Timo Vihavainen on Venäjän tutkimuksen täysinpalvellut professori Helsingin yliopistosta. Hän on Kanava-lehden säännöllinen kolumnisti. Viimeisessä Kanavassa no 7/2024 hän kirjoittaa otsikolla ” Takaisin reaalipolitiikkaan”.
Juttu on poikkeuksellisen tervejärkinen tässä meidän nykyajassamme ja varsinkin nyky-Suomessa, jossa maamme liittyminen Naton jäseneksi, mikä sinänsä oli poliittisesti loogista, tervejärkistä ja oikea ratkaisu, on johtanut ihmiset unohtamaan, että turvallisuuspolitiikassa politiikka on jo vuosikymmeniä ollut paljon tärkeämpi elementti kuin puolustuskyky ja sen pelotevaikutus.
Vihavainen muistelee, että vuonna 1961 Nikita Hrustsov julisti Neuvostoliiton siirtyvän vuoteen 1980 mennessä sosialistisesta järjestelmästä kommunismiin. Noiden Hrustsovin käyttämien käsitteiden takana oli käsitys, että sosialismilla tarkoitetaan yhteiskuntaa, jossa jokainen saa ansioidensa mukaan ja kommunismilla yhteiskuntaa, jossa jokainen saa tarpeidensa mukaan.
Määritelmät olivat kommunisteja paljon laajemmissa sosialisti-piireissä suosittua ortodoksi-marxismia, joka on peräisin Friedrich Engelsin postuumisti julkistamasta Karl Marxin teoksesta ”Gothan ohjelman arvostelua”.
Hrustsov selitti sosialismin tulevan voittamaan sen ja kapitalismin välisessä kilpailussa nimenomaan tarjoamansa esimerkin voimalla. Olettamus oli, että rauhanomainen rinnakkainelo toimisi lainomaisesti yhteiskunta-poliittisena maailman-järjestelmänä esiintyvän kommunistisen leirin hyväksi. Tulevaisuus kuuluisi sille ja se tulisi hautaamaan vanhan maailman.
”Tosiasiassa kommunismin rakentamisen projekti romahti jo alkumetreillä, vaikka sen nimeen vannottiin aina Neuvostoliiton hajoamiseen saakka.” toteaa Vihavainen. ”Komeasti julistettu rauhanomainen rinnakkaiselo ei estänyt Neuvostoliiton interventioita ja sijaissotia (so called proxy wars, KS) ympäri maailmaa.”, toteaa Vihavainen edelleen.
Neuvostoliittohan ei kuitenkaan epäonnistunut lopulta näiden käymiensä sijaissotien (siis ns. vallankumouksen viennin) vuoksi, vaan oman yhteiskuntansa sisäisen kehityksen tai paremminkin sen kehityksen puutteen vuoksi. Puuttui demokratia, ja puuttui avoimuus.
Vihavainen toteaa tämän näin: ”Julistamassaan kilpailussa pöyhkeän haastajan voitiin ennen pitkää todeta jäävän yhä yhä kauemmas liberaaalin lännen taa ja viimein tosiasiat tunnustettiin ja kylmä sota lopetettiin.”
Missä asiassa oli jääty yhä kauemmas ”liberaalin lännen” taa? Talouden tehokkuudessa ja tuottavuudessa! Mitä merkitsi tosiasioiden tunnustaminen? Juuri sitä, rehellisyyttä sekä sisä- että ulkopolitiikassa.
”Kun tuo suuri murros alkoi Ronald Reaganin ja Mihail Gorbatsovin tapaamisesta Reykjavikissa vuonna 1986 todettiin, ettei maailmanpolitiikka voi enää olla pelkästään suurvaltojen nollasummapeliä. Ihmiskunnalla on elintärkeitä yhteisiä intressejä, jotka ovat ydinsodan syttymisen ja luonnon saastumisen estäminen.”
”Tätä nimitettiin myös yleisinhimillisten arvojen tunnustamiseksi. Se oli reaalipolitiikan voitto ideologiasta”
Kannattaa kiinnittää huomio Vihavaisen sanavalintoihin. Joku toinen olisi voinut todeta, että että se oli ihanteiden (tai ideologian) voitto reaalipolitiikasta. Tämän päivään suuri kysymys onkin, mikä on reaalipolitiikkaa?
Suomen uusi tasavallan presidentti Alexander Stubb tuntuu tiedostaneen tämän kysymyksen keskeisyyden. Sitä ilmentää hänen lanseeraamansa käsite Suomen ulkopolitiikan linjaksi ja kuvaamaan samalla hänen omaa ajatteluaan: ”arvopohjainen realismi”.
Vihavainen toteaa, että Neuvostoliiton romahduksen jälkeen lännen ulkopolitiikka muuttui entistä ideologisemmaksi liberaalin demokratian merkeissä. Se on nyt saanut vastaansa mahtavan Brics-ryhmittymän, joka on hajanainen, mutta vastustaa euroatlantisen lännen valtapyrkimyksiä.
”Vuoden 1986 Reykjavikin kokouksessa todettuihin yleisinhimillisiin arvoihin ei viime vuosina ole vedottu enää miltään taholta. Sen sijaan on pahaenteisesti laskettu voimasuhteita ja rakennettu valtavia arsenaaleja sekä tavanomaisia että ydinaseita.”
Minun nähdäkseni erittäin suuri ongelma on lännen poliittinen retoriikka, jota media toistaa päivittäin ajattelemattomasti. Puhutaan läntistä arvoista kun tarkoitetaan sääntöperäistä maailmanjärjestystä ja sen pohjalla olevia arvoja kuten demokratiaa, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia ja kaikkien valtioiden suvereniteetin kunnioittamista.
Tuo arvopohja on kirjattu YK:n peruskirjaan ja lukemattomiin kansainvälisiin sopimuksiin, joita on solmittu YK-järjestelmän puitteissa 1960-luvulta alkaen. Se ei ole läntinen sopimusjärjestelmä vaan universaali sopimusjärjestelmä. Lännessä media ja politiikka ampuu omaan jalkaansa puhuessaan siitä läntisinä arvoina.
Vihavainen läksyttää lännen ns. realismia: ”Ukrainassa lännen ideologinen periaatepolitiikka näyttää yhä jääneen määrääväksi. Venäjä olisi sen mukaan eristettävä muusta maailmasta ja pakotettava luovuttamaan takaisin kaikki laittomat valloituksensa. Tämä ei kuitenkaan ole osoittautunut mahdolliseksi. Asian on ratkaissut lännen vaikutusvaltaa vastustavien Brics-maiden rintama.”
Vihavainen tuntuu ajattelevan Bismarkin tavoin, jonka sanomaksi väitetään lausetta: ”Politiikka on mahdollisen taitamista”. Ehkä arvopohjaista realismia olisi lähteä liikkeelle siitä, että ihmiset ja ihmishenki ovat kaikkialla maailmassa ja kaikissa maissa yhtä arvokkaita. Siksi:
”Nyt olisi korkea aika priorisoida kaikkialla sodan hylkäämistä politiikan välineenä. . . Venäjän ja Ukrainan sodan jatkaminen lupaa vain turhia uhrauksia ilman toivottua lopputulosta. Israelin operaatio Gazassa on tutkimusten mukaan vain vahvistanut Hamasin suosiota palestiinalaisväestön piirissä ja vahingoittanut Yhdysvaltojen mainetta kaikkialla arabimaailmassa.”
Vihavainen toteaa mielestäni oikeasti realistisesti, että läntinen maailma on tällä vuosisadalla menettämässä yliotteensa maailmanpolitiikasta. Se on hänen mielestään megatrendi, jota ei voi muuttaa. Jos sitä ei voi muuttaa, niin siihen on sopeuduttava. Minusta se tarkoittaa sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen ottamista vakavasti; sen ymmärtämistä että se on universaali järjestys, ei läntinen järjestys.
Artikkelinsa Vihavainen päättää kehotukseen: ”Nyt tarvittaisiin uutta, koko maailman Etykiä.” Tämän kehotuksen takana on tietysti se, että ensi vuosi on Helsingin vuoden 1975 Ety-kokouksen 50 v juhlavuosi ja Suomi on joka tapauksessa ensi vuonna Etyj:n puheenjohtajamaa.
Yhdyn täydestä sydämestäni Vihavaisen toteamukseen: ”Jo pelkkä prosessi tuollaisen kokouksen aikaansaamiseksi voisi viestiä maailman valtioiden halusta kunnioittaa yleisinhimillisiä arvoja ja siten vähentää katastrofien vaaraa.”
Ensi vuonna Etyk:n juhlavuosi tarjoaa Suomelle poikkeuksellisen upean mahdollisuuden panna liikkeelle kansainvälinen prosessi tuollaisen globaalin turvallisuus- ja yhteistyö-kokouksen aikaansaamiseksi. Toivottavasti siihen mahdollisuuteen tartutaan!
Suomella on oikeasti mahdollisuus panna koko maailma miettimään, mikä on tänä päivänä reaalipolitiikka ja mikä ei.
Vasemmistossa on pieni tosiasiat tunnustava realistien joukko, jonka mielestä Natoon liittyminen ei ollut poliittisesti loogista, tervejärkistä tai oikea ratkaisu.
Väärä ratkaisu, joka tulee vielä osoittautumaan vaaralliseksi Suomen turvallisuudelle.
Viisasta puhetta Vihavaiselta, kun hän kehottaa hylkäämään sodan politiikan välineenä, ja kyseenalaistaa Ukrainan sodan jatkamisen; lisää uhreja, ja vuosikausien sotimisen jälkeen ei seuraakaan ”voitto”, vaan kenties Afganistanin sodan loppuvaiheen tapainen kaaos.
Kaksi nykyhetken pahinta sotarikollista, Putin ja Netanjahu olisi Ukrainan sodan ja Gazan kansanmurhan päättymisen jälkeen saatava Haagin oikeuteen vastaamaan
rikoksistaan, mikäli sääntöperustaista maailmanjärjestystä seurattaisiin.
”Väärä ratkaisu, joka tulee vielä osoittautumaan vaaralliseksi Suomen turvallisuudelle” toteat Aarno.
Kysymys on pirullisen monimutkainen. Voit olla oikeassakin, tulevaisuudesta on mahdotonta sanoa mitään varmaa.
Oleellista on, että idänsuhteidemme poliittisen historian ja Suomen sisäpolitiikan historian ja poliittisen tilanteen takia toisenlainen ratkaisu ei ollut mahdollinen.
Kyssymys on joka tapauksessa kannaltamme paljon siitä, miten me tuon itänaaprin kanssa elämme tulevina vuosina. Hyvä naapuruus merkitsisi ennen kaikkea hyviä kaupallisia suhteita, joista molemmissa maissa hyödytään.
On onneksi epätodennäköistä, että Venäjä uhkaisi Suomea sotilaallisesti muuten kuin laajemman eurooppalaisen sodan oloissa, jossa Nato on sodassa Venäjän kanssa. Toivottavasti sellaista tilannetta ei koskaan synny.
Suomen tulee edelleen harjoittaa aktiivisesti ystävyyspolitiikkaa Venäjän kanssa ja samalla olla erittäin aktiivinen turvallisen kansainvälisen järjestelmän rakentamisessa.
Siinä on vaan se, että suhteet Venäjään oikenevat kyllä aikanaan tuon typeryyteensä sortuneen KGB-everstiluutnantin (järkiheitto pikku Vovka) aiheuttamasta tahallisesta syöksykierteestä.
Itse uskon venäläisen nykynuorison kykyyn katsella laajemminkin maailmaa. Kyllä ne neuvostoajan ihailijat tulevat kaikki aikaa myöten ”juhlituiksi” jalat edellä hautausmaille.
Muutoksen nopeudesta ei voi täältäkäsin sanoa mitään varmaa, mutta eiköhän järki ja kokemus pikkuhiljaa pääse pinnalle sielläkin…?
Amerikkalaiset? Jääköön sanomatta, vaikeaa yleistää sitä miksikään takametsien pistoolihassujen junttien pesäksi. Isoja lapsiahan nuo norteamerikaanot muuten tuppaavat olemaan.
Heillä on vielä paljon opittavaa.
Toisekseen: – NATO on ihmisluomus, en usko sen kivettyvän juuri muuksi kuin asetehtailijoiden lobbaamien höperöiden kenraalien suojatyöpaikaksi, missä saavat kökkiä tärkeinä kuin kissa paskalla!!!
Siitä päästään kyllä haluttaessa eroon, vaikka vaikeaksi menisikin. Eihän se enää ole mikään puolustusliitto.
Maailman tällä hetkellä ainoa sotilaallinen tyhjiö on kenraalien korvien välissä.
Mitä herra Koistisen mainintaan sotaan syyllisistä tulee, niin siihen nimenomaan on lisättävä se murhanhimoinen pölvästi, joka kirjoitti Hamasin peruskirjaan päätavoitteeksi Israelin tuhoamisen.
Israel ei aloittanut 7.10.2024. Itse uskon Israel-vastaisuuden perussyyksi sen, että se onkin kiertoilmaisu vastustaa USA:n ainaista dollaristista ylimielisyyttä ja piittaamattomuutta.
Katsokaapa karttaa, arvoisat ihmiset. Muslimivaltioita riittää Marokosta alkaen Arabian (ei ratikka 6:n reitillä oleva kauppakeskus!!!) kautta Indonesiaan saakka.
Miksi rättipäiden sitten pitää tukkia Israelin kanssa samalle (koulun urheilukentän kokoiselle) alueelle?
Siksi, koska koko Israelin olemassa oleminen sotii islaminuskoisten oikeauskoista ehdottomuutta vastaan ja tätä ”mahometin poijat” pitävät pahana loukkauksena itseään vastaan. (Asiasana: vääräuskoiset)
Ja lisäksi: – kun Muhammed aikoinaan yritti käännyttää kohtaamiaan juutalaisia oman valtansa alle ja nämä eivät tuumaan taipuneet, niin voiko muuta odottaakaan?
Ei Israel-juttu raukea Haagilla eikä Nürnbergilläkään, vaan sillä että pysäytetään ne vanhat partavaarit, joiden etujen mukaista on estää islamia kokemasta uskonpuhdistusta. Ennustan, että sen aloittavat naiset.
Kiios Esa J raikkaasta ja oivaltavasta kommentista. Se kohta kommentissasi, jossa kurtistin kulmakarvojani, on se jossa kutsut arabeja rättipäiksi. Poliittisesti korrektissa kielessä se sana on yhtä epäsuotava kuin n-sana mustista tai värillisistä ihmisistä puhuttaessa.
Toisenkin assosiaation sana ”rätti” toi mieleeni. Yksi kollegani aikoinaan käytti vaatekaupasta ilmausta rättikauppa. Mielessäni kuohahti: sivistymätöntä! Varsinkin kun miehen vastuualueena oli vaikuttaa omilla suunnitelmillaan senkin liiketoiminta-alan tulevaisuuteen.
Herra Kalevi S.!
Suonet anteeksi, etten kyennyt muulla tavoin niputtamaan yhteen sunni- ja shiiamuslimit, muuten kuin puuttumalla yhtäläiseen pukeutumista koskevaan yksityiskohtaan, esim. juuri iranilaiset plus muutkin alan miesoletetut.
Toisekseen: ”rättipää”-sanan käyttö eräänlaisena tehokeinona ja liipaisimena on toiminut. Ainakin Te, herra Kalevi, luitte kommenttini.
Kolmanneksi: olen sitä ikäluokkaa, jolle pyhäkoulussa 1960-luvun puoliväkissä opetettiin äärikristillinen laulu ”mustasta Saarasta”, pienestä N- (Ei ole ”natsi” eikä ”narkkari”) – lapsesta keskellä mustinta Afrikkaa.
(Mielensäpahoittajat syntyivät vasta parikymmentä vuotta myöhemmin – hah hah.) :o}
No, minäkin kuulun siihen ikäluokkaan, jonka nuoruudessa ja pitkälti vielä aikuisuudessakin neekeri-sanaan ei sisältynyt mitään halventavaan. Poliittisesti epäkorrekti sanasta tuli vasta parikymmentä vuotta sitten ehkä arkikielen vännösten niger ja nekru takia. Kieli on kummallinen asia. Varsinkin sen erilaiset valöörit kehittyvät ja muuttuvat ajassa. Aina kannattaa mielestäni miettiä tappeleeko muutoksia vastaan, vai sopeutuuko. Kaikkiin flaidiksiin ei kannata ryhtyä.