Nyt täytyy asettua puolustamaan Sauli Niinistöä YLE:ä vastaan.
YLE on rakentanut presidentinvaalikampanjaa varten itse asiassa oikein nerokkaan asetelman. Kukin ehdokas saa televisiossa (TV1) oman tunnin mittaisen ohjelman prime time aikaan iltauutisten jälkeen. Seuraavana aamuna radion kahdeksan uutiset (YLE 1) kertaa lyhyesti, edellisenä iltana esiintyneen ehdokkaan puheen sisällön ja sen jälkeen Ykkösaamussa on haastateltavina pari asiantuntijaa, jotka arvioivat ehdokkaan esiintymisen.
Lisämausteena Ykkösaamussa on se, että ennen asiantuntija-arvioita ehdokas saa itse puhelinhaastattelussa arvioida oman esiintymisensä. Tänä aamuna Sauli Niinistö oli kieltäytynyt tai ollut estynyt tästä haastattelusta. Kummasta oli kysymys, ei käynyt ilmi. Sitäkin enemmän aikaa jäi joka tapauksessa asiantuntija-arvioille.
Tämän aamun Ykkösaamun toimitti erittäin rutinoitunut ja osaava Sakari Kilpelä. Hänen haastatteleminaan asiantuntijoina olivat YLE:n oma ulkomaantoimittaja Pirjo Auvinen ja Turun yliopiston professori Elina Kestilä-Kekkonen.
Haastatelluista esiin pyrkinyt ja ärhäkkä oli Pirjo Auvinen. Kestilä-Kekkosen rooli jäi vaisuksi Auvisen myötäilyksi. Minun mielestäni Auvisen esiintyminen lähenteli skandaalia.
On totta, kuten arvioijat totesivat, että Niinistön puhe oli yllätyksetön. Mutta eikö sen juuri niin pitänytkin olla, jos puhujana on maan virallista ulkopolitiikkaa puolustanut presidentti. Median toive, että pitää olla sirkusta ja räiskettä, ”uusia ulostuloja” jne. on media-ammattilaisten ammattitauti. Joissakin tapauksissa, itse asiassa melko usein best news on no news. Tämä olisi ollut terve lähtökohta arvioida Niinistön puhetta.
Niinistö puhui rauhasta kolmessa merkityksessä: rauhasta sodan poissa olona, luontosuhteemme rauhasta ja yhteiskuntarauhasta. Kun Niinistö TV-ohjelmassaan haastateltuna pyrki välttelemään arvojohtajan viitan ottamista hartioilleen, se oli hänen oman roolinsa ja persoonansa turhaa vähättelyä. Puhuessaan ihmisen luontosuhteesta ja yhteiskuntarauhasta hän harjoitti nimenomaan arvojohtajuutta – eikä nyt aivan hassusti. Totta taitaa kuitenkin olla sekin, että arvojohtajuus tehoaa sitä paremmin, mitä vaatimattomammin esiintyy. Ehkä Niinistö oli ymmärtänyt tämän.
Pirjo Auvinen yritti tehdä skandaalin siitä, että Niinistö presidenttinä ja puolustusvoimien ylipäällikkönä suhtautui niin luottavaisesti – ja kansaa rauhoittelevasti – siihen puolustusvoimien johdolta saamaansa informaatioon, että jalkaväkimiinat korvaava asejärjestelmä on olemassa ja otettu käyttöön. Auvinen itse siinä näyttäytyi höynäytetyltä miinalobby -uskovaiselta.
Auviselle ei myöskään sopinut, että Niinistö piti Itämeren alueen turvallisuustilannetta vakaana, vaikka alueella on ollut sekä Naton että Venänäjän sinänsä valitettavaa voimannäyttöä.
Auvinen suhtautui hyvin epäilevästi niihin kolmeen skenaarioon tilanteista, joissa Suomen olisi syytä harkita uudelleen liittoutumattomuuspolitiikkansa ja mahdollisesti hakea Naton jäsenyyttä. Minusta Niinistön skenaariot olivat harvinaisen selväjärkisiä ja osoittivat samalla vakuuttavasti, että Niinistö pitää Suomen nykyistä sotilaallista liittoutumattomuutta ehdottomasti parhaana turvallisuuspoliittisena vaihtoehtona sekä Suomelle että naapureille kaikissa ilmansuunnissa. Auvinen näyttäytyi tässä yhtenä niistä valitettavan monista median edustajista, jotka omien pelkojensa takia ovat ryhtyneet uskomaan asevoiman tarjoamaan pelotteeseen ainoana turvallisuuden takeena.
Se on hirvittävä väärinkäsitys. Siitä ei todista vain Suomen historia, vaan maailmanhistoria. Alan tuntea Niinistöä kohtaan sympatiaa siitä, että hän arveli (jos se nyt niin oli?) viisaaksi kieltäytyä Ykkösaamun haastattelusta ja antaa ymmärtää, että kaikki tarpeellinen tuli jo eilen sanotuksi. Sapienti sat, viisas ymmärtää vähemmästäkin
Poliitikkojen kilpailutilanteessa journalismi tekee palveluksen yleisölle, jos se grillaa poliitikkoja toisten poliitikkojen tai toisten mielipidesuuntien kannoilla ja niiden perusteluilla. Journalisti tekee ehdottoman viisaasti, jos hän pitää aina huolen siitä, että se kritiikki, jolla hän lähestyy haastateltavaa ei näyttäydy hänen omana kritiikkiään, vaan olemassa olevien poliittisten vaihtoehtojen ja niiden edustajien tarjoamaan kritiikkiä.
Journalisti voi ilmaista myös oman mielipiteensä, mutta se edellyttää, että hän hankkii statuksen asiantuntijana ja kommentaattorina, mahdollisesti kolumnistina. Minusta Pirjo Auvisella ei ole sellaista asiantuntemusta, ei sellaista statusta, eikä sellaista arvovaltaa. Häneen kohdistuu odotus normaalista sitoutumattomasta ja puolueettomasta journalistisesta työstä.
Varjo tässä asiassa lankeaa YLE:nkin päälle. Auvinen on YLE:n oma toimittaja. En suinkaan ole sitä mieltä, että YLE:n oma toimittaja ei voisi tämän Ykkösaamun kaltaisessa ohjelmassa esiintyä asiantuntijana, mutta silloin pitää miettiä tarkoin esiintyykö hän journalismin (ja mahdollisesti esiintymistaidon) asiantuntijana vai substanssin asiantuntijana. Tämä harkinta oli jäänyt YLE:ssä nyt suorittamatta.
Hei Kalevi!
Ihmettelen mitä on täysin sitoutumaton ja puolueeton journalismi, siis ” neutraaliksi ” siivottu tiedottaminen ? Onko sellaista mahdollista olla olemassakaan nykymaailmassa, jossa tiedotus on nopeaa, laajaa ja laajakantoista, ja jossa informaatiolla on ihmisten ajatteluun suuri vaikutusvalta ? Koskisiko tällainen neutraalin sitoutumattomuuden ja puolueettomuuden vaatimus mielestäisi vain julkista tiedottamista ( esim.Yle ), jolta vaaditaan objektiivisuutta, sitoutumattomuutta ja puolueettomuutta ?
Ja mitä semmoisella täysin kantaaottamattomalla informaatiolla tekee varsinkin kyseisentyylisessä vaaleihin liittyvässä tilanteessa ? Odotetaanko automaattisesti neutraaliin kysymykseen neutraalia vastausta ? Miksi journalistilla ei voisi olla omaa näkemystä kysymysten taustalla? Voihan olla niinkin, että tässä tentissä ko. journalisti yritti omalla tavallaan hieman provosoida tentin kohdetta saadakseen esille tämän ajattelun perimmäiset ja mahdollisesti piilossa olevat seikat
Journalismi ei ole tiedettä. Ja tieteentekijätkin joskus erehtyvät. Mielestäni näin ollen journalistilta ei voida vaatia ehdottoman tarkkaa asiantuntemusta kaikissa hänen käsittelemissään aiheissa ja kysymyksissä.
En ole itse nähnyt tätä haastattelua, ja siksi joudun tyytymään vain pinnalliseen huomiointiin.
Kuitenkin , hyvä Kalevi , sinä kritisoit tässä journalistin työtä ja vaadit häneltä ” asiantuntijuutta” kysymysten asettelussa. Mutta oletko itse journalistiikan ”asiantuntija ” voidaksesi näin arvostella tämän journalistin ammattitaitoa ?
Tässä ohjelmassa siis Pirjo Auvinen käsittääkseni esiintyi jonkinlaisena haastateltavana asiantuntijana tentattavan presidenttiehdokkaan puuttuessa jatkosta ( Sauli Niinistö ). Hän ei silti esiintynyt Niinistön sijaisena , vaan Ylen maailmanpolitiikasta perillä olevan ulkomaantoimittajan ominaisuudessa.
Jos Sauli Niinistö olisi ollut paikalla, niin toimittaja olisi ilmeisesti esittänyt hänelle asiat samanlaisina kuin hän ne nyt esitti. Siis suhtautuen epäilevästi ja ihmettelevästi. Journalistin kuuluukin olla ihmettelevä ja epäilevä.
Jos Sauli Niinistö olisi ollut vastaamassa tähän epäilyyn, niin hän olisi voinut selittää asiat toisin ja tarkemmin omalta kannaltaan nähtynä. Rauhantahtoinen Niinistö ei näköjään ollut paikalla puolustamassa ajatuksiaan. Niinpä ko. journalisti sai ” vapaat kädet”, kun todellista vastaväittäjää ei ollut. Häntä ei voi syyttää tästä tilanteesta.
Näissä vaaleissa ei ole juurikaan jännitettä, kun Rakastetun Johtajamme Sauli Niinistön uudelleenvalinta 0n todennäköistä, eikä synny todellista kamppailua presidentin virasta. Jos joku ehdokkaista yrittää haastaa istuvan presidentin, mikä kuuluu demokratiassa asiaan, ja kyseenalaistaa nykyisen uuslibertalistisen politiikan ja uskaltaa epäillä EU:n rahaliittoon liittymisen demokraattisuutta ja laillisuutta, josta Sauli Niinistö oli päättämässä, tai kyseenalaistaa Natoon liittymisen tuoman turvallisuuden Suomelle, hän saa vastaansa raivoisan hyökkäyksen kuten Paavo Väyrynen Ylen toimittajien Sakari Sirkkasen ja Tapio Pajusen haastattelussa. He olivat suorastaan moraalisesti tuohtuneita että joku kehtaa kyseenalaistaa Sauli Niinistön edustaman uuslibertalistisen, Nato- ja EU-myönteisen ”virallisen” politiikan. Väyrysellä on tosin omat ajatuksensa, mutta väärin ajateltu… Journalismin ihanteina olevista objektiivisuudesta ja moniarvoisuuden kunnioittamisesta ei piitattu, nämäkin politiikan toimittajat kun ovat samaistuneet valtaan ja omaksuneet vallanpitäjien arvot. Vallanpitäjien pikku rakkikoiria,,,
Sivistyneenä ihmisenä Väyrynen hillitsi hermonsa ihailtavan hyvin, vaikka fundamentalistien kanssa keskusteleminen on aika toivotonta, olivat kyseessä sitten vaikka poliittiset fundamentalistit.
No joo Eeva
Tuossa ensimmäisessä komentissasi sinulla oli väärinkäsitys, jonka oikaisitkin seuraavassa. Kysymys ei siis ollut Niinistön haastattelusta, vaan Pirjo Auvisen haastattelusta asiantuntijana. Auvinen ruoti Niinistön haastattelua, ei tehnyt sitä.
Olen pitkän pätkän elämästäni saanut palkkaa viestinnän asiantuntijana, mutta en journalistina tai journalismin tutkijana. Journalistinen etiikka ja hyvä journalistinen ammattitaito ovat kuitenkin asioita, jotka ovat askarruttaneet ja kiehtoneet mieltäni vuosikausia. Olen myös Ylen julkisen palvelun tehtävän tarmokas puolustaja. Yle on yksi suomalaisen demokratian kivijaloista.
Aihe, jonka otat esiin, hyvä journalismi, on todellakin liian laaja tässä perinpohjaisesti tarkasteltavaksi. Mutta todellakin, Ylen ja esim. Hesarin journalismille asettuu puolueettomuuden (mutta ei objektiivisuuden ja totuudellisuuden) suhteen erilaisia vaatimuksia kuin esim. puoluelehdessä työskentelevälle journalistille. Liikkumavaran suuruutta ei kuitenkaan pitäisi liioitella.
En pidä ns. revolverijournalismista varsinkaan silloin, jos ei käy ilmi kenen arvoihin ja tietoihin haastattelija nojaa ahdistelussaan. Pidän empaattisesta journalismista, joka avaa kuulijalle/lukijalle haastateltavan kantoja tehden niitä ymmärrettäviksi haastatellun omista lähtökohdista käsin. Odotan kuitenkin aina, että journalismi on myös kriittistä ja palvelee kuulijaa/lukijaa siten, että se tausta, josta haastatellun ajattelu nousee, paikannetaan mahdollisimman totuudellisesti ja reilusti erilaisten ajatusten ja ideologioiden kenttään.
Kauan sitten , aloittelevana sanomalehden toimittajana tein eri alan taiteilijoiden ja politiikan toimijoiden kirjallisia henkilöhaastatteluja ja erilaisia reportaaseja. Yleensä taitelijoiden ja poliitikoiden haastattelut tapahtuivat näiden koti-ja työ- ja aktiivisuusympäristössä, jolloin yritin antaa heistä ja heidän tekemisistään mahdollisimman omintakeisen ja todellisen kuvan. En esittänyt heti valmiita kysymyksiä, vaan annoin aina haaastateltavan henkilön puhua niistä asioista, jotka olivat hänen sydäntään lähellä ja hänen toimintansa perustana, ja jotka hän haluaisi tuoda julki.
Tein välillä huomautuksia ja kritiikkiäkin kysymysten muodossa, en määräävästi. Tältä pohjalta sitten kuunneltuani henkilöä tein jutun siten ,että mahdollinen oma mielipiteeni tuli esille kysymysten muodossa, mutta se ei ottanut haastattelun ” tähtiasemaa” . Haastateltavana olevan henkilön oman toiminnan ja mielipiteen esilletuominen olivat tärkeimpiä, olivatpa omat käsitykseni asioista mitä tahansa.
En yleensä saanut itseeni kohdistuvaa kielteistä arvostelua haastattelutavasta tai kysymysten muotoilusta, ja kritiikki kohdistui vain haastateltaviin, jos siihen katsottiin olevan aihetta.
Vain yhden kerran sain arvostelua siitä, että olin onnistunut julkaisemaan juttuja erään poliittisen vastapuolen lehdessä ! Paikallisen sanomalehden ( nyk. kesk.) toimittaja huomautti minulle, että hän oli huomannut minun kirjoittavan toiseen poliittisesti erilailla suuntautuvaan lehteen ( jossa olin silloin töissä ) , ja siksi minun jutuilleni ei ollut enää tilaa heidän lehdessään. Tämä siis oli entisakojen meininkiä.
Eikö haastattelussa haastateltavalla ole tärkein rooli , olivatpa hänen käsityksensä asioista mitä tahansa ? Tässä nyt kuitenkin varsinaisen haastateltavaksi aiotun henkilön ( ehdokas Sauli Niinistö ) puuttuessa , ja tietyllä tavalla hänen sijastaan noita poliittisia mielipiteitä esitti tämä Ylen oma toimittaja, vastoin tapoja, Siinä mielessä olisi pitänyt olla tarkkana siitä, mitä tuo julki. Hyökkäävä ahdistelujournalismi ei ole suositeltavaa varsinkaan silloin, kun kritiikin kohde ei voi siihen vastata heti paikan päällä.
Hei, Eeva!
Kalevi Suomela puhuu Yle Radio 1:n Ykkösaamu-ohjelmasta, jossa heti alussa klo 8.10 palataan edellisiltana Yle TV1:ssä nähtyyn Presidenttitenttiin. Radion Ykkösaamussa ei presidenttiehdokasta haastatella kuin lyhyesti (puhelimitse) ja kysytään lähes vain ”miltä nyt tuntuu” eikä tarkoitus ole, että ehdokas selittäisi, mitä edellisiltana tarkoitti.
Hei Pekka!
Kiitos tarkennuksestasi. Huomasinkin tuon jo.
En kuulu Sauli Niinistön kannattajiin, mutta mielestäni julkisena mediana Ylen pitäisi olla kaikkia presidenttiehdokkaita kohtaan yhtälailla reilu. Olivatkohan kaikki tämän aamuisen radio-ohjelman kuuntelijat katsoneet edellisillan tv-tentin saadakseen selvän kuvan tilanteesta ?
Ajan henkeen kuuluu suurinpiirtein samanlaisen informaation jakaminen kaikille. Voimakas laajavaikutteinen valtamedia levittää osaltaan populaarikulttuuria. Siinä mielessä tässä Ylen radiohaastattelussa puhutulla sanalla on merkitystä. Lieneekö Ylen toimittajalla sitten ollut pelollaan ja epäilyllään tarkoitus jotenkin vaikuttaa ehdokkaan valintaan, sen tietää vain hän itse.
Vaalitilanteessa julkisen median Ylen tehtävänä ei käsittääkseni ole suoranainen kansalaisten äänestyskäyttäytymiseen vaikuttaminen. Skandaalinkäryn etsiminen oli tällöin mielestäni turhaa. Hysteria ei ole hyvä neuvoja politiikassakaan. Varsinkin kun ehdokas ei ollut aikaisemmassa tentissä tuonut esiin mitään skandaaliin viittaavaa, vaan oli ilmaissut oman näkökantansa näistä asioista ollen itse parhaimmalla ” tähystyspaikalla”, Suomen valtiopolitiikan keskiössä. Hänkin tietää hyvin, että asevoimilla pelottelu ei ole tosiaankaan turvallisuuden tae!
Nykyään media sitoo ihmisiä yhteisöön lähinnä virtuaalisesti. Kuinka usein olemme aloittaneet keskustelun tuttavamme kanssa näin : ” oletko kuullut ..? ” ,tai ” olen kuullut sanottavan, että …” viitaten suoraan mediaan ? Median antamasta informaatiosta keskustellaan, ja sillä voi olla vaikutusta ihmisten ajatteluun ja toimintaan vaalitilanteessakin..
Entisaikaisen yhteisöön kuulumisen ja nykyisen mediaattisen yhteisöllisyyden välillä on silti huomattava ero. Media sitoo nykyaikana ihmiset yhteisöön, mutta tänä päivänä tämä tapahtuu köyhtyneellä tavalla. Taisi olla aika lailla ” köyhää ” tämä Ylen haastatteleman oman toimittajan ( sa ) epäily ja töksähtelevä kritiikki ?
Tässä haastattelussa oli kyse ensisijaisesti ”suullisesta kulttuurista” , siis sanallisesta ilmaisusta, joka on jo objektiivisesti haurasta. Siltä ei vaadita tarkkuutta. Suurin piirtein-epätarkkuus , nopeasti ajateltu ja sanottu…ja nopeasti unohdettavissa oleva riittää.
Eikö kuitenkin vaalitenteissä ja niiden jatkeissa pitäisi ehdokkaiden sallia saada aina viimeisen sanan ? Onhan tässäkin vaalissa kysymys heidän mielipiteidensä, käsityksiensä, arvojensa ja poliittisien arviointiensa esilletuomisesta, eikä suinkaan tenttaajien tai arvostelijoina esiintyvien asiantuntijoiden mielipiteistä ?
Ja jos tentattava ei itse voi tai halua osallistua puhelimitse jatkokeskusteluun ,miltä tuntui tyyliin , kuten tässä tapauksessa Sauli Niinistö, niin eikö asia olisi voitu hoitaa jotenkin reilummin ? Kyseinen oleva ”asiantuntijahaastateltavana” ollut Ylen toimittaja olisi voinut pyytää jonkun tunnetun ja luotettavan asiantuntijan ( niitäkin on ) mielipidettä Suomen ulkopoliittisesta asemasta ja tilanteesta omien epäilyjensä varmistamiseksi …tai kaatamiseksi. Ehdokas Sauli Niinistö ehkä saa vielä tilaisuuden vastata Pirjo Auvisen pelkoihin ja epäilyihin rauhoitellen …? Ja ehkä ihan konkreettisella tavalla …jatkaessaan Suomen tasavallan presidentin tehtävässä ?
Hei Pekka
Kirjoitat aivan oikein.
Julkaisen huomautuksesi vaikka esiinnyt vain etunimellä. Ole aikaisemmin ilmoittanut periaatteekseni, etten julkaise nimimerkkikirjoituksia.
Cheers!
Kalevi