Ennen kuntavaaleja Yle ja muukin media rummutti, että vaalit ovat tulossa – ja antoi ymmärtää, että rummutuksen tarkoitus oli patistaa ihmiset vaaliuurnille. Se oli kiitettävää toimintaa julkisen palvelun medialta, mutta jäin silti kaipaamaan jotakin. Se puuttuva jokin oli selvän perustelun avaaminen sille, miksi kansalaisen tulisi äänestää aina, ellei ole jokin ylivoimainen este.
On truismi, eli yleisesti tunnettu latteus, että politiikka on yhteisten asioiden hoitoa. Mutta niin truismi kuin onkin, se on totta. Ongelma on siinä, että on olemassa paljon – siis aivan liian paljon – ihmisiä, jotka eivät näe ”yhteisten asioiden” koskettavan omaa elämäänsä. On paljon ihmisiä, joille ”politiikka” on vain jonkinlainen jatkuvasti käynnissä oleva näytelmä, jossa näyttelijät kyllä vaihtuvat – vaan mitäpä siitä, näytelmä ei juurikaan vaikuta minun elämääni.
Yhteiskunnallisesti valveutuneempien ihmisten silmissä tuo asenne on lapsellinen ja perustuu tietämättömyyteen. Asenne on kuitenkin tosiasia, se on objektiivisesti olemassa. Tämä on demokratian ongelma, jonka korjaamiseen tarvitaan julkisen palvelun median lisäksi koululaitosta. Tavoitteeksi tulisi asettaa, että jokaisella peruskoulunsa päättävällä nuorella olisi edes jonkinlainen käsitys siitä, minkälaisia poliittisia poliittisia puolueita maassamme on, ja miten ne eroavat toisistaan ajamiensa asioiden suhteen. Vielä kunnianhimoisempaa olisi, että nuorilla olisi ainakin alustava käsitys siitä, minkälaisia arvoja ja maailmankatsomuksia puolueiden ohjelmat edustavat. Tässä on kysymys asiasta, jonka mielelläni nimeäisin kansalaispätevyydeksi.
Vaatimus kansalaispätevyyden edistämisestä sekä koululaitoksen että julkisen palvelun median toiminnassa on asia, jota minkään puolueen on vaikea asettua vastustamaan. Asian edistämisen intressi on pääasiassa vasemmistolla, mutta demokratiaan sitoutuneiden oikeistopuolueidenkaan on vaikea torjua sitä. Kansalaispätevyys on se perusta, jolla demokratiamme toimivuus lepää.
Vasemmistopuolueet – vaikka juuri ne ovat eniten ja ehdottomasti edustukselliseen demokratiaan sitoutuneita – eivät kuitenkaan voi jättäytyä ihmisten yleisen kansalaispätevyyden varaan, sillä vaaleissa on aina kysymys siitä, minkälaisten ”ideologisten silmälasien” läpi kansalaiset katselevat meneillään olevia poliittisia keskusteluja.
Ihmisten ideologiat – omat arvot ja kuvitelmat toisten ihmisten arvoista – ovat paljolti tiedostamattomia. Vasemmiston tärkein tehtävä onkin tuoda avoimuutta, realismia ja rehellisyyttä ideologioita sivuavaan keskusteluun. Se taas on puoluejäsenyyden kautta vasemmistoon sitoutuneelle ihmiselle jokapäiväistä ”työtä”, joko suppeassa tai laajemmassa piirissä kunkin omasta elämäntilanteesta riippuen. Puoluejäsenyyden tärkein sekä yksilöllinen että yhteisöllinen merkitys on juuri tässä: ymmärrysten avaamisessa.
On tärkeää ymmärtää poliittisen puolueen – varsinkin vasemmistolaisen poliittisen puolueen – luonne oikein. Jos sen hahmottaa suureksi jatkuvasti käynnissä olevaksi avoimeksi seminaariksi, on mielestäni oikeilla jäljillä.
Vasemmiston suuressa kertomuksessa on ollut kaksi keskeistä asiaa: taistelu ihmisten demokraattisten oikeuksien laajentamisesta ja taistelu kapitalismia vastaan. Vasemmistolla ja liberaalilla oikeistolla on ollut lähtökohtaisesti yhteinen arvopohja: vapaus, solidaarisuus ja tasa-arvo. Kysymys onkin ollut sille annetuista poliittisista tulkinnoista. Lintuperspektiivistä katsoen kysymys on ollut markkinoiden ja demokraattisen valtion välisen suhteen järjestelystä.
Demokraattinen valtio on kahden vuosisadan aikana saanut yhä enemmän hyvinvointi-tehtäviä. Samalla työmarkkinoilla on ammattiyhdistystoiminnan ansiosta lisätty tuntuvasti ihmisen työturvallisuutta ja palkka-tasa-arvoa.
Oikeistolla on kapitalistisen rahavallan ansiosta ideologinen hegemonia – pakottamaton kulttuurinen ylivalta. Keskeinen – ehkä keskeisin – osa porvarillista hegemoniaa on ollut nimetä markkinatalous kapitalismiksi. Se on tyhmistyttävä ja selkeän ajattelun estävä sumutus, joka on kuitenkin niin vakiintunut, että julkisessa akateemisessa keskustelussakaan vain hyvin harvat näkevät ja tekevät eron.
Markkinatalouden syntyminen on ollut kehityksen luonnollinen seuraus – ja sellaisena erittäin siunauksellinen. Markkinatalouden toivominen pois on järjetöntä. Voidaan sanoa, että myös kapitalismi – siis kohtuuton rahavalta – on syntynyt luonnollisen kehityksen seurauksena. Demokraattisten yhteisöjen – nykyisin on syytä puhua myös koko demokraattisesta maailmasta – ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä kapitalismia. Se voidaan ja se tulee nähdä ongelmana ja haitallisena ilmiönä. Modernin historian aikana sitä on padottu menestyksellisesti ammattiyhdistystoiminnan keinoin, progressiivisella verotuksella sekä kehittämällä ja täydentämällä hyvinvointivaltion palveluja. Näiden keinojen rinnalla voi nähdä lisäksi esimerkiksi työsuojelu-, kuluttajansuojelu- ja luonnonsuojelu-lait.
Olisi hieman liian juhlallista ja myös väärin sanoa, että historia on ollut ja on vasemmiston puolella. 1900-luvun historia kertoo jostakin aivan muusta. Vasemmisto itse samaisti markkinatalouden ja kapitalismin, millä oli lohduttoman traagisia seurauksia. Esteet vasemmiston ajattelun oikaisemiseen tässä asiassa ovat kuitenkin poistuneet.
Markkinatalous ja siihen liittyvä kilpailu ovat viime vuosikymmeninä nostaneet esiin vasemmiston kannalta toisen yhtä visaisen ongelman kuin kapitalismi. Se on voimistunut ja yhä röyhkeämpi nationalistinen populismi. Se on perverssi reaktio vasemmiston menestykseen hyvinvointi-yhteiskuntien rakentamisessa. Kun ihmiset eivät näe eivätkä ymmärrä hyvinvointi-yhteiskunnan rakentumisen historiaa, heidät on ollut helppo pelotella sen menettämiseen kohdistuvilla uhkakuvilla. Niistä keskeisimpiä ovat olleet Bryssel ja maahanmuuttajat, kauhistuttavimpia islamofobia ja lisääntynyt rasismi.
Vaalit ovat tärkeä osa demokratiaa. Oikein ymmärrettyinä ne symbolisoivat demokraattista kulttuuria, jonka tulisi hapattaa kaikkea yhteisöllistä elämäämme. Ja mikäpä elämä ei olisi yhteisöllistä? Ne ovat myös hyvin konkreettisesti tärkeitä, sillä niissä valitaan yhteisistä asioistamme päättäjiksi ihmiset aina seuraavaksi vaalikaudeksi.
Vasemmiston menestyminen vaaleissa edellyttää, että on paljon vasemmistolaisesti ajattelevia ihmisiä. Porvarillisen hegemonian maailmassa osallistuminen jäsenenä puolueessa ”jatkuvaan avoimeen yhteiskuntapoliittiseen seminaariin” on se keino, jolla jokainen ihminen voi kantaa kortensa kekoon vasemmiston yhteiskunnallisten tavoitteiden turvaamiseksi.
Kaikki yllä sanottu on melko kaavamaista perusajattelua. Pidän sen läpi ajattelemista kuitenkin metodisesti tärkeänä. Samalla uskon voivani jättää jokaiselle lukijalle sen miettimisen, miten erilaiset keskipuolueet ja vihreät sijoittuvat tähän yhteiskunnallisen dynamiikan peruskuvaan.
… noin äkkiseltään ja aamu tuimaan lyhyesti sanoisin, että markkinoissa on kysymys jakamisesta ja kapitalismissa tuotannosta. Kapitalismi tarvitsee tietysti markkioita toimiakseen, mutta markkinat voivat toimia ilman kapitalismia.
Kapitalismissa keskeistä on pääomasuhteen rakentuminen, jolloin markkinoista muodostuu jälkikäteinen tuotannon arvon realisoimisen paikka. Markkinat ovat siis alisteisia tuotannolle.
Elämme nyt keskuspankki vetoisessa finanssikapitalismissa. Taistoa käydään siitä, missä määrin julkinen valta pääsee ohjaamaan rahoitusta ja investointeja nykyisen pääomasuhteen (finanssikapitalismi) puitteissa.
Kyllä meillä on markkinat, jopa työmarkkinat, mutta meillä ei ole ollut markkinataloutta enää pitkään aikaan. Kun EK ja SY puhuvat nyt vahvasta valtiosta, niin kysymyksessä on kuvitelma siitä, että valtiovalta voisi pitää yllä markkinoita.
Eivät Matti-Vesa nuo sinun aamutuimaan tehdyt huomiosi aivan tolkuttomia ole. Tekee kuitenkin mieli hieman ruotia niitä.
”markkinoissa on kysymys jakamisesta”
Kyllä tietysti. jossakin mielessä jakamisestakin, mutta ennen kaikkea kaupan käymisestä, vaihdosta.
Markkinat ovat siinä mielessä hyvin vanha instituutio. Markkinatalouden vastakohta on historiallisesti omavaraistalous. Markkinoiden kehittyminen on syytä nähdä historiallisena edistysaskeleena. Samoin rahan käyttöön otto, joka on markkinataloudessa välttämätön elementti.
”ja kapitalismissa tuotannosta”
Tuotannostapa hyvinkin! Kapitalismissa on kysymys tuotannosta ja markkinoinnista siinä mielessä, että voitto, tuotto, saadaan aikaan markkinoilla.
Kapitalismista voidaan sanoa kaikenlaista, joka on totta. Minä sanon, että kapitalismi on pääoman omistajien kohtuutonta valtaa (mikä tietenkin on arvostus-kysymys), että se on epäkohta.
Jos kapitalismi määritellään tavallani, markkinataloutta ei mitenkään voida nimetä kapitalismiksi, kapitalistiseksi järjestelmäksi. Se voi olla markkinatalouden ominaisuus, mutta sen ei tarvitse olla. Kapitalismia voi myös olla enemmän tai vähemmän. Viisas vasemmisto pyrkii siihen, että sitä on vähemmän.
Klassinen vasemmistolainen kapitalismi-kritiikki kohdistui työläisten työvoiman riistoon, mikä tarkoitti sitä, että pääoman omistaja otti kohtuuttoman osuuden työn (siis työn tuloksena syntyneen markkinoidun tuotteen) tuotosta.
Nykyisin pääoman vallan kohtuuttomuus ilmenee monilla muillakin tavoilla, mutta klassinen vasemmistolainen kapitalismi-kritiikki ei ole menettänyt totuusarvoaan.
Puhut ”pääomasuhteesta”. Ymmärrän toki mitä tarkoitat, mutta käsite on hämärä. En ole varma tarvitaanko sitä, vaikka se tuntuu olevan joissakin piireissä muodikas.
”Elämme nyt. . . finanssikapitalismissa”
Emme me elää missään kapitalismissa, mutta on tietysti totta, että on olemassa ilmiö nimeltään finanssikapitalismi. Sen olemassaolo perustuu sekä yritysten että julkisen vallan velkaantumiseen. Onko se hyvä vai huono asia, sitä voi arvioida vain tapauskohtaisesti.
”Alkuperäisten” tavaramarkkinoiden rinnalla ovat jo ammoisina aikoina olleet rahoitusmarkkinat. Rahoitusmarkkinoilla ostetaan ja myydään rahaa. Olet tietysti kovin oikeassa siinä, että finanssikapitalismi on yksi suuri epäkohta. Vai sanoitko niin? Et tainnutkaan sanoa, mutta minä voin sanoa.
”Keskuspankkivetoinen finanssikapitalismi” on minusta väärinkäsitys. Finanssikapitalismia on olemassa aivan ilman keskuspankkejakin.
Siinä olet tietysti aivan oikeassa, että poliittista kädenvääntöä käydään siitä, missä määrin julkinen valta pääsee ohjaamaan finassikapitalismia.
Kommenttisi viimeinen kappale on silkkaa fuulaa- ja intellektuaalisesti vahingollista. Totta me elämme melkein kaikkialla maapallolla yhteiskunnissa, joissa on markkinatalous. Nykyisin Kiinassakin on.
En ole huomannut, että EK ja SY puhuisivat lämpimästi vahvasta valtiosta. Vasemmisto on siitä puhunut ja politologia sijoittaa sellaisen puheen vasemmiston agendaan. Vasemmisto on oikeassa ja politologia on oikeassa. Me tarvitsemme vahvaa valtiota – siis vahvaa demokraattista julkista valtaa. Me emme tarvitse vahvaa fasistista julkista valtaa, emme myöskään vahvasti protektionistista julkista valtaa. Eli vahva julkinen valta ei ole automaattisesti hyvä asia. Julkinen valta on hyvä asia vain, jos se on demokraattisessa kontrollissa – mitä viisaammin demokraattisessa sen parempi.
Kiitos aamuvirkusta harrastuneisuudestasi Matti-Vesa.
Aivo on lihas! Sen harjoittaminen ajatustyöllä antaa sille lisää voimaa, jota nykyisin totisesti tarvitaan.
Mitä kapitalismiin ja markkinatalouteen tulee, niin kapitalismin käyttövoimana on silkka ahneus sekä myös jatkuva pyrkimys monopoliasemaan. Tämän vauhdittamiseksi edellytetään jatkuvaa taloudellista kasvua.
Se vaan, että maa-planeetta on niin rajallinen paikka, joten se välttämättömäksi uskonkappaleeksi propagoitu kasvu tulee törmäämään tähän rajallisuuteen, niin että se pysähtyy lopullisesti.
Tarvitaan uutta ajattelua! Eihän nykytilanne ole mikään betonoitu iankaikkinen ”totuus”.
Juuri niin asia on hyvä nähdä, Esa J. Rintamäki, että ”kapitalismin käyttövoimana on silkka ahneus sekä myös jatkuva pyrkimys monopoliasemaan”. Tässä mielessä kapitalismi on ihmiskunnan historiassa jo vanha juttu.
Talouskasvu, josta on tullut eräänlainen nykyajan yhteiskuntapoliittinen uskonto, ei mielestäni selity pelkästään kapitalismilla ja sen ominaisuuksilla. Mitkä kaikki tekijät ja historialliset prosessit selittävät tuon nykyajan uskonnon synnyn, vaatisi pitkän esseen. Se on jätettävä toiseen kertaan.
Se, että tuo uskonkappale kasvu törmää maa-planeetan rajallisuuteen, on jo laajasti tiedostettu.
Voidaan ehkä sanoa niinkin, että yhteiskuntien ja talouden sosiaalisen kestävyyden edistäminen tapahtui liian monta vuosikymmentä ekologisen kestävyyden kustannuksella. Juuri siihen liittyy tuo kasvun muodostuminen uskonnoksi.
Nyt kun ekologiset rajat on tiedostettu (vähitellen ja puutteellisesti), ihmiskunta on aivan uuden haasteen edessä. Taloudellinen toiminta edellyttää kokonaisvaltaista, perusteellisesti harkittua ja viisasta julkisen vallan ohjausta sekä kansallisesti että kansainvälisesti, globaalisti.
Nykyistä ajattelua ei todellakaan tule nähdä minään iankaikkisena betonoituna ”totuutena”. Tarvitaan uutta ajattelu!
Kiitos viisaasta kommentista.