Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media
”Viinapiru” Joensuussa
Suututtaa, kuinka vähän ruohonjuuritason kanslaistoimintaa noteerataan mediassa. Tai kuinka harvoin marginaali-immeisten ongelmat näkyvät missään. En puhu nyt seksuaalivähemmistöistä, vaan siitä ryysyköyhälistöporukasta, mikä on asemansa puolesta täysin heitteillä, yhteiskunnan ulkopuolella,
Kirjoittaminen, lukeminen ja muisti
Lukija ja muisti Tervehdys! Pohdin tässä blogissani aloittelevana kirjoittamistyöläisenä muun muassa muistin merkitystä kirjoittamistyössä. Kirjoittaminenhan on muistin virkistämistä siinä missä lukeminen. Usein hyvään romaaniin uppoutuessa kokee ihmeellisiä ahaa-elämyksiä, jotka
Ideologia ja politiikka
”Mitään ei synny itsestään ja vain vähän on pysyvää. Keskittykää siksi vahvuuksiinne ja siihen, että jokainen aika vaatii omat vastauksensa. On oltava ajan tasalla, jos haluaa saada aikaan jotakin hyvää.”
Miten tästä eteenpäin
Viime viikolla julkaistiin poikkeuksellisen vahvan julkisuuden saattelemana Martti Ahtisaaren, Jaakko Iloniemen ja Tapani Ruokasen keskustelukirja Miten tästä eteenpäin.1 Jo entuudestaan tiesimme, että nämä kolme herraa ovat Suomen Natoon liittämisen kannalla.
Barbariaa Pohjois-Karjalassa
Pistän tähän valitusblogiini pari karkeinta esimerkkiä siitä, mitä tapahtuu Joensuussa ja Lieksassa. Luonto- ja kaupunkiarvojen sekä KULTTUURIMAISEMIEN turmeleminen on saanut sellaiset markkinakapitalismin mittasuhteet, että enää ei voi vaieta.
Aleppon saarto alkaa muistuttaa Leningradin piiritystä
Suuri osa syyrialaista Aleppon kaupunkia on pommitettu raunioiksi. Lisäksi kaupungin kaduilla ja kortteleissa on sodittu jo vuosia. Tällä hetkellä saartorengas sulkee sisäänsä noin 300 000 siviiliä, jotka ovat päivittäin
Vaihtoarvo, voittoarvo, julkisarvo, käyttöarvo
Kuntalaiset ja maakuntalaiset Johtavat virkamiehet ovat vihdoin julkistaneet alustavia ajatuksiaan sote-palveluiden valinnanvapaudesta ja yhtiöittämisestä. Suunnitelman mukaan suomalaiset jaetaan neljään ryhmään: ne, joilla on korkea, jatkuva tai satunnainen hoidon/palvelun tarve, ja
Unelmat kantaa ja siivet antaa…
Lauantai-iltapäivänä 8. lokakuuta Lieksassa sattui ja tapahtui. Ensin istuttiin Matti Pulkkisen muistoseuran ROMAANIHENKILÖN KUOLEMA-seminaarissa kirjastossa ja sitten elokuvissa kulttuurikeskuksen Brahe-salissa. Brahe-saliin oli kokoontunut reilut parikymmentä elokuvan ystävää katsomaan uusia
Vasemmisto Nytin uutisia:
Keskustelua talouden myyteistä Maailmanparannuspäivillä
Vasemmisto Nyt mukana sosiaalifoorumissa 26.-27.9.
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Kansan Uutiset
- Päivi Alasalmen historiallisessa Tampere-dekkarissa Enkelinkiharassa sarjamurhaaja iskee köyhien Kyttälässä, mutta se ei tunnu miltään 26.9.2026 Kansan Uutiset
- Lämpötila nousee puolitoista astetta, ja se on pienille saarivaltioille kohtalokasta 26.9.2026 Kansan Uutiset
- 124 ympäristöaktivistia surmattiin viime vuonna – valtaosa uhreista on alkuperäiskansojen jäseniä ja pienviljelijöitä 26.9.2026 Kansan Uutiset
- Datakeskushankkeissa noudatettava työehtoja – ”Ulkomaisen työvoiman riisto ei valitettavasti ole mikään uusi ilmiö” 25.9.2026 Kansan Uutiset
- Hallituskausi tuplasi naisten poliklinikkamaksun – Ei kiinnosta hallitusta tippaakaan 25.9.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Yhteiset talkoot, jakso 2: Onko verotus varkautta?
- Vasemmistofoorumi Maailmanparannuspäivillä 26.-27.9. 2026
- Taneli Hämäläinen: Yhteiset talkoot – Oikeistolainen taloussatu ja miten se kerrotaan
- Yhteiset talkoot, jakso 1: Onko rahat loppu?
- Yhteiset talkoot -videosarja purkaa talouden myyttejä
- Tatu Ahponen: Tekoäly ja tuho
- Tatu Ahponen aloittanut harjoittelijana
- Eero Lipponen: Vihapuhujat vallankahvassa – eli mitä antirasistien pitää paljastaa, kun rasismia ei enää peitellä
- Vasemmistofoorumi hakee eurooppalaisen energiaköyhyyden tutkijaa
- Paco Diop: Kommenttipuheenvuoro Rodullinen kapitalismi -raporttiin
Vasen Kaista
- Ikääntyneiden palvelut jälleen puheenaiheena aluevaltuustossa 25.9.2026
- Malttia datakeskushankkeisiin 24.9.2026
- Pirkanmaalla lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön apua hankkeista 23.9.2026
- Tulevaisuuden rakentaminen ei saa jäädä opettajien harteille 23.9.2026
- Aloite: vaihdevuosineuvola Pirkanmaalle 22.9.2026
Oulun Vasemmisto
- Puheenjohtajan syysterveiset 15.9.2026
- Suomella on vielä puujalat ja niistä on pidettävä kiinni 14.9.2026
- Työttömyyden ongelmat puhuttivat Oulun valtuustossa maanantaina 7.9. Äänessä olivat myös Vasemmistoliiton valtuutetut. 9.9.2026
- Energiajuomien myynti alaikäisille on syytä kieltää! 14.8.2026
- Jouni Jussinniemi ja Kim Ahonen kansan kahvilassa 12.7.2026
Helsingin Vasemmistoliitto
- Haglund: Lapinlahden mielenterveys- ja kulttuuritoiminta turvattava 17.9.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto nimesi kaksi uutta ehdokasta kevään 2027 eduskuntavaaleihin 14.9.2026
- Helsinki tavoittelee huumekuolemien puolittamista – Vasemmistoliitto tyytyväinen päihdestrategian tavoitteisiin 24.8.2026
- Uusia ehdokkaita asetettu kevään 2027 eduskuntavaaleihin 24.8.2026
- Helsingin Vasemmistoliitto tyrmää HSL:n 130 euron tarkastusmaksun 11.8.2026
Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto
- Tiedote: Asiakasmaksuista merkittävä neuvotteluvoitto Varsinais-Suomen hyvinvointialueen neuvotteluissa
- Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto asetti kaksi uutta eduskuntavaaliehdokasta vuoden 2027 vaaleihin
- Aloite Paraisten ja saariston palvelutason ja -tarpeen arvioinnista
- Varsinais-Suomen Vasemmisto asetti neljä uutta ehdokasta
- Siiri Vainikka Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton uusi poliittinen koordinaattori
Savo-Karjalan Vasemmisto
- Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan aluevaltuustoryhmät: Hyvinvointialueiden on suojeltava asiakkaidensa yhdenvertaista pääsyä raskaudenkeskeytykseen 25.9.2026
- Jäsenjärjestöwebinaari ke 23.9.2026 16.9.2026
- Pohjois-Savon hyvinvointialueen säästöt johtavat lainvastaisiin tilanteisiin 7.9.2026
- Tilaa kylmälaukku ja tue piirin vaalityötä! 30.6.2026
- Jäsenjärjestöwebinaari pe 12.6. 28.5.2026