Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media
Isä taivaan vai äiti maa … mutta Miksi? 3.osa
Ennen kuin otamme yhden askeleen eteenpäin vastausten etsinnässä Miksi -kysymyksiin, ottakaamme ensin kaksi tai kolme askelta taaksepäin … lapsuuteeni. Niin pitkälle kuin muistan lapsuuttani, minulle on puhuttu jumalasta, taivaan isästä
Ihmiskunta selviytyy, jos. . .
Erkki Tuomiojan uuden kirjan Tulevaisuuden varjossa (Tammi 2021, 273 s.) kannessa Atlas-titaani kantaa harteillaan maapalloa. Alkuperäisessä ikivanhassa kreikkalaisessa myytissä Atlas kannatteli taivaan kantta. Kirjan kannen kuvamanipulaation pohjana on Frankfurtin rautatieaseman pääsisäänkäynnin

Naisten oma huone
Vuosi on 1993, päivä 22.9. Paikkana Unionin kahvila Helsingin Bulevardilla. Neljä kirjoja rakastavaa naista, ystävyksiä. Olemme kokoontuneet perustamaan lukupiirin. Sovimme ”säännöistämme”. Kokoontuisimme kerran kuukaudessa, päättäisimme luettavan kirjan yhdessä. Kirjaa ei
Ilmastoraportti pakottaa toimimaan
Hallituksen budjettiriihessä kannattaisi miettiä, olisiko mahdollista tukea kaikkia täyssähköautojen ostoja – myös käytettyjen sähköautojen. Uudet sähköautot ovat monelle liian kalliita, varsinkin, jos on hiljattain hankkinut uuden polttomoottoriauton. Sen voisi kyllä
Olympialaiset: Burkina Fason ja Intian läpimurto !
Tokion olympialaiset eivät olleet Suomen mitalijuhlaa. Ei yleisurheilussa eikä oikeastaan missään muussakaan lajissa – uinnin ja nyrkkeilyn kahta pronssisijaa lukuunottamatta. Kisojen todellisia menestyjiä olivat Afrikan ja Aasian sekä Etelä-Amerikan
… mutta Miksi? 2. osa
Ensimäinen osa: https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/mutta-miksi-1-osa/ Miksi pitäisi kysyä miksi? Palatkaamme siis hetkeksi klassiseen maailmaan tai ainakin siihen, miten se vieläkin elää ajatuksissamme. Kun kysymme mitä on? tai miten tulisi olla? –
… mutta Miksi? 1. osa
Kun kysymme miksi, emme kysy vain mitä on, tai miten voimme tietää mitä on, tai miten pitäisi olla ja kuinka saisimme sen aikaiseksi, vaan kysymme olemisen perustetta, syytä olemiseen. Emme
Suomalainen jalkapallohuliganismi ja olympialaiset
Suomalaisesta jalkapallohuliganismista ei ole paljon puhetta ollut. Aihetta kyllä olisi, sillä esimerkiksi EM-kisat osoittivat kuinka välinpitämätöntä porukkaa jalkapallofanit ovat tiukan paikan tullen. Kun nyt on puitu paljon
Tarvitseeko Suomen osallistua Afganistanin kaltaisiin operaatioihin?
Yhdysvallat vetää joukkonsa pois Afganistanista. Suomen puolustusministeri sanoi Suomen toimivan samoin syksyyn mennessä. Suomen muutaman kymmenen hengen joukot eivät voi ratkaista Afganistanin ongelmia, jos afganistanilaiset itse eivät halua ratkaista ongelmiaan.
Kutsu Hanna vieraaksesi
Olen usein kehunut Ylen ajankohtaistoimituksen ohjelmia. Taka-ajatukseni on tietysti ollut, että saisin lukijani kuuntelemaan (tai katsomaan) ohjelmaa, koska siinä on tullut esiin oivaltavia ja viisaita näkökulmia johonkin ajankohtaiseen asiaan. Se,
Työstä vapautuminen ja työn vapauttaminen
Puheenjohtajamme Li Andersson kommentoi taas esiinnousutta työaikakeskustelua. https://www.facebook.com/lindrssn/posts/4450518798316294 Haluaisin laventaa näkökulmaa. Vasemmistolle työaikakysymys ei ole vain kysymys työstä vapautumisesta vaan myös työn vapauttamisesta. Kun jo nyt teemme melkoisesti vapaata työtä
Ilja Repin ja Ateneumin näyttely
Ilja Repin (1844-1930) on epäilemättä tunnetuin venäläistaiteilija Suomessa – jopa niin tunnettu, että Suomi on välillä miltei ominut hänet suomalaiseksi. Olin nähnyt Repinin taidetta ohimennen opiskeluvuosinani Pietarin Venäläisessä museossa,

Hei päättäjä, tässä kolme tärppiä, joilla jatkaa työtä myös Pride-viikon jälkeen!
Pride-viikko on lopuillaan, ja pian monen päättäjän ja puolueen somet hiljenevät sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista taas vuodeksi. Sateenkaariprofiilikuvat laitetaan takaisin arkistoon ja sateenkaariliput kaapin perälle. Mutta mitä jos tänä vuonna
Edo ja Sami – kesän kulttuurilähettiläät
Joensuussa pitkään vaikuttaneet muusikko Edo Pennings ja valokuvaaja Sami Parkkinen ovat monelle pohjoiskarjalaiselle ja kulttuurialan harrastajalle ympäri Suomea tuttuja nimiä. Molemmat ovat kuuluneet tuttavapiiriini jo neljännesvuosisadan. He ovat aitoja
Taidetta luonnossa: Vallisaari / Helsinki Biennale 2021
Suomenlinnan takana sijaitseva Vallisaari oli vuosikausia sotilasaluetta ja avautui helsinkiläisille & muille saariluonnon ystäville luontomatkailukohteeksi vasta 2016. Keskellä saarta, joka on ollut paitsi satojen ihmisten koti ja luotsisaarikin sekä
Vaaleista ja vaaleissa menestymisestä
Ennen kuntavaaleja Yle ja muukin media rummutti, että vaalit ovat tulossa – ja antoi ymmärtää, että rummutuksen tarkoitus oli patistaa ihmiset vaaliuurnille. Se oli kiitettävää toimintaa julkisen palvelun medialta, mutta
Kaikkea kaikille, kaikkialla, kaiken aikaa …. vai kohtuus kaikessa, kaikille, aina!
Olen tutkaillut kunnallisvaalien tuloksia Tilastokeskuksen aineistojen avulla. Miellä on Suomessa erinomaiset tilastot kunnista ja niiden sosiaalisista ja taloudellisista tilanteista, vieläpä aikasarjoina. Näitä rakenteita voi analysoida jopa postinumeroalueiden tarkkuudella. Samoin meillä

Vaalituloksessa on myös paljon hyvää – tasa-arvo edistyi kunnissa
Kuntavaaleista on kulunut nyt reilu viikko. Tulos ei ollut vasemmistoliitolle toivotun kaltainen. Vaalien voittajia olivat oikeistopuolueet kokoomus, perussuomalaiset ja Liike Nyt. Vaalien äänestysprosentti oli ennätysalhainen, 55,1 prosenttia. Näen, että oikeiston

Kolumbian kansa sai tarpeekseen
Kolumbian mielenosoitukset, joita kutsutaan myös Kolumbian kansalliseksi lakoksi (Paro Nacional) ja jotkin tiedotusvälineet kutsuvat niitä Kolumbian sosiaaliseksi purkaukseksi (Estallido Social), ovat sarja monitahoisia mielenosoituksia, jotka käynnistettiin Iván Duquen hallituksen tekemän
Kuntien katoava valta (?)
Kunnallisvaalit 2021 kiinnostivat vain vähän yli puolta äänestysikäisistä suomalaisista sen verran, että kansalainen kävi kirjoittamassa ehdokkaansa numeron. Vaalikampanja oli vaisu ja äänestäneistä joku jätti tyhjänkin lapun. Tätä on ihmetelty
Vasemmisto Nytin uutisia:
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajaehdokkaat esittelyssä: Nea Hakala
Vasemmistoliiton puoluehallitusehdokkaat esittelyssä: Sara Backman
Kansan Uutiset
- Minja Koskela vappupuheessa: ”Petterin ja Riikan on korkea aika riisua vappunaamarit” 1.5.2026 Kansan Uutiset
- Kolumbia on hengenvaarallinen maa ihmisoikeuksien puolustajille 1.5.2026 Kansan Uutiset
- SAK:n Syvärinen: Oikeistohallituksen työn tuloksena meillä on nyt ennätystyöttömyys ja ennätysvelka 1.5.2026 Kansan Uutiset
- Li Andersson: Onko kukaan Suomen poliittisessa historiassa pettänyt lupauksia ja epäonnistunut tavoitteissaan pahemmin kuin Petteri Orpo ja Riikka Purra 1.5.2026 Kansan Uutiset
- Riisto jatkuu – Miten työperäiseen hyväksikäyttöön pitäisi puuttua? 1.5.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Miikka Kortelainen Vasemmistofoorumin puheenjohtajaksi
- Elias Pyykkönen korkeakouluharjoittelijaksi
- Ikkunat auki vasemmiston Eurooppaan!
- Pekka Tiainen aloittanut harjoittelijana
- Ajatus lihasta luopumisesta ahdistaa
- Kolme uutta työntekijää Vasemmistofoorumille
- Vuoden työväentutkimus -palkinto Maaria Haikolalle, kunniamaininnat Hannu Sorrille ja Pirkka Leinolle
- Jussi Merikallio: Mikä oli Vapaa Työväenliitto?
- Työnantajien rahoittama ammattiliitto tuki Lapuan liikettä loppuun asti
- Vasemmistofoorumin vertaisarvioitujen julkaisujen referee-prosessi
Vasen Kaista
- Vasemman Kaistan lukijat toivottavat hyvää vappua 30.4.2026
- Historian loppu 30.4.2026
- Alihankintaketjujen karsiminen torjuu työntekijöiden riistoa 29.4.2026
- Hyvinvoinnin edistäminen ja Pirkanmaan huumaustapaukset esillä aluevaltuustossa 29.4.2026
- Li Andersson Tampereella ja Kangasalla – Vasen Kaistan vappuopas ilmestyi 28.4.2026
Vasenvoima
- Vasenvoima: Vapputervehdykset 2026 30.4.2026
- Tuomo Grundström: Vappulaulajaiset 30.4.2026
- Vasemmiston toimenpidealoite hyväksyttiin yksimielisesti Raumalla 28.4.2026
- Porin Vasemmisto: Hammashoidon keskittäminen lisää eriarvoisuutta 27.4.2026
- Satu Pessi: Kehysriihi – nelikaistainen tie Satakunnan kurjuuteen 26.4.2026