
Uutta teollisuutta tarvitaan, mutta myös vanhasta pitää kiinni
Tarvitsemme teollisuutta työpaikkojen ja verotulojen turvaamiseksi, sekä uutta että vanhaa. Vanhan teollisuuden katoa tulee mahdollisuuksien mukaan ehkäistä ja uutta teollisuutta rakentaa – mutta kaikki uusi teollistaminen ei välttämättä ole hyvää.

Vasemmisto eteni Andalusian vaaleissa
Espanjan väkirikkaimmalla itsehallintoalueella Andalusiassa pidettiin sunnuntaina alueparlamentin vaalit. Vaaleissa suurimmaksi puolueeksi äänestettiin oikeistolainen PP, joka kuitenkin menetti viisi paikkaa ja paikkaenemmistön parlamentissa. Sosialidemokraattinen PSOE menetti

Some-politiikasta aitoihin kansanliikkeisiin
Viime aikoina on puhuttu entistä enemmän siitä, kuinka sosiaalisen median kautta toimivat poliitikot toimivat suhteessa perinteisiin politiikan tekemisen kanaviin. Somen kautta profiloituvat poliitikot tuntuvat välillä

Hyvää itsenäisyyspäivää!
Itsenäisyys ja kansallismielisyys on viime vuosina omittu entistä enemmän äärioikeiston keppihevoseksi. Vaikka leijonariipusta tai Suomen lippua ei enää pidetäkään automaattisesti äärioikeistolaisina symboleina, on kansallistunteen omiminen

Vasemmistoliiton uudistuminen vauhdittui puoluekokouksessa
Vasemmistoliiton puoluekokous päättyi sunnuntaina 23.11. Kokous aloitettiin etäosiolla 14.11. ja kokousviikonloppu järjestettiin Vantaan Martinlaakson kulttuurikeskus Martinuksessa 21.-23.11. Puolueen johdossa valittiin yksimielisesti jatkamaan Minja Koskela. Varapuheenjohtajisto

Suurimmalla osalla yhdysvaltalaisista ei ole varaa vähimmäiselämänlaatuun
Jopa 60 %:lla yhdysvaltalaisista kotitalouksista ei ole varaa vähimmäiselämänlaatuun. Vähimmäiselämänlaatuindeksi (minimal quality of life index) on Ludwig Institute for Shared Economic Prosperity -tutkimuslaitoksen kehittämä metodi,
Huomioita meiltä ja maailmalta
Aaron Kallinen on tamperelainen järjestötyöntekijä, jota kiinnostavat politiikan ja yhteiskunnan kysymykset niin kotimaan kuin kansainvälisen politiikankin osalta.