Iltalehden mukaan ”Andersson ja Tuomioja jyrähtävät: ”Olemme historian täysin väärällä puolella”. Li Anderssonin ja Erkki Tuomiojan mielestä Yhdysvaltojen iskut Iraniin tulisi tuomita kansainvälisen oikeuden vastaisina (1).
Juuri niin … mutta millä puolella ollaan, jos ollaan ”historian väärällä puolella” ja ovatko Li ja Erkki ”historian oikealla puolella” tai jopa ”historian vasemmalla puolella”?
Oikea ja väärä puoli Eurohistoriassa
Mitä on ”olla historian oikealla puolella”? Mihin silloin oikeastaan vedotaan? Milloin ollaan ”oikealla puolella”? Vedotaanko Jumalan sanaan? Vai luonnonlakien sokeaan pakkoon? Vai Ihmisen puhtaaseen Järkeen? Siis joko noudatamme Jumalan tahtoa TAI uskomme luonnonlakien ylittämättömään voimaan TAI toteutamme Ihmisen järkeä poikkeuksetta ollaksemme ”oikealla puolella”?
Meitä eurooppalaisia on elähdyttänyt kaikki nuo kolme. Meillä on ollut vetoa ainakin kolmeen eri suuntaan:
- Vetoaminen Jumalan suunnitelmaan: historia paljastaa Jumalan tahdon (Augustinus, Luther, Calvin); messiaaninen odotus: oikeamieliset julistetaan lopulta voittajiksi,
- Luonnonvoimiin vetoaminen: historia noudattaa väistämätöntä logiikkaa (Hegel: maailmanhenki (Weltgeist), Marx: lajiolemus (Gattungwesen), Spencer: luonnonvalinta)
- Järkeen vetoaminen: Valistuksen universaali rationalismi (Locke, Kant, Paine), modernin liberalismin ihmisoikeudet, tasa-arvo ja demokratia ”historian loppuna”.
Oikeastaan Jumalan Sanan ja Ihmisen Järjen absoluuttiseen universaalisuuteen vetoaminen ovat yksi ja sama asia tukeutuen erilaisiin ontologisiin lähtökohtiin. Sekä ”Jumala” että ”Järki” käsitetään kaikkein korkeimman tason käsitekategoriaksi, joka pitää sisällän kaikki muut käsitteet. Ne ilmaiset molemmat omalla tahollaan käsitejärjestelmän viimeisen rajan: ei voida enää tehdä erotusta sisä- ja ulkopolisen välillä. Kaikki on jonkin – ”Jumalan”, ”Järjen” – sisäpuolella, josta itsestään ei voida sanoa mitään tuhoamatta sitä.
Toisin kun ranskalaisen ja englantilaisen Valistuksen pyrkimys absoluuttiseen universaalisuuteen, saksalainen Valistus avasi näkökulman historialliseen kehitykseen (Entwicklung). Hegelin hengen ja luonnon dialektiikka kääntyi Marxilla luonnon ja historian dialektiikaksi, dialektiseksi naturalismiksi, jossa ihmisen lajiolemus ei ole olla vain laji, spesies, vaan genus (< synnyttää) (2), joka ylittää (Aufheben) luonnon lajillemme antamat ehdot:
”Ihmiset ovat lajiolentoja, ei vain siinä mielessä, että he käytännössä ja teoreettisesti tekevät lajista, sekä omasta että muista olioista, kohteensa (Gegendstand), vaan – ja tämä on vain toinen ilmaus samalle asialle – myös siinä, että he suhtautuvat itseensä nykyisenä, elävänä lajina, ja siinä mielessä, että he suhtautuvat itseensä universaalina ja siten vapaana olentona (kurs. mvv) (3)
”Vasta kun todellinen yksilöllinen ihminen omaksuu jälleen omakseen sisäisen abstraktin kansalaisuutensa ja on yksilöllisenä (individueller) ihmisenä omassa empiirisessä elämässään, yksilöllisessä työssään, yksilöllisissä olosuhteissaan tullut lajiolennoksi (Gattungwesen), vasta kun ihminen on tunnistanut ja organisoinut omat voimansa, forces propres, yhteiskunnallisiksi voimiksi eikä siten enää erota yhteiskunnallista valtaansa itsestään poliittisen vallan muodossa, vasta silloin ihmisen emansipaatio on toteutunut. (4)
Siten Marxin ihmisen lajiolemus on yhteisöllinen, Gemeinwesen. Kehityksen tavoitteena ei ole absoluuttinen universaalisuus vaan yleinen yhteisöllisyys (Allgemeinheit), siis kulttuurivälitteinen sisäisen ja ulkoisen luonnon keskinäinen yhteisöuusintaminen (commoning reproduction) toinen toistaan tukevalla tavalla – ei siis nykyisellä niitä toisistaan vieraannuttavalla ja tuhoavalla tavalla, jonakin hallitsemattomana ”kolmantena luontona”, kuten:
– kieli ja symbolijärjestelmät (tiede, taide, digitaalinen viestintä) luovat rinnakkaismaailman, joka usein sokeutuu ekologisille rajoille,
– yhteisö- ja infrastruktuurit (suurkaupungit, logistiikkaketjut), jotka perustuvat luonnonvarojen hyväksikäyttöön ilman ajatusta niiden uusintamisesta,
– tekninen tuotantokoneisto kokonaisuudessaan ja
– rahoitusjärjestelmät (pääomittaminen, verotus), jotka ovat eksponentiaalisia järjestelmiä, kun taas luonto on toiminnallisesti uusiintuva ja syklinen.
... entä se vasen puoli?
Olemmeko siis ”historian täysin väärällä puolella”? Kuten huomaamme tähän viattoman oloiseen kysymyksenasetteluun piiloutuu eurooppalaisen Valistuksen perinteessä hyvin periaatteellinen haaste: kuinka sitoa yhteen universaalinen ja yksilökohtainen (Individualität), synnyttää siis universaali yksilöllisyys, ”universal singularity” (Sartre), ei vieraantuneesti vaan yhteisöllisesti?
Voimme tietysti todeta, että jätetään tulevan historian päätettäväksi, olemmeko oikealla vai väärällä puolella nykyisessä, mielestämme ihmiskunnan kannalta kohtalokkaassa, siis historiallisessa tilanteessa – jos ylipäätään on joku tai joitain sitä arvioimassa, sitten joskus.
Entäpä jos asettuisimme ”vasemmalle puolelle”? Siis maailman väestön suuren enemmistön JA ekosfäärin kestävän uusintamisen puolelle? Miettisimme kuinka nyt ekspotentiaalisesti kasvava ”kolmas luonto” käännettäisiin palvelemaan nykyisen jakotalouden sijaan kohtuutaloutta – kohtuus kaikille, kaikkialla, kaikessa, alati. Siihen ei riitä, että sievistämme tai sivistämme keskinäisiä tapojamme vaan radikaalin – juuriin menevän – muutoksen kohteeksi on asetettava koko elämäntapamme, siis tuo ”kolmas luonto” kaikkinensa!
Viitteet
(1) Holappa, M. 2025. Andersson ja Tuomioja jyrähtävät: ”Olemme historian täysin väärällä puolella” IL 24.06.2025.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/310fd35c-ac3b-461f-a152-c3ef05d53423
(2) Khurana, T. 2022. Genus-Being On Marx’s Dialectical Naturalism, teoksessa Genus-Being On Marx’s Dialectical Naturalism, in: Nature and Naturalism in Classical German Philosophy, eds. Luca Corti, Johannes-Georg Schülein, London: Routledge.
(3) MEW 40:515
(4) MEW 1:370
Kuvat: IL/Roosa Bröijer, Henri Kärkkäinen
