Saatteeksi: laitan alle ensihuomioni Riikka Purran puoluekokouspuheista. Palaan asian taloudelliseen puoleen myöhemmin.
Riikka Purra aloitti avauspuheenvuoronsa Perussuomalaisten puoluekokouksessa (14.05.2025):
”Hyvä puoluekokous väki, rakkaat perussuomalaiset, mikä on suomalaisuuden ydin, tärkeistä tärkein minun mielestäni. Suomalaisuuden ja Suomen puolustaminen. Isänmaan suomalaisen elämäntavan ja kulttuurin kansallisvaltion kansan suomen kielen puolustaminen. … Meille suomalaisuuden puolustaminen on kaikkein tärkein arvo. (1, kurs. mvv)
Mistä nousee tämä perussuomalaisten keskinäinen rakkaus, rakkaus suomalaisuuteen? Purran koko puhe rakentui 1930 -lukulaiseen ajatukseen, jonka venetsialainen nationalistinen demagogi ilmaisi Michael Dibdinin romaanissa Dead Lagoon näin:
”Ei voi olla todellisia ystäviä ilman todellisia vihollisia. Jos emme vihaa sitä, mitä emme ole, emme voi rakastaa sitä, mitä olemme”. (2)
Yhteisöllisyys perustuu siis samankaltaisten ihmisten eriarvoisuuteen suhteessa niihin – toisiin, vihollisiin. On etuoikeus olla suomalainen ja tästä etuoikeudesta on pidettävä kiinni, vaikka se perustuu niiden toisten – Etelän ihmisten ja luonnon – raakaan hyväksikäyttöön. Tilastot eivät valehtele tästäkään.
Riikka Purran inhoama 1990- lukulainen kulttuuriliberalismi käänsi ajatuksen päälaelleen:
”Emme voi olla todellisia ystäviä ilman todellista, hyväksyttyä erilaisuuttamme. Jos emme rakasta myös sitä, mitä emme ole, emme voi rakastaa sitä, mitä olemme.” Yhteisöllisyys perustuu siis erilaisten ihmisten samanarvoisuuteen, kanssalaisuuteen, avoimeen kansalaisyhteiskuntaan.
Tämä kulttuuriliberalismi ei kestänyt talousliberalismin otteita. Kulttuuriliberalismi kyllä hylkäsi päättäväisesti ajatuksen yksilöbiologisesta ”rodun” ja ”veren” -politiikasta ja sen ”rakkaudesta” ja asetti sen sijaan yksilökohtaisen erilaisuutemme yhteisöllisen rikkauden, yhteisyyden kokemuksen lähteeksi. Tämä ei kuitenkaan riittänyt.
Miksi? Myös maa, Boden, on tulkittava uudelleen vastamaan nykyistä ymmärrystämme kotimaapallomme tilasta, joka on, kuten nyt tiedämme, katastrofaalinen. Meidän on muutettava suhtautumisemme luontoon. Luonto ei ole vain meille ulkopuolista ympäristöä, Umwelt, vaan olemme ja elämme siitä osana elämän moninaista tekstuuria, Mitwelt.
Mitä sanoikaan saksalaisen kansallisromantiikan elähdyttämä kansallisfilosofimme J. V. Snellman: ”Suomi ei voi saada mitään aikaan väkivallalla, sivistyksen voima on sen ainoa pelastus”.
Hänen mukaansa kansakunta ei siis määritä itseään kieltämisen kautta, vaan myöntämällä itsensä, ts. asettamalla – oman historiallisen kokemuksen tuottamaan osaamiseen tukeutuen – itselleen tehtävän ratkaistakseen omalta osaltaan ihmiskunnan eteen nousseita haasteita. Kukin kansakunta siis moninaistaa ja rikastuttaa ihmiskunnan mahdollisuuksia selvitä haasteistaan.
Miksi tämän tehtävän asettaminen on ensiarvoisen tärkeää? Jos emme vaali tätä kansakunnan omaa edistyksellistä tehtäväksiantoa, niin jätämme oven auki palata ”Blut und Boden” -politiikkaan, kuten Riikka Purra ja Teemu Keskisarja nyt ehdottavat.
Nationalismin edistyksellinen tehtävä on siis olla mukana pelastamassa elonsfääriä – meille kaikille. S. G. Elmgreniä (1848) mukaillen: ”Vapauden asia ja kansallisuusasia on erotettu toisistaan. Se on pimeiden voimien keksintöä. Nyt tiedämme, että ne kaksi ovat samaan maan lapsia”.
Olkaamme siis herkkiksiä omalta kansalliselta osaltamme tärkeimmälle asiallemme, maapallon pinnan ohuttakin ohuemmalle elämän tekstuurille, elonsfäärille, elinehdollemme.
Viitteet
- Riikka Purran puheet Puoluekokouksessa 14. ja 16. 05. 2025
- https://www.youtube.com/watch?v=0Y01dDamg20
https://www.youtube.com/watch?v=Ox7E7lGTCSA
- ks. blogini Nationalismin uusi tehtävä https://www.vasemmistonyt.fi
