Naamarit ovat nyt riisuttu
Financial Times tiivisti eilen geopoliittisen tilanteen seuraavasti:
”Trump, Putin, Xi ja imperiumin uusi aika – Amerikan, Venäjän ja Kiinan johtajat ovat nyt kaikki sitoutuneet alueelliseen laajentumiseen … Olette kuulleet uusliberalismista ja uuskonservatismista. Nyt tervetuloa uusimperialismin aikakauteen. … Silmiinpistävin hetki Donald Trumpin virkaanastujaispuheessa viime kuussa oli hänen lupauksensa, että Yhdysvallat ”pitää jälleen itseään kasvavana kansakuntana, joka lisää vaurauttamme ja laajentaa aluettamme”. (1)
Täällä Suomessa, aina niin sympaattinen Sixten Korkman puolestaan tänään HS:n kolumnissaan asettelee sanansa vieläkin jyrkemmin (11.02.2025):
”Jos Ukraina menettää itsenäisyytensä, se on karmea isku Ukrainalle, Euroopan turvallisuudelle ja valistusajan perinnölle.” (2)
Sota on jo ollut paljon enemmän kuin ”karmea isku Ukrainalle”. Ukrainalaisia on autettu ”niin kauan kuin tarvis”, mutta vain ”niin paljon kuin mahdollista”. Ukraina on jo monin osin toiminnallisesti tuhoutunut, mutta valtakunnan rajoja vielä haeskellaan kylä kylältä, pelto pellolta.
Annettu ja antamatta jäänyt tuki on viime kädessä perustunut ydinasesuurvaltojen luonnonvarantojen omistukseen liittyviin intresseihin. Kysymys ei ole Ukrainan ”itsenäisyydestä” tai ”demokratiasta” vaan kuten Trump asian ilmaisee ”diilistä” Venäjän ja USA välillä.
Kysymys on pienille valtioille – Ukrainalle ja Suomelle – eksistentiaalinen kysymys omasta ”elintilasta”, mutta ydinasesuurvalloille kysymys on funktionaalinen, siis ensi sijassa taloudellinen, intressi omien etujen ajamisessa.
Valistushankkeen keskeneräisyys
Onko nyt sitten kysymys Ukrainan ”itsenäisyydestä”, Euroopan ”turvallisuudesta” ja jopa valistusajan ”perinteestä”. Miten ne liittyvät toisiinsa? Korkman valistaa:
”Sven-Eric Liedman tekee eron kovan ja pehmeän valistuksen välillä. Kovalla valistuksella hän tarkoittaa tiedettä, teknologiaa ja taloutta. Tältä osin maailma on parin vuosisadan aikana kehittynyt valtavasti, yli kaikkien odotusten. Pehmeä valistus viittaa muun muassa uskontoon, etiikkaan ja politiikkaan. Liedman epäilee, voiko pehmeän valistuksen osalta edistyksestä edes puhua.” (2)
Korkman ei kysy: miksi näin on? Miksi meillä on jako kovaan ja pehmeään valistukseen? Miksi toinen on kehittynyt ja toinen ei? … ja miten se kaikki liittyy Ukrainan sotaan?
Sven-Eric Liedmanin ajatuksen kovasta ja pehmeästä valistuksesta (hård och mjuk upplysning) tiivistäisin seuraavasti (3):
Kova valistus perustuu universalismiin, jossa mekaaniset funktiot (talous, teknologia, luonnontiede) määrittävät mitä tiloja syntyy ja miten niitä pidetään yllä. Voima asettuu voimaa vastaan.
Pehmeä valistus puolestaan lähtee tiloista (koti, perhe, yhteisö, kansakunta), joidenka kautta määritetään funktiot, toiminnot. Se siis ei pyri universaaliuteen, yksimittaisuuteen, vaan yleiseen yhteisöllisyyteen (All-ge-mein-heit), joka kehittyy itse kunkin erityisyyden mahdollistaman yleisen moninaistamisen, sen rikastamisen kautta.
Kun Valistuksen mekanistinen universaalius näki ihmisen kellokoneena ja teollinen vallankumous työvoimana, höyrykoneen vaihdokkaana, niin perinteellisestä käsityöstä ja työn tekemisestä putosivat pois kysymykset todesta, hyvästä, kauniista ja reiluudesta. Ne siirtyivät työnostajan, valtion ja markkinoiden ratkaistavaksi. Työnteko kuihtui voiman käytöksi. Työpaikalla työntekijä on nyt työvoimaa (laborforce) ja työn ulkopuolella kansalainen, kuluttaja (consumer). Työnteko ja yhteisen yhteisön rakentaminen ”pesästä” lähtien (commoning) erosivat toisistaan.
Kapitalismin suuri historiallinen, sivilisoiva tehtävä – universaalisen ihmisen synnyttäminen abstraktina, luonnosta, itsestään ja toinen toisistaan vieraantuneena, kuitenkin taloudellisesti keskenäisriippuvaisina palkkatyöläisinä/kuluttajina – jäi kuitenkin kesken, kun ekologinen realismi alkoi haastamaan ottamaamme etuoikeuttamme vahingoittaa tai tuhota luontoa (abusus). Oma pesämme, maa, vesi, ilma, elämän ohut tekstuuri, on nyt tuhoutumassa.
Ekologien realismi pakottaa arvioimaan uudelleen kansakuntien suvereniteettia, nyt vapaudesta ja vastuusta lähtien. Valistuksellisen universalismin alueellisen muodostuman, kansallisen suvereniteetin suhteellistuminen herättää aina romanttista kaipuuta menneeseen, jo kauan sitten purkautuneeseen yhteisöllisyyteen (Gemeinschaft). Se ei ole ratkaisu.
Vaikka meidän on irrottauduttava valistuksen universalismista emme voi palata pienimuotoiseen yhteisöllisyyteen, koskapa luontosuhteemme keskeiset välitykset – kieli, kaupunkiyhteisöt, tekniikka ja rahamuoto – ovat jo monin osin planetaarisia, omaksuttavissa lähes kaikkialla elämäntavan perustaksi.
Maailmantalouden painopiste siirtymässä takaisin sinne missä on sen väestöllinen painopiste, itään ja etelään. Historiallisesti katsoen, maailmantilanne normalisoituu. Myös Etelä ja Itä on nyt saanut otteen Renesanssin ja Valistuksen tuottamista taloudellista voimista, tekniikasta, sosiaalisesta suunnittelusta ja pääomittamisesta.
Jos he, noin 6 miljardia ihmistä, toteuttavat Valistuksen ja Sivistyksen ideaalit kuten Pohjoinen Länsi – pienen pieni vähemmistö – sen teki, olemme kaikki tuhon omia. Ekologinen realismi siis haastaa kulttuuriliberalismin arvopohjan ja erityisesti talousliberalismin kautta yksityistetyn, reaalisen suhteemme luontoon.
Valistushankkeen pehmeyden uusi tuleminen
Korkman ei kysy miksi Eurooppa ajautui ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan? Miksi syntyi tilanne, että piti valita punaisten ja valkoisten, Stalinin ja Hitlerin ja nyt Putinin, Trumpin tai Xi:n väliltä? Jospa syy onkin liberaalidemokratiassa? Jospa se ei sido meitä realiteetteihin – luontoon ja historiaan – kokemuksellisesti ja riittävän haastavasti, sivistävästi.
Jospa meidän olisikin nyt aika – vihdoin viimein, ympäristö hätätilan vallitessa – asettaa kysymys ekologisesta demokratiasta, ts. että olemme myös työssä ja tuotannossa – emmekä vain kuluttajina – vastuussa luonnonvarantojen hyödyntämisestä kestävällä tavalla. Kysymys on siis työn vapauttamisesta tulevaisuuden – julkisesta tai yksityisestä – kestämättömän, rahamuotoisen pääomittamisen aiheuttamasta tuotannon rytmistä, tuhoisasta suuntautumisesta ja määrästä.
Ukrainan sodassa yritetään nyt ulkopoliittisen realismin keinoin – voima vastaan voima – erilaisiin tekoja oikeuttaviin narratiiveihin – DEM, MAGA, RUSSIA – tukeutuen ratkaista ekologisen realismin asettamaa haastetta, kuinka olla jakamatta ehtyviä luonnonresursseja maailman väestöllisen enemmistön kanssa. Tämä ei ole vain karmeaakin karmeampi kohtalo Ukrainalle, Euroopan turvallisuudelle ja Valistuksen pehmeälle, edistykselliselle perinteelle vaan koko ihmiskunnalle, elämälle kaiken kaikkiaan.
Nyt kuitenkin tuo Valistuksellinen pehmeys on saanut puolustajakseen ja perustakseen kovaakin kovemman tahon, ekologisen realismin, jonka yli ja tai ohi kovinkaan universalismi ei voi nousta jos – niin jos – haluamme pelastaa kotimaapallomme pinnan ohuempaakin ohuen elämän tekstuurin. (4)
Viitteet
(1) Rachman, G. 2025. Trump, Putin, Xi and the new age of empire FT 10.12.2025
(2) Korkman, S. 2025. Ukrainan taistelu on Euroopalle ja Suomelle kohtalonkysymys. HS 11.02.2025 https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011023194.html
(3) Liedman, S.-E. 2023. I skuggan av framtiden: modernitetens idéhistoria. Albert Bonniers Förlag
(4) katso laajemmin:
https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/viides-elementti/
Vertailua nykyaikaisiin arvoihin sopeutuviin historiallisiin keisarillisiin voimiin kannattaa pohtia. Voidaan kuitenkin myös kysyä: Miten kansainväliset instituutiot voivat realistisesti valvoa tätä sääntöihin perustuvaa järjestystä perfect tidy, kun suurvallat toimivat sitä vastoin? Odotan mielenkiinnolla keskustelua mahdollisista ratkaisuista sotilaallisen avun lisäksi.
Kansainväliset instituutiot YK etunenässä eivät voi muuta kuin korkeintaan sanallisesti tuomita kun itsevaltaiset suurvaltain johtajat tekevät sääntöperäisen maailmanjärjestyksen sääntöjen vastaisia päätöksiään.
Äärioikeistolaiset ja persut ovat Suomessakin innoissaan: Trum panee tuulemaan!
Ja periaate Trumpilla hallintoineen ja Suomen äärioikeistolaisilla on kuin muinaisella Lapuan Liikkeellä: me teemme mitä tahdomme!
Kunhan he eivät vain erehdy olettamaan että nyt kaikki on sallittua.
Nykyinen teknokulttuuri on kuin Titanic: se olettaa olevansa uppoamaton. Tekniikka on hyvin hallinnassa ja kapteeni on kuulemma ammattitaitoinen , (huippuosaaja?)
joten jatketaan vaan täydellä höyryllä eteenpäin.
Mukavaa matkantekoa, hienosto ylimmillä kansilla, tavallinen kansa keskimmäisellä ja orjatyöläiset lapioivat hiiliä kurjissa oloissa konehuoneessa.
Lopulta törmätään edessä jossakin olevaan jäävuoreen…
Yhtäältä liioittelu, pelottelu, kiihtymys , tai toisaalta pilkkaaminen ja vähättely, on tyypillistä teknokulttuurille. Siitä väliltä ei ole mitään. Korkmanin kirjoittelu kuuluu tuohon ensimmäiseen kategoriaan. Näin on syvällä digimaailmassa elävässä Suomessakin nykyään suhteessa Ukrainan sotaankin. Kiihkoillaan Ukrainan aseistamisen ja sodan jatkamisen puolesta , tai vähätellään rauhan mahdollisuutta tällä hetkellä, ja pelotellaan Ukrainan taistelun olevan Euroopalle ja Suomelle ” kohtalon kysymys ”, vaikka kyseessä ei olekaan EU:n ja Suomen käymä suora sotilaallinen konflikti Venäjää vastaan.Tällä menolla EU ja sen vanavedessä Suomi törmäävät tosiaankin Titanic’in tavoin täydellä vauhdilla pimeydessä piilevään jäävuoreen.
Yhdysvallat aikoo pakottaa EU:nkin toteuttamaan nyt Ukrainassa sen omaa ” peace through strength ” – ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa. Tällä menetelmällä ei välttämättä onnistuta pysyvän rauhan aikaansaamisessa, jos saadaan rauhaa edes aikaan. Kumma kyllä EU ja Suomikin asettavat nyt rauhanehtoja sodassa, joka ei ole edes niiden oma sota , vaan välillistä osallistumista siihen Yhdysvaltain painostuksesta ( kts.Joe Bidenin hallinnon suhteet EU:n ja Suomen kanssa ). Euroopan turvaamista käytetään verukkeena EU-maiden kasvavalle militarismille ja sotavarustelulle…taustalla ” business as usual ”, ja Ukraina on jälleen kerran tässä vain kylmä välikappale.
Yhdysvallat liioittelee aikoessaan maksattaa Ukrainan sodan kustannukset eurooppalaisilla. Suomessa ei ole vieläkään ymmärretty, että Ukrainaa on käytetty välikätenä Yhdysvaltojen valloituspyrkimyksissä. Yhdysvallat ohittaa nyt YK:n vaatiessaan Euroopan mailta ” turvatakuita ” Ukrainalle sodan loputtua. Venäjälle tarjottavista turvatakuista mainitaan vain se, että Ukraina ei voi liittyä Natoon.
EU:n tai Suomen joukoilla ei ole mitään oikeutusta toimia Ukrainassa ” rauhanturvaajana ” , sillä EU-maat ovat osallistuneet tämän sodan rahoittamiseen ja pitkittämiseen ” täysin rinnoin”. Miten ne kykenisivät sotaisuudessaan ja yksisilmäisyydessään turvaamaan rauhaa Venäjän naapurimaassa ? Vain YK:n kansainvälisillä rauhanturvajoukoilla olisi oikeutus toimia rauhanturvaajana Ukrainassa. Ne ovat jo olemassa, ja niillä on kokemusta tällaisesta vaikeasta ja vastuullisesta tehtävästä. YK:n pitää nyt uskaltaa asettua oikeutuksensa vaatimaan asemaan Ukrainassa sodan loputtua.
Ahaa, hyvin mielenkiintoista :
europarlamentaarikoksi muuttunut , entinen edellisen Suomen Natoon kiireesti ajaneen ” vasemmistojohtoisen ” hallituksen ministeri Li Andersson huomaa, että Trump on pettänyt Ukrainan. Hän huomaa senkin, että Trump on pettänyt myös Suomen. Yhdysvallat on pettänyt myös sodan rahoittajaksi mielihyvin ryhtyneen EU:n vaatiessaan tältä nyt sotakulujen maksamista ja rauhan turvaamista Ukrainassa sodan loputtua.
Suomen Nato-päätöksen keskeinen syy oli Andersonin mukaan Ukrainalle annettavat turvatakuut.Ja rauha…Suomessakin, jota ei uhattu miltään taholta tâssä vaiheessa. Sotaorganisaatio Natonko avulla tämä ” rauhanturvaaminen ” olisi mahdollistettu ? Hyvin ristiriitaista puhetta verrattuna siihen, mitä ennen Natoon liittymistä ja siihen liityttäessä julistettiin. Kysehän oli Suomen saamista turvatakuista Naton jäsenenä …ja lisäksi sen jälkeen DCA-sopimuksen kautta. Mitä ihmeen todellista syytä Suomella itsellään oli tuolloin liittyä Natoon ? Pelko itsenäisyytensä menettämiusestäkö ? Eihän Suomi ole koskaan ollut eikä ole Ukrainan asemassa Venäjän suhteen, eikä Ukrainan sota ole Suomen sota Venäjää vastaan, vaikka näin suomalaiset kuvittelevatkin !
Varmasti EU:n Parlamentin jäsenenä Andersson on kuullut nyt muutakin kuin vain Venäjä-vastaista ja Natoa puoltavaa propagandaa. Ehkä hän nyt alkaa ymmärtää paremmin monimutkaisen geopolitiikan kiemuroita ? Nyt rupeaa Suomen entisiä ja nykyisiä valtaapitäviäkin kenties vihdoin mietityttämään, että miksi kannatti häthätää liittyä Natoon….pelkkien epämääräisten ” turvatakuiden ” ja ” ydinsateenvarjon ” takia ? Trump on nyt antanut pienen opetuksen suomalaisillekin ” parhaan liittolaisuutensa ” epävakaudesta.
Siteeraan Andersonia ( KU verkkolehti 13.2.25 ) :
” Vielä oleellisempaa Ukrainan kannalta ovat turvatakuut ” ”Sen on oltava osa jonkinlaista kollektiivista turvallisuusarkkitehtuuria, jotta se voi luottaa tulitauon tai rauhan pysyvän agressiivisen hyökkääjän toimien jälkeen. Tämä oli Suomen Nato-päätöksen keskeinen syy, ja se on Ukrainalle tulevaisuuden yksi olennaisin kysymys”.
Tästä voi päätellä , että Suomi siis liittyi Natoon saadakseen Ukrainalle Naton jäsenyyden ja sen turvatakuut ??Uskomatonta geopoliittista tietämättömyyttä ja naiviutta, jos näin tosiaan oli asia!
Nyt Natoon liittymistä puolusteleva retoriikkaa kuitenkin näköjään muuttuu miten odottamaton ( mutta ennustettavissa ollut ) tilanne etenee. Kieli kellossa oli toisenlainen Natoon liittymistä edeltävän manipulointikampanjan ja liittymispäätöksen aikaan ! Eikös kyse Natoon liittymisessä ollutkaan Suomen itsensä saamisesta Naton ” ydinsateenvarjon ” alle ja Naton ” turvatakuista ” Suomelle , eikä Ukrainalle ?
Suomi siis liittyi Natoon puolustaakseen Ukrainaa Venäjää vastaan ja turvatakseen Ukrainassa rauhan sodan päättymisen jälkeen ? Mitä muuta tekemistä Suomella oli tuolloin Ukrainan kanssa kuin yhteinen Venäjä-vastaisuus ? Eihän Venäjä ollut edes sodassa Suomea vastaan.
Hyvä näin Euroopan ja Ukrainan rauhalle, että Ukraina ei pääse sotaorganisaatio Naton jäseneksi. Tämä päätös on varmin turvatakuu Ukrainalle ja Euroopalle. Suomiki oli paremmin turvassa Naton ulkopuolella kuin sen sisällä. Putin vaatii, että konfliktin juurisyyt on poistettava pysyvän rauhan aikaansaamiseksi Ukrainassa.
YK:n valtuuksilla toimineiden suomalaisten diplomaattien merkittävistä saavutuksista huolimatta Anderson ei muista hänkään YK:n roolia konfliktien rauhoittajana ja rauhanturvaajana tarjoillessaan ” jonkinlaista kollektiivista turvallisuusarkkitehtuuria ”. Eikö asiaa voisi ilmaista selvemmin sanoin, jotta kaikki suomalaiset ymmärtäisivät mistä on kyse ?
Kovin toivoisin, että tällaiset vappupuheiden tasoiset heitot, kuten ” että olemme myös työssä ja tuotannossa – emmekä vain kuluttajina – vastuussa luonnonvarantojen hyödyntämisestä kestävällä tavalla.” avattaisiin ymmärrettävin sanoin ja käsittein. Siis, että mitä tuo luonnonvarantojen hyödyntäminen kestävällä tavalla oikeasti ja käytännössä tarkoittaa, palkallaan niukin naukin toimeen tulevan tavallisen duunarin tai perushoitajan kokemassa ja tuntemassa todellisuudessa – mikä on kaukana nk kulutusjuhlasta. Kainona jatkotoivomuksena vielä, että tuo avaaminen ei pelkistyisi tarkoittamaan jotain versiota lausumasta: äänestä meitä sitten seuraavissa vaaleissa!
Münchenin Turvallisuuskonferenssissa EU:n komission puheenjohtaja Von der Layen puhui joutavia mm. Yhdysvaltojen suhteesta Ukrainaan. Yhdysvallat ei siitä välitä. EU ei voi sitä komennella.EU, Mr. Zelenskyi …ja heitä kaikessa mukaileva Suomi näkyvät tekevän kaikkensa Ukrainan aseistamisen jatkamiseksi , sodan jatkamiseksi ja mahdollisten suunnitteilla olevien rauhanneuvotteluiden kariuttamiseksi vain siksi, että odotettavissa olevat rauhanehdot eivät miellytä Zelenskyin johtamaa Ukrainaa? Ihmetyttää se, että mikä rauhaehtojen asettaja EU ja Suomi ovat sodassa joka ei ole niiden oma sota , ja jossa heillä ei ole oikeutusta osallistua rauhanneuvotteluihin Venäjän kanssa? Venäjähän ei sodi EU:a ja Suomea vastaan. EU haluaa jääräpäisesti, että Venäjän on etenemisestään huolimatta ehdottomasti hävittävä sota, jotta Ukrainaan saataisiin pysyvä rauha. Siis sotaa on sen mielestä jatkettava niin pitkälle, että Ukraina on täysin raunioina ja sen väestöstä suuri osa on tapettu tai paennut ulkomaille pakolaisiksi ? Tietysti tämä Ukrainan hävittäminen maan tasalle olisi hyödyllistä EU-maille, koska ne pääsisivät sitten ” jälleenrakentamaan ” ts. harjoittamaan rauhassa bisnestään siellä. Jos Venäjä voittaa sodan, niin heidän unelmansa ” apajalle pääsystä ” valuu Ukrainan mustaan multaan. Ja Yhdysvallat pääsisi yksin apajalle …Venäjän kanssa ! Voi Ukraina raukkaa, joka on joutunut ( paljolti omasta tahdostaan ) rahan ja vallanhimon välikappaleeksi lännen ja idän välissä !
Ukrainassa sotivaa Venäjää , siis yhtä rauhanneovottelujen pakollisista osapuolista, ei ole kutsuttu tähän Euroopan turvallisuuskonferenssiin, jossa keskustellaan nimenomaan Ukrainan sodasta ja mahdollisesta rauhasta Ukrainassa. Miten rauha saadaan aikaan Ukrainassa ilman Venäjän kuulemista ja sen osallisuutta rauhanneuvotteluihin ? Siinäpä kysymys näille Ukrainan tukijoille ja sodan rahoittajille, joilta on nyt mennyt pasmat ihan solmuun liittolaisensa Yhdysvaltojen puututtua asiaan !
Suomen pääministeri Orpo tuuppaa vaikka pakosta EU:ta neuvottelupöytään, jossa sillä ei ole mitään tekemistä. Mitähän Suomi laskee hyötyvänsä neuvottelupöytään väkipakolla tunkeamisesta ? Kuvitteleeko se saavansa etusijan Ukrainan sodanjälkeisessä jälleenrakentamisessa ja ” kokoaan suuremman ” aseman Euroopassa ja koko maailman geopolitiikassa ? Suuruudenhulluutta Suomella on ollut ennenkin, eikä siitä ole seurannut mitään hyvää. Ulkoministeri Valtonen sanoi , että Yhdysvalloilla on pakka sekaisin. Eiköhän ainakin tässä Ukrainan sodan ja rauhan kysymyksessä EU:n ja Suomen pakka ole vieläkin sekaisempi. Olisi aika laittaa pakka kunnolla kasaan, jotta pelissä päästäisiin eteenpäin.bTällaisesta pakasta ei ole helppoa vetää sitä valttia, joka ratkaisisi koko pelin. Valtonen ei muista sitä, että suurvallat osaavat kyllä geopoliittisen pelin paremmin kuin pieni Suomi. Ne tietävät miten valtit vedetään sekaisestakin pakasta.
EU ja Suomi yrittävät sanella suurvalloille ehtojaan. EU ja Suomi ja valitettavasti Ukrainan johtajat rakentelevat nyt vaatimuksillaan esteitä rauhan nopealle solmimiselle. Ne pyrkivät rajoittamaan liittolaisensa Yhdysvaltojen rauhanaikeita ja rakentamaan rautaesirippua Euroopan ja Venäjän väliin.
Täytyy nyt hieman irvailla : sodan päättymisen jälkeen Suomella olisi hyvä bisnestilaisuus antaa ” turvatakuita ” Ukrainalle rakentamalla rajamuuri Ukrainaan Venäjän vastaiselle rajalle. Suomellahan on kokemusta ( tehottoman ) rajamuurin rakentamisesta ( ” vasemmistojohtoisen ” hallituksen aloitteesta ) Orbanin ja Trumpin tapaan ! Trumpin rakennuttama muuri tosin ei ole kolmea kilometriä pitempi , eikä se estä siirtolaisten tuloa. Epäselvää kuitenkin on vielä se, mihin kohtaan se rajamuuri voitaisiin rakentaa Ukrainan puolelle Venäjän vastaiselle rajalle. Suomella tai edes EU:lla ei sentään ole valtaa päättää rajamuurin sijainnista sodan päätyttyä, vaikka ne siihen tähtäävätkin nyt rauhaa jarruttavilla vaatimuksillaan !
Vielä muutamiaz huomioita ennenkuin tämä blogi suljetaan (1.3.25 ) :
1 ) Ukrainassa ei ole kyse mistään mystisestä ” kohtalosta ” vaan reaalitilanteesta, johon on johtanut pitkäiaikainen Ukrainan ja Venäjän välisten suhteiden kehittyminen ja tulehtuminen.
2) EU aikoo nopeuttaa Ukrainan hakemaa jäsenyyttä. Tällöin EU voisi olettaa turvallisuutensa olevan uhattuna Ukrainan ollessa EU:n jäsenenä. Näin Ukraina olisi taakka eikä turva EU:lle. Ukrainahan ei ole koskaan varjellut Euroopan turvallisuutta, eikä varjele sitä nytkään. Ukrainan EU-jäsenyys ei muuta Euroopan turvallisuustilannetta, koska Ukraina on jo EU:n jäsenmaiden naapuri. Venäjä on niistä useimman rajanaapuri. Olisivatko EU-maat uhattuina Venäjän taholta vain Ukrainan takia, vai niiden omien vihamielisten Venäjä-vastaisten asenteidensa takia ? Ukrainan ollessa EU:n jäsen EU ilmeisesti uskoo voivansa tulla väliin suojelemaan Ukrainaa siinä tapauksessa, että Venäjä kohdistaisi siihen uudestaan alue-ym.vaatimuksia. EU on kuitenkin liian heikko tähän, koska sillä ei ole omaa yhteistä puolustuskykyä suurvaltoja vastaan.
3) Suomi haluaa ehdottomasti Ukrainan Naton jäseneksi. Ukrainan ei tarvitse olla Naton jäsen ” suojatakseen ” Eurooppaa. Ukrainaa ympäröivät nk.”länsimaat ” ovat kaikki Naton jäseniä. Ne muodostavat jo ” suojamuurin ” oletettua Venäjältä tulevaa uhkaa vastaan. Ukrainan Nato-jäsenyys loisi vain vakavia ongelmia ja aiheuttaisi uhkaa itse Ukrainalle, ja samalla myöskin EU:lle.
Eikö Eurooppaa uhkaakaan mikään muu kuin Venäjä ? Eikö ilmastonmuutos ja luontokato olekaan sille suurin uhka ? ” Business as usual ”, saastuttaminen, luonnon tuhoaminen , sotavarustelu , vihoittelu ja sotiminen eivät ole ratkaisu, vaan ne kasvattavat Euroopan turvattomuutta.
4) Pelätessään kauppasodan puhkeavan Yhdysvaltojen ja EU:n välillä EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Layen teki hätäpäissään vakavan virheen luvatessaan Trumpille, että EU ostaa siltä kaasua ja aseita ! Tämä osoittaa EU:n matelevan Yhdysvaltojen edessä sen johtajien taitamattomuuden takia.
Useimmiten en ole samaa mieltä Perussuomalaisia edustavien kansanedustajien kanssa, mutta nyt yhdyn Jani Mäkelän toteamukseen, jonka mukaan EU ja Suomi käyttäytyvät kuin kiukuttelevat pikkukakarat, jotka eivät ole saaneet tahtoaan läpi.Tämä kiukuttelu johtuu etenkin Yhdysvaltojen nykyisestä asenteesta Ukrainan sodan lopettamiskysymyksessä. EU ja Suomi, jotka sodan alusta lähtien ovat olleet rähmällään Mr.Zelenkyin edessä , haluavat ehdottomasti saada tahtonsa läpi kävi miten kävi Ukrainalle.
PS.:
Mr.Zelenskyi näyttää olevan yhtä autoritaarinen johtaja kuin Trump ja Putin. Hän yrittää nyt yksinvaltiaan tavoin komennella Eurooppaa, Yhdysvaltoja ja Venäjää vaatimalla niitä hyväksymään vain hänen ( Ukrainan ? ) rauhansuunnitelmansa. Tässä asenteessa on häivähdys sitä ikivanhaa historiallista venäläisyyttä ….Ukraina ei kuitenkaan ole ainut sodan osapuoli. Miten sodanjälkeisen Ukrainan käy autoritaarisen ja jääräpäisen johtajan alaisena ? Luuleeko Mr.Zelenskyin johtama Ukrainakin olevansa” itseään suurempi ” tekijä näissä Euroopan sodan ja rauhan kysymyksissä ja geopolitiikassa ? Venäjä varmaan seuraa huvittuneena tätä turvallisuuskonferenssia, johon sitä ei ole kutsuttu , ja jossa amerikkalaiset ja eurooppalaiset ” pikkukakarat ” punnitsevat vaikutusvaltaansa. Venäjä odottaa rauhallisesti sitä hetkeä, jolloin sen vuoro on puhua ja toimia….jos autoritaarinen Mr. Zelenskyi antaa siihen pakotettaessa puheenvuoron.
Nyt Nato-jäsenyyden jäädessä Ukrainalle haaveeksi , Mr.Zelenskyi suunnittelee ” jonkinlaista Natoa ” Ukrainaan. Olisiko se yksin ” puolustusliittonsa ” jäsen, vai liittyisivätkö EU-maat siihen ? Muodostettaisiinko Eurooppaan oma Ukrainan johtama ja sitä puolustava sotilasliitto ? Mutta eiväthän Euroopan maat tarvitse sellaista, koska niiden ” turvana ” on jo Nato. Tällainen sotilasorganisaatioiden rakentaminen ja siitä aiheutuva sotavarustelu ja uhittelu ei ylläpitäisi rauhaa Ukrainassa eikä Euroopassa
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja A.Costa sanoi, että Ukrainan ja Euroopan turvallisuutta ei voida erottaa toisistaan. Hän puhui Venäjän uhasta Euroopalle mainiten mm. infrastruktuurin vastaiset toimet.
Jos ja kun Venäjän taholta todellista uhkaa ja näyttöä siitä on olemassa , niin viime vuosina Eurooppa on itse luonut turvallisuusuhan itselleen. Luuliko se tosissaan, että Venäjä ei reagoi mitenkään siihen kohdistuvaan uhkaan Euroopan taholta tämän puututtua Ukrainan sotaan Ukrainan aseistajana ja rahoittajana , ja sen pohjoisten naapurimaiden liityttyä Natoon ? Lisänä Naton uhkaava ja provosoiva toiminta sen rajoilla , esim.Itämerellä ja Suomessa. Lisänä Euroopan asettamat pakotteet Venäjälle ja sen varojen kansainvälisestä oikeudesta ja säännöistä piittaamaton takavarikointi, vaikka Eurooppa ei ollutkaan hyökkäyksen varsinainen kohde. Tätä kaikkeako Venäjän olisi pitänyt katsella vain vierestä ihaillen , eikä se olisi saanut reagoida siihen mitenkään ?
EU:n asettamilla pakoitteilla ym. Venäjän talouden ja kaikenlaisilla kansainvälisen liikkumisen rajoittamistoimilla ei ole ollut odotettua vaikutusta. Niillä ei ole saatu aikaan muuta kuin sodan jatkuminen Ukrainassa entistä tuhoisampana. Ja nyt tässä Ukrainaakin käsittelevässä turvallisuuskonferenssissa puhunut Suomen presidentti Stubb vaati pakotteiden lisäämistä ja jopa Venäjän varojen haltuunottamista rauhan aikaansaamisen ehtoina ! Tämä ei ole viisasta. Suomi jarruttaa rauhanneuvotteluja. Se ei ole rauhantahtoinen virallisista puheistaan huolimatta.
Euroopan Unionin piti olla rauhan takaaja Euroopassa. Viime vuosien aikana se on Ukrainan johdon ohjailemana muuttunut fanaattisen uhoilevaksi ja sotaintoiseksi, muille uhittelevaksi ja Euroopan turvallisuutta vaarantavaksi liitoksi.
” Sankarin ” osaa näyttelevä entinen koomikko Mr. Zelenskyi on joka päivä median haastateltavana. Miksi Mr.Zelenskyi ei haastatteluissa kerro koskaan totuutta Ukrainan sodan juurisyistä ? Siksi, että sen kertominen ei ole Ukrainalle ja hänelle itselleen edullista nykytilanteessa. Ehkä Venäjä saa lopulta kertoa oman versionsa sodan syistä…jos puhelias, lipeäkielinen ja autoritaarinen Mr. Zelenskyi sallii sillekin annettavan vihdoin puheenvuoro. Nyt olisi aika kuunnella myöskin Venäjän mielipidettä tähän sotaan johtaneistä syistä ja rauhanehdoista.Sehän tässä on toinen sotiva osapuoli.
EU:n ( ja Suomen ) pasmat ovat tosiaankin tiukassa solmussa. EU on kriisissä, se ei tiedä mitä tehdä. Kollektiivinen hysteria ja fanaattisuus on siellä valloillaan. Venäjän duuman puhemies V. Volodin osuus naulan kantaan sanoessaan, että EU on todellisuudesta vieraantunut ja kykenemätön toimimaan. Ja Euroopan poliittinen eliitti voi syyttää tästä asetelmasta vain itseään.
Mielestäni EU:n ei pitäisi suunnitella Ukrainan ” uudelleenvaltaamista ” sotajoukoillaan omien intressiensä puolustamiseksi ( joita ovat mm. asevarustelu, luonnonvarojen haltuunotto ja ” jâlleenrakentamisbuisiness ), kuten ilmeisesti mm.Ranskan presidentti Macron suunnittelee. Macron ei ole hyvä esimerkki puhumaan EU:n puolesta. Hänestä ei ole Euroopan poliittiseksi johtajaksi, saati sitten EU:n sotapäälliköksi. Macronilla ei pitäisi edes olla kanttia puhua demokratiasta ja arvostella muita demokratian sääntöjen hylkäämisestä , tai syyttää muita maailman johtajia diktatuurista . Nimittäin hän itse on toiminut yksinvaltiaan tavoin Ranskassa kieltäessään parlamentaarisen demokratian tuloksen ( mm.viime Kansalliskokouksen edustajien vaalit ) ja toimiessaan sen vastaisesti mm.hallituksen nimittämisessä. Macronille ” kansanvalta ” tarkoittaa hänen itsensä valtaa.Näin on monen muunkin Euroopan johtajan suhteen. Valtionjohtajat yrittävät saada kaikki valtuudet itselleen.Nâin on nyt Suomessakin.
Presidentti Sauli Niinistön kanssa Suomen Natoon johdattanut ja Venäjän rajalle muureja rakennuttanut, Ukrainan sodasta säikähtänyt , Ukrainan aseistamisen ja sen sodankäynnin rahoittamisen alullepanija ja ehdoton tukija Suomessa , entinen pääministeri , Sanna Marin ( sd ! ) syyttää nyt Euroopan Unionia. Hänen mielestä Euroopalle on anteeksiantamatonta, että Venäjän sotakassa on suurempi kuin Ukrainan. Hän kai toivoisi EU:n jatkavan sodan rahoittamista entistä enemmän. Tämä ei ole puhetta rauhasta vaan sodan lisärahoittamisesta ja tappamisen jatkamisesta ! Ukrainan sodan alkaessa Euroopan eliittiin kuulunut jääräpäinen ja Mr.Zelenskyin lumoama Marin on selvästi todellisuudesta vieraantunut. Hän ei huomaa edes sitä, että Venäjä on alueeltaan Ukrainaa paljon suurempi ydinaseen omaava nk.suurvalta , jolla on käytössään huomattava määrä luonnonrikkauksia. Sen valtiontalous ei ole romahtanut kaikista pakotteista ja kiusanteosta huolimatta, ja sen sotakassa on tasapainossa. Marinin mielestä EU:n olisi pitänyt rahoittaa Ukrainan käymää sotaa ( huom.! ei siis Suomen käymää sotaa Venäjää vastaan ) huomattavasti enemmän. Entä eurooppalaisten itsensä hyvinvointi,? Se ei näytä nyt olevan ” tärkeisiin tehtäviin ” päässeen Marinin huolenaihe. Marin kuuluu siihen Euroopan eliittiin, joka voi nyt syyttää Suomen ja EU:n harharetkistä ja kyvyttömyydestä vain itseään.
Kuuntelin aamulla mielenkiintoista ranskalaisten toimittajien ( France Inter ) radioreportaasia Moskovasta. Venäläisiä yksityisiä ihmisiä ja yhdistyksiä haastateltiin Ljubljanka-aukiolla ja muualla Moskovan keskustassa. Haastateltavien joukossa oli niin Ukrainan sodan puoltajia kuin sen vastustajiakin. Oli nuoria ja Toisen Maailmansodankin kokeneita vanhempia ihmisiä. Yleisesti venäläisten mukaan elämä Moskovassa sujuu entiseen tapaan sen kummemmitta vaikeuksitta, ihan samalla tavoin kuin ennen Ukrainan sotaa. Toimeentulo on sitä mitä oli ennenkin , on työtä, on elintarvikkeita ym.välttämättömiä hyödykkeitä, on kulttuuritarjontaakin ym.huvituksia, ja monenlaista yhdistystoimintaa ja ihmisten keskeistä toimeliaisuutta, ja venäläiset voivat matkustella kotimaassa ja ulkomaillakin entiseen tapaan. Kaikki suhtautuivat ihan rauhallisesti maailmanmenoon ja Venäjän sotimiseenkin Ukrainassa. Mitään fanaattisuutta tai pelkoa ei ilmennyt.
Tämä jääköön viimeiseksi huomioksi Suomen ja Euroopan poliittisesta tilanteesta.
Tuon Münchenin turvalliisuuskonferenssissa esitetyn Sanna Marinin asenteen ymmärtää, kun muistaa hänen nykyisen työnantajansa Tony Blairin tyrkänneen ymmärtämättömyydessään Iso-Britannian mukaan amerikkalaisten sotaseikkailuihin Irakissa. Tulos oli karmea. Siellä valtionjohto suistettiin vallasta ja sinne asetettiin Yhdysvalloille suosiollinen hallinto. Sinnekin pudotettiin lukematon määrä pommeja, infrastruktuuria tuhottiin ja väestö ajettiin maapakoon tai tapettiin. Siellä saatiin aikaan täydellinen sekasorto ja synnytettiin kaaoksesta hyötynyt Isis. Tätä sekasortoa ei ole vieläkään saatu poistettua. Tällaistako Marin haluaisi Ukrainaankin ?
Turha todellisuudesta vieraantuneen Marinin on syytellä muita nyt, kun Suomen , Ukrainan , Naton, Yhdysvaltojen ja EU:n suhteet ja geopoliittiset reaaliteetit ovat vihdoin tulleet päivänvaloon kaikkien nähtäväksi, ja kun hänen oma ja nykyisen Suomen valtionjohdon ulko-ja turvallisuuspolitiikka on osoittautuneet epärealistisiksi ja epäonnistuneiksi , kaikkien suomalaisten nähdessä nyt mistä on todellisuudessa kyse. Muuten Marinin johtama hallitus oli myös se, joka sinetöi valtavan kalliin hävittäjäkaupan Yhdysvaltojen kanssa. Näin Suomi saatettiin varmimmin riippuvaisuussuhteeseen Yhdysvaltojen kuuliaisena ” alamaisena ”. Siihen päälle valmisteltiin DCA-sopimusta, joka nyt Suomelle sitova. Marinin hallituksen ministerinä toimi tuolloin hävittäjien ja muun sotilasmateriaalin hankinnan aikaan silloinen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderson, joka hänkin tahollaan yrittää nyt puolustella päätöstään Natoon liittymisen ja samalla hävittäjäkauppojen ( pitihän hävittäjien olla ” natomukautuvia ” vaikka Natoon ei oltu vielä päästykään ) osalta.
Tällä hetkellä Suomelle on ” kohtalon kysymys ” päättääkö valtionjohto vihdoin ryhtyä purkamaan tätä Suomelle kohtalokasta ulko-ja turvallisuuspoliittista riippuvuutta, jolla on vaikutusta myöskin sisäpolitiikkaan mm.asevarustelun vai jatkaako se entiseen tapaan reaaliteeteista välittämättä ? ” Kohtalon kysymys ” on se, annetaanko Suomi-laivan törmätä täydellä vauhdilla täydellisessä pimeydessä vaanivaan jäävuoreen, joka upottaa sen geopolitiikan syvyyksiin ? Sanna Marinin ja presidentti Aleksander Stubbin puheista päätellen näyttää siltä, että virheitä ei tunnusteta eikä niistä oteta vastuuta , vaan holtiton seilaaminen jatkuu kuten ennenkin, jossei vieläkin holtittomana! Näyttää siltä, että lopulta päädytään Suomessakin sen valtavan sotakaluston rahoittamiseen ja käyttöön…turhan takia.
Kissa hyppäsi yhtäkkiä tietokoneen päälle. Siinä hötäkässä jäi lause kesken. Piti olla ”…Suomelle kohtalokasta ulko-ja turvallisuuspoliittista riippuvuutta, jolla on vaikutusta myöskin sisäpolitiikkaan mm.asevarustelun rahoittamisen kautta, vai jatkaako se…” Anteeksi kissan puolesta ! Silläkin kun on vielä pakka hieman sekaisin, koska se jäi auton alle pari viikkoa sitten ja sai pahoja kolhuja. Rukka-niminen kissa jäi sentään henkiin eläinlääkärin ripeän toiminnan ansiosta.
Miten käy Suomi- rukan nyt maailman tyrskyissä ? Tämänhetkisen miehistön ja kapteenin ohjailemaa Suomi-laivaa ei saisi enää päästää seilailemaan vaarallisille maailman merille, ettei tule katkottua kaapeleita ja joutua lopulliseen haaksirikkoon. Sillä kun ei ole enää kompassia ilmansuunnan näyttäjäksi, eikä se näytä osaavan lukea suuntaa tähdistäkään. Se pitäisi ” kaapata ” ja takavarikoida ja sitten johdatella turvallisille vesille ja ankkuroida lujasti sen ” Venäjän varjolaivastoon ” kuuluvaksi oletetun Eagle S:n viereen. Ja sitten sen Suomi-laivan ” miehistöä ” pitäisi syyttää todisteiden puuttuessakin vahingollisesta toiminnasta itämerellä ja Euroopan syvillä ” vesillä ”.