Ajatus syvähumanismista

Kaksi tilaisuutta, kaksi sukupolvea, yhteinen ongelma

Olin lauantaina (12.04.2025) Kirjatyöntekijöiden talolla muistelemassa ja arvioimassa Seppo Toiviaisen suhdetta marxismiin. Alustajina oli pitkä rivi arvostettuja tutkijoita: yliopistonlehtori Mikko Lahtinen,prof. emer. Markku Kivinen, Prof. emer. Yrjö Haila, prof. emer. Vesa Oittinen, Dosentti Kimmo Sarje.

Toiviaisen toiminta Tutkijaliitossa vilahti esiin useassa monissa eri yhteyksissä – kuten kiistassa siitä, mikä on Tutkijaliiton julkaiseman lehden nimi: Tiede&Edistys vai Tiede&Kritiikki.

Joku kysyi, onko täällä ketään alle 70 -vuotiasta, yksi vastaus: ”Minä olen. Olen 69 -vuotias”.

Sunnuntaina (13.04.2025) olin osan aikaa mukana Hietsun paviljongilla Tutkijaliiton tilaisuudessa pohtimassa Merkkien elämää – ”kieli, ruumis ja aine runoudessa ja filosofiassa.” Sielläkin esiintyjien lista oli komea: Esa Kirkkopelto, Anna Nurminen, Antti Salminen, Pauliina Haasjoki, Olli-Pekka Tennilä, Corpus Dramaturgicum, Raisa Marjamäki, Eetu Virén, Pajari Räsänen, Antti Lötjönen, Kuisma Korhonen.

Ajattelin jo kysäistä, onko täällä minun lisäkseni ketään muuta yli 70 -vuotiasta, mutta en tohtinut. 

Salit olivat tupaten täynnä kummassakin tilaisuudessa.

Yllättäen molemmissa tilaisuuksissa oli keskeisenä haasteena kysymys tulevaisuuden avoimmuudesta, tosin kovin eri näkökulmista. Kirjatyöntekijöiden talolla käytiin läpi sitä, miten vaikeaa oli perustella, saati myöntää kielellisen käänteen ja sittemmin posmodernismin teesi tulevaisuuden historiallisesta avoimmuudesta – ihmiselle. Hietsun paviljongilla puolestaan etsittiin tuolle avoimmuudelle asettuvia ehtoja ja rajoja – ruumista ja ainetta.

Kirjatyöntekijöiden talolla vapauden ehdot asetti ulkoinen luonto (oikos/metis) kun taas Hietsun paviljongilla ehdot asetti sisäinen luonto (schole/mimesis), siis työ ja runous (poetry< poiesis) ovat vieläkin eri maailmoissa, vaikka jo klassinen maailma tunsi ilmaisun ”poeta fabern” – työn on runoutta tulevaisuudesta!  Miten ihmeessä?  

Asetetaanpa tämä haaste – ”poeta fabern” – humanismille: Jos oletamme, että ajatus humanismista määrittää suhteemme sekä ulkoiseen että sisäiseen luontoon kulttuurisena (culture<viljellä) välityksenä, niin mistä näkökulmasta meidän tulisi silloin jäsentää humanismia?

Palatkaamme klassisen maailman pariin perusjakoon: 

• sisäinen palo: Prometheus (ennaltatietäminen) vs.  Epithemus (jälkikäteinen tietäminen)
• ulkoinen tuli: Apollo (jumalallinen) vs Dionysos (kokemuksellinen) 
  

ja asetetaan ne nelikentäksi jäsentämään humanismin perusmääreitä: 

Korkeahumanismi, ”High humanism” – Valistuksellinen ihmisen asettaminen maalliseksi jumalaksi, a la Descartes: res cognitas vs. res extensa.

Transhumanismi  – etsii pelastusta teknologisesta kehityksestä. Ihmisyys on projekti, joka on vietävä loppuun teknologisin keinoin vaikkapa se tuhoaisi luonnon – Mars odottaa.
Posthumanismi – etsii ihmisyyden hukattua resonanssia ei-inhimillisen kanssa. 

Syvähumanismi – ”deep humamism”  kutoo elämän tekstuuria syvältä luonnonhistoriasta lähtien

Pitkä tarina lyhyesti: Voimme nähdä trans- ja posthumanismit reaktioina korkeahumanismin ajauduttua kriisiin ekologisista ja psykologista syistä. Transhumanismi – nykyisten teknologiajättien ideologiana – ratkaisee kysymyksen yhä pitemmälle menevällä sisäisen luonnon muokkauksella olematta lainkaan huolissaan ulkoisen luonnon asettamista ehdoista – luonto on voitettavissa, jos sitä yleensä ottaen tarvitaankaan mihinkään. Posthumanismi on puolestaan kaipaa menetettyä resonanssia niin ulkoisen luonnon – maan, ilman, veden – kanssa kuin kokemuksen yksilökohtaista aitoutta ja oikeutusta kulttuurisena – tieteen ja taiteen – kysymyksenä. 

Avainkysymys kuitenkin on – viime kädessä – suhteemme aurinkoon, ei jumalana, vaan energian ja siten elämän lähteenä. Siten kolmiomme sisäinen luonto – kulttuuri – ulkoinen luonto kasvaa kolmiulotteiseksi, kun lisäämme siihen vie yhden kohtion: energian. Avaamme siis uudelleen kosmologisen keskustelun, nyt luonnon ehdoista: onko paikallisen energia gradientin – auringon paisteen – oloissa ja mihin mittaan tulevaisuus meille avoin? Miten siis maahan tulviva energia, kotimaapallomme pinnan ohuen ohut elämän tekstuuri, ulkoinen luonto ja oma kokemuksemme, sisäisen luontomme asettavat meille kysymyksen todesta (schole): miten energian kierron näkökulmasta asettuvat kysymykset suhteessa sisäiseen luontoomme (fysiologia), miten energia virrat saapuvat, poistuvat tai jäävät kiertämään kotimaapalloamme (fysiikka) ja miten sisäinen ja ulkoinen luonto toimivat keskinäisessä energeettisessä vuorovaikutuksessaan (biologia).

Kun asetamme kulttuurin välittämään ulkoista ja sisäistä luontoa niillä ehdoilla kuin auringon energia gradientti meille asettaa, joudumme avaamaan psykologisen keskustelun suhteessa sisäiseen luontoomme ja ekologisen keskustelun suhteestamme ulkoiseen luontoon löytääksemme ehdot ja tavoitteet hyvälle elämälle. Olemme siis siirtyneet Schole:sta Polikse:n puolelle.

Ekologinen keskustelu on keskustelua reaalisesta, tuotannollisesta suhteestamme ulkoiseen luontoon niillä ehdoilla, jotka määrittyvät kosmologisen ja fysikaalisen keskustelumme kautta. Kysymys on (luonnon)kauneuden edistämisestä. Olemme siis siirtyneet talopidon puolelle (Oikos).

Kun kosmologisen ja fysiologisen keskustelun kautta määrittelemme minimi tai kohtuuden ehtoja sisäisen luonnon kehitykselle, joudumme käymään psykologisen keskustelun elämän kohtuullisista ehdoista. Olemme siis jo Agora:n puolella ratkaisemassa kuinka luonnon rajalliset resurssit hyödynnetään reilullatavalla.

Huomaammekin että meillä on käsillä toinen klassisen maailman perusjako: Schole/Polis/Oikos/Agora tiloina, Being/Doing/Making/Dealig toimintoina, Tosi/Hyvä/Kaunis/Reilu ideaaleina. Ongelma onkin kuinka näiden ajatussiilojen ulkokohtainen keskisuhde – kuten mimesis -vs. metis – ylitetään? Elikä miten avaamme ja kudomme uusiksi sen umpisolmun, joka rakentunut pyramidimme sydämeen, kun olemme vastanneet yksitellen tämän nelikon asettamiin kysymyksiin todesta, hyvästä, kauniista ja reilusta? Kysymys on minulle elämän tekstuurista.

Oikeastaan luonnontieteiden piirissä on etsitty vastausta tulevaisuuden avoimuuden haasteeseen jo pitkään, mm. kun on mietitty voiman, energian ja informaation suhdetta fysiikassa tai kun on jäsennetty merkityksen asemaa biologiassa, ts. miten esim. eläinten ja kasvien solut kommunikoivat keskenään ja tulkitsevat signaaleja. 

Tiivistäen kysymys on – ainakin minulle – energia gradienttien aiheuttamien jännite-erojen kautta syntyvien muotojen mahdollistavien endo/exo -vuorovaikutusten kehityksestä pitkässä juoksussa, osana Big History’iä. Siis siitä kuinka syvälle luonnonhistoriaan voimme upottaa semioosin, vaihtoehtoisten tulevaisuuksien mahdollisuuden. En mene nyt siihen laajemmin. 

Kun aamutuimaan asetumme aamiaisemme ääreen tai iltapäivällä läheisen kuppilan kahvin ja pullan viereen, meidän tulisi voida tuntea kiitollisuutta, resonanssia niiden tuhansien ja taas tuhansien ihmisten ponnistuksille yltympäri maapalloa, jotka ovat tehneet mahdolliseksi tuon – toivottavasti – nautinnollisen hetken, puhumattakaan kaikesta siitä työstä ja aherruksesta, jota aiemmat sukupolvet, luonnonkierto kaiken on tehnyt noiden hetkien mahdollistamiseksi … mutta nehän ovat muuttuneet meille vieraiksi, hyödynnettäviksi. Miksi? Emmehän me tiedä noista ihmisistä, heidän elämänehdoistaan, emmekä tiedä sitä mitä tuhoa ja missä päin maailmaa noiden hetkien toteutuminen on vaatinut. Emmehän me enää ole reaalisessa luontosuhteessamme – työssä, tuotannossa, kulutuksessa – päättämässä mitä, miksi, milloin, miten ja missä tuotetaan ja kuinka mahdollinen luontohaitta kompensoidaan. Työmme ei ole – ei todellakaan ole – runoutta tulevaisuudesta – poeta fabern. 

Toisin kuin saksankielinen Bildung (kuva+muokkaus, alun perin Jumalan kuvan rakentaminen osaksi omaa sielua) Suomen kielen sana sivistys viittaa luontosuhteeseemme (< pellavan muokkaus). Syvähumanistisen ideaalin voisi siten ilmaista vaatimuksena sivistävästä työstä. Sivistystyö ei riitä vaan kaikkeen työhön on palautettava perinteellisen käsityöläistyön peruskysymykset, jotka on ratkaistava yhtä aikaa: miten asiat ovat (tosi), miten asiat ovat kun ne ovat hyvin (hyvä), miten saamme sen kauniisti aikaan (kaunis), kuinka jaamme työn tulokset oikeudenmukaisesti (reiluus). Taide ei rajoittuisi kaunotaiteeksi (mimesis) eikä työntekijä työvoimaksi vaan runous ja työ liittoutuisivat kutomaan elämän tekstuuria ekologisen realismin ehdoin.

Olen käyttänyt ChatGPT aineistojen etsinnässä ja seulonnassa.

Kirjallisuutta 

Bryan, D., Lopez, J., Virtanen, A. 2023.  Protocols for Postcapitalist. Expression Paperback.

Detienne, M., Vernant, J.-P.  1991. Cunning Intelligence in Greek Culture and Society (trans. Lloyd, J.) University of Chicago Press.

Gare, A. 2022. Integrating biosemiotic and biohermeneutics in the quest for ecological civilization as practical utopia cosmos and history. The journal of natural and Social Philosophy, 18 (2), 22-49.

Gare, A. 2016. The Philosophical Foundations of Ecological Civilization: A manifesto for the future. Routledge. Kindler edition.

Guenther, W. 2024) Epigenetics in Biological Communication (Function). Kindle Edition.

Haiqing Tian* and Yongxiang Wang Ecosemiotics and biosemiotics: a comparative study. Lang. Semiot. Stud. 2022; 8(3): 
130–144 https://doi.org/10.1515/lass-2022-2007

Hanna, R.  2024. Science for Humans: Mind, Life, The Formal-&-Natural Sciences, and A New Concept of Nature. Springer Kindle Edition.

Hanna, R. 2025. Philosophy Professionalized: How We Killed The Thing We Loved (February 2025 version)

https://www.academia.edu/127535798/Philosophy_Professionalized_How_We_Killed_The_Thing_We_Loved_February_2025_version_

Hartmut, R.  2019. Resonance: A Sociology of Our Relationship to the World. Function. Kindle Edition.

Hänninen, S. 2024. Political Creativity: Antonio Gramsci on Political Transformation. Edward Elgar Publising.

Kull, K. 1998. Semiotic ecology: Different natures in the semiosphere. Sign Systems Studies 26. 344–371.

Moore, J. W. 2025. Nature & Other Dangerous Words Marx, Method & the Proletarian Standpoint in the Web of Life. Introduction to the 10th anniversary edition of Capitalism in the Web of Life (Verso, 2025).

Meyer-Abich, K. M. 1993. Revolution for nature: from the environment to the connatural world. Philosophy and the environment series, Vol. 3. UNT press.

Meyer-Abich, K. M. 1990.  Aufstand für die Natur: Von der Umwelt zur Mitwelt (German Edition) Perfect Paperback, C Hanser.

Patomäki, H. 2023. World Statehood The Future of World Politics. Springer.

Stiegler, B. (ed.)  2021. Bifurcate ‘there is no alternative’. (trans. Daniel Ross) Eds. Bernard. Stiegler with the internation collective, Open Humanities Press.

Volanen, M. V. 2006. Filoteknia ja kysymys sivistävästä työstä. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto.

Volanen, M. V. 2912 Theoria Praxis Poiesis Individualization as the constitution of sociality Finnish Institute for Educational Research Research Reports 28 Univ. of Jyväskylä