Strateginen sopeutuminen – mutta mihin?
Moskovassa 2002, presidentti Mauno Koiviston radiohaastattelussa hänen kirjastaan Venäjän idea, toimittaja kysyi, mikä on sitten ”Suomen idea? Koivisto vastasi epäröimättä yhdellä sanalla: vyžit – säilyä hengissä”, selvitä. (1)
Risto E. J. Penttilä toteaa uudessa kirjassaan, että tämä ”Suomen idea” on ”edelleen ratkaisevan tärkeä. Siksi Suomi liittyi Natoon”, nyt on ”realismin aika”. Suomi on nyt jälleen ”pohjolan Sparta”. ”Kylmän sodan aikana elimme ulkoisesti Ateenana – puhuen rauhan kieltä – mutta sisäisesti pysyimme Spartana” (2).
Edessämme on nyt, kuten Risto Volanen uudessa kirjassaan toteaa, hänen mielestään onnistuneen NATOon liittymisen jälkeen, uusia, haastavia ”Mannerheim-hetkiä, jolloin pienen valtion johdon on kyettävä katsomaan maataan keskellä suurvaltojen keskinäisten suhteiden kokonaisuutta” (3)
Koiviston ajatus Suomesta ”selviäjänä” on ajatus strategisesta sopeutumisesta. Se asettaa ehtoja matkan tekemiselle, mutta ei vielä kerro mihin ollaan matkalla: ”Liike on minulle kaikki kaikessa, päämäärä ei mitään” (4). ”Selviytyä hengissä” ei siis ole kiinteä idea, johtotähti. Se asettaa strategian ideaksi ja taktiikan strategiseksi.
Suomen ulkopolitiikan perustehtävä ei siis olisi ”kansakunnan olemassaolon ja Suomen geopoliittista ympäristöä hallitsevien suurvaltaetujen yhteensovittaminen” (Kekkonen) vaan sovittautua noihin suurvaltaetuihin – nyt siis ”olla realisti”, ”Pohjolan Sparta”, ymmärtää Suomen uusia ”Mannerheim-hetkiä” arktisella alueella.
Kimmo Kiljunen puolestaan päättää uuden kirjansa viitaten Snellmaniin: ”J. V. Snellman kirjoitti vuonna 1863: ”Mikään valtio ole koskaan käynyt sotaa muun kuin omien etujensa tähden.” Mutta Snellman jatkoi: ”Jokainen kansakunta katsoo valtiollisissa asioissa omaa parastaan ja omaa tulevaisuuttaan ja tekee siinä oikein; mutta sen pyrinnöt menestyvät sikäli kuin omat edut yhtyvät ihmiskunnan etuihin.” (5)
Kysymys kuuluukin: yhtyvätkö suurvaltojen edut ja intressit nyt ihmiskunnan etuihin? Jos siis strateginen sopeutumisemme, ”suomettuminen”, ”myöntyväisyys” puoleen tai toiseen perustuu suurvaltaetujen ristiaallokkoihin sovittautumiseen, ei niiden ”yhteensovittamiseen”, niin käyvätkö toimemme yhteen ”ihmiskunnan etujen” kanssa?
Eikö ”strategisen sopeutumisen” lähtökohta ole nyt ”ekologinen realismi”, ei vain ja yksinomaan ”ulkopoliittinen realismi”?
Elon politiikka
Ulkopolitiikassa puhutaan paljon ja moninaisesti strategisesta sopeutumisesta (6). Ilmaus kuulostaa järkevältä, mutta sen sisältö riippuu siitä, mihin sopeudutaan. Otammeko lähtökohdaksi suurvaltojen keskinäisen kilpailun vai yhteisen elämämme aineelliset ja ekologiset ehdot? Strategia tarvitsee idean, jota realisoida kansallisessa politiikassa.
Politiikan suuntaa voi hahmottaa vähintäkin neljän erilaisen lähtökohdan avulla.
Tuhon politiikassa sota esitetään luonnollisena välttämättömyytenä, kansojen elintilataisteluna.
Pelon politiikassa sodan mahdollisuus määrää turvallisuuden rakentamisen suunnan. Huomio kohdistuu uhkiin, vastapuolen voimaan ja omaan kykyyn selvitä.
Toivon politiikka lähtee rauhan mahdollisuudesta. Ihmiset ja valtiot voivat neuvotella, sopia ja rakentaa yhteisiä instituutioita. Vastakkainasetteluja voidaan muuttaa. Diplomatia, kansainvälinen oikeus ja yhteistyö avaavat tulevaisuutta, johon voimme itse vaikuttaa. Tässä perinteessä on paljon vaalimisen arvoista.
Tie Elon politiikkaan kulkee tämän toivon kautta. Yhteistyön mahdollisuus tarvitsee kuitenkin rinnalleen arvion siitä, mitä yhteistyöllä saadaan aikaan. Kauppa voi tuoda hyvinvointia ja samalla kuluttaa luonnon edellytyksiä. Keskinäiset riippuvuudet voivat tuottaa yhteisiä hyötyjä, mutta myös alistaa ja tehdä haavoittuvaksi. Tulevaisuuden lupausta on arvioitava sen elinehtojen perusteella.
Elon politiikassa rauha ymmärretään yhteisen elämän turvaamisen välttämättömäksi ehdoksi. Ydinaseiden, ilmastokriisin ja luontokadon maailmassa tarvitsemme toimintakykyä, jota vastakkainasettelut ja tuhoaminen kuluttavat. Rauhan rakentaminen tarkoittaa myös jatkuvaa yhteistyötä veden, ravinnon, energian ja elinympäristöjen turvaamiseksi. Tämä tehtävä jatkuu ristiriitojen keskellä. (7)
Suomen idea
Suomen ideaksi ehdotan ekologista tapaa toimia: rakennamme omaa jatkuvuuttamme huolehtimalla yhdessä muiden kanssa kotimaapallomme elämän edellytyksistä. Kutsun tätä uusintavaksi identiteetiksi. Se syntyy kyvystä ylläpitää, korjata ja uudistaa niitä suhteita, joiden varassa elämme. Muuttuvissa oloissa jatkuvuus voi edellyttää suuria muutoksia myös meiltä itseltämme.
Elämän tekstuuri on luonnon prosessien ja ihmisten toiminnan punos. Ravintomme riippuu maaperästä ja vedestä, terveytemme elinympäristöistä ja hoivasta. Tietomme, taitomme ja luottamuksemme rakentuvat yhteisöissä. Kun heikennämme näitä suhteita muualla, asetamme myös oman tulevaisuutemme alttiiksi.
Tämä idea pitää voida kuvitella elettäväksi arjeksi. Työssä pitäisi olla aikaa oppia ja mahdollisuus vaikuttaa työn tarkoitukseen. Lasta tai läheistään hoitavalla pitäisi olla riittävä toimeentulo ja aikaa myös itselleen. Asumisen, ruoan ja liikkumisen pitäisi järjestyä tavoilla, joihin ihmisillä on varaa ja joiden kuormituksen luonto kestää. Metsien ja vesistöjen käytössä on huolehdittava niiden uusiutumisesta.
Tällainen toiminta jatkaa sivistyksen, demokratian ja hyvinvointivaltion pyrkimyksiä ekologisen realismin ehdoilla. Demokratia ulottuu silloin myös työhön, tuotantoon ja luonnonvarojen käyttöön. Ihmiset osallistuvat niiden ratkaisujen tekemiseen, joiden seuraukset he kantavat.
Vision pohjalta voidaan rakentaa strategia. Julkisia ja yksityisiä investointeja on suunnattava korjaamaan ja kehittämään elämän edellytyksiä. Talouden onnistumista on arvioitava myös luonnon uusiutumisen, ihmisten terveyden ja yhteisen toimintakyvyn perusteella. Suomen turvallisuuspolitiikkaan kuuluu pitkäjänteinen diplomatia, joka ehkäisee sotia ja yhteiskuntien elinehtojen romahtamista.
Tämä olisi tavoitteellista strategista sopeutumista ekologisen realismin ehtoihin. Suurvaltojen voimasuhteet kuuluvat olosuhteisiin, joissa toimimme. Politiikkamme suunta pitäisi kuitenkin määrittää sen perusteella, miten voimme turvata yhteisen elämän jatkumista ja uudistumista kotimaapallollamme.
Toivo saa voimaa siitä, että voimme tehdä jotakin yhdessä ja nähdä työmme kantavan. Suomen idea voisi elää tällaisessa toiminnassa: pidämme huolta kodistamme osallistumalla yhteisen kotimaapallomme elämän ehtojen uusintamiseen.
Euroopan Mannerheim-hetki
Vielä vuonna 2022 joulukuussa Ukrainan silloinen asevoimien komentaja kenraali Valeri Zalužnyi totesi, että ”vielä ei ole aika puhutella ukrainalaisia sotilaita samalla tavalla kuin Mannerheim puhutteli suomalaisia sotilaita” kirjeessään suomalaisjoukoille ”torjuntavoiton” jälkeen. (8)
Jo vuonna 2024 esitettiin arvio, että ”Ukraina saattaa – aivan kuten Suomi aikoinaan Carl Mannerheimin johdolla – kohdata oman ”Mannerheim-hetkensä”, jolloin Ukraina luopuu miehitettyjen alueiden takaisinvaltaamisesta” kuten Suomi teki viime sodissaan (9). Aivan viime päivinä Zelensky on nyt lupautunut keskustelemaan aluekysymyksistä Putinin kanssa.
Euroopalle Mannerheim-hetki ei ole enää ulkopoliittisen vaan ekologisen realismin asettamus. Ulkopoliittiseen realismiin tukeutuva Pelon politiikka tuhoaa mahdollisuutemme ”selviytyä hengissä”. Toivon politiikka tukeutuu rauhan, ei sodan mahdollisuuteen. Siirtyminen Elon politiikkaan, kohti ekologista sivilisaatiota ei onnistu ulkopoliittisella ”strategisella sopeutumisella” vaan sen edellytyksenä on idea ja visio kotimaapallomme elämäntekstuurin ylläpitämisestä ja kehittämisestä sen omilla, kestävillä ehdoilla. (10).
Viitteet
(1) Nyberg, René 2023. Aikamatka 26. 10.2023
https://anselm.fi/aikamatka/?utm_source=chatgpt.com
(2) Penttilä, Risto E. J. 2026. History of Finland in a Nutshell. Otava. ss. 159-161
(3) Volanen, Risto. 2026. Mannerheim-hetkiä: Suomi ja suurvallat Rooman ajasta NATO-USA rajamaahan (Finnish Edition) p. 16. Kindle Edition.
(4) https://fi.wikiquote.org/wiki/Mauno_Koivisto
(5) Kiljunen, Kimmo 2026. Rajalla. s. 229
(6) Okkonen, Ville 2026. Kamppailu ”suomettumisesta”. Vastapaino Tampere.
(7) Volanen, Matti Vesa 2026. Sota, rauha ja politiikka – nyt!
https://www.vasemmistonyt.fi/2026/10/16/sota-rauha-ja-politiikka-nyt/
(8) An interview with General Valery Zaluzhny, head of Ukraine’s armed forces. The Economist 15.12.2022 https://www.economist.com/zaluzhny-transcript
(9) Davidson, Kate; Piliero, Raphael; Gaber, Peter; Henderson, Joshua 2024. From Stalemate to Settlement Lessons from History for Ukraine’s Peace, Discussion paper June 2024. Harvard Kennedy School Belfer Center. s. 51
(10) Volanen Matti Vesa 2026. Ecological Realism and the Conditions of Life. ELIVA press
… julkaisi tämän uudelleen!