Helsingin Sanomissa on tänään tärkeä ja monin tavoin hyvä artikkeli Suomen poliittisesta keskustelukulttuurista. Jutun otsikko on ”Politiikan kielenkäyttö kovenee tavalla, josta ei kannata vaieta”. Jutun on kirjoittanut lehden politiikan ja talouden toimituksen esimies Jussi Pullinen. Se löytyy sivulta A 12, ja juttu kannattaa lukea, mutta…
Artikkeli keskittyy perussuomalaisten kielenkäyttöön, josta Pullinen on löytänyt viime ajoilta karmeita esimerkkejä. Hän toteaa, ”puolue on ottanut käyttöön äärimmäisyydet, joilla kilpakumppanit maalataan haastajan sijaan vihollisiksi”. Hän siteeraa jutussaan pitkään kansanedustaja Mauri Peltokankaan lausuntoja. Tässä yksi esimerkki, joka koskee pääministeriä: ”Naistenlehtien kansilla ollaan ja poseerataan. Tästä naisesta ollaan tekemässä jotakin helvetin suomalaista prinsessaa. Ei minun makuuni. Hän möi sinun maasi juuri Brysselissä – hän ja hänen poliittiset iljettävät toverinsa. Minä halveksin tätä sakkia niin paljon, ettei voi halveksia enempää.”
Meillä on kauan ymmärretty, että demokratia edellyttää sellaista keskustelu-kulttuuria, jossa ’asiat riitelevät, eivät ihmiset’ ja sen vuoksi kansanedustajia koskevaksi normiksi on vakiintunut, että heiltä edellytetään ’vakaata ja arvokasta käytöstä’. Ymmärrän, että Jussi Pullisella on huoli demokratiamme tilasta ja tulevaisuudesta. Siksi hän on artikkelinsa kirjoittanut.
Olisiko Pullisen kynää jutun loppupuolella ohjannut kuitenkin väärällä tavalla journalisteilta sinänsä ehdottomasti oikein edellytettävä tasapuolisuuden vaatimus? Jotta asia tulisi selväksi, joudun tässä siteeraaman Pullista pitkään: ”Ainakin puhekulttuurin muutoksesta kannattaisi keskustella avoimesti eikä lakaista aihetta maton alle. Perussuomalaisten tapauksessa retoriikalla on myös puhtaasti poliittisia tavoitteita. Se on puolueen keino erottua muista, ja ehkä tämän vuoksi puolue näyttää myös haluavan pidättää siihen oikeuden itsellään. Esimerkiksi puolueen kansanedustaja ja eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Jani Mäkelä paheksui helmikuussa Twitterissä vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonia. Andersson vastasi A-studiossa alatyyliin Halla-aholle, joka oli syyttänyt hallituksen politiikan muuttavan Suomessa alueita asuinkelvottomiksi. ’Tuo on aivan suoraan sanottuna paskapuhetta. Onko sinulla yhtäkään esimerkkiä siitä, millä tavalla me olisimme tehneet (sellaista) politiikkaa, tämän vaalikauden aikana, mikä olisi tarkoittanut sitä, että alueet muuttuvat asuinkelvottomiksi?’ Andersson kysyi. Mäkelä tuomitsi kielekäytön suorasanaisesti: ’Käytös määrittää ihmisen’. Hän oli oikeassa. Mutta määrittääkö se myös puolueen?”
Hesarin Pullinen siis yhtyy perussuomalaisten Mäkelään siinä, että Li Anderssonin lause ”Tuo on aivan suorasanaisesti sanottuna paskapuhetta” on alatyylistä puhetta. Minusta Li Anderssonin lause kuvaa vain hänen reipasta temperamenttiaan. Lause ei leimaa ihmistä, vaan vain keskustelussa esitetyn väitteen. Sanasta ”paska” on keskustelun aikaisemminkin. Esimerkiksi silloin, kun puhuttiin paska-duuneista. Anderssonin tuon lauseen jälkeen esittämä seuraava virke avaa lauseen merkityksen: et taida tietää mistä puhut.
Kysymys on suhteellisuudentajusta. Jussi Pullinen ansaitsee kiitoksen hyvästä artikkelista, joka puuttuu ajankohtaiseen ja tärkeään asiaan. Hän olisi voinut kuitenkin sanoa täysin selvästi, että meillä on vain yksi puolue – perussuomalaiset – jonka keskustelu-kulttuuri on pelottavaa ja joka tahtoen tai tahtomattaan levittää koko yhteiskuntaan huonoa ja demokratian ihanteiden ja normien kannalta täysin tuomittavaa keskustelu-kulttuuria.
Mitä asialle voidaan tehdä, onkin sitten jo toinen juttu. Teen rinnastuksen vihreisiin arvoihin ja tavoitteisiin. Takavuosina keskusteltiin siitä, ovatko ratkaisevassa asemassa jokaisen ihmisen omat valinnat vai lainsäädäntö. Nykyisin kai useimmat ihmiset ajattelevat, että molempi parempi. Ehkä se on samoin tässä poliittisessa keskustelu-kulttuurissakin. Me voimme jokainen tehdä omalta osaltamme paljon opettelemalla sivistynyttä puhetapaa ja noudattamalla sitä kaikessa kansakäymisessämme toisten ihmisten kanssa. Tarvitaan kuitenkin myös lakeja, jotka suojelevat ihmisiä – poliitikkojakin ja ehkä aivan erityisesti juuri heitä – kunnianloukkauksilta, valheilta ja vihapuheelta.
Ihmisen puheista nähdään hänen henkinen tasonsa, sanoivat muinaiset kiinalaiset viisaat.
Ja ihmisen sivistystason laajuudesta paljastuu lisää hänen kirjoituksestaan ja käyttäytymisestään.
Vihapuheita, valheita, häirintää ja kunnianloukkauksia harrastavat eivät itse ymmärrä olevansa henkisiä kääpiöitä. Lienevät täyttä ymmärrystä vailla…Joku roti olisi saatava lain muodossa näille häiriköille ja sortajille. Olemmehan oikeusvaltio ja toivottavasti tulevaisuudessakin.
Perussuomalaiset ovat itse olevinaan ”kansan” puolella, mutta mielipidetutkimusten mukaan suurin osa kansalaisista luottaa nykyhallitukseen ja sen jämäkkään pääministeriin.
Olisiko syytä ottaa mallia kansankodin diskuteeraamisesta? Kansankodissa puhutaan paljon ja siellä on normina poliittisesti korrektinen keskustelukulttuuri.
Ei kaikkia perussuomalaisia ole syytä demonisoida ja leimata poliittisen korrektin keskustelukulttuurin häiriköiksi.
Euroopan Unionin parlamentissa on hyvin riemunkirjava ja räiskyvä poliittinen keskustelukulttuuri. Puheaika on parlamentissa 1minuutti ja siinä ajassa on osattava sanoa sanottavansa.
Aikoinaan pääministeri Lipponen kutsui Keskisuomalaisen lehden päätoimittajaa satraapiksi, Lipponen taisi pilkata Pekkarisen tupeeta.
Nykyisin poliittinen kielenkäyttö on köyhtynyt ja sanavarastot kansanedustajilta ovat käyneet vähäiseksi.
Vasemmiston ministerin mielestä vastapuolen mielipiteet ovat kakkapuheita ja perusuomalainen kansanedustajan mielestä hallitus on kompostihallitus.
Presidentti Kekkosella oli sana hallussaan kun sanoi te saatanan tunarit.
Mitä jos perussuomalainen kansanedustaja olisi syyttävällä sormellaan osoittanut hallitusta ja sanonut, te saatanan tunarit?
Saatanan tunarit on hyvin voimakas ilmaisumuoto. Eduskunnan istunnossa Veikko Vennamo puheessaan korotti ääntään ja sanoi roistot pitää laittaa linnaan!
Julkisessa esiitymisessä pitää välttää sortumasta alatyyliseen suomenkielen ilmaisuun. Asia linjalla on syytä pysyä ja asialinja kiinnostaa kuulijoita enemmän.
Eri asia on musiikki taiteessa esim. Irwinin lauluissa joissa hän haistatti pitkät koko valtiovallalle.
Eiköhän suomalaisen julkisuuden ongelma ole keskustelemattomuus. Kun Euroopan unionissa tehdään veloista yhteisvastuullisia ja unionille annetaan verotusoikeus, keskustelu alkaa viiveellä Helsingin Sanomissa. Vasemmistolehdet ovat täynnä hallituksen propagandaa.
Jorma Mäntylä. Arvelet suomalaisen julkisuuden ongelmaa keskustelemattomuudeksi. Minun havaintoni mukaan EU:n korona-tuki-paketista keskusteltiin melko lailla sekä ennen sen hyväksymistä että sen jälkeen. Kansalle tuli käsittääkseni varsin hyvin selväksi, että kyse on poikkeuksellisesta kertaluonteisesta avustus- ja lainaohjelmasta, joka johtuu koronasta, ei minkään maan talouden huonosta hoidosta. Paketilla EU-maat siis auttavat itseään, koska koronan aiheuttaman talouden hidastumisen ja taantumisen jälkeen talous pitää kaikissa EU-maissa saada taas pyörimään. Se on Suomen etu siinä kuin se on muidenkin EU-maiden etu.
Avustus- ja lainaohjelmasta kaikki puolueet, käsittääkseni perussuomalaisetkin mukaan lukien, olivat periaatteessa yksimielisiä. Erimielisyydet ovat koskeneet avustus- ja lainamäärien keskinäistä suhdetta, jossakin määrin myös koko paketin kokoa.
Vasemmistolehtien tässä asiassa harjoittamaa uutisointia ja kirjoittelua voi tietysti nimittää propagandaksi, jos on hallituksen ratkaisusta tässä asiassa vahvasti eri mieltä. Minun havaintojeni mukaan vasemmistolehdet ovat uutisoineet täysin asiallisesti ja tasapuolisesti myös ne erimielisyyden vivahteet, joita asiassa on ollut.
Propaganda on vahvasti arvottava sana. Siihen sisältyy aina ikäänkuin sanaan sisään rakennetusti väite, että propagandan harjoittaja joko valehtelee tai jättää totuuden kertomatta tai vääristelee muulla tavoin asiaa omaksi edukseen. En ole huomannut vasemmistolehtien tässä mielessä harjoittaneen propagandaa tässä asiassa.