Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media
Päivä maakuntamatkalla
Kun maakunta on pieni kuten Pohjois-Karjala, ehtii päivänkin matkalla kokea ja nähdä paljon. Jos on jo monet kerrat käynyt Kolilla, Ruunaankoskella ja Möhkön ruukkialueella, voi piipahtaa (kuten teimme pari

200-vuotias Perun valtio siirtyy vasemmalle
Heinäkuun lopussa, kun Peru juhlii 200-vuotista itsenäisyyttään ja aloittaa kolmannen vuosisatansa valtiona, sen johtoon nousee juuri tuolloin maaseudun opettaja ja itsepuolustusjoukkojen (rondero) jäsen Pedro Castillo Terrones. Castillo ja Perú Libre

Pridessa ja demokratiassa on kyse joukkovoimasta
Elän Suomessa, jossa ihmisoikeuteni näyttäytyvät vuodesta toiseen mielipidekysymyksenä. Suomessa, jossa kotikaupungistani poistetaan kaunis sateenkaarisuojatie poliisin käskystä vain päivä sen maalaamisen jälkeen. Suomessa, jossa identiteetilleni nauretaan kahvipöytäkeskusteluissa, opiskelijatapahtumissa ja televisiossa. Suomessa,

Meksikon vasemmisto voittoon välivaaleissa
Jopa brittilehti The Economist oli huolestunut Meksikon demokratiasta. Sen tekemisissä tulkinnoissa kansa erehtyi äänestyspäätöksissään vuonna 2018 ja nyt tuo ulkomainen media kehotti toisen maan kansalaisia korjaamaan tilanteen äänestämällä oppositiovoimia. Meksikon

Käyttämätön ääni on kädenojennus oikealle
Kuvittele, että kotikuntasi alkaisi toteuttaa sukupuolitietoista budjetointia. Tai haluaisi varmistaa, että turvakotipaikkoja on riittävästi. Tai ryhtyisi maksamaan entistä parempaa palkkaa esimerkiksi naisvaltaiselle hoito-, hoiva- ja sosiaalialalle. Tai toteuttaisi näistä asioista
Kymmenen askelta pääomasuhteen yhteiskunnallistamiseksi
1. askel ”Se mies, joka ensimmäisenä aidoitti palan maata ja ajatteli itsekseen: tämä on minun, ja vielä löysi ihmisiä, jotka olivat riittävän yksinkertaisia uskomaan häntä, oli kansalaisyhteiskunnan1 todellinen perustaja. Kuinka
Henkilö vai puolue?
Yksi keskustelunaihe kaikkien vaalien alla on, äänestääkö henkilöä vai puoluetta? En ole kiinnittänyt huomiota, onko tästä tematiikasta nyt näiden kuntavaalien alla tehty tutkimusta. Todennäköisesti on. Oli tai ei, spekulatiivinen pohdiskelu

Miten kehittäisin vammaisten asioita Vantaalla?
Meidän vammaisten asiat Vantaalla: asiakkaiden kokemuksia vammaispalveluista ja kehittämisehdotuksia Elina Nykyrin laatima epävirallinen kysely vantaalaisille vammaisille ihmisille syksyllä 2020 Kehittämisehdotuksia kaupungille meitä vammaisia koskien! Elina Nykyrin (vammaisaktivisti ja Vantaan sote-lautakunnan
Peruspuurtajat vastaan Halla-aho
Neljä kannanottoa: Perussuomalaisten ay-yhdistys Peruspuurtajat ry. 30.3.2021 ”Työehtosopimusjärjestelmä ja yleissitovuus ovat elintärkeitä oikeudenmukaisten työmarkkinoiden kannalta. Niiden romuttaminen iskisi kaikkein kipeinten jo valmiiksi pienipalkkaisimpien työntekijöiden nilkkaan, joista monet ovat naisvaltaisia.

Donitsitalousmallilla kohti tasa-arvoisempaa maailmaa
Feministinen politiikka typistetään usein maksuttomiin menkkoihin, vessojen sukupuolittamisen purkamiseen ja turvallisemman tilan periaatteiden vahvistamiseen. Nämä ovat tärkeitä asioita ja niihin tuleekin panostaa. Vasemmistolaisesta näkökulmasta tasa-arvon toteutuminen vaatii kuitenkin ennen kaikkea
Halla-ahon hinku hallitukseen
Perussuomalaisten puoluevaltuuston kokous avattiin eilen lauantaina tunteisiin vetoavalla itsenäisen Suomen historiallisia saavutuksia ylistävällä musiikkivideolla: (Tämä maa, tämä taivas): ”Tääl on pelloiksi kuokittu soita täällä korpia raivattu on tätä kansaa ei
Presidentin haastattelu
Olipa mielenkiintoinen TV1:n Ykkösaamu! Haastateltavana oli tänään (la 29.5.2021) tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Keskustelu viipyi alkuun melko pitkään vanhassa asiassa: presidentin oikeudessa tai velvollisuudessa osallistua Suomen EU-politiikan muotoiluun sikäli kuin on

Kolonialistis-imperialistista tiedottamista brittityyliin
Eurooppalaisen ”puolueettoman laatujournalismin malliesimerkki” ja uusliberaalin talouspolitiikan äänenkannattaja The Economist tulee omistamaan 29.5. julkaistavan lehtensä kannen ”autoritääriselle populistille”, ”vaaraksi demokratialle”, jollaiseksi he kutsuvat maailman kolmen suosituimman presidentin joukkoon kuuluvaa (mm.
Jokaiseen kuntaan… liikuntaa!
Kuntavaalien virallinen äänestyspäivä lähestyy. Kuntavaaleihin huipentuu toivottavasti myös keskustelu kunnan palveluiden tarpeesta sekä puitteista hyvään elämään. Hyvän, tasapainoisen elämän yksi kulmakivistä on ehdottomasti liikkuminen. Kunnan osalta tämän ydinasian toteuttaminen tulee

Kuntapäätöksenteko tarvitsee nuoria äitejä
Kuntavaaliehdokkaiden keski-ikä näissä vaaleissa on 50. Kuntaliiton ehdokasanalyysistä selviää, että keski-ikä on myös nousussa, ja nuorten ja naisten määrä on vähentynyt edellisistä vaaleista. Ehdolle lähtemiseen ja lähtemättömyyteen liittyy monia asioita.
Lentäminen on vaarallista
Lentäminen on haitallista ja vaarallista, eri puolilla maailmaa. Ilmasto ja luonto saastuvat kun lentopetrolia kuluu, meluhaitat mukaanlukien Korona on levinnyt alkujaan ihmisten lennellessä sinne sun tänne Lento-onnettomuudessa yleensä
Vahva valtio – kansantalouden loppu?
EK:n toiminnanjohtaja Jyri Häkämies julkaisi kaksi lausumaa eilen 24. 5. EK:n Tweetissä: ”Vahva valtio – sellainen haluamme olla!” Mutta minkälainen on vahva valtio?” Jyri häkämies kiteyttää vahvan valtion tunnusmerkit: ”Meidän
Kannus-Parsialasta kajahtaa
ElÄKÖÖN KANNUS-PARSIALA (eli Syrjähyppääjän talvi ja muita kokemuksia Kannuksesta) Taidan koetella blogi-kirjoittamiseni rajoja vasemmistolehdessä mainostaessani kotipitäjääni Kannusta, MAASEUDUN vihonviimeistä keskustalaista peräreikää. Kaiken uhalla sen teen. Viime vuoden puolella kävi

Esteetön ja saavutettava yhteiskunta on mahdollinen!
Hyvää kansainvälistä saavutettavuuspäivää 20.5.2021! Global Accesibility Awareness Day! Sitä vietään joka toukokuun 3. torstaina. Vain esteetön ja saavutettava yhteiskunta on yhdenvertainen ja tasa-arvoinen. Esteettömyys ja saavutettavuus eivät ole mielipideasioita, vaan

Liian huono feministiksi?
Minulta on pyydetty usein kirjoitusta Feministipistoja-blogiin, mutta en ole koskaan aiemmin kirjoittanut. Kun ajattelen feminismiä tai feministisiä aiheita, tunnen vähän samaa, kuin niin monessa muussakin asiassa elämässä: minä en ole
Vasemmisto Nytin uutisia:
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajaehdokkaat esittelyssä: Nea Hakala
Vasemmistoliiton puoluehallitusehdokkaat esittelyssä: Sara Backman
Kansan Uutiset
- Minja Koskela vappupuheessa: ”Petterin ja Riikan on korkea aika riisua vappunaamarit” 1.5.2026 Kansan Uutiset
- Kolumbia on hengenvaarallinen maa ihmisoikeuksien puolustajille 1.5.2026 Kansan Uutiset
- SAK:n Syvärinen: Oikeistohallituksen työn tuloksena meillä on nyt ennätystyöttömyys ja ennätysvelka 1.5.2026 Kansan Uutiset
- Li Andersson: Onko kukaan Suomen poliittisessa historiassa pettänyt lupauksia ja epäonnistunut tavoitteissaan pahemmin kuin Petteri Orpo ja Riikka Purra 1.5.2026 Kansan Uutiset
- Riisto jatkuu – Miten työperäiseen hyväksikäyttöön pitäisi puuttua? 1.5.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Miikka Kortelainen Vasemmistofoorumin puheenjohtajaksi
- Elias Pyykkönen korkeakouluharjoittelijaksi
- Ikkunat auki vasemmiston Eurooppaan!
- Pekka Tiainen aloittanut harjoittelijana
- Ajatus lihasta luopumisesta ahdistaa
- Kolme uutta työntekijää Vasemmistofoorumille
- Vuoden työväentutkimus -palkinto Maaria Haikolalle, kunniamaininnat Hannu Sorrille ja Pirkka Leinolle
- Jussi Merikallio: Mikä oli Vapaa Työväenliitto?
- Työnantajien rahoittama ammattiliitto tuki Lapuan liikettä loppuun asti
- Vasemmistofoorumin vertaisarvioitujen julkaisujen referee-prosessi
Vasen Kaista
- Vasemman Kaistan lukijat toivottavat hyvää vappua 30.4.2026
- Historian loppu 30.4.2026
- Alihankintaketjujen karsiminen torjuu työntekijöiden riistoa 29.4.2026
- Hyvinvoinnin edistäminen ja Pirkanmaan huumaustapaukset esillä aluevaltuustossa 29.4.2026
- Li Andersson Tampereella ja Kangasalla – Vasen Kaistan vappuopas ilmestyi 28.4.2026
Vasenvoima
- Voimaa vasemmalta – kuvia ja puheita vapun molemmin puolin 1.5.2026
- Vasenvoima: Vapputervehdykset 2026 30.4.2026
- Tuomo Grundström: Vappulaulajaiset 30.4.2026
- Vasemmiston toimenpidealoite hyväksyttiin yksimielisesti Raumalla 28.4.2026
- Porin Vasemmisto: Hammashoidon keskittäminen lisää eriarvoisuutta 27.4.2026