Saatteeksi: Prof. Heikki Patomäki (HY) ehdotti alustuksessaan Helsinki +50 -seminaarissa (30.07.2025) suvereenin yksilön ja yhteisöllisyyden vastakohtaisuuden (sovereign individuals vs. community – a contradiction) yhteensovittamisen ratkaisuksi John Stuart Mill’in kuuluisaa ”No harm”, ei vahinkoa -periaatetta myös kansakuntien välisten suhteiden liennyttämiseksi ja purkamaan nykyistä turvallisuus paradoksin synnyttämää yhä syvenevää talouden militarisoimisen kierrettä. (1)
”No harm – ei vahinkoa”
Talousliberalistisen perusajatuksen vapaudesta John Stuart Millin ilmaisee ”ei vahinkoa” -periaatteena:
”Ainoa tarkoitus, johon valtaa voidaan laillisesti käyttää sivistyneen yhteisön jäsenen yli hänen tahtonsa vastaisesti, on estää muiden vahingoittuminen.”
The harm principle – ”The only purpose for which power can be rightfully exercised over any member of a civilized community, against his will, is to prevent harm to others” (On Liberty, 1859) (2)
Periaatteellaan Mill asettaa yhteisöllisen minimin: saat tehdä mitä haluat, kunhan et vahingoita toisia ihmisiä. Yksilön vapaudella ei ole ulkoisia, luonnosta johtuvia rajoituksia – vaan että vapaus rajoittuu vain toisten ihmisten suojelemisen tarpeeseen. Tämä heijastaa valistusajan käsitystä luonnosta neutraalina taustana, ei aktiivisena tai rajoittavana tekijänä. Luonto ei ole toimija – eikä ekologisia rajoja oteta huomioon.
Tämän vuoksi no harm principle on vaikeuksissa aikamme ekologisessa kontekstissa, koska vahinko luonnolle ei näyttäydy aina suorana vahinkona toiselle yksilölle, mutta silti kumuloituu yhteiseksi ongelmaksi. Millin vapauden käsitys on metafyysisesti siivottu tyhjiössä – mutta nyt meidän on elettävä ekologisesti rajatussa huoneessa.
Mill ei myöskään kysy missä ja miten ihmiset tulevat kykeneviksi ymmärtämään toistensa tarpeita, hahmottamaan haitan rajoja, tai ottamaan vastuuta yhteisestä maailmasta. Millille vapaus on yksilön negatiivinen vapaus rajoituksista, vahingon välttäminen on vapauden raja, suvereeni yksilö on annettu, vastuu toisten vapaudesta on hyvin rajallinen.
Yhteisöllisyys – vaihtoehto?
Onko Mill’in periaatteelle vaihtoehtoja? Entäpä tämä: ”Jokaisen vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen ehto” (Marx). Tarkemmin:
”Vanha porvarillinen yhteiskunta luokkineen ja luokkavastakohtineen korvautuu yhteisöllä, jossa jokaisen vapaa kehitys on ehto kaikkien vapaalle kehitykselle.”
”An die Stelle der alten bürgerlichen Gesellschaft mit ihren Klassen und Klassengegensätzen tritt eine Assoziation, worin die freie Entwicklung eines jeden die Bedingung für freie Entwicklung aller ist. (3)
Tässä on kolme olennaista sanaa: kehitys, yhteisö, luokka, joissa kaikissa on tapahtunut olennainen muutos sitten Marxin päivien.
Kehitys viittaa siihen, että emme voi olettaa, Stuart Mill’in tavoin, että
1) yksilön vapaudella ei ole ulkoisia, luonnosta johtuvia viime käteisiä rajoituksia,
2) ihmisyksilö on luontaisesti suvereeni ja rationaalinen toimija,
vaan että
1) ekologien realismi asettaa viimekätiset ehdot,
2) me itse kunkin yhteisöllisesti välitetyn yksilöllistymisemme myötä rikastamme, moninaistamme omaa yhteisömme – kulttuuriliberalismin lupausten mukaisesti.
Yhteisö (commu/onity, Verein, Assoziation) viittaa siihen millaiset keskinäiset suhteet ihmisten kesken tulisi olla, jotta ” jokaisen vapaa kehitys on ehto kaikkien vapaalle kehitykselle” niillä reunaehdoilla, jotka ekologinen realismi asettaa.
Luokka viittaa luokitteluun, siis väestön ryhmittelyyn heidän reaalisen yhteiskunnallisen asemansa perusteella, ts. mikä päätösvalta itse kullakin yhteiskunnallisen asemansa, luonnenaamionsa (Charaktermaske) perusteella on ulkoisen luonnon hyödyntämiseen niin työssä, tuotannossa kuin niiden tuotosten hyväksikäytössäkin.
Kun nyt ekologinen realismi asettaa materialistiset ehdot ihmiskunnalle, niin tulevaisuuden pääomittamisen luonnenaamioihin – rahamittaisten lupausten antamiseen tulevaisuudesta – ei liity enää vain ”porvariston” – kaikkine sen nykyisine muotoineen – ja palkkatyöläiskuluttajien keskinäinen suhde vaan myös ja erityisesti suhde luontoon, ts. sisäisen ja ulkoisen luonnon uusintaminen toinen toistaan tukevalla tavalla – siis yhteisöllisesti (commoning reproduction), ei rahamittaisesti.
Tällöin luonnenaamioinnin osaksi ja proletariaatin rinnalle ilmestyvät myös femitariaatti ja biotariaatti – ”ihmisten ja muun luonnon tekemä palkallinen ja palkaton työ, jotka ovat olleet sidoksissa toisiinsa mitä läheisimmin tavoin kapitalistisen maailmanekologian varhaisimmista alkuajoista lähtien (3). Jako luokkiin menee siis uusiksi.
Suvereniteetti ja realismi
Jos siis tulkitsemme suvereenien kansallisvaltioiden keskinäissuhteet ulkopoliittisen – puolustuksellisen tai hyökkäyksellisemmän – realismin kannalta ja hyväksymme sovitteluperiaatteeksi Mill’in ”pienimmän pahan” -periaatteen, oletamme silloin, että
- kansallisvaltioiden yhteenlasketuilla tulevaisuuden lupauksilla ei ole mitään periaatteellista, luonnosta johtuvaa rajoitetta,
- kansakunnat ovat luontaisesti suvereeneja ja rationaaleja toimijoita.
Kumpikaan näistä oletuksista ei ole kestävällä pohjalla. Sen sijaan, jos oletamme että
1) ekologien realismi asettaa tulevaisuuden lupauksille viimekätiset reunaehdot,
2) jokainen kansakunta oman erityisen historiallisen kokemuksensa ja osaamisensa pohjalta lisää mahdollisuuksia ratkaista ekologisen realismin asettamia haasteita
joudumme asettamaan ”tähtikartan”, konstellaation (con-stella, tähtien kanssa) ohjaamaan tulevaisuuden lupauksia, esimerkiksi näin:
1. Ekologinen realismi: olemassaolon ehdot (Being/tosi)
2. Elämän kunnioitus (dignity): hyvän elämän ehdot (Doing/hyvä)
3. Viimekätinen huolenpito (metis), kauniisti tekemisen ehdot (Making/kaunis)
4. Kohtuutalous: kohtuus kaikessa, kaikille, kaikkialla, alati; reiluuden ehdot (Dealing/reiluus)
”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku” sanotaan. Meille tarjotaan nyt ulkopoliittisen realismin määrittelemiä ”tosiasioita”: kysymys on siitä, kuinka ”voima vastaan voima” politiikalla jaetaan kotimaapallomme rajalliset luonnonvarat väellä ja voimalla ydinasein varustettujen liittokuntien kesken. Vaikka ehkä vältämme ydintalven, menetämme silti kaiken jaettavan.
Jos uskomme – kuten minä uskon – että ekologinen realismi sanelee nyt kovat tosiasiat, niin joudumme ottamaan etäisyyttä sekä valistuksen mekaanisesta maailmankäsityksestä (ihminen on kellokoneisto/höyrykone/tietokone/työvoimaa) kuin myös romantiikan organistisesta maailmankuvasta (biologinen kehitysideaali) kuten myös analyyttisestä käsitteellisyydestä (kieli ihmisen perustana), hylkäämään globalisaation ja hyväksymään ”tähtien kartan”, jonka saattelemana pystyisimme kutomaan yhteen sen maailman, jossa elämme ja sen maailman, josta elämme:
”Jos kuilu sen maailman, jossa elämme ja sen maailman, josta elämme, on todella syynä tähän hämmennykseen, niin ratkaisu on selvä: meidän tulisi löytää keinoja pienentää etäisyyttä näiden kahden maailman välillä, jotta voimme aloittaa laskeutumisen Maan pinnalle – ilman törmäystä” (5).
Viitteet
(1) Patomäki, H. 2025. OSCE 50+ and common security. Helsinki+50 seminar Future of the Europen security & spirit of Helsinki – OSCE 50 years 2025. Alustus 30. 07.2025. Metsätalo.
(2) Mill, S. 1859. On liberty. https://www.gutenberg.org/ebooks/34901
(3) Marx, K., Engels. F. 1848. Manifest der Kommunistischen Partei
https://www.marxists.org/deutsch/archiv/marx-engels/1848/manifest/2-prolkomm.htm
(4) Moore, J. W. 2022. Profits, Prometheanism & the Problem of Planetary Management
Anthropocene, Capitalocene & the Flight from World History, Part II.
(5) Latour, B. 2024. Critical Zones.
http://www.bruno-latour.fr/sites/default/files/downloads/168-INTROS-CZ-SHORT-pdf-final_1.pdf
Olen käyttänyt ChatGPT:tä aineiston etsinnässä ja jäsentömisessä.