Akatemian tutkija Timo Miettinen asettelee tällä kertaa HS-esseessään (HS 18.05.2025) eurooppalaisia kansakuntia modernisaation mittapuiksi:
”Kadotettua menneisyyttä tärkeämpää nationalismin nousulle olivatkin erilaiset esikuvat, jotka nähtiin modernisaation mittapuina. Ranskalaiselle nationalismille keskeistä oli Englannin esimerkki, saksalaiselle taas Ranskan vallankumouksellinen malli, johon yhdistyi romanttinen käsitys historiallisesta kansanyhteisöstä”
ja asettaa saman tien nationalismille uuden tehtävän:
”2000-luvun uusi nationalismi ei elä vain kaipuusta menneisyyteen, vaan kyse on myös pyrkimyksestä hallita tulevaisuutta – kirjoittaa tarinaa edistyksestä, joka ei nojaisi muiden asettamiin esikuviin.” (1)
Uusi tarina edistyksestä?
Mikä erotti saksalaisen valistusajatuksen ranskalaisesta ja englantilaisesta mekaanisesta universalismista? Käsitys luonnosta -”romanttinen käsitys kansanyhteisöstä”
Romantiikkaa saksalaisten käsityksessä oli se, että ihmisyhteisö, Ge-mein-schaft, kasvaa ja kehittyy luonnon (natürliche Mitwelt) kanssa. Luonto ei ole vain valloitettava ympäristö, Um-welt, jonka ”ilmaisia lahjoja” meidän tulisi hyödyntää työssä ja tuotannossa. Kansakuntien vauraus ei siis perustu – kuten skotlantilainen Adam Smith väitti – vain työhön ja jo kasaantuneeseen työhön, pääomaan, vaan myös ja viimekädessä maahan ja maan meille kasvattamiin ”ilmaisiin lahjoihin”.
Kysymys ei kuitenkaan – enää – ole ”Blut und Boden” -samaistumisesta biologiaan, siis hierarkkiseen yhteiskunnalliseen evoluutioon, vaan energiasta. Miksi? Koska nyt on kyse ”pyrkimyksestä hallita tulevaisuutta” kaiken sen kokemuksen, tiedon ja taidon avulla, joka meille on Valistuksen ja Modernismin kautta muotoutunut. Tällöin kysymys energiasta ja sen käytöstä on ratkaisevassa asemassa sillä ”työ (labour) ilman energiaa on kuollutta ja pääoma ilman energiaa on pelkkä patsas” (2).
Jos ”ylijäämä energia” (surplus energy) on erotus luonnon ”ilmaisten lahjojen” energian ja ihmisten sen hyödyntämiseen käyttämän energian välillä, niin tämän ”sijoitetun energian tuotto” on sivilisaation perusta (3). Siitä meidän eurooppalaisten on nyt kirjoitettava edistyksellinen tarina. Tarina, joka pelastaa meidät ekologiselta katastrofilta.
Se on tarina, joka irrottautuu valituksellisesta universalismista ja mekaanisesta maailmankäsityksestä tukeutumatta kuitenkaan yhteiskunnalliseen biologismiin. Tämän uuden tarinan luonnontieteelliset perusteet on kehittyneet vasta tällä vuosisadalla. Tavalla, jota klassisen taloustieteen edustajat ja sen kriitikot eivät voineet edes aavistaa.
Elämän – ja siten taloudenpidonkin – ehto ei ole tasapaino vaan sen puute, energia gradienttien synnyttämien erojen spontaani organisoituminen tiloiksi, muodoiksi, siis informaatioksi (being in form) (3).
Tilaa, siis muotoa – on se sitten hiukkanen, molekyyli, solu, orgaani, eläin, koti, kotipiha, kotikaupunki, kotimaa tai kotimaailma, kotimaapallo – määrittää sisäisen ja ulkoisen – endo/exo – eron synty/synnyttäminen ja tuon muodon ylläpitäminen – in-form-ation – energia gradienttien kentässä mitä moninaisimmissa ajallisissa ja avaruuksellisissa mittakaavoissa mitä erilaisimpien toimintojen, funktioiden kautta.
Tämä luonnon ”laskenta”, computering, ei kuitenkaan ole 0/1 Turing -konemaista, vaan konstruktiivista, uutta synnyttävää yhteensovittumista. Tulevaisuus on siis avoin, jatkuvaa muodon ja funktioiden uudelleen järjestäytymistä yhä lisääntyvänä eriytymisenä, monimuotoistumisena, kompleksuutena (com-plexity: yhteen – kudottu, kiedottu) niin kauan kuin energiavirta – täällä kotimaapallollamme: aurinkomme valo sisään ja hukkalämpö ulos – pitää tätä kehitystä yllä. Ilmastomuutoksen myötä erityisesti juuri hukkalämmön jääminen kiertämään maapalolle tuhoaa elämän ehdot maapallon pinnalla.
Tila on nyt siis koko maapallomme ohuttakin ohuempi elämän tekstuuri, elonsfääri kaikkinensa, ei siis enää vain kotipiha, kotikaupunki, kotiseutu, kotimaa, kotivaltio, tai ihmiskunta, vaan kotimaailma, kotimaapallo. Sen asettamien ehtojen tulisi määrittää ne toiminnot, funktiot, joilla ”ylijäämä energia” (surplus energy) saadaan aikaiseksi tuottavalla ja kestävällä tavalla.
Tila ja funktio
Kysymys kuuluukin nyt määrittääkö tämän tilan asettamat ehdot tarvittavat toiminnot, funktiot VAI luotammeko siihen, että toiminnat, funktiot (tuotanto, vaihto) pystyvät tuottamaan kestävät tilat? Tämä perinteellinen filosofinen kysymys onko koti paikka, jossa vain olla vai tila, jossa elää suhteessa ympäristöön, saa nyt uuden haasteen. Kysymys ei ole vain Miettisen ”muiden asettamista esikuvista” vaan elonsfäärin asettamista ehdottomista ehdoista, joista on nyt tehtävä ”esikuva”.
Teollistumisen myötä taloudenpito erosi talonpidosta ja sen funktiot – kuten tuotanto, kauppa – irrottautuivat kansanyhteisöistä ja alkoivat niitä purkamalla rakentamaan toiminnallisia tiloja (tehtaita, kauppoja) ensin kansallisvaltioksi ja sitten kansainvälisesti – lopputulemanaan globalisaatio, joka toiminnallisesti purki kansallisvaltioita tehden ne toisistaan riippuvaisiksi. Teknologinen kehitys tuotti myös globaalin alustalousverkoston, uusimuotoisen ”kuluttajayhteisön”, joka hyödyntää ilmaiseksi meidän aherrustamme digitaalisissa verkostoissa.
Kansanyhteisön kanssalaisuus, joka purkautui valtiokansalaisuudeksi, palkkatyöläisyydeksi ja kuluttajuudeksi, ei kuitenkaan globalisaation myötä kehittynyt uudeksi kaikkien yhteisölliseksi (all-ge-mein-heit-lich) kanssalaisuudeksi. Miksi? Koskapa suhteemme luontoon yksityistettiin (privat) ja välitykset luontoon – erityisesti tekniikka ja raha – olivat ja ovat luonteeltaan universaalisia eivätkä partikulaarisia, siis yhteisöllisiä.
Kanssalaisuuden kaipuu
Kansallissosialistien ”Blut und Boden” -politiikka julisti ”Veri ja maa ovat kansojen kohtalo” sitoen kansojen kohtalon rotuun ja kotiseutuun, romantisoituu saksalaiseen 1800- luvun kyläelämään. Tätä kuviteltua oman tilan koskemattomuutta puolustamaan tarvittiin johtajuutta, Johtajaa, valtiovaltaa ja voimaa. Vieras, erilainen oli uhka kodille, omalle tilalle. Se on toiseutta, jota oli ehdottomasti vastustettava. Jopa ystävyyden synty edellyttää tällöin tämän toisen määrittämistä viholliseksi: ”Ei voi olla todellisia ystäviä ilman todellisia vihollisia. Jos emme vihaa sitä, mitä emme ole, emme voi rakastaa sitä, mitä olemme”. (4) Tämä tila – romantisoitu kotiseutu – oli ja on olemisen paikka, siis turvapaikka, ei elämisen haasteiden tila.
Emme kuitenkaan enää elä, emmekä ole enää pitkään aikaan eläneet, vain pienimuotoisissa lähiyhteisöissä (Gemeinschaft), vaan laajoissa, mitä moninaisimmissa keskinäisissä vuorovaikutussuhteissa, joissa ei enää vallitse vahvat henkilökohteiset siteet, vaan mitä erilaisimmat abstraktit suhteet satojen ja jopa tuhansien ihmisten kesken yrityksissä, globaaleissa toimitusketjuissa, valtion eri elimissä, tieteellisessä tutkimusyhteistyössä, uskonnollisissa yhteisöissä, kulttuurijärjestöissä ja monissa muissa instituutioissa. (5)
Tämän kaiken toiminnan onnistuminen edellyttää luottamusta (trust) siihen toiseen ja jopa että se ”toinen” on kanssalaisuuden moninaistumisen, rikastumisen keskeinen lähde: Emme voi olla todellisia ystäviä ilman todellista, hyväksyttyä erilaisuuttamme. Jos emme rakasta myös sitä, mitä emme ole, emme voi rakastaa sitä, mitä olemme.
Hylkäämme siis virheelliseksi sittemmin osoitetun yksilöbiologisen ”rodun” ja ”veren” kanssalaisuuden perustana ja asetamme sen sijaan juuri erilaisuutemme yhteisöllisen rikkauden lähteeksi. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Myös maa, Boden, on tulkittava uudelleen vastamaan nykyistä ymmärrystämme kotimaapallomme tilasta, joka on, kuten nyt tiedämme, katastrofaalinen.
Sekään ei oikeastaan vielä riitä. Meidän on muutettava suhtautumisemme luontoon. Luonto ei ole vain meille ulkopuolista ympäristöä, Umwelt, vaan olemme ja elämme siitä osana elämän moninaista tekstuuria, Mitwelt.
Edistyksellinen nationalismi – nyt
Mikä on siis ”nationalismin” uusi, edistyksellinen tehtävä? Sitä Miettinen ei meille edes ehdota, saati että yrittäisi sitä julkilausua. Onhan meillä – kuten niin monissa kansakunnissa – edistyksellinen perinne. Mitä sanoikaan saksalaisen kansallisromantiikan elähdyttämä kansallisfilosofimme J. V. Snellman: ”Suomi ei voi saada mitään aikaan väkivallalla, sivistyksen voima on sen ainoa pelastus”.
Hän mukaansa kansakunta ei siis määritä itseään kieltämisen kautta, vaan myöntämällä itsensä, ts. asettamalla – oman historiallisen kokemuksen tuottamaan osaamiseen tukeutuen – itselleen tehtävän ratkaistakseen omalta osaltaan ihmiskunnan eteen nousseita haasteita. Kukin kansakunta siis moninaistaa ja rikastuttaa ihmiskunnan mahdollisuuksia selvitä haasteistaan.
Miksi se on ensiarvoisen tärkeää? Jos emme vaali tätä kunkin kansakunnan edistyksellistä tehtäväksiantoa, niin jätämme oven auki palata ”Blut und Boden” -politiikkaan, kuten nyt on käymässä.
Nationalismin edistyksellinen tehtävä on siis olla mukana pelastamassa elonsfääriä – meille kaikille. S. G. Elmgreniä (1848) mukaillen: ”Vapauden asia ja kansallisuusasia on erotettu toisistaan. Se on pimeiden voimien keksintöä. Nyt tiedämme, että ne kaksi ovat samaan maan lapsia”. (6)
Viitteet
(1) Miettinen, T. 2025. Nationalismi ei ollutkaan menneisyyden idea HS 18.05.2025
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011234531.html
(2) Keen, S., Standish, R. 2029. A Note on the Role of Energy in Production
Ecological Economics · March 2019.
(3) Keen, S. 2024. Rebuilding Economics from the Top Down
Budapest Centre for Long Term Sustainability https://profstevekeen.substack.com/p/manuscript-of-rebuilding-economics
(4) kirjassa: Huntington, S. P. 2011. The Clash of Civilizations and the Remaking of World Order. Simon & Schuster. Kindle Edition.
(5) Beinhocker E. D. 2025. Fair Social Contracts and the Foundations of LargeScale Collaboration in Verschure, P. F. M. J. (Ed.) 2025 The Nature and Dynamics of CollaborationOpen Access
Volume 34 DOI: https://doi.org/10.7551/mitpress/15533.001.0001
(6) ks laajemmin
Volanen, M. V. 2023. Suomen paikka maailmassa? KUblogi 09.11.2023,
Kuvat: https://foodtank.com https://www.ykliitto.fi/kestava-kehitys
