeä osuus ihmisten elämässä, ja että yleensä kulttuuri kehittää yhteisymmärrystä ihmisten välillä.
Edellä mainitun Suomen itsenäisyyden satavuotispäivän alkutunneilla kuolleen, alkuperältään Pariisissa syntyneen belgialaisen rocktähden hautajaisissa Ranskan presidentti sanoi, että tarvitsemme sankareita, joiden suureen voimaan hänkin uskoo ! Kuitenkaan nämä eivät olleet viralliset valtiolliset hautajaiset, vaikka niissä tasavallan presidentti piti muistopuheen, ja vaikka niissä oli läsnä kaksi entistä presidenttiä, nykyinen pääministeri sekä senaatin puheenjohtaja. Tasavallan presidenttien hautajaisisten yhteydessä
järjestettävää valtiollista kunniaparaatia Champs Elysées -valtakadulla ei nyt järjestetty. Ne olivat populäärinen surujuhla, ja siihen yhdistettynä fanien järjestämä moottoripyörien kunniaparaati.
Tätä hautajaisseremoniaa ja valtavan ihmisjoukon osallistumista surujuhlaan julkisen tv-kanavan France 2:n lähetyksessä kommentoinut toimittaja piti ” demokratian toimimisen osoituksena, vapauden-tasa-arvon ja veljeyden osoituksena ”!
Kuitenkin Pariisin Maria Magdalenan kirkossa pidettyyn erittäin katolilaiseen seremoniaan sai osallistua vain vainajan läheiset, uskonnon edustajat ja vasemmalta oikealle ulottuva poliittinen eliitti ja showbisneksen kerma. Ei niitä ” tavallisia kansalaisia” päästetty siihen osallistumaan. He joutuivat odottamaan ( televisioidun ) seremonian päättymistä tuntikausia kylmässä ulkona. Ei sinne kirkkoon tietysti kaikki laulajan ihailijat olisi mahtuneetkaan.
Tämä jotenkin muistuttaa niitä ” Linnan juhlia ”. Sinnekin kutsutaan yleensä ensisijaisesti sitä ”kermaa ”, ja nykyisin valitaan jopa niissä ” esillä ” ollut paras puku ! Tämä on naurettavaa.
Tämä Johnny Hallydayn kunniaksi järjestetty surujuhla ei ollut mielestäni mikään demokratian toimimisen ilmaisu. Kysymyksessä oli ennemminkin sankaripalvonta ja selvä henkilökultin muodostaminen. Nämä eivät ole hyvin toimivan demokratian oikeanlainen ilmaisutapa.
Tällä hetkellä vainaja on matkalla viimeiseen leposijaansa Saint Barthélemyn saarelle. Rochtähden perhe on vuokrannut matkaa varten Boeing 757- koneen, jolla vainaja ja hänen läheisensä sekä muutamat valitut kutsuvieraat nyt matkaavat kauas Euroopan mannermaalla sijaitsevasta Ranskasta. Hänen ihailijansa eivät voi käydä edes idolinsa haudalla, kuten voivat käydä Pariisissa Père Lachaisen hautausmaalla Edith Piafin ihailijat.
.