Saatteeksi: Osallistuin viime keskiviikkona Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän organisoimaan keskusteluun minulle yllättävästä aiheesta: Millaista on olla vasemmistossa? Eniten minua hämmästytti keskustelun apeus ja omaa olemistamme puolusteleva henki. Kirjoitinkin muutaman rivin siitä mikä minua innostaa vasemmistossa!
Vasemmistovero?
Viime keskiviikkona (15.10.2025) kokoontui Eduskunnan Pikkuparlamentin kansalaisinfossa pieni joukko kansalaisia keskustelemaan Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kutsumana kysymystä: Millaista on olla vasemmistossa?
• Mistä vasemmistolaisuus koostuu?
• Mikä vasemmistolaisia yhdistää?
• Voiko vasemmistolaisuus olla joskus myös taakka – verottavaa?
Paneelissa oli mukana Helsingin vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja Mia Haglund, tietokirjailija ja podcastaaja Veikka Lahtinen sekä vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtaja Miikka Kortelainen. Keskustelun kokoonkutsuja ja vetäjänä toimi puheenjohtajamme Minja Koskela. (1)
Mistä vasemmistolaisuus koostuu?
Vasemmistolaisuudella on pitkä historia kuten tiedämme. Ensimmäisen vasemmiston muodosti kaupunkilaisporvaristo, joka taisteli aatelistoa vastaan Ranskan suuren vallankumouksen aikoihin 1700 -luvun lopulla. Toinen vasemmisto muotoutui 1900 -luvun alussa kun Venäjän vallankumouksen myötä syntyi neuvostojen liitto, Neuvostoliitto. Sen kaikuja elettiin Suomen vasemmistossa vielä 1970 -luvulla kun tulin mukaan poliittiseen toimintaan. Mikä minua innosti? Elimme Vietnamin sodan, Afrikan ja Etelä-Amerikan vapaussotien ja USA:n suurten kansalaisliikkeiden aikaa. Oliko edessä suuri edistyksellinen, maailman laajuinen, jopa sosialistinen vallankumous?
Ei tullut. Sen sijaan alkoi uusliberalistinen vallankumous, jonka lähtölaukauksena oli Richard Nixon’in päätös 1970 -luvun alussa irrottaa kansainvälinen reservivaluutta dollari kultakannasta. Rahasta tuli fiat (<niin tapahtukoon) -lupausrahaa, jonka määrällä ei ollut enää muuta ylärajaa kuin luottamus annettuihin lupauksiin tulevaisuudesta – tulevaisuutta ryhdyttiin pääomittamaan mittarina tyhjästä synnytetty luottamusraha.
Tämä ajatusmaailma levisi Suomeen 1980 -luvulla kulttuuriliberalismin toimiessa sen sanansaattajana: yhteisöllisyys perustuu samanarvoisten ihmisten erilaisuuteen, ei eriarvoisten ihmisten samanlaisuuteen. Kenenkään omakohtaista kokemusta ei voida kiistää ja sitä on voitava julkisesti puolustaa ilman uhkia.
Mikä vasemmistolaisia yhdistää?
Niinpä innostuimme rakentamaan kolmatta vasemmistoa, jonka päätehtävänä oli moninaistaa ja vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa sen kaikissa mitä erilaisimmissa muodoissa. Uskoimme, että valtiovalta olisi uudelleensynnytettävissä yhteisövaltioksi, joka toimisi kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa toinen toistaan tukien lähtökohtanaan tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen huolenpito (care) kaikista, joka ikisestä – jopa niin että saisimme myös taloudenpidon avattua tälle perustehtävälle, yhteisöllisyyden rakentamiselle.
Edistyimme pitkään, mutta sitten 1990 -luvulla talousliberalismi rantautui Suomeen. Sen ajatuksena oli, että tarvitsemme vain kaupallisen kansalaisyhteiskunnan, jonka tilat muodostuivat vaihdon paikoista – suurista ja pienemmistä marketeista – joissa yhteisöllisyys muotoutuu rahan välityksellä. Palvelemme siis toisiamme ja kuittaamme palvelukset kohtuulliseksi katsomallamme rahamäärällä tietämättä kuka ja millä ehdoilla, kenen määräyksestä on tuon palveluksen saanut aikaiseksi. Valtio ja paikallinen julkinen taho pysyköön kaukana näistä tiloista. Niiden tehtävänä on vain tuottaa niiden vaatima mitä moninaisin infrastruktuuri. Tilan määrittää siis funktio – rahamääräinen vaihto – eikä yhteisöllisyyden määrittämä tila ja sen tarvitsemat funktiot – siis osallisuuden, yhteisten tavoitteiden määrittämisen kokemukset.
Tämä ajatushan on nyt levinnyt alustatalouden myötä maailman mittaan: rahallamme luomme suhteita ylt ympäri maailmaa, tietämättä millä ehdoilla mikäkin vimstaaki on tehty, puhumattakaan siitä, minkä luontorasituksen sen tuottaminen on aiheuttanut.
Niinpä voimme nyt todeta kulttuuriliberalismin innoittaman kolmannen vasemmiston strategisen virheen: poliittinen vasemmisto kuvitteli selviävänsä kansalaisyhteiskunnan uudistamisesta ilman ay- liikettä, siis ilman että muuttaisimme reaalista suhdettamme luontoon – siis työtä, tuotantoa, kulutusta. Ay- liike puolestaan kuvitteli selviävänsä tehtävässään ilman ajatusta yhteiskunnan talousrakenteiden, siis taloudellisen demokratian laajentamisen strategiaa.
Ne ovat nyt edessä. Miksi?
Innostus 2030 -luvulle: neljäs vasemmisto!
Biotaria, kotimaapallomme ohuttakin ohuempi elämän tekstuuri on nyt menossa ”yleislakkoon”, kiristämässä ekojarrua ennen näkemättömällä tavalla, nopeasti, muutamassa vuosikymmenessä. Kysymys ei ole taloudellisen kasvun rajoista vaan taloudellisesta kasvusta ekologisen realismin asettamissa rajoissa (2).
Kun toinen vasemmisto, proletaarit kuten sanottiin, otti opikseen ja otti lähtökohdakseen myös huolenpidon (care) kaikista, liittoutui siis femitariaatin, naisliikkeen kanssa, niin tämä kolmas vasemmisto jätti sivummalle sen mikä nyt on haasteemme – reaalinen suhteemme biotariaattiin – ulkoiseen ja sisäiseen luotoomme.
Tämän reaalisen suhteen rakentaminen on nyt neljännen vasemmiston tehtävä hylkäämättä jo saavutettua liberaalidemokratiaa. Nyt myös biotaria on työtoverimme, liittolaisemme ja matkakumppanimme. Ekologinen realismi edellyttää ekologisen demokratian toteuttamista.
Tuli & valo – ja vasemmisto
“Autuaita ovat ne ajat, joille tähtitaivas on kuljettavien ja kuljettavissa olevien teiden kartta ja joita tähtien valo kirkastaa. Kaikki on uutta ja kuitenkin tuttua, seikkailullista ja silti omaa. Maailma on laaja ja kuitenkin kuin oma koti, sillä sielussa palava tuli on samaa olemuksenlajia kuin tähdet; jyrkästi eroavat toisistaan maailma ja minä, valo ja tuli, eivätkä koskaan silti jää toisilleen vieraiksi; sillä tuli on jokaisen valon sielu, ja valoon pukeutuu jokainen tuli …” (Georg Lukács, 1914).
Asettakaamme tähdistöksemme ekologisen realismin karut ehdot, elämän kunnioitus (dignity), viimekätinen huolenpito (care) ja kohtuutalous. Silloin ”kaikki on uutta ja kuitenkin tuttua, seikkailullista ja silti omaa … tuli on jokaisen valon sielu, ja valoon pukeutuu jokainen tuli”.
Perinteellistä ilmaisua käyttäen meidän on rakennettava on proletariaatin, femitariaatin ja biotariaatin liitto. Se tarkoittaa että otamme tulevaisuutemme meidän kaikkien yhteiseen omistukseemme. Meidän kaikkien työn on oltava runoutta tulevaisuudesta,”poeta fabern”: pääomitamme tulevaisuutemme oman työmme kautta!
Siinä on – ainakin minulle – uusi innostuksen lähde vasemmistolle – proletariaatin, femitariaatin ja biotariaatin liitolle. Vasemmistolaisuus ei ole taakka vaan innostuksen ja toivon lähde – minulle jo lähes 80 -vuotiaalle Vasemmistoliiton perustajajäsenelle, vieläkin!
Viitteet
(1) Vasemmistoliitto 2025. Millaista on olla vasemmalla?
https://www.facebook.com/vasemmisto/videos/4233145670288250
(2) Moore, J. W. 2025. Cultures of fear, ecologies of hope, in Jason W. Moore, David Whyte, Sandro Mezzadra & Brett Neilson Drowning capitalism: three essays on what to do next. Impressum Rotterdam: V2_Publishing.
Hei. Katsoin tai kuuntelin tuossa Vasemmistoliiton varapuheenjohtajatenttiä ja ilahduin kuullessani miten Matti Vesa Volanen puhui tunnustaessaan ekologiset realiteetit eli rajat, jotka on otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa koko ajan. On juurikin niin, että ekokriisejä ei voi hoitaa sivulauseessa, erillisenä ongelmana, sillä sitä se ei nimenomaan ole, vaan elämäntapaamme kietoutunut salakavala kertautuva uhka koko ihmiskunnalle ja koska Vasemmisto on ihmisten puolue, se on myös tulevien ihmisten puolue ja siten velvollisuutemme on ottaa uhka vakavasti ja alkaa miettiä miten yhdistämme kohtuu- tai/ja kiertotalouden nykyiseen taloudenhoitoomme. Akuutista päästöjen vähentämisestä ja nielujen lisäämisestä nyt puhumattakaan. Kiitos herra Volanen asian esille ottamisesta tentissä.