Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media
Kyllikki
Jos muistan ja olin aikanaan ymmärtänyt oikein, suomalaiset sotilaat kutsuivat toisen maailmansodan aikana kivääriään Kyllikiksi. Tuo assosiaatio tuli nyt mieleeni, kun olen juuri kuunnellut päivän Ykkösaamun, jossa ruodittiin Merja Kyllösen
Kyllönen yllätti
Television (=TV 1) vaalitentit ovat olleet lähinnä ikävystyttävää pönöttämistä ehdokkaiden esittäessä valtiomiehen roolia kameran edessä. Joka iikka on ollut selvästi varpaillaan ja kosiskellut ällöttävästi koko kansaa. Kiusalliset kysymykset on

Vaalijulisteissa väijyy niin Kekkonen kuin Selännekin – mutta kuka iskee terävimmin?
Parhaassa vaalijulisteessa on hymyä ja terävyyttä. Huomiota saa, kun jättää kuvasta jotain pois.
Huono suoritus Pirjo Auvinen
Nyt täytyy asettua puolustamaan Sauli Niinistöä YLE:ä vastaan. YLE on rakentanut presidentinvaalikampanjaa varten itse asiassa oikein nerokkaan asetelman. Kukin ehdokas saa televisiossa (TV1) oman tunnin mittaisen ohjelman prime time aikaan
Kuluttava tuotanto vai tuottava kulutus?
Saatteeksi: Vasemmistoliitto hävisi viime eduskuntavaaleissa kahdesta syystä: selkeä linja puuttui sekä ulko- että talouspolitiikassa. Vasemmistoliitto hyväksyi syksyllä yksimielisesti uuden turvallisuuspoliittisen ohjelman. Tässä puheenvuorossani esitän joitakin lähtökohtia ja tausta-ajatuksia siitä, miltä
”Saatanan tunarit”
Viime päivinä minulla on ollut miltei ikävä Kekkoslovakian aikoja, ainakin presidentti Urho Kaleva Kekkosen asiallisia ärähdyksiä ja myllykirjeitä. Tämä ikävä ei johdu lähestyvistä presidentinvaaleista, vaan lisääntyvästä ”maan tavasta”: eliitti
Ilmestyskirjan aikoja odotellessa
Tämä blogini käsittelee … tai ainakin sivuaa Kai Sadinmaan (s. 1964, Tornio) uusinta pamflettia Ilmestyskirja (2017). Se on Sadinmaan toinen laajempi teos. Ensimmäinen oli Kymmenen käskyä kirkolle (2014), joka
Kuka voittaa sote-uudistuksessa?
Viikko sitten makasin Meilahdessa ensimmäistä päivää ilman umpilisäkettäni. Umppari oli tulehtunut ja ehti puhjetakin, joten sieti tulla poistetuksi. Vietin sairaalassa viikonlopun yli ja oli aikaa miettiä yhtä jos toista. Paljon
Vasemmisto Nytin uutisia:
Keskustelua talouden myyteistä Maailmanparannuspäivillä
Vasemmisto Nyt mukana sosiaalifoorumissa 26.-27.9.
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Kansan Uutiset
- Despootin unet ja rakkaudet – Pirkko Saision Suliko onnistuu Q-teatterissa 24.9.2026 Kansan Uutiset
- Pia Lohikoski: Siviilipalveluksen kestoa lyhennettävä 24.9.2026 Kansan Uutiset
- Timo Furuholm: Hallituksen investointiohjelman rahoittaminen VR:n pussista herättää kysymyksiä 24.9.2026 Kansan Uutiset
- Mai Kivelä: Ympäristöllä Suomessa krooninen rahoitusvaje 24.9.2026 Kansan Uutiset
- Vaalit ratkaisevat työelämän laadun, sanoo AKT:n varapuheenjohtaja 24.9.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Yhteiset talkoot, jakso 2: Onko verotus varkautta?
- Vasemmistofoorumi Maailmanparannuspäivillä 26.-27.9. 2026
- Taneli Hämäläinen: Yhteiset talkoot – Oikeistolainen taloussatu ja miten se kerrotaan
- Yhteiset talkoot, jakso 1: Onko rahat loppu?
- Yhteiset talkoot -videosarja purkaa talouden myyttejä
- Tatu Ahponen: Tekoäly ja tuho
- Tatu Ahponen aloittanut harjoittelijana
- Eero Lipponen: Vihapuhujat vallankahvassa – eli mitä antirasistien pitää paljastaa, kun rasismia ei enää peitellä
- Vasemmistofoorumi hakee eurooppalaisen energiaköyhyyden tutkijaa
- Paco Diop: Kommenttipuheenvuoro Rodullinen kapitalismi -raporttiin
Vasen Kaista
- Malttia datakeskushankkeisiin 24.9.2026
- Pirkanmaalla lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön apua hankkeista 23.9.2026
- Tulevaisuuden rakentaminen ei saa jäädä opettajien harteille 23.9.2026
- Aloite: vaihdevuosineuvola Pirkanmaalle 22.9.2026
- Vasemmistoliiton kultainen ansiomerkki Harri Asikaiselle 21.9.2026
Oulun Vasemmisto
- Puheenjohtajan syysterveiset 15.9.2026
- Suomella on vielä puujalat ja niistä on pidettävä kiinni 14.9.2026
- Työttömyyden ongelmat puhuttivat Oulun valtuustossa maanantaina 7.9. Äänessä olivat myös Vasemmistoliiton valtuutetut. 9.9.2026
- Energiajuomien myynti alaikäisille on syytä kieltää! 14.8.2026
- Jouni Jussinniemi ja Kim Ahonen kansan kahvilassa 12.7.2026
Helsingin Vasemmistoliitto
- Haglund: Lapinlahden mielenterveys- ja kulttuuritoiminta turvattava 17.9.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto nimesi kaksi uutta ehdokasta kevään 2027 eduskuntavaaleihin 14.9.2026
- Helsinki tavoittelee huumekuolemien puolittamista – Vasemmistoliitto tyytyväinen päihdestrategian tavoitteisiin 24.8.2026
- Uusia ehdokkaita asetettu kevään 2027 eduskuntavaaleihin 24.8.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto tyrmää HSL:n 130 euron tarkastusmaksun 11.8.2026
Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto
- Tiedote: Asiakasmaksuista merkittävä neuvotteluvoitto Varsinais-Suomen hyvinvointialueen neuvotteluissa
- Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto asetti kaksi uutta eduskuntavaaliehdokasta vuoden 2027 vaaleihin
- Aloite Paraisten ja saariston palvelutason ja -tarpeen arvioinnista
- Varsinais-Suomen Vasemmisto asetti neljä uutta ehdokasta
- Siiri Vainikka Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton uusi poliittinen koordinaattori