Keurus
Keuruun kunta on lähellä Jyväskylää, kunnassa asuu nyt 9000 asukasta. Olen monen monta kertaa käynyt Keurusselällä, ihana paikka. Keuruulla on tätä nykyä 870 peruskoululaista, mutta seitsemän vuoden päästä vain 455 peruskoululaista. Väki siis vähenee. Pannaanko Keuruun kunta siis kiinni?
Keuruun kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä:
”Hyvät ystävät, ei panna kiinni. … Meillä menee tosi hienosti. Meillähän asumisväljyys kasvaa koko ajan. Keurusselästä suunnitellaan kansallispuistoa. Aloite on luonnonsuojelijoiden kautta tehty. Me kehitytään koko ajan. Me olemme oppineet jo vuosikymmenet siihen, että me ei kasveta, mutta me kehitytään.” (1)
”Me ei kasveta, me kehitytään”! Siinäpä teesi! Avataanpa sitä kolmen muun teesin kanssa:
Me emme vain tuota, me uusinnamme (From production to reproduction)
Me ei kasveta, me kehitymme (From growth to Entwicklung)
Me emme vain hyväksikäytä luontoa, me pidämme siitä huolta (From dominium to custodium)
Me emme vain pääomita tulevaisuutamme, me yhteisöllistämme sen (From capitalization to commoning)
Siis: Kun talous ymmärretään ensisijaisesti elämän ehtojen uusintamisena eikä pelkkänä tuotantona, kasvu ei voi enää olla sen ohjaava mitta; sen tilalle on asetettava Entwicklung, inhimillisten, yhteiskunnallisten, teknisten ja ekologisten kyvykkyyksien laadullinen kehkeytyminen planetaaristen rajojen sisällä. Tämä edellyttää siirtymää dominiumista custodiumiin — omistamisesta käskyvaltana huolenpitoon vastuuna — ja sen seurauksena pääomittamisesta yhteisöllistämiseen, jossa elämän ehdot järjestetään yhteisesti uusinnettaviksi.
Miten edistymme – nyt?
Elämme aikakautta, jossa vanha edistyksen kertomus ei enää kanna. Se lupasi, että tuotannon kasvu, tekninen tehokkuus, markkinoiden laajeneminen ja luonnon hallinta vapauttavat ihmiskunnan niukkuudesta. Tämä kertomus oli pitkään vakuuttava, koska se todella tuotti paljon: elinikä piteni, aineellinen vauraus kasvoi, koulutus laajeni ja yhteiskunnat monimutkaistuivat.
Mutta samalla se rakensi tulevaisuutensa ehtymättömän luonnon, halvan energian ja rajattoman kasvun varaan. Nyt tämä perusta on murtunut. Ilmastonmuutos, luontokato, materiaalivirtojen kasvu, sosiaalinen epävarmuus ja demokratian rapautuminen osoittavat, että kysymys ei ole vain yksittäisistä kriiseistä. Kysymys on aikakauden vaihdoksesta.
Meidän on opittava kertomaan edistyksestä uudella talvalla. Tämä uusi kertomus voidaan tiivistää neljään suureen siirtymään.
1. Tuotannosta uusintamiseen
Teollinen moderni opetti meidät ajattelemaan yhteiskuntaa tuotannon kautta. Tärkeintä oli se, mitä tuotetaan, kuinka paljon tuotetaan ja kuinka nopeasti tuotanto kasvaa. Luonto nähtiin raaka-ainevarastona, työvoima tuotannontekijänä ja arki kulutuksen alueena.
Elämä ei kuitenkaan perustu pelkkään tuotantoon. Se perustuu uusintamiseen.
Meidän on joka päivä uusinnettava sekä oma sisäinen luontomme että ulkoinen luonto, josta elämämme riippuu. Ihmiset tarvitsevat hoivaa, ruokaa, lepoa, kasvatusta, luottamusta, merkitystä ja yhteisöjä. Maaperä tarvitsee palautumista, metsät monimuotoisuutta, vedet puhtautta, ilmasto vakautta ja ekosysteemit jatkuvuutta.
Siksi tulevan aikakauden peruskysymys ei ole vain: mitä tuotamme? Se on: millä tavoin elämän edellytykset uusinnetaan?
Tämä muuttaa työn, talouden ja politiikan lähtökohdan. Työ ei ole vain tavaroiden ja palvelujen tuottamista markkinoille. Työ on osallistumista yhteisen elämän ylläpitämiseen, korjaamiseen ja kehittämiseen. Talous ei ole irrallinen kone, joka mittaa onnistumistaan rahavirtoina. Talous on järjestelmä, jonka on palveltava elämän jatkuvuutta.
Tuotannon aikakaudesta on siirryttävä uusintamisen aikakauteen.
2. Kasvusta kehitykseen — Entwicklung
Toinen siirtymä koskee edistyksen mittaa. Olemme tottuneet ajattelemaan, että kasvu on kehityksen pääasiallinen merkki. Jos bruttokansantuote kasvaa, yhteiskunta muka edistyy. Jos tuotanto, kulutus ja investoinnit kasvavat, suunta on oikea.
Mutta kasvu ei vielä kerro, mitä kasvaa, kenen hyväksi kasvaa ja millaisin seurauksin kasvaa.
Syöpäkin kasvaa. Velka voi kasvaa. Päästöt voivat kasvaa. Yksinäisyys, kiire ja turvattomuus voivat kasvaa. Siksi kasvu ei voi olla aikakauden korkein mittari.
Tarvitsemme käsitteen kehityksestä syvemmässä mielessä: Entwicklung. Se tarkoittaa avautumista, kypsymistä, mahdollisuuksien esiin tulemista. Kehitys ei ole vain määrällistä lisääntymistä, vaan laadullista rikastumista. Se on kykyä järjestää yhteiskunta niin, että ihmiset, yhteisöt ja ekosysteemit voivat kukoistaa yhdessä.
Ekologisen realismin oloissa kehitys tarkoittaa ainakin viittä asiaa: kyvykkyyksien kasvua, ekologista suuntaa, aineenvaihdunnan kohtuullisuutta, uusintamiskykyä ja demokraattista kestävyyttä.
Yhteiskunta kehittyy silloin, kun se osaa tehdä enemmän vähemmällä tuhoamisella; kun se lisää ihmisten todellisia toimintamahdollisuuksia; kun se vähentää riippuvuutta fossiilisesta energiasta ja ylikulutuksesta; kun se vahvistaa hoivaa, koulutusta, yhteistä ymmärrystä ja luonnon palautumista; ja kun ihmiset voivat osallistua heitä koskevien ehtojen määrittelyyn.
Kasvun sijaan meidän on kysyttävä: mikä todella kehittyy? Tämä on ratkaiseva muutos. Kasvu mittaa määrää. Kehitys mittaa suuntaa, laatua ja kykyä jatkua.
3. Ylivallasta huolenpitoon
Kolmas siirtymä koskee suhdettamme valtaan ja omistamiseen. Moderni talous rakentui pitkälti ylivallan logiikalle. Omistaminen merkitsi oikeutta käyttää, hyödyntää ja viime kädessä tuhota. Tätä voidaan kuvata dominium-ajatteluna: omistaja hallitsee kohdettaan.
Tämä ajattelu sopi aikaan, jolloin luonto näytti rajattomalta ja ihmisen tekninen valta lähes yksinomaan vapauttavalta. Mutta planetaaristen rajojen maailmassa dominium ei enää ole realistinen lähtökohta. Se on ekologisesti sokea.
Jos metsä, vesistö, maaperä, energiavirta tai tuotantoketju ymmärretään vain omistuksen kohteena, menetämme näkyvistä sen, että kyse on elämän ehtoja kantavasta kudoksesta. Kukaan ei todella “omista” ilmastoa, pohjavesiä, pölyttäjiä tai tulevien sukupolvien mahdollisuuksia. Ne ovat lainassa. Ne ovat yhteisen elämän perusehtoja.
Siksi ylivallan tilalle tarvitaan huolenpidon logiikka. Huolenpito ei tarkoita passiivista suojelua eikä romanttista paluuta menneeseen. Se tarkoittaa vastuullista toimijuutta. Meidän on käytettävä tietoa, taitoa, teknologiaa ja instituutioita niin, että ne varjelevat ja vahvistavat elämän edellytyksiä.
Omistaminen muuttuu tällöin hallinnasta huolenpitosuhteeksi. Yritys ei ole vain pääoman tuottokone. Se on yhteiskunnallinen ja ekologinen toimija. Julkinen valta ei ole vain kasvun mahdollistaja. Se on elämän ehtojen turvaaja. Kansalainen ei ole vain kuluttaja tai äänestäjä. Hän on osallinen yhteisen maailman huolenpidossa.
Dominium-ajattelusta on siirryttävä custodium-ajatteluun: valta on oikeutettua vain, jos se kantaa vastuuta siitä elämän kudoksesta, jota se koskettaa.
4. Pääomittamisesta yhteisöllistämiseen
Neljäs siirtymä koskee talouden syvintä kieltä. Nykyinen järjestelmä pyrkii muuttamaan yhä useammat asiat pääomaksi: maan, metsät, tiedon, huomion, hoivan, datan, kaupunkitilan, tulevaisuuden odotuksiksi. Pääomittaminen tarkoittaa, että jokin elämän alue muutetaan tuotto-odotukseksi, sijoituskohteeksi ja omistusoikeudeksi.
Tämä on ollut modernin kapitalismin suuri voima. Se on kyennyt kokoamaan resursseja, suuntaamaan investointeja ja laajentamaan tuotantoa. Mutta samalla se on kaventanut todellisuutta. Se kysyy ennen kaikkea: miten tästä tehdään tuottoa?
Ekologisen sivilisaation kysymys on toinen: miten tästä tehdään yhteistä elämää kantava käytäntö?
Tässä pääomittamisen vastinpariksi nousee yhteisöllistäminen — commoning. Se ei tarkoita vain valtiollistamista eikä yksityisen korvaamista julkisella. Se tarkoittaa käytäntöjä, joissa ihmiset yhdessä määrittävät, hoitavat ja uudistavat yhteisiä elämän ehtoja.
Yhteisöllistäminen voi koskea energiaa, ruokaa, metsiä, asumista, hoivaa, tietoa, rahaa, teknologiaa ja paikallisia infrastruktuureja. Sen ydin ei ole pelkkä omistusmuoto, vaan päätösvalta, vastuu ja uusintamisen kyky. Kuka päättää? Kenen hyväksi? Millä ekologisilla ehdoilla? Miten hyödyt ja haitat jaetaan? Miten varmistetaan, että toiminta voi jatkua myös tuleville sukupolville?
Pääomittaminen irrottaa. Yhteisöllistäminen kiinnittää. Se kiinnittää talouden takaisin maahan, veteen, energiaan, työhön, hoivaan, paikallisiin yhteisöihin ja demokraattiseen päätöksentekoon. Se ei torju markkinoita kaikissa muodoissaan, mutta se asettaa ne laajempaan kehykseen. Markkinat eivät saa määritellä elämän ehtoja. Elämän ehtojen on määriteltävä markkinoiden rajat.
Aikakauden uusi ydinlause
Nämä neljä siirtymää kuuluvat yhteen:
Tuotannosta uusintamiseen.
Kasvusta kehitykseen.
Ylivallasta huolenpitoon.
Pääomittamisesta yhteisöllistämiseen.
Ne eivät ole neljä erillistä uudistusta, vaan aikakautemme peruskertomuksen neljä puolta. Ne kertovat, miksi vanha edistyskertomus ei enää riitä ja millainen uusi kertomus voi sen korvata.
Vanha kertomus sanoi: Tuota enemmän, kasva nopeammin, hallitse tehokkaammin, muuta kaikki pääomaksi. Uusi kertomus sanoo:
Uusinna elämän ehdot, kehitä kyvykkyyksiä, kanna huolta yhteisestä maailmasta, rakenna talous yhteisöllisen jatkuvuuden varaan.
Tämä ei ole luopumisen kertomus, vaikka se edellyttää luopumista monesta tuhoisasta tavasta. Se on kypsymisen kertomus. Ihmiskunta ei voi enää käyttäytyä kuin kokematon valtaaja, joka löytää valtavan energiavaraston ja käyttää sen seurauksista välittämättä. Meidän on tultava aikuisiksi planetaarisessa mielessä.
Ekologinen realismi ei sano, että kaikki on menetetty. Se sanoo, että todellisuus on otettava vakavasti. Ja juuri siksi politiikka, talous, teknologia ja sivistys on suunnattava uudelleen.
Aikamme suuri tehtävä on rakentaa ekologinen sivilisaatio: yhteiskunta, joka ei elä elämän ehtoja kuluttamalla, vaan niitä uusintamalla.
Sen muistettava ydin voisi olla tämä:
Emme tarvitse vain enemmän tuotantoa, vaan parempaa uusintamista.
Emme tarvitse vain kasvua, vaan kehitystä.
Emme tarvitse ylivaltaa, vaan huolenpitoa.
Emme tarvitse kaiken pääomittamista, vaan elämän ehtojen yhteisöllistämistä.
Keuruulainen viisaus ”Me ei kasveta, me kehitytään” aikakautemme peruskertouksen yksi kulmakivi. Luulenpa, että sitä ja kolme muuta esittämääni teesiä joudutaan ankarasti miettimään kaikkialla Suomessa – ja kaikkialla kotimaapalollamme – alkavalla 2030 luvulla.
Palaan asiaan!
Viitteet
(1) https://www.kuntaliitto.fi/tapahtumat/2026/onneksi-kunnat-rakennetun-ympariston-tulevaisuus-vaikeat-valinnat 29.4.2026 09:00 Rakennetun ympäristön tulevaisuutta ovat pohtimassa Keuruun kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä sekä Kuntaliitosta kuntien toimitilojen kehittämispäällikkö Mikko Simpanen ja erityisasiantuntija Marika Kämppi. Lähetyksen juontaa Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen.
Kuva:
… julkaisi tämän uudelleen!