Onpa jo aikoihin eletty. Janne Saarikivi vaatii vallankumousta HS:n palstoilla:
”Somen orjat, sorron yöstä nouskaa!”
Saarikivi taustoittaa vaatimustaan viittaamalla Kommunistiseen Manifestiin, sillä kun ”ennen omistava luokka hallitsi työläisten ruumiita, nyt se hallitsee tunteita”:
”Pohdittuaan 1800-luvun työläisten asemaa Marx kirjoitti yhdessä työkaverinsa Engelsin kanssa Kommunistisen manifestin. Siinä työläisiä kehotettiin pyrkimään kohti yhteiskuntaa, jossa tehtaiden omistajat jakaisivat voittoja työläisten kanssa. Tai jossa työväki yksinkertaisesti ottaisi tehtaat haltuunsa.” (1)
Nyt – Saarikiven uudessa Manifestissa ”tulee vaatia takaisin tunteitamme. Tulee vaatia maailmaa, jossa merkit kytkeytyvät toistensa asemesta todellisuuteen.”
… mutta sitähän myös Marx ja Engels vaativat! Hehän olivat Saarikiven hengenheimolaisia – kulttuuriliberaaleja! … vai mitä sanotte heidän Manifestin ennustuksestaan:
”Vanhan porvarillisen yhteiskunnan ja sen luokkien ja luokkavastakohtien tilalle tulee yhteisö (Assoziation), jossa kunkin yksilön vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen ehto (die Bedingung).” (2)
Tämähän tarkoittaa yhteisöä, joka perustuu samanarvoisten ihmisten erilaisuuteen eikä eriarvoisten ihmisten samanlaisuuteen, jota nykyisessä porvarillisessa yhteisössä (Gesellschaft) mitataan – kuinkas ollakaan – rahalla!
Yhteisön tulisi siis perustua itse kunkin kiistämättömään omakohtaiseen kokemukseen (Erlebnis), jotka yhteisössä työstettäisiin yhteiseksi kokeneisuudeksi (Erfahrung). Tätähän kulttuuriliberalismi meille lupasi Suomessakin vielä joskus 1980 -luvulla.
Kun Saarikivi on nyt huomannut, että teollisuusjättien – jotka työstävät ensisijassa ulkoista luontoa – rinnalle on kehittynyt teknojättejä – jotka työstävät ensisijassa sisäistä luontoamme – hän ei tule maininneeksi, että nämä molemmat sisäisen ja ulkoisen luonnon välittäjäkoneistot perustuvat samaan mekanismiin – nimittäin pääomittamiseen (capitalization).
Mihinkä siis?? Pitkän historian viimeisimmät vaiheet: Sen jälkeen, kun Nixon 1970 -luvun alussa irrotti dollarin kultakannasta, rahasta tuli lupaus, joka annettiin jostakin, joka saadaan joskus tulevaisuudessa aikaiseksi. Kun rahalla ei ole määrällistä ylärajaa, ei annetuilla lupauksillakaan enää ollut. Pääomittamisen keskeiseksi kriteeriksi muodostui luottamus annetun lupauksen realisoitumiseen joskus tulevaisuudessa.
Alkoi talousliberalismin kulta-aika – ja sitä seuranneet rahoituskriisit, jotka keskuspankit ratkaisivat aivan tolkuttomalla rahan painamisella, aiheuttaen siten toisaalla omaisuusarvojen huikean arvottoman arvonnousun ja toisaalla leikkauksia julkisiin menoihin. Sosialismia rikkaille ja leikkauksia muille, kuten sanonta kuuluu. Ironia on siinä, että tämä talousliberalismi synnytti kulttuuriliberalismin sanansaattajakseen, joka ehti tänne pohjoisen perukoille vuosia ennen synnyttäjäänsä. (3)
Marx ei kuitenkaan ollut talousliberalisti. Ei alkuunkaan. Hän oli syvästi huolissaan ihmisen ja luonnon keskinäissuhteen murtumisesta (metabolic rift) tulevaisuuden rahamuotoisen pääomittamisen myötä. Se tuhoaa sekä maan kamaran että työläiset.
Kun Saarikivi vaatii ”takaisin tunteitamme … maailmaa, jossa merkit kytkeytyvät toistensa asemasta todellisuuteen”, hän kurkottaa eurooppalaisen 1970 -luvun kielellisen käänteen ja sen jälkeisen postmodernismin, sekä korkea- ja transhumanismin tuolle puolen avaten keskustelua posthumanismista, modernin suurkaupunkilaisen kaipuusta resonanssiin luonnon kanssa, etsien niin ulkoisen luonnon – maan, ilman, veden – kuin sisäisen kokemuksen yksilökohtaista aitoutta, resonanssia ja sen oikeutusta kulttuurisena – tieteen ja kaunotaiteen (mimesis) – kysymyksenä. Hyvä niinkin!
Jos kuitenkin näemme kulttuurin (culture < viljellä) sisäisen ja ulkoisen luonnon keskinäissuhteen reaalisesti ja kaikinpuolisesti, tuo kokemus muotoutuu pääosin jokapäiväisessä arjessamme ja kaikille työn, tuotannon ja kulutuksen kautta. Siten tämän kokemuksen muotoutumista olisi perustavanlaatuisesti muutettava. Työn – kaikkien työn, ei vain sivistystyön, siis tieteen ja kaunotaiteen – tulisi olla runoutta tulevaisuudesta, poeta fabern. Kysymys olisi – Sakari Hännisen ideoita seuraten – kanssalaisuuden ja yhteisövaltion rakentamisesta.
Miksi? Kas, kun semiosis – merkitysten maailma – porautuu paljon syvemmälle luontoon kuin klassikkomme, Marx ja Engels osasivat arvata. (4)
Miksi siis luopuisimme kulttuuriliberalismin lupauksesta ”jokaisen ihmisen vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen ehto”? Siihen tarvittaisiin MAAN puolustajia ekologisen realismin ehdoilla: oikeamielisyys, vanhurskaus määrittyy nyt liittona koti-maa-ilma-mme, kotimaapalomme ohuttakin ohuemman elämäntekstuurin kanssa. (5)
Viitteet
(1) Saarikivi, J. 2025. Somen orjat, sorron yöstä nouskaa! HS:n essee 25.04.2025
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011196532.html
(2) Karl Marx – Friedrich Engels Manifest der Kommunistischen Partei
https://www.marxists.org/deutsch/archiv/marx-engels/1848/manifest/2-prolkomm.htm#na
(3) Varoufakis, Y. 2025. Neoliberalism is dead. Say hello to Techlordism DIEM25 24/04/2025 https://www.yanisvaroufakis.eu/2025/04/15/neoliberalism-is-dead-say-hello-to-techlordism/
(4) Volanen, M. V. 2025. Ajatus syvähumanismista Vasemmisto nyt blogi 14.04.2025
https://www.vasemmistonyt.fi/2025/04/14/ajatus-syvahumanismista/
(5) Volanen, M. V. 2025. Kulttuuriliberalismin seuraava askel
Kuva:
https://understandingsociety.blogspot.com/2020/01/what-are-prospects-for-progressive.html
