SAK listasi hiljattain, mitä kaikkea vuodenvaihde 2026 tuo tullessaan työelämän ja sosiaaliturvan saralla. Lista on pitkä. Ja rehellisesti sanottuna: se on raskasta luettavaa.
Yhteinen nimittäjä on selvä. Turvaa puretaan. Vastuu sysätään yhä enemmän yksilölle. Ja samalla oletetaan, että ihmiset kyllä joustavat, kestävät ja sopeutuvat – vaikka arki ei jousta enää yhtään.
Tämä ei ole vain tekninen lakimuutoskokoelma. Tämä on arvovalinta.
Mistä on kyse – yksinkertaisesti sanottuna?
Jos tiivistetään, vuodenvaihteen muutoksissa on kolme isoa linjaa:
- Työsuhteista tehdään epävarmempia
Irtisanomisen kynnystä madalletaan, määräaikaisuuksia helpotetaan ja paikallista sopimista laajennetaan tavalla, jossa työntekijän neuvotteluasema heikkenee. Paperilla puhutaan joustoista, käytännössä riskit kasaantuvat työntekijälle. - Sosiaaliturvaa kiristetään
Ehtoja tiukennetaan, tukitasoja jäädytetään tai heikennetään ja järjestelmää tehdään entistä vastikkeellisemmaksi. Ajatus on selvä: turvaa saa vain, jos täyttää yhä monimutkaisemmat ehdot. - Epävarmuudesta tehdään uusi normaali
Työelämä muuttuu, sanotaan. Mutta muutoksen hintaa ei jaeta tasan. Se kaatuu niille, joilla on vähiten puskuria.
Ristivalotus: hallituksen linja vs. vasemmiston tavoitteet
Tässä kohtaa ristiriita vasemmiston tavoiteohjelmien kanssa on räikeä.
Vasemmiston perusajatus on yksinkertainen:
turvallinen toimeentulo ja reilu työelämä eivät ole este taloudelle – ne ovat sen edellytys.
| Hallituksen suunta | Vasemmiston vaihtoehto |
|---|---|
| Työntekijän suojaa heikennetään | Työsuhdeturvaa vahvistetaan |
| Sosiaaliturvaa kiristetään | Perusturvaa parannetaan |
| Epävarmuutta lisätään | Ennustettavuutta lisätään |
| Kuria yksilöille | Vastuu jaetaan yhteiskunnallisesti |
Vasemmiston vaihtoehtobudjeteissa tämä näkyy konkreettisesti: perusturvan korotukset, työelämän sääntelyn vahvistaminen, panostukset julkisiin palveluihin ja aktiiviseen työllisyyspolitiikkaan. Ei siksi, että ihmiset “pääsisivät helpommalla”, vaan siksi että he jaksaisivat tehdä työtä, elää ja osallistua.
Entä jos ei ymmärrä talouspolitiikkaa?
Ei tarvitsekaan.
Riittää, että kysyy tämän:
lisäävätkö nämä muutokset turvallisuutta vai epävarmuutta tavallisen ihmisen arjessa?
Jos vastaus on jälkimmäinen, ollaan ihan väärällä tiellä.
Kun työsuhde on epävarma ja sosiaaliturva niukka, ihmiset eivät kuluta, opiskele, perusta perheitä tai uskalla vaihtaa työtä. Se ei ole dynamiikkaa – se on pysähtyneisyyttä. Ja lopulta lasku tulee yhteiskunnalle takaisin. Kasvu pysähtyy ja ongelmat lisääntyy.
Onko mitään positiivista?
On – ja se on tärkeää sanoa ääneen. 
Ensinnäkin: vastarinta ei ole kadonnut. Ammattiliitot, kansalaisjärjestöt ja iso joukko tavallisia työntekijöitä ymmärtävät, mistä on kyse. Keskustelu ei ole ohi, vaikka lait runnottaisiin läpi.
Toiseksi: vaihtoehto on olemassa. Vasemmiston ohjelmat eivät ole utopiaa, vaan toisenlainen priorisointi. Raha, työ ja hyvinvointi voidaan järjestää toisin, jos niin päätetään.
Ja kolmanneksi: ihmiset eivät ole vain sopeutujia. Työelämä on muuttunut ennenkin – ja usein parempaan suuntaan juuri silloin, kun on uskallettu vaatia enemmän, ei vähemmän.
Uusi vuosi, vanha kysymys
Vuosi 2026 alkaa monelle entistä epävarmemmissa oloissa. Se on tosiasia. Mutta samalla se pakottaa kysymään sen olennaisen kysymyksen:
Rakennammeko yhteiskuntaa, jossa turva on harvojen etuoikeus – vai kaikkien perusta?
Vasemmistolaiselle vastaus on selvä. Ja siksi tästä on puhuttava, kirjoitettava ja kiisteltävä – myös silloin, kun se tuntuu raskaalta.
Juuri siksi.
Petteri Heimonen
Lähteenä on käytetty SAKn julkaisema Uutinen17.12.2025