Köyhiä ei aktivoida – heitä kuritetaan – ratkaisu: perustulo

Perusturva kurin välineenä ja miksi perustulo on luokkakysymys

Suomen perusturvaa ei ole viime vuosina uudistettu siksi, että köyhien asemaa haluttaisiin parantaa. Sitä on uudistettu siksi, että köyhyyttä halutaan hallita. Aktivointivaatimukset, velvoitteet ja sanktiot eivät ole epäonnistuneen järjestelmän sivutuotteita, vaan sen keskeisiä osia.

Kun perusturvaa kutsutaan “kannustavaksi”, kyse ei ole kannustamisesta vaan kurista. Kurista, joka kohdistuu niihin, joilla on vähiten neuvotteluvoimaa.

Aktivointi ei ole sosiaalipolitiikkaa vaan työmarkkinapolitiikkaa

Pakkoaktivoinnin perusajatus on yksinkertainen: jos pidämme tuen riittävän ehdollisena ja epävarmana, ihmiset ottavat vastaan minkä tahansa työn millä tahansa ehdoilla. Tässä mielessä aktivointi ei ole suunnattu työttömiä varten, vaan työnantajien hyväksi.

Se:

• lisää halpatyövoiman tarjontaa
• heikentää työntekijöiden neuvotteluasemaa
• normalisoi epävarmuuden ja matalat palkat

Perusturvan tehtävä ei enää ole suojata ihmistä markkinoilta, vaan pakottaa hänet markkinoille, hinnalla millä hyvänsä.

Tämä ei ole virhe järjestelmässä. Tämä on järjestelmä.

Köyhyys esitetään yksilön moraalisena ongelmana

Aktivointipolitiikka nojaa oletukseen, jonka mukaan työttömyys ja toimeentulotuen tarve ovat seurausta puutteellisesta yrittämisestä. Rakenteelliset syyt – kuten työpaikkojen puute, alueellinen eriarvoisuus, sairastavuus, mielenterveysongelmien kasvu ja hoivavastuut – sivuutetaan.

Kun etuutta leikataan, viesti on selvä:

jos et pärjää, vika on sinussa.

Tämä on tehokas tapa siirtää huomio pois vallasta ja omistuksesta – pois siitä, kuka hyötyy ja kuka maksaa.

Sanktiot eivät lisää toimijuutta, ne murskaavat sitä

Köyhyyden kiristäminen ei tee ihmisistä aktiivisempia. Se tekee heistä:

• väsyneempiä
• stressaantuneempia
• sairaampia

Monet perusturvan piirissä elävät tekevät jo nyt enemmän hallinnollista työtä kuin moni palkkatyössä oleva: raportointia, selvityksiä, todistelua ja byrokratian hallintaa. Tämä “aktiivisuus” ei näy tilastoissa, eikä sitä arvosteta.

Valvonta esitetään vastuullisuutena, mutta todellisuudessa se on luottamuksen puutetta, joka kohdistuu aina samoihin ihmisiin: niihin, joilla ei ole pääomaa, suhteita tai turvaverkkoja.

Perustulo on kysymys vallasta, ei laiskuudesta

Perustuloa vastustetaan usein moraalipuheella: “entä jos ihmiset eivät enää tee töitä?”
Todellinen kysymys on toinen: entä jos ihmisillä olisi mahdollisuus kieltäytyä huonoista töistä?

Perustulo tai vahva vastikkeeton perusturva:

• antaa oikeuden sanoa ei riistolle
• parantaa työn ehtoja alhaalta käsin
• tunnistaa hoivan, opiskelun ja kuntoutumisen arvon

Se ei devalvoi työtä, vaan dekommodifioi elämää – irrottaa ihmisen hengissä pysymisen palkkatyön pakosta.

Juuri siksi perustulo on monille uhkaava ajatus. Ei siksi, että se olisi “liian kallis”, vaan siksi, että se muuttaisi voimasuhteita.

Mitä Suomen perustulokokeilu oikeasti osoitti?

Suomen kokeilu osoitti, että kun ihmisille annetaan taloudellinen turvallisuus:

• henkinen hyvinvointi paranee
• ahdistus ja byrokraattinen stressi vähenevät
• luottamus yhteiskuntaan kasvaa

Työllisyys ei romahtanut. Se ei ollut koko totuus, mutta se paljasti jotain olennaista: köyhiä ei tarvitse kontrolloida, jotta he toimisivat järkevästi.

Kontrolli ei ole taloudellinen välttämättömyys, vaan poliittinen valinta.

Perusturva kertoo, kenen puolella yhteiskunta on

Nykyinen perusturva sanoo:

turva on etuoikeus, ei oikeus.

Perustulo – tai aidosti vastikkeeton perusturva – sanoisi:

ihmisarvo ei ole ansaittava.

Kyse ei ole siitä, halutaanko ihmisten tekevän työtä. Kyse on siitä, saavatko ihmiset elää ilman jatkuvaa pelkoa. Köyhyydellä kurittaminen ei ole työllisyyspolitiikkaa, se on vallankäyttöä.

Ja jos tämä kuulostaa vasemmistolaiselta, se johtuu siitä, että se on.