Kultarannan tämänvuotiset keskustelut paljastivat yllättäin, että ”arvopohjainen realismi” ei olekaan ulkopoliittinen katsantokanta, perusteltu näkemys, teoria, (< nähdä), siis esitys Suomen ulkopolitiikasta vaan ”työkalupakki”, jossa ”arvot” ja intressit” odottavat käyttäjänsä, presidentin pitkää kättä. ”Arvot” ja ”intressit” eivät ole toistensa vastakohtia, valkoinen ja musta, eivätkä anna aina ”oikeaan” vastausta. Tarvitaankin tilannetajua, jopa oveluutta niiden käytössä, erityisesti siksi, että niiden käyttö vaikuttaa ratkaisevalla tavalla myös käyttäjäänsä itseensä, siis Suomen kansainväliseen asemaan. (1)
Stubb siis julistautuikin nyt akateemisen julistajan, totuuden puhujan sijaan, käsityöläiseksi, joka pohtii alati hyvän – arvojen – ja toden – intressien – välistä suhdetta, ollen huolissaan, kun reiluus on pelkkää kaupankäyntiä, dealien tekemistä, transaktionismia – nyt kun tarvittaisiin pikemminkin monenkeskisyyttä, multilaterismia, ei moninapaisuutta, multipolarismia.
Presidentti Stubb onkin siirtynyt lähemmäksi ulkopoliittista realismia. Se ilmeni mm. siinä, että intressi –käsite on noussut hänen perussanastoonsa. Ulkopoliittisen realismin avainsanat – kuten ehdoton kansallinen suvereniteetti, intressi, uhka, eksistentiaalinen uhka – lähtevät liikkeelle vallasta ja sen käytöstä ihmisten, siis kansakuntien keskinäisissä suhteissa ”voima vastaan voima” oletukseen nojautuen. Kuten hyökkäävän realismitulkinnan sanonta kuuluukin, ”Putin ymmärtää vain voimaa ”, joten meidän on käytettävä sitä – voimaa – häntäkin enemmän, diplomatia on hyödytöntä. (ks. laajemmin 2).
… jotakin tästä yhtälöstä puuttuu. Sen myönsi presidenttikin. Stubb totesi ”dynamiikan” jääneen tarkasteluissa liian vähälle huomiolle, erityisesti ilmastonmuutoksen, energiasta käynnissä olevan valtataistelun ja teknologisen kehityksen kaikkinaiset vaikutukset. Jospa juuri ne määrittelevätkin intressit ja sitä myöten arvot?
Kysymys on suhteestamme luontoon – niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin luontoon. Kysymys ei siis ole vain ulkopoliittisen realismin asettamista intresseistä ja eksistentiaalisista uhkista – siis luonnonvarantojen jakamisesta voimasuhteiden mukaan kansakuntien kesken – vaan niiden molempien uusintamisesta (reproduction) ekologisen realismin asettamin ehdoin.
Kun nykyiset kansallisvaltiot ovat ottaneet perustehtäväkseen turvata väestönsä – sisäisen luonnon – uusintamisen, niin nyt on edessä haaste, että myös ulkoista luontoa on kohdeltava uusinnettavana luonnonvarana ja vieläpä siten, että näiden kahden uusiutumisprosessin on tuettava toinen toistaan kulttuurisena kokonaisuutena (commoning reproduction).
Ongelma on, että sisäisen ja ulkoisen luonnon väliin on teollisen vallankumouksen myötä muutamassa vuosisadassa kehittynyt, jos niin voisi sanoa ”kolmas luonto”, valtava ”työkalupakki”, alkaen kielestä (tiede ja taide), yhteisöistä (kuten kaupungit) ja koko tuotantokoneistosta, päätyen rahoituksen mekanismeihin, pääomittamiseen ja verotukseen.
Tämä ”kolmas luonto” on juuri se mitä me Valistuksen lapset olemme tarjonneet ja tarjoamme nytkin ratkaisuksi globaalille Etelälle, 6-7 miljardille ihmiselle, heidän elämänsä ”edistämiseksi”. Nyt kuitenkin sillä erotuksella, että emme enää – toivottavasti – asetu oppimestarin asemaan vaan ainakin yritämme ymmärtää ja jopa hyväksyä kunkin maan, kunkin alueen omat, sisäsyntyiset tarpeet ja intressit. Mutta työkalupakistamme, elämäntavastamme, emme suostu edes keskustelemaan. Sehän on vallankumouksellinen vaatimus.
Mitä tämä tarkoittaa? Ottakaamme esimerkki. Juuri ilmestyneen SITRA:n selvityksen mukaan… ”noin 19% kaikista maailman lajeista häviäisi pitkällä aikavälillä, mikäli jokainen maapallon ihminen kuluttaisi kuten suomalaiset keskimäärin. … Ruuan ja kulutuksen (pois lukien asuminen ja energia) jalanjäljestä kohdistuu Suomen ulkopuolelle 98%.” (3) Onko tämä arvojemme mukainen tilanne? Ei.
Kysymys kuuluukin: kuka esittää ja perustelee pitävästi tuon ”vallankumouksellisen vaatimuksen”? Siis liittää yhteen kertomuksen menneisyydestä, Suuresta historiasta ja kotimaapallomme ohuttakin ohuemman ekosfäärin tulevaisuudesta, jossa elämän uusintamisen ”työkalupakki”, kolmas luonto kaikkinensa, jäsentyy niiden ehtojen mukaan, jotka ekologinen – ei siis ulkopoliittinen – realismi asettaa. Minusta tämä tehtävä asettuu meille Valistuksen lasten lapsille, eurooppalaisille, siis myös suomalaisille. ETYK oli hyvä ensiaskel, nyt olisi vuorossa M(aailman)TYK.
Siten realismin ehdot asettaa ekologiset rajamme, arvomme elämän kunnioitus. Arvopohjainen realismi on siis vallankumouksellinen oppi.
Viitteet
(1) Kultaranta keskustelut 2025. Presidentti Stubbin yhteenveto käydyistä keskusteluista.
https://www.presidentti.fi/kultaranta/
(2) Volanen, M. V. 2025. Päivän sana -realismi! Vasemmisto-Nyt Blogikirjoitus 23.02.2025.
https://www.vasemmistonyt.fi/2025/02/23/paivan-sana-realismi/
(3) Sami El Geneidy, Laura Ollikainen, Maiju Peura, Essi Järvinen, Lotta Toivonen & Janne S. Kotiaho 2025. Suomalaisten luontojalanjälki Miten elämäntapamme vaikuttavat luontoon ja miten vaikutuksia voi pienentää? S I T R A, selvityksiä 247 (kesäkuu 2025).
https://www.sitra.fi/julkaisut/suomalaisten-luontojalanjalki/#menetelmat
