Tilastokeskuksen tiedot näyttävät ensisilmäyksellä hyviltä: johtajista jo 41 prosenttia on naisia. Se on merkittävä muutos. Silti on kysyttävä, kertooko luku aidosta tasa-arvon läpimurrosta vai ennen kaikkea työelämän rakennemuutoksesta.
Samaan aikaan Suomesta on kadonnut noin 300 000 perinteistä suorittavan työn työpaikkaa, ja tilalle on tullut palvelu- ja asiantuntijatyötä. Kun työelämän rakenne muuttuu, myös tilastot muuttuvat. Siksi luvut voivat näyttää tasa-arvon kehityksen todellisuutta valoisammilta. Kaikki lasikatot eivät ole kadonneet, vaan koko pelikenttä on muuttunut.
Myös käsityksemme sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja ihmisyyden moninaisuudesta on tarkentunut. Todellisuus on monimuotoisempi kuin aiemmat tilastot ja vanhat ajattelumallit ovat osanneet kuvata. Emme vielä edes täysin tiedä, millaisia uusia yhteiskunnallisia muotoja tasa-arvo ja yhdenvertaisuus tulevaisuudessa saavat. Siksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus työ on edelleen kesken.
Juuri tähän kohtaan osuu nykyinen oikeistopolitiikka työelämää kohtaan. Kun määräaikaisten työsuhteiden käyttöä helpotetaan ja irtisanomissuojaa heikennetään, epävarmuus kasvaa erityisesti niillä aloilla, joilla tasa-arvon väitetään jo edenneen. Tasa-arvo voi näyttää paperilla paremmalta, vaikka työelämän arki muuttuu monelle turvattomammaksi.
Juuri nyt nämä luvut saavat erityisen poliittisen merkityksen. Samaan aikaan kun hallitus ajaa läpi työelämän heikennyksiä, tilastoista haetaan perusteluja sille, että tasa-arvokeskustelu olisi liioiteltua. Näin huomio siirretään pois arjen todellisuudesta: eriarvoisuus ei ole kadonnut, se on vain muuttanut muotoaan.
Tähän suuntaan on saatava muutos.
Nyt ei enää riitä, että nojataan näennäisesti myönteisiin tilastoihin tai poliittiseen puheeseen, joka peittää tasa-arvotyön keskeneräisyyden. On jo nähty, mihin nykyinen linja vie: työntekijöiden oikeuksia heikennetään “välttämättömyyden” nimissä. Se ei vahvista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, vaan rapauttaa niitä.
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ei synny pelkistä numeroista. Se syntyy siitä, miten ihmisiä kohdellaan työelämässä, arjessa ja yhteiskunnassa. Jos joku vielä uskoo, että työntekijöitä kurittamalla rakennetaan parempi työelämä, hän on pihalla kuin lumiukko – ja kevät on jo tulossa.
Vasemmistoliitto tarvitsee sinua, jotta suunta voidaan kääntää. Minä olen valmis tekemään osani: kertomaan faktat, avaamaan taustat ja puhumaan niin selkeästi, ettei epäoikeudenmukaisuutta voi enää ohittaa.
Nyt on aika katsoa todellisuutta silmiin.
Petteri Heimonen
ehdokkaana eduskuntavaaliehdokkaaksi
Vasemmistoliitto Keski-Suomi
Työsuojeluvaltuutettu, Pääluottamusedustaja, Erotuomari, Kunnanvaravaltuutettu ja uskottumies.

Tässä linkki taustatietoihin.
https://bit.ly/4sn82ny
… julkaisi tämän uudelleen!
… tykkäsi tästä!