Tänään, hieman yllättäin, HS aloittaa ja päättää pääkirjoituksensa NATO -mission epäilyyn (02.04.2022):
”Poliitikkojen on todella ymmärrettävä Suomen Nato-jäsenyyden potentiaalinen hinta, jotta he seisovat jäsenyyttä koskevan päätöksen takana pahan paikan tullenkin. … Myös Naton jäsenenä Suomen saamalla tuella olisi rajansa. Muistaa täytyy myös, että Natossa Suomella on oltava valmius toimia Naton joukoissa ja operaatioissa.” (HS 02.04.2022).
Helsingin Sanomienkin kannattamien sodanrealismin oppien mukaan, joilla nyt sotaa Ukrainassa käydään, kaikilla suurvalloilla on niiden itsensä määrittelemät intressit ja eksistentiaaliset uhkat. Ne on määritellyt itselleen niin USA (mm. Monroe doktriini), Kiina, Venäjä kuin muutkin suurvallat. Pienetkin valtiot, kuten Suomi, ovat pidättäneet itselleen oikeuden määrillä kansalliset intressit ja uhat.
Meidän on siis varauduttava siihen, että Venäjä määrittelee Suomenkin liittymisen NATO:on itselleen eksistentiaaliseksi uhaksi (Pietari, Kuolan niemimaa …).
Suomi on nyt jo ilman tehtyä kansallista päätöstä de facto natomaa. Jos teemme siitä kansallisella päätöksellä de jure NATOmaan, julistamme kansakuntana muille kansallisvaltioille, myös Venäjälle, vähintäänkin neljä asiaa:
– Suomi ei ole enää itsenäinen valtio sodan ja rauhan kysymyksissä,
– Suomi ei enää takaa sitä, etteikö sen kautta voisi joku hyökätä kolmanteen maahan,
– Suomi on eturintamassa suurvaltojen eturistiriitojen ratkaisemisessa, myös voimakeinoin,
– Suomen maaperältä voidaan käyttää ja sinne voidaan varastoida ydinaseita, jos tilanne niin vaatii.
Nämä julistukset omasta kansallisesta itsemäärämisoikeudesta luopumisesta saattaisivat mahdollistaa Suomelle NATO -pelotteen, jolla kuitenkin ”olisi rajansa” (HS).
Me emme voi tietää missä nuo rajat ovat. Jokainen NATO -maa harkitsisi tarkoin, mikä on tuon pelotteen reaalinen sisältö täällä pohjoisessa maailmankolkassa, kuten tekisi Suomikin, jolla on oltava ”valmius toimia Naton joukoissa ja operaatioissa”, tapahtuipa ne sitten missä päin maailmaa tahansa.
Suomelle vaarallisinta, joutumista ”nappulaksi muiden peliin” (HS), kuten Ukraina on nyt joutunut, on valmisteltu presidentti Sauli Niinistön johdolla jo pitkään mitä moninaisisimmilla aiesopimuksilla: Suomella on nyt taktinen rooli USA/NATO:n Nordic-Baltic -strategiassa, joka on osa USA/NATO vs. Kiina käynnissä olevaa taistelua kaupallisesta, teknologisesta ja alueellisesta hegemoniasta.
Viime kädessä kysymys on ehtymässä olevista luonnonresursseista: jaetaanko ne kahden liittokunnan kesken – länsi ja pohjoinen vs. itä ja etelä – rajoitetuissa (?) sodissa koetelluin voimasuhteiden mukaan VAI kaikkien kesken kuten YK:n agenda2030 ja 17 kehitysohjelma jaon määrittää: kohtuus kaikessa, kaikille, kaikkialla, alati.
Voinemme yhtyä HS:n pääkirjoituksen loppupäätelmään: ”Näin suuren ja paineisen päätöksen äärellä Suomessa ei ole aikoihin oltu”. Päätös on vain monin verroin suurempi kuin HS:n päätoimitus osaa edes kuvitella.
On liian helppoa unohtaa Eurooppa, joka synnytti kolonialismin, rasismin ja orjuuden ja joka nyt heiluttaa lippua vapauden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta määrittelemättä niiden ekorealistisia reunaehtoja kaikille noin 10 miljardille ihmiselle ja ekosfäärille. Me olemme nyt vähemmistössä kaikilta osin.
Euroopan edistyksellisen perinnön kestävyys ja vahvuus mitataan ekorealismin asettaman eksistentiaalisen haasteen ratkaisemisessa, ei sodanrealismin määrittelemän voimatasapainon kautta, etenkään jos tuota voimatasapainoa mittaillaan täällä Pohjolassa, meidän rajoillamme.
Viite
Nato-prosessi vaatii poliitikoilta rehellistä riskiarviota ja valmiutta reagoida päättäväisesti Venäjän vastatoimiin HS pääkirjoitus 02.04.2022
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/
Discover more from Vasemmisto Nyt!
Subscribe to get the latest posts sent to your email.
Täyttä asiaa Matti Vesa, mutta katso HS 3.4. pääkirjoitusta. Hesaria lukiessa, kannattaa pitää Luostarisen kirjaa ”Verivihollinen” kädenulottuvilla.
Nato-päätöstä on todellakin valmisteltu pitkään, Nyt on nähty sen historiallinen ”aikaikkuna”. Siksi sitä jotkut kiirehtivät. Ks. myös Vanhanen (HS.2.4). Ei näköjään ole tarpeen odottaa edes, että tulevan selonteon keskustelu olisi kunnolla käyty.
Päätös tehdään nykyhetkessä, johon manageroitu kollektiivinen muisti tulee osaksi, mutta myös enemmän tai vähemmän vastuullisesti hallinnoitu tulevaisuusvisio. Ks. (HS 3.4.) koko aukeaman villejä visioitsijoita mm. shakkimestaria.
Päätöstilanne näyttäytyy eräille peliteorian kaltaisena, mitä se ei kuitenkaan aivan ole. Ei ainakaan vangin dilemma. Nimittäin päätöksentekijät voivat tässä kommunikoida keskenään siitä tulevaisuuslupauksesta, jota heille myydään.
Nato kysymyksestä päättäminen muistuttaa haitallisen valinnan tilannetta, sillä siinä informaatioksi muuntuvat muistot ja visiot, generoituvat vastapuolen käyttäytymisestä. Tässä tapauksessa Venäjältä, joka viimekädessä ratkaisee myytävän päätöksen jaa/ei toimivuuden lisätyn turvallisuuslupauksen suuntaisesti tai sitä vastaan.
Oskillaatio kahden vaihtoehdon välillä on erityisen tukalaa, sillä luottamus, jota tässä edellytetään on historiallisesti katsoen sen laatuinen, että Suomen on ollut pakko luottaa Venäjään ja Venäjä tietää sen, mikä on johtanut siihen, että Suomessa ei faktisesti luoteta Venäjään. Tämä ei ole uusi asiantila, vaan pitkässä kestossa konstruoitu (ks. Luostarisen kirjaa viholliskuvan rakentamisen osalta) ikävä päätöksentekoon vaikuttava seikka, josta seuraa, ettei mitään varmuudella rationaalista päätöstä ole tarjolla. Annika Saarikko (yle uutiset 2.4) dramatisoi, että” Venäjä on pettänyt luottamuksemme”.
Tuleva on aina epävarmaa, joten päätöstilanteeseen kuuluu riskin arviointia, ennen kuin voi siirtyä epämääräisyyden tilasta poliittisesti sitovaan päätökseen, jota pitää parhaana mahdollisena, mutta jonka vaikutuksista ei voi olla varma. Riskianalyysissa tulisi huomioida toistaiseksi epätodennäköisen militaarisen uhkan ja NATO jäsenyyden myötä Venäjälle esitettävän viholliskuvan tuoman riskinoton tarpeellisuus. Haluammeko todellakin viestiä Venäkälle, että Suomi ei enää katso välltämätömäksi pyrkiä luottamuksellisiin naapurisuhteisiin?
Tervehdys Matti Vesa,
kiitos selväsanaisesta ja ytimekkäästä Nato-kommentistasi! Siinä on sanottu kaikki olennainen, kiteytetysti erityisesti ranskalaisissa viivoissa.
Kommenttisi pitäisi nyt saada mahdollisimman laajaan jakoon, ennen kaikkea Vasemmistoliiton kansanedustajille ja muille päättäjille, ja siitä pitäisi aloittaa perinpohjainen keskustelu koko vasemmiston ja rauhanvoimien keskuudessa.
Ystävällisesti tervehtien,
Hannu Eerikäinen
”Kansanedustaja Johannes Yrttiaholle lähtö Turun vasemmiston valtuustoryhmästä – ”Erottamisen syynä on kokonaisvaltainen ryhmän luottamuksen menetys” (KU 8.4.)
”Vasemmistoliiton kansanedustajat liikuttuivat Ukrainan presidentin puheesta: ”Meillä on velvollisuus puolustaa heikompaa”” (KU 8.4.)
Ellei taistolaiskommunisteissa toiminut blogisti Matti Vesa Volanen – ja Paavo Väyrynen – ole huomannut, niin kommunistinen Neuvostoliitto lakkasi olemasta 30 vuotta sitten, mutta sen tilalle on Vladimir Putinin johdolla kehittynyt diktatorinen Venäjä.
Sari-Johanna, kiitos ”tiedonannosta”..:)
… kyllä olen huomannut ja todennut jo vuonna 2014:
”Venäjä ei ole Neuvostoliitto. Sympatiapisteitä Venäjälle ei ole mitään syytä jakaa. Neuvostoliitto oli valtiokapitalismin mallimaa. Venäjä elää nyt harvainvaltaisen finanssikapitalismin kourissa. Siinä se ei paljonkaan poikkea Yhdysvalloista tai Kiinasta. Kaikilla niillä on syvällä kyntävät energia- ja luonnonvaroihin sekä vapaakauppaan liittyvät kansalliset elintärkeät intressit, joita ne ajavat keinoja kaihtamatta. Demokratia ja kapitalismi eivät enää pitkään aikaan ole kulkeneet käsikädessä.”
… mitä taistolaisuuteen ja kommunismiin tulee, se on jo pitempi juttu. Jos käyt läpi blogejani, saa kyllä selvää miten suhtaudun niihin tätä nykyä. Lukuintoa ….