Maan puolustuksen uusi liitto

Annamari Sipilä oli joku päivä sitten HS:n esseessään (16.04.2025) kovin huolissaan Kristinusko -brändin vetovoiman väljähtymisestä:

”Brändi on kärsinyt” liiasta vapaamielisyydestä, kun ”kaikki käy”. Kun tätä nykyä ”yksi ja toinen asia on maanpuolustuskysymys”, miksei sitten kristinuskokin hankkisi lisää uskottavuutta ja menestystä sloganilla: ”Kristinusko on osa maanpuolustusta”. (1)

Mutta jospa brändiongelma onkin aivan muualla, nimittäin siinä, että tämän brändin nykyinen logo – vanhurskaus – ei sano juuri kenellekään juuri mitään. Siitä on tullut ”vierassanoihin rinnastuva erikoiskielen termi, jonka merkitys ei ole enää pääteltävissä ilman teologista määrittelyä.” (2) Vanhatestamentillinen logo – sateenkaari merkkinä Jumalan ja ihmisten ”ei enää vedenpaisumusta”-liitosta – ei ole kelvannut 1500 -luvulla alkaneen uskonpudistuksen jälkeen.

(Sananselitystä: Van-hurskaus. Van viittaa vakaaseen, hurskaus on germaaninen lainasana, jonka munaisskandinaavinen vastine on horskr, viisas, tietäväinen, mutta myös ’vikkelä, nopea’, ’rohkea, uljas’, ’lempeä, jalo’, ’antelias, aulis’, ’tuhlaavainen’ ja ’hillitön, hurja, rajuluontoinen”. (2))

Vanhurskaus on jo Agricolan käyttämä käännös kreikan sanalle dikaidos ja latinan sanalle justus, oikeus. Niinpä olemmekin jo kristinuskobrändin ytimessä. Kysymys kuuluu: Miten meidän olisi ymmärrettävä Jumalan vanhurskaus, oikeamielisyys (dikaiosyne theou)?

Kuten tiedämme, uskonpudistajat näkivät Jumalan oikeamielisyyden, vanhurskauden ”objektiivisesti kehittyneenä” (objectve genetive) ts. se ymmärrettiin yksilön näkökulmasta jonakin, jonka Jumala antaa ihmisille ja jota kautta hän myös hyväksyy syntisen. Vanhan testamentin ajatus ihmisten ja Jumalan liitosta oikeamielisyyden perustana hylättiin ja tilalle otettiin klassisen kreikkalaisen maailman ajatus universaalista laista, jota sekä Jumalan että ihmiskunnan tuli noudattaa ollakseen oikeamielisiä, vanhurskaita. (3). Oikeamielisyyttä ei siis enää arvioitu vain suhteessa vanhurskaaseen, oikeamieliseen Jumalaan vaan myös ihmisten keskinäisten suhteiden lautta, siis eettisenä kysymyksenä.

Vanhan liiton Sateenkaari-lupaus kääntyi kysymykseksi itse kunkin – siis ihmisten ja Jumalan – hyveellisestä oikeamielisyydestä universaalien lakien noudattamisessa. Keskeisiä, kardinaalisia hyveitä klassisessa perinteessä ovat viisaus, oikeudenmukaisuus, rohkeus ja kohtuullisuus.

Nyt siis viisaus (fronesis, prudentia) asettuu ihmisen ja universaalisen lakien – siis luonnonlakien – väliseksi suhteeksi siten, että tässä suhteessa toteutetaan ihmisten välillä oikeudenmukaisuutta, rohkeutta ja kohtuullisuutta. Meidän on opeteltava kohtuullisuutta (Schole), oltava rohkeita keskinäisissä suhteissamme (Polis), toimittava viisaasti luonnon kanssa (Oikos) ja oltava oikeudenmukainen elämän ehtojen jaossa (Agora). Hyveellisyys asettaa nämä kaikki kysymykset yhtä aikaa ratkaistavaksi.

Valistuksen myötä, kun eurooppalaiset ”universaalisiin luonnonlakeihin” ihastuneena asettivat itsensä maallisen jumalan – siis ulkopuoliseen – asemaan, niin tämä hyveellinen viisaus kuihtui luonnonvoimien mittelöksi ja noiden voimien hyväksikäytöksi omaksi eduksi ja hyödyksi. Kysymykset todesta, hyvästä, kauniista ja reilusta elämästä jäivät seurakunnan, Pyhän hengen selvitettäviksi, kun taas reaalinen suhde luontoon – sisäiseen ja ulkoiseen – yksityistettiin (privat) ja siirrettiin valtiovallan ja markkinoiden ohjaukseen.

Alkoi ”voima vastaan voima” -politiikan aika: vain suurempi voima voi pysäyttää voiman, oli sitten kysymys luonnon- tai ihmisvoimista, yksilöistä, yhteisöistä ja valtiovallasta. Suvereniteetti on – periaatteessa – ehdoton, mutta vain siihen saakka, kun se törmää toiseen suvereniteettiin, jolla on suurempi voima.

Mutta kotimaapallomme rajat tulivat vastaan, tosin vasta paljon myöhemmin, 1900-luvulla. Rajat, joita ei voida ylittää tuhoamatta myös tuota ylittäjää. Ekologinen realismi alkoi jo 1970 – luvulla asettamaan ehtoja ja rajoja luonnon hyödyntämiselle. Äiti maa, ei Isä taivaan ja hänen paikalliset kehnot jäljitelmät, asettaa nyt ehdot hyvälle elämälle.

Meidän pitäisi siis tehdä uusi liitto maan, kotimaailmamme, kotimaapallomme kanssa ettei meidän jälkeemme tule kirjaimellisesti, siis todellinen vedenpaisuus.

Vanhurskaus, siis käytännön viisaus, oikeudenmukaisuus, rohkeus ja kohtuullisuus asettuvat nyt yhdessä ratkaistavaksi Äiti maan ehdoilla.

Meillä onkin etsittävä uudet sateenkaaren värit ilmaisemaan tämän uuden liiton syntyä, etsintää siitä kuinka maata puolustetaan – ihmisiltä ja ihmisille. Se on uusi, maallistunut ekumeeninen liike (oikeumenos < asuttu maailma), jonka toivonsiunaus voisi kuulua seuraavasti:

Äiti maa siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Kirkastukoon hänen voimansa meille ja olkoon ne meille armollisia. Ilmaiskoon Äiti maa luontonsa meille, jotta kykenisimme ansaitsemaan leipämme rauhaa rakentaen. Luonnon, historian ja ihmishengen nimeen. Aamen, niin tapahtukoon!

Tämän liiton merkki on – tietysti – sateenkaari!

… mutta voiko kristinusko olla mukana puolustamassa Äiti maata? En osaa sanoa, kas kun olen ateisti, tosin kristillisyyteen aikoinaan kasvatettu.

Viitteet

(1) Sipilä, A. 2025. Kristinusko on osa maanpuolustusta. HS 16.04.2025

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011166213.html

(2) Mielikäinen, A. 2013. Kirkollisen kielen vanhurskas-sanue ja sen ainekset, Vanhurskas, vaka ja hurskas kirjasuomen kehityksessä. Sananjalka 55 (2013), s. 51–72.

(3) Onesti K. I., Brauch, M. T. 1993. “Righteousness, Righteousness of God,” in Gerald Hawthorne, Ralph P. Martin, and Daniel G. Reid, eds., Dictionary of Paul and His Letters: A Compendium of Contemporary Biblical Scholarship (1993), pp. 827-837.
https://katachriston.wordpress.com/2011/09/03/dikaiosyne-theou-the-righteousness-of-god-in-contemporary-biblical-scholarship/