HS julistaa professori Juho Saaren johdolla koottuun ”Hyviä uutisia Suomesta” -kirjaan viitaten:
”Maailman maista Suomi on siten usein ollut lähimpänä maanpäällistä taivasta.” (1)
Paria sivua myöhemmin psykiatri Joel Haahtela kaipaa pois tästä suomalaisesta taivaasta bulgarialaiseen kylään, välittömien, iloisten, toisistaan huolehtivien ihmisten perheeseen, kyläyhteisöön.
Miksi? Kun kaikki suhteemme – toisiin ihmisiin, luontoon, itseemme – ovat rikkoutuneet. Individualismimme ”korostaa vapautta ja riippumattomuutta. Ne eivät näytä johtavan parempaan elämään, päinvastoin: ne johtavat yksinäisyyteen, eristäytymiseen ja todellisuudentajun kadottamiseen. Riippumattomuus on pirullinen ansa, eikä kukaan tarvitse täydellistä vapautta.” (2)
”Täydellistä vapautta”? Freedom without anything – siis taivaallinen vapaus. Siitähän ei ole kysymys. Ei lainkaan.
Kyllä, teollistumisen ja globalisaation myötä on tapahtunut irrottautuminen lähiyhteisöstä ja sen sidoksista mutta samalla on kehittynyt radikaali riippuvuus muista ihmisistä ja luonnosta – ihmisistä ja luonnon varannoista kaikkialta maailmasta. Emmehän voi syödä atriatakaan tai juoda kuppiakaan kahvia ilman, että tukeutuisimme luonnonvarantoihin ja ihmisten työhön ja aherrukseen ylt’ ympäri maailmaa. Me emme vain tiedä millä ehdoin, millaisissa olosuhteissa he ovat tuon työnsä tehneet ja ottaneet käyttöömme luonnon aineksia meidän maallisen taivaamme toteuttamiseksi; meidän vapautemme irrotettuna muusta ja muista (Freedom from).
Miksi emme tiedä? Keskinäisen avun ja vaihdon ja niistä syntyvien paikallisten kiitollisuusvelkojen sijaan kuittaamme avun – yhteisöllisyyden – rahalla. Tavarat aamiais- ja kahvipöydillämme, kodeissamme yleensäkin, viestittävät ihmisistä ja luonnosta, joista olemme riippuvaisia. Vapautemme suomalaiseen taivaaseen (Freedom to) ei kysele perään sen inhimillisiä tai luontokohtaisia ehtoja.
Haahtela kysyy ihmettelynsä lopuksi millainen olisi bulgarialainen kylä Suomessa? On kyllä mukavaa vierailla ja käydä kesäretkellä itä- tai saaristosuomen idyllisissä kylissä, mutta niihin ei voi enää paeta sieluansa työstämään. Miksi? Koti-maa-ilma-mme määrittelee nyt jokaisen kylän kyläksi, jossa emme voi olla vain kylässä, vieraisilla.
Suomalaisbulgarialainen kylä on siis maailmankylä, siis kylä, jossa emme ole vierailemassa vaan mukana rakentamassa yhteistä planetaarista yhteisöllisyyttä (All-ge-mein-heit, Freedom with) luopuen taivaallisesta tai maallisesta universalismista, globalisaatiosta.
Emme siis enää kysy kuten Haahtela kysyy: ”mitä ihminen oikeastaan kaipaa ja tarvitsee?” vaan ”kuinka turvata kohtuulliset elämänehdot – kotimaailma – kaikille, 10 miljardille ihmiselle, tuhoamatta kotimaapallomme pinnan ohuen ohutta elämän tekstuuria?”
Vastaus ei ole ”yksinkertainen” – kysymys on ”liiankin yksinkertainen”. Siihen on siis vastaus.
Viitteet
(1) Helsingin Sanomat. 2025. Suomi on lähimpänä maanpäällistä taivasta. HS pääkirjoitus 19.04.2025
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011162757.html
(2) Haahtela, J. 2025. Bulgarialaisessa kylässä iloon ei tarvita älysormusta HS 19.04.2025
Suurin osa suomalaisista kärsii vielä kiirastulessa, kun ei ole ostanut uuslibertalistisen kapitalismin aneita, joilla voisi lyhentää kiirastulessa, eli köyhyydessä ja kurjuudessa vietettyä aikaansa, ja päästä nauttimaan markkinalibertalistisen taivaan ihanuudesta. Ja köyhimmät ja kurjimmat jäävätkin kiirastuleen kärvistelemään.