HS:n päätoimitus on vihdoin avannut silmänsä – mutta vain toisen!

Helsingin Sanomien päätoimitus on vihdoin avannut silmänsä – tosin vain toisen, oikean silmänsä (07.04.2022):

”YK perustettiin toisen maailmansodan voittajien voimin, ja sen toiminta on pohjautunut Yhdysvaltojen viime kädessä takaamaan kansainväliseen järjestykseen. Nyt tuota järjestystä haastetaan Kiinan ja Venäjän johdolla. Ne kyseenalaistavat niin länsimaiden valta-aseman kuin arvotkin – myös YK:n ihmisoikeusajattelun.” (HS)

Entäpä jos YK:n ihmisoikeusajattelu onkin voittajien väline pitää yllä Yhdysvaltain määrittelemää ja muillekin pakottamaa yksinapaista liberaalia maailmajärjestystä, siis USA vetoista kaupallista globalisaatiota? Eihän meillä ole olemassa taivaallista eikä luontoperäistä oikeutta vaan kaikki oikeus on ihmisten itsensä määrittelemää. Onko siis liberaali universalismi, ”historian loppu”, samalla kaiken muun, ellei kaiken loppu?

Jospa Kiina ja Venäjä liittolaisineen, jotka uskovat edustavansa enemmistöä maailman väestöstä ja jotka hallinnoivat keskeistä osaa vielä käyttämättömistä luonnonvaroista, haluavatkin tulkita uudelleen ihmisen vapaudet, tasa-arvon ja ihmisoikeudet – ei vain luonnonvaroiltaan köyhemmän vähemmistön, siis voittajien, vaan koko ihmiskunnan enemmistön ja ekosfäärin kannalta? Olisiko moninapainen järjestys, jonka tavoitteena on ”yhteisö koko ihmiskunnan yhteiselle tulevaisuudelle” (Xi Jinping) oikeudenmukaisempi vaikka se paikoittaisi meidät määrittämään uudelleen liberalistiset vapautemme, tasa-arvomme ja ihmisoikeutemme ekorealismin, siis koko ihmiskunnan ja ekosfäärin, kannalta?

Ekosfääri, jonka erottamaton osa olemme, ei tottele universaaleiksi väittämiämme vapauksiamme ja ihmisoikeuksiamme vaan luonnonlakeja, joista tosin vain me ihmisen olemme – rajoitetusti – tietoisia ja joita voimme siten niitä hyödyntää eduksemme, rajallisesti. Emme ole jumalia maan päällä, kuten liberalistinen talous olettaa, mutta emme myöskään tottele kansakunnan verta ja maata, kuten fasismi opettaa.

Yksinapaisen maailman universalistisen talousliberalismin oletuksiin kuuluu luonnonvarojen rajattomuus. Jos ja kun tämä oletus kyseenalaistuu, edessä on raivoisa kamppailu niiden jakamisesta, tavalla taikka toisella, ja siirtymä voimasuhdepolitiikkaan, sodanrealismiin, kuten nyt on käynyt.

Ekorealismin asettaessa meille rajat (limits), emme voi enää perustaa kulttuuriamme (culture < maan muokkaus) kuvauksiin luonnosta (mimesis), emmekä keskinäisiin – kaupunkilaisiin – ihmissuhteisiimme, vaan reaaliseen luontosuhteeseemme – työhön ja tuotantoon, jonka on toteltava – ja käytettävä osaamassamme määrin hyväksi – luonnonlakeja. Tästä reaalisesta kulttuurista sopiminen ekorealismin pohjalta rakentaa alustan tämän kulttuurin kannattamille kulttuureille, kansojen erilaisuudelle. Emme siis enää usko eriarvoisten kulttuurien samankaltaistamiseen, kaupalliseen globalisaatioon, vaan erilaisten kulttuurien samanarvoisuuteen yhteistä ihmiskunnan historiaa nyt aloittaessamme.

YK turvallisuusneuvoston kiireellisiin tehtäviin tulisikin lisätä ihmiskunnan suurin turvallisuusuhkan, ekosfäärin tuhon ehkäiseminen. Tässä kysymyksessä turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten veto-oikeutta tulisi rajata.

Jospa HS:n päätoimitus ei katsoisi maailmaa vain oikealla silmällään pohjoiseen ja länteen, vaan avaisi myös vasemman silmänsä tutustuakseen itään ja etelään. Maailma paranisi – tai ainakin toimitustyö.

 

Viite

Turvaneuvostosta on turha odottaa turvaa HS pääkirjoitus 07.04.2022
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000008734009.html

Facebook
Threads
WhatsApp
LinkedIn
Email
Tilaa
Notify of
guest
0 Comments
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Ilari Kianto
Ilari Kianto
4 years ago

”YK perustettiin toisen maailmansodan voittajien voimin, ja sen toiminta on pohjautunut Yhdysvaltojen viime kädessä takaamaan kansainväliseen järjestykseen.” (HS)

”12. syyskuuta 2002 George W. Bush pyysi YK:ta jäämään sivuun Yhdysvaltain toimiessa, jos järjestö ei tunnustanut Irakin vakavaa ja kasvavaa uhkaa.
————
Yhdysvallat ei antanut asetarkastajille aikaa suorittaa tehtäväänsä loppuun.[31] 17. maaliskuuta asetarkastajat poistuivat Irakista. Yhdysvallat oli luopunut ajatuksesta hakea hyökkäykselle tukea YK:ssa.[26]
————
Presidentti George W. Bush antoi YK:lle vuorokauden aikaa hyväksyä voimankäyttö Irakia vastaan. Liittouma oli ryhtymässä toimimaan ilman YK:n valtuutusta.[30] Käytännössä Bushin vaatimus merkitsi YK:n vaikutusvallan kutistumista olemattomiin.” (Wikipedia, Irakin sota)

Eli käytännössä YK on vain käsinukke, jota voi heilutella omien tarkoitusperien saavuttamiseksi, ja jos oma etu vaatii, sen voi viskata nurkkaan.
HS:n mainitsema Yhdysvaltojen takaama maailmanjärjestys tarkoittaa käytännössä pakottamaan pyrkivää.
Myötämieliselle EU:lle USA:n ei tarvitse antaa tukkapöllyä eikä korvatillikkaa. Kyllä Saksan Scholz myisi isoäitinsäkin, jos Setä Samuli niin vaatisi.

Wikin mukaan ensimmäisen 3:n viikon aikana amerikkalaissotilaita kuoli Irakissa 170, suurin osa omien joukkojen tulitukseen.
Nyt kun katsellaan kuvia ja raportteja Ukrainasta, niin voi pohdiskella esimerkiksi sitä, kuinka paljon siviiliuhreja ja infran tuhoja aiheutuu maanmiehien tulituksesta. Sitä ei tietenkään kerrota, eikä varmaan voi tarkasti todentaakaan.

Yhdysvallat hyökkäsi verukkeenaan joukkotuhoaseet, Venäjä natsien varjolla.
Joukkotuhoaseita ei löytynyt, natseista ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Suomalaisen politiikan puhujapöntössä sen sijaan on voinut havainnoida natsismin kaikuja erään sen aatesuuntaan veljeilevän puolueen edustajan suusta, joka on vaatinut Ukrainalle niin raskasta aseistusta, että Venäjän voisi lyödä sotilaallisesti. Onkohan puhuja ihan tosissaan vaiko vain profiilinrakennuspuuhissa? Flirttaileeko tämä kauluspaitainen death-metal-henkilö tuhon ja hävityksen kanssa?

Jos tuota menoa enenevissä määrin ja kovaäänisesti jatketaan, niin pahimmassa skenaariossa puhujapönttöä eikä kuuntelijoita enää ole, saati sitä eduskunnan liepeille parkkeerattua fillaria, jonka palaset eivät kelpaa enää edes varaosiksi.
Toisaalta, jos seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi suosituimmuuslistan kärjessä kärkkyy toinen kulmakarva koholla syntynyt, outoja loppuäänteitä sanojensa lopussa viljelevä eurohumppaaja, niin olisiko vaan hyvissä ajoin yritettävä alta pois..

Jarmo Kärkkäinen
Jarmo Kärkkäinen
4 years ago

Aika kummalinen väite että on ”siirrytty vomapaolitiikan luonnovarojen jakamiseksi!,viitaten Ukrainan sotaan. Venäjällä on kaikkea,kyse on vaan siitä että Ukraina oli menossa vaikka kopuroidenkin kohti läntistä demokratiaa. Ukraina demokraattisena läntisenä valtiona jonka ihmisillä on läheinen suhde kumminkin Venäjään ….Se olisi ollut vaan ”liian vaarallinen esimerkki” Venäjän diktatuurille,demokratian laineet löisivät väistämättä silloin myös Krelmin porteille.

Matti Vesa Volanen
Matti Vesa Volanen
4 years ago

… oikeastaan väitän, että Ukraina on ensimmäisiä voimainkoetuksia Euroopassa USA/NATO vs Kiina/Venäjä liittokuntien välillä. Ukrainan löydetyt, potentiaaliset kaasuvarat ovat melkoiset ja ne olisivat uhka Venäjän kaasukaupalle, toisaalta ne olisivat vaihtoehto länsi-Euroopalle. Venäjällä käydään sitä samaa vääntöä kuin muissakin kapitalistisissa maissa: tarina kansakunnasta purkautuu kaupallisen kansalaisyhteiskunnan edetessä keskeiseksi osaksi arkipäivää, joten sitä on pidettävä yllä mitä moninaisimmin keinoin perusteluksi oligarkki- ja valtiovetoiselle taloudenpidolle.

Jarmo Kärkkäinen
Jarmo Kärkkäinen
4 years ago

Hmm,toisaalta juurihan Nord Stream oli käyttöavaile valmis,joten Venäjän kaasua olis pian virranut paljon Euroopaan .Ukraina kaasuvarojen hyödyntämiseen olisi kumminkin mennyt useampi vuosi ja siinäajassa olis jo vihreän siirtymä vähentänyt fosiilisten polttoaineiden kysyntää ja riipuvuutta Venäjästä. Nythän Venäjän kaasulle nimenomaaan Hyökkäys Ukrainaan on se isku,Länsimaat pyrkivät irti Venäjä riipuvuudesta. Jos jotain hyvää pitää tästä järjettömästä sodasta löytää niis se on se että vihrään energiaan siirtyminen sai aika loikan.

Matti Vesa Volanen
Matti Vesa Volanen
4 years ago

… meneen nyt jossittelun puolelle, mutta USA halusi eirtyisesti Saksan irti Venäjän kaasusta ja myös Ukrainan kaasusta, jos se olisi Venjän hallinnassa. Nyt USA saa myytyä omaa luontoa tuhovalla menetelmällä tuottettua kaasua kalliilla hinnalla Eurooppaan. Löytyykö Venäjän kaasua korvaamaan riittävästi kaasua ja muita energialähteitä, on nyt kiistanalaista, ks esim FT (linkki löytyy Twitter päivityksestäni).

On muistettava, että NATON tehtävä vanhan sanonnan mukaan on pitää Venäjä out, Saksa down ja USA in. Saksan käännöksestä investoida sotateollisuuteen on jo herättänyt huolta sekä USA:ssa että Ranskassa …. Vanhat muistot palaavat mieliin.

Veikko Mäkinen
Veikko Mäkinen
4 years ago

”Pähkinän kuoressa” juuri näin!

Jarmo Kärkkäinen
Jarmo Kärkkäinen
4 years ago

Ihan oikeesti ketä Saksan varustelu USAssa tai Ranskassa huolettaa???? Päinvastoin USA haluaisi että muut NATO maat kantaisi suuremman taaka Euroopan puolustamisesta,Trump oli jo tätä mieltä,harvoja asioita joissa oli oikeassa!

Veikko Mäkinen
Veikko Mäkinen
4 years ago

Jarmo, oletko varma ranskalaisten huolettomuudesta, mitä Saksan asevarusteluun tulee? Heillä lienee ikäviä muistoja reilun sadan vuoden ajalta…

0
Olisi kiva kuulla ajatuksistasi, jätä kommenttix