Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media
Vähemmistöt poliittisten tarinoiden päähenkilöinä?
Valitan toisinaan somessa siitä, että minun oletetaan olevan valmis valistamaan muita transasioista milloin ja missä vain. Eräs toveri huomautti kerran osuvasti, että ihmiset jäsentävät maailmaa kertomuksien kautta, eikä vähemmistöjen edustajia
Onko John Galt vapaa?
”Ayn Randin peruskysymys kuuluu: Onko ihminen vapaa? Tähän kysymykseen vain yksi järjestelmä vastaa päättäväisesti ”kyllä” – kapitalismi. Kapitalismi perustana on aina vapaaehtoisuus. Ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa ja käyvät kauppaa
Politiikka toimii, mutta kehottaa vasemmistoa suurempaan aloitteellisuuteen
Sosiaali- ja terveystoimen uudistuksesta, sotesta, on kirjoitettu istuvan hallituksen aikana paljon. Pelkään, että suurin osa kirjoittelusta on mennyt yli lukijoiden hilseen. Se on johtunut paljolti siitä, että lehdistö on yrittänyt
Vääränikäisiä äitejä?
Eduskunnassa on syksyn mittaan oltu huolissaan alhaisesta syntyvyydestä Suomessa. Syntyvyys laskee jo seitsemättä vuotta peräkkäin. Ensisynnyttäjien keski-ikä nousee. Myös media tarttuu aiheeseen säännöllisin väliajoin. Sanomattakin on selvää, että puhe
Median valta
On mielenkiintoista seurata, mitä lehdissä kirjoitetaan ja miten kirjoitetaan ja ennen kaikkea, mitä jätetään kommentoimatta. Helsingin Sanomat käyttää kyseenalaista valtaa eri aihepiirien käsittelemisessä. Se on levikiltään valtakunnan ykköslehti, mutta kamppailee
Valitsen, siis olen
Valinnanvapaus, kaunis sana, kaikkien huulilla. Suomalaiset tuntuvat olevan persoja valitsemaan ihan itse, vuosikymmenten ajan pakkosyötetyn pahan, maksuttoman kouluruuan jälkeen. Valinnanvapauden illuusio perustuu ideologiseen olettamukseen, että ihminen tietäisi itse, mikä hänelle
Hiljaisuuden kaipuu ja ylistys
Kaupunkielämä on elämistä erilaisen hälyn ja melun, jopa melusaasteen keskellä. Ääniefektejä ei pääse pakoon kaduilla liikkuessa eikä supermarketeissakaan. Vaikka asiakas itse olisi hiljaa, taustalla soi usein musiikki tai kovaäänisistä
Loppu sukupuolittuneelle väkivallalle työelämässä
Sukupuolittunut häirintä ja väkivalta on viime viikkoina noussut entistä vahvemmin julkiseen keskusteluun. #MeToo-kampanjan pysyviä vaikutuksia on liian aikaista arvioida, mutta ainakin nyt näyttää siltä, että tietoisuus häirinnän laajuudesta on lisääntynyt
Vasemmisto Nytin uutisia:
Keskustelua talouden myyteistä Maailmanparannuspäivillä
Vasemmisto Nyt mukana sosiaalifoorumissa 26.-27.9.
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Kansan Uutiset
- Despootin unet ja rakkaudet – Pirkko Saision Suliko onnistuu Q-teatterissa 24.9.2026 Kansan Uutiset
- Pia Lohikoski: Siviilipalveluksen kestoa lyhennettävä 24.9.2026 Kansan Uutiset
- Timo Furuholm: Hallituksen investointiohjelman rahoittaminen VR:n pussista herättää kysymyksiä 24.9.2026 Kansan Uutiset
- Mai Kivelä: Ympäristöllä Suomessa krooninen rahoitusvaje 24.9.2026 Kansan Uutiset
- Vaalit ratkaisevat työelämän laadun, sanoo AKT:n varapuheenjohtaja 24.9.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Yhteiset talkoot, jakso 2: Onko verotus varkautta?
- Vasemmistofoorumi Maailmanparannuspäivillä 26.-27.9. 2026
- Taneli Hämäläinen: Yhteiset talkoot – Oikeistolainen taloussatu ja miten se kerrotaan
- Yhteiset talkoot, jakso 1: Onko rahat loppu?
- Yhteiset talkoot -videosarja purkaa talouden myyttejä
- Tatu Ahponen: Tekoäly ja tuho
- Tatu Ahponen aloittanut harjoittelijana
- Eero Lipponen: Vihapuhujat vallankahvassa – eli mitä antirasistien pitää paljastaa, kun rasismia ei enää peitellä
- Vasemmistofoorumi hakee eurooppalaisen energiaköyhyyden tutkijaa
- Paco Diop: Kommenttipuheenvuoro Rodullinen kapitalismi -raporttiin
Vasen Kaista
- Malttia datakeskushankkeisiin 24.9.2026
- Pirkanmaalla lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön apua hankkeista 23.9.2026
- Tulevaisuuden rakentaminen ei saa jäädä opettajien harteille 23.9.2026
- Aloite: vaihdevuosineuvola Pirkanmaalle 22.9.2026
- Vasemmistoliiton kultainen ansiomerkki Harri Asikaiselle 21.9.2026
Oulun Vasemmisto
- Puheenjohtajan syysterveiset 15.9.2026
- Suomella on vielä puujalat ja niistä on pidettävä kiinni 14.9.2026
- Työttömyyden ongelmat puhuttivat Oulun valtuustossa maanantaina 7.9. Äänessä olivat myös Vasemmistoliiton valtuutetut. 9.9.2026
- Energiajuomien myynti alaikäisille on syytä kieltää! 14.8.2026
- Jouni Jussinniemi ja Kim Ahonen kansan kahvilassa 12.7.2026
Helsingin Vasemmistoliitto
- Haglund: Lapinlahden mielenterveys- ja kulttuuritoiminta turvattava 17.9.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto nimesi kaksi uutta ehdokasta kevään 2027 eduskuntavaaleihin 14.9.2026
- Helsinki tavoittelee huumekuolemien puolittamista – Vasemmistoliitto tyytyväinen päihdestrategian tavoitteisiin 24.8.2026
- Uusia ehdokkaita asetettu kevään 2027 eduskuntavaaleihin 24.8.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto tyrmää HSL:n 130 euron tarkastusmaksun 11.8.2026
Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto
- Tiedote: Asiakasmaksuista merkittävä neuvotteluvoitto Varsinais-Suomen hyvinvointialueen neuvotteluissa
- Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto asetti kaksi uutta eduskuntavaaliehdokasta vuoden 2027 vaaleihin
- Aloite Paraisten ja saariston palvelutason ja -tarpeen arvioinnista
- Varsinais-Suomen Vasemmisto asetti neljä uutta ehdokasta
- Siiri Vainikka Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton uusi poliittinen koordinaattori