Uusi vasemmistolainen yhteisöllinen media
Purra Brysselin koneessa
Esittelin jokin aika sitten Jussi Marttisen kirjan Mikä perussuomalaisia vaivaa? Kirja ja sen analyysi nousivat vahvasti mieleeni kun kuuntelin tänään Yleradio 1:ssä Maija Elonheimon ohjelman Brysselin kone. Haastateltavana oli Perussuomalaiset-puolueen

Ilmastodenialisti on useimmiten mies
Ilmastodenialistit ovat useimmiten valkoihoisia miehiä. Asiaa on jopa tutkittu Yhdysvalloissa jokunen vuosi sitten. Global Environmental Change -tiedejulkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan valkoihoiset, konservatiiviset amerikkalaismiehet kannattavat denialistisia näkemyksiä huomattavasti useammin kuin muut
Investoinnit – kaapu voitoille vai elämän ymmärtäjä?
Saatteeksi: Laitan tähän vähän laajemman johdannon aiemman blogini johtopäätöksille https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/kohtuus-kaikessa-kaikille-kaikkialla-aina/ Investoiminen (invest), sijoittaminen merkitsi myöhäisellä 1400 -luvulla, ”pukeutumista viranhoitajan viralliseen kaapuun” (lat. investire pukeutua, peittää, ympäröidä; in + vestire, sisään
Alkaako Amerikassa nyt perestroika?
Venäjä ja Kiina ilkamoivat Naton ja USAn Afganistan-politiikkaa, sen täydellistä epäonnistumista. Aihetta onkin: Argumenty I fakty – lehti ei ole ihan putinilainen, mutta myötäilee Kremliä sopivasti. Lehden syyskuun
”Silloin Suomen on tehtävä ratkaisu”
Aivan tavattomasti tekisi mieleni kommentoida Ylen tämän aamun tarjonnasta Roman Schatzin Maamme kirjaa, jossa ekonomistit Juhana Brotherus ja Sixten Korkman puhuivat valtioiden ja Euroopan unionin velkaantumisesta. Taustalla oli tietysti unionin
Kepeästi keskiluokan “kulutususkonnosta”
Haluatko tietää miten keskiluokkainen rahahuolia vailla oleva suomalainen voi kuluttaa kestävästi, laatutietoisesti ja ympäristöystävällisesti? Aika moni on ilmeisesti halunnut, sillä mielipide- ja/tai tietokirja Kaikki kuluttamisesta on ollut lainaus- ja
Rahaa taivaalle
Hallitus on saanut budjettinsa peruslinjat sovittua. Loppujen lopuksi ministerien univelka ei kasvanut valtiovelan mittoihin eivätkä kokoustajia vastapäätä, Suomen Pankin edustalla elämöineet mielenosoittajat paljonkaan päättäjiä häirinneet. Asiaa kyllä olisi ollut
9/11 ja johtopäätösten aika
Tänään on kulunut tasan kaksikymmentä vuotta ääri-islamistisen Al-Qaida-organisaation masinoimasta terroristihyökkäyksestä World Trade Centerin torneja vastaan New Yorkin Manhattanilla. Tapauksesta tullaan tänään tuon hirvittävän teon vuosipäivänä lukemaan paljon erilaisia kirjoituksia. Minulla
Vakavaa tekstiä Keski-Aasiasta
Luin pitkästä aikaa, nykyisen kevyt(kenkäisen) journalismin ja parempiosaisten tai vähintäänkin keskiluokkaisten sankari- ja selviytymistarinoiden aikakaudella vähän vakavampaa tekstiä Keski-Aasiasta. Suosittelen: Erika Fatland. Sovjetistan. Siltala 2015, 478 s. Norjalainen journalisti
Puuttuuko työntekijöitä vai puuttuuko palkkaa?
Mediassa on jo kauan kerrottu työtekijäpulasta, mutta kukaan ei puhu palkoista. Luulisi, että nyt olisi työntekijöiden markkinat, kun on pula työvoimasta, mutta näin ei ole. Edelleen kuulee kertomuksia työnantajista, jotka

Meksikon rauhanomainen vallankumous puolivälissä – muutos tuntuu ja näkyy
Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador (AMLO) noudatti perustuslain 69. artiklan säännöstä ja antoi hallituksensa jokavuotisen tiedoksiannon vastikään 65. kautensa aloittaneelle kongressille. Lakisääteinen dokumentti esittelee julkisen hallinnon nykytilan kaikessa kokonaisuudessaan.

Tammikuun sotevaaleissa voi ja pitää tehdä feminististä politiikkaa
Monet kädet jäivät kättelemättä ja toriteltat pystyttämättä, kun kuntavaalit käytiin poikkeuksellisissa olosuhteissa koronapandemian keskellä. Harva pääsi jututtamaan ehdokkaita kasvokkain ja jos pääsikin, oli välimatkaa metritolkulla ja kasvoillamme maskit ilmeitämme peittämässä.
Ei romahdus vaan loikka eteenpäin!
Ilta-Sanomat (30.8.): Karut luvut paljastavat, että jotain on nyt pielessä – mitä tapahtui Suomen kouluille? Koulu on ollut suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivi kautta aikain. Maailmalla hehkutettiin vuosikausia Suomen koulutusihmettä. Sitten tapahtui
Kohtuus kaikessa, kaikille, kaikkialla, aina!
BIOS -tutkimusyksikön tutkijat Tero Toivanen ja Paavo Järvensivu kirjoittivat HS:ssa tänään (27.8.): ”Kestävyyssiirtymä vaatii kokonaisvaltaista suunnitelmallisuutta. Tätä voitaisiin edistää perustamalla valtioneuvoston kansliaan ylivaalikautinen tiedevetoinen teollisen murroksen suunnitteluyksikkö, joka tuottaisi monitieteistä
Kaltio – kulttuurityhjiön maineikas paikkaaja pohjoisessa
Uusi Kaltio 4/ 2021 on juuri ilmestynyt. Kun koko kulttuuriala on ollut kammottavassa paitsiossa koronavuodet 2020-2021, on hienoa, että sentään Kaltion kaltaiset kulttuurilehdet yhä ilmestyvät. Päätoimittaja Paavo J. Heinonen

Meksiko haastoi naapurivaltion asevalmistajat oikeuteen
Vähintään 70 prosenttia ja enimmillään 90 prosenttia Meksikossa tapahtuvista murhista tehdään Yhdysvalloista maahan laittomasti salakuljetuilla aseilla. Siksi Meksikon valtio on tehnyt rohkean teon ja haastanut yhdeksän asevalmistajaa ja kaksi aseiden
Roll over Beethoven
Joskus osuu silmiin uskomattomia dokkareita kuten lauantai-illan helmi Teemalla. ”Roll over Beethoven” pisti kyllä lahkeet vipattamaan ja kengät vispaamaan, aikoinaan, mutta yhä vieläkin. Uskomaton tarina Chuck Berryn huippuvuosista
Lääkärit, psykologit ja raha
Olen kirjoittanut lukuisia mielipidekirjoituksia HS-Suomen Pravdaan. Pääsääntöisesti niitä ei julkaista – syy voi olla menneisyyteni, arvioitu vasemmistolaisuuteni ja Öisinajattelijakritiikkini ja se, että olen nimittänyt HS-julkaisua anteeksiantamattomasti Suomen Pravdaksi,
Taleban tulee taas
Se mitä Afganistanissa tapahtuu nyt, osoittaa kammottavalla tavalla sen, miten väärin Talebanin voimaa on vähätelty – ja kuinka vaikeaa ja virheellistä on yrittää puuttua sotilaallisesti toisten maiden asioihin. USA,
Keitä perussuomalaisuus houkuttaa?
Mikäpä olisi parempi ajankohta kuin juuri nyt Perussuomalaiset-puolueen viime viikonvaihteen puoluekokouksen jälkeen puhua Jussi Marttisen kirjasta Mikä perussuomalaisia vaivaa? (Vastapaino 2021, 304 sivua). Jo ilmestyneissä arvioissa kirjasta on sanottu, että
Vasemmisto Nytin uutisia:
Viestintäkoulutus ja vuosikokous pidettiin
Some-koulutus ja kevätkokous su 29.3.
Vasemmisto Nyt! Discordissa ja Piipitimessä
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajaehdokkaat esittelyssä: Nea Hakala
Vasemmistoliiton puoluehallitusehdokkaat esittelyssä: Sara Backman
Kansan Uutiset
- Minja Koskela vappupuheessa: ”Petterin ja Riikan on korkea aika riisua vappunaamarit” 1.5.2026 Kansan Uutiset
- Kolumbia on hengenvaarallinen maa ihmisoikeuksien puolustajille 1.5.2026 Kansan Uutiset
- SAK:n Syvärinen: Oikeistohallituksen työn tuloksena meillä on nyt ennätystyöttömyys ja ennätysvelka 1.5.2026 Kansan Uutiset
- Li Andersson: Onko kukaan Suomen poliittisessa historiassa pettänyt lupauksia ja epäonnistunut tavoitteissaan pahemmin kuin Petteri Orpo ja Riikka Purra 1.5.2026 Kansan Uutiset
- Riisto jatkuu – Miten työperäiseen hyväksikäyttöön pitäisi puuttua? 1.5.2026 Kansan Uutiset
Vasemmistofoorumi
- Miikka Kortelainen Vasemmistofoorumin puheenjohtajaksi
- Elias Pyykkönen korkeakouluharjoittelijaksi
- Ikkunat auki vasemmiston Eurooppaan!
- Pekka Tiainen aloittanut harjoittelijana
- Ajatus lihasta luopumisesta ahdistaa
- Kolme uutta työntekijää Vasemmistofoorumille
- Vuoden työväentutkimus -palkinto Maaria Haikolalle, kunniamaininnat Hannu Sorrille ja Pirkka Leinolle
- Jussi Merikallio: Mikä oli Vapaa Työväenliitto?
- Työnantajien rahoittama ammattiliitto tuki Lapuan liikettä loppuun asti
- Vasemmistofoorumin vertaisarvioitujen julkaisujen referee-prosessi
Vasen Kaista
- Vasemman Kaistan lukijat toivottavat hyvää vappua 30.4.2026
- Historian loppu 30.4.2026
- Alihankintaketjujen karsiminen torjuu työntekijöiden riistoa 29.4.2026
- Hyvinvoinnin edistäminen ja Pirkanmaan huumaustapaukset esillä aluevaltuustossa 29.4.2026
- Li Andersson Tampereella ja Kangasalla – Vasen Kaistan vappuopas ilmestyi 28.4.2026
Vasenvoima
- Vasenvoima: Vapputervehdykset 2026 30.4.2026
- Tuomo Grundström: Vappulaulajaiset 30.4.2026
- Vasemmiston toimenpidealoite hyväksyttiin yksimielisesti Raumalla 28.4.2026
- Porin Vasemmisto: Hammashoidon keskittäminen lisää eriarvoisuutta 27.4.2026
- Satu Pessi: Kehysriihi – nelikaistainen tie Satakunnan kurjuuteen 26.4.2026