Saatteeksi: Suomessa on viime vuosina pulpahtanut esiin kysymys korkeakoulutuksen tilasta ja tulevaisuudesta. Suomen Tiedeakatemian ”Ilta tieteelle” (08.09.2025 Ritarihuone) tilaisuudessa akateemikko Ilkka Niiniluoto kysyi jopa ”Edistyykö filosofia?” Kuitenkin kansainvälisessä keskustelussa kysymys on asetettu huomattavasti laajemmin ja juuriin menevämmin, siis radikaalisti. Otan esimerkiksi uuskantilaisen professorin Robert Hannan äskeisen puheenvuoron, jonka hän on otsikoinut ”Korkeakoulutus ilman tavaraistamista, mekanisoimista tai moralisoitumista” (Higher Education Without Commodification, Mechanization, or Moralization. (1)
Korkeakoulutuksen alasajo
Uuskantilainen prof. Robert Hanna (2) väittää, että nyt on menossa korkeakoulutuksen tavaraistaminen, mekanisointi ja moralisoituminen ja kysyy, kuinka voisimme välttää kaikki nämä loukut, jos ja kun asetamme korkeakoulutuksen viimekätisiksi tavoitteiksi
(i) itsetuntemuksen
(ii) rationaalisen autonomian ajattelussa (thinking), välittämisessä (caring) ja toiminnassa (acting)
(iii) ihmisen aidon luovuuden
(iv) riittävän kunnioituksen (respect) jokaisen ihmisarvoa (dignity) kohtaan.
Tätä kokonaisuutta hän kutsuu radikaaliksi valistukseksi, jonka hän asettaa kaiken korkeakoulutuksen tavoitteeksi.
Minulle herää kuitenkin epäily, pystyykö hän tällä asetelmalla asettamaan, arvottamaan ja ratkaisemaan aikakautemme juurikysymyksiä (radix< juuri), mitä hän on, kaikesta päätellen, yrittämässä.
Tutkitaanpa hieman mitä hän ajaa takaa. Jotta saisin kokonaisuuden paremmin esiin, lisään vielä yhden loukun: korkeakoulutuksen akatemisoinnin ja muutan hieman järjestystä ja kysyn:
- Miten estää korkeakoulutuksen akatemisointi, moralisoituminen, mekanisointi, tavaraistaminen ekologisen realismin asettamassa tähtien kartastossa, konstellaatiossa (constellation < tähtien kanssa)?
- Miten sovitamme yhteen sisäisen palomme ja ulkoisen valon kestävällä tavalla, siten että ”kaikki on uutta ja kuitenkin tuttua, seikkailullista ja silti omaa … tuli on jokaisen valon sielu, ja valoon pukeutuu jokainen tuli” (Georg Lukács)?
Akatemisointi
Hanna huomauttaa aluksi, että korkeakoulutus, ammattilaisuus (professionalism; pro-fession, tunnustuksen puolesta) ja akateemisuus ovat ”käsitteellisesti ja loogisesti toisistaan riippumattomia, eivätkä siten viittaa samaan asiaan: ainakin periaatteessa korkeakoulutus voi olla olemassa ilman ammattimaisuutta tai akateemisuutta; ammattimaisuus voi olla olemassa ilman korkeakoulutusta tai akateemisuutta ja akateemisuus voi olla olemassa ilman korkeakoulutusta tai ammattimaisuutta” (1)
Akateemikolla Hanna tarkoittaa ”jonkun kuulumista tieteelliseen (saksalaisen Wissenschaft-termin kuvaamassa ”tieteen” laajassa merkityksessä) yhteiskunnalliseen instituutioon, joka on omistautunut joko pelkästään tutkimukselle tai tutkimukselle ja opetukselle. … Tähän instituutioon kuuluvat myös enemmän tai vähemmän löyhästi organisoidut piirit, ryhmät tai muut organisaatiot, jotka on omistautunut yksinomaan tieteelliselle tutkimukselle ja oppimiselle ilman opetusta tai koulutusta. Akatemiat voivat toimia myös ilman maksua … ilman normatiivisia sääntöjä tieteellisen työn tekemiselle tai ilman käytännesääntöjä.” (1)
Akateemisuus perustuu siis omaan, mutta yhteisöllisesti tuotettuun velvoitteista vapaaseen aikaan (schole) rakentaa esityksiä (mimesis) maailmasta ja sen menosta.
Moralisoituminen
Hanna sitoo korkeakoulutuksen moralisoitumisen USA:n sisäisiin tapahtumiin 1960 -luvun lopussa, erityisesti Martin Luther Kingin salamurhan jälkeiseen vasemmiston uudelleen ryhmittäytymiseen, radikalisoitumiseen ja vetäytymiseen korkeakouluihin ja yliopistoihin. Sen vastaliikkeenä sittemmin ”yliopistojen ulkopuolelta lähtöisin oleva ja sitten korkeakoulutuksen norsunluubunkkeriin hyökkäävä ja itseään sinne nyt asettava Amerikan oikeisto on kehittänyt rinnakkain yhtä pakottavan, autoritaarisen ja moralisoivan, sananvapautta suvaitsemattoman, akateemista vapautta rajoittavan, uusliberaalin ja uusfasistisen moraalin ja yhteiskuntapolitiikan”
Voisimme siis todeta, että siinä missä vasemmiston kulttuuriliberaali radikalisoituminen keskittyi sisäisen luonnon välittömän aitouden etsimiseen ja sen olemassaolon tunnustamiseen ja oikeutukseen, niin siinä oikeiston radikalisoituminen keskittyi ulkoisen luonnon välittömyyden kokemuksen aitouden puolustamiseen. Ei kuitenkaan ole olemassa ”aitoa” välitöntä kokemusta sisäisestä tai ulkoisesta luonnosta vaan ne ovat aina endogeenisesti ja eksogeenisesti välitetty. Ja mikä tärkeintä nuo välitykset ovat historiallisesti ja luonnonhistoriallisesti kehittyviä: meillä on tätä nykyä aivan valtava, globaali tiedollinen, yhteisöllinen (suurkaupungit), tuotannollinen ja rahoituksellinen ”kolmas luonto” sisäisen ”palomme” ja ulkoisen ”valomme” välissä.
Mekanisoituminen
Mekanisoituminen on perinteellisesti viitannut tekniikan (techne) ja ajatuksen (logos) erillisyyteen, tekniikan neutraalisuuteen suhteessa ajatuksellisiin tavoitteisiin. Voimme siis jäsentää tieteen ja taiteen piirissä (mimesis) maailman tilaa ja tulevaisuutta olematta huolissamme tai vastuussa niiden tuotannollisesta toteutuksesta tai viimekätisestä huolenpidosta (metis, care) – ja päinvastoin: funktio (tuotanto, vaihto) voi olla lähtökohta ja peruste uuden tilan synnyttämiselle ilman ennakkoajatusta sen muodosta.
Hannaa hirvittää se, että nyt ”tekoäly” on nyt tunkeutunut logoksen, tieteen ja taiteen, siis mimesiksen maailmaan. Hänelle ”teko-äly” ei voi olla älykäs siinä mielessä kuin me ihmiset olemme. Tekoälyn ”viimeaikaisen invaasion aiheuttama ensisijainen ongelma ei itse asiassa ole huijaaminen tai plagiointi korkeakouluissa ja yliopistoissa, vaan se, että suuri joukko ja itse asiassa yhä useampi, ehkä jopa enemmistö, kaikista nykyaikaisten korkeakoulujen ja myös nykyaikaisten perus- ja keskiasteen koulutuksen opiskelijoista yksinkertaisesti kieltäytyy – ja kieltäytyy yhä enemmän lähitulevaisuudessa – ajattelemasta ja kirjoittamasta itse, millä on vakavia ja jopa traagisia seurauksia, nimittäin synnynnäisten henkisten kykyjensä, kykyjensä ja voimiensa, erityisesti autonomisen kriittisen päättelyn ja aidon inhimillisen luovuuden edellyttämien kykyjen, aliarviointi, väärinkäyttö, laiminlyönti ja jopa heikentäminen: siksi kutsun tätä mielenkaappaajien (mind snatchers) invaasioksi” (1)
Tavaramittaistuminen
Hannan mukaan tavaramittaistaminen (commodification) on prosessi, jossa kapitalismi muuttaa kaiken inhimillisen moraalisen ja henkisen arvon pelkiksi välineiksi tai asioiksi – tavaroiksi ja hyödykkeiksi – joita voidaan tuottaa, uusintaa, ostaa ja myydä ….
Marxilaisen humanistisen kielenkäytön mukaan tavaramittaistaminen systemaattisesti alentaa, vääristää ja lopulta hävittää yhteisöllisen lajiolemuksemme (Gattungswesen) ja Kantin kielenkäytön mukaan tavaramittaistaminen puolestaan systemaattisesti alentaa, vääristää ja lopulta hävittää kaiken ihmisarvon (Würde) ja kaiken ihmisen moraalisen uskon (Glaube). Siksi tavaramittaistaminen on kaikkien rationaalisten ihmisen moraalisten ja henkisten arvojen kansanmurha.” (1)
Miten kaikki neljä liittyvät toisiinsa?
Miten sitten akatemisointi, moralisoituminen, mekanisointi, tavarasointi liittyvät toisiinsa? Sitä Hanna ei käsittele. Minulle ongelma on siinä, että akatemisaatio (Schole: mimesis, tosi), moralisaatio (Polis: praksis, hyvä), mekanisaatio (Oikos: poiesis, metis, kaunis), tavarasointi (Agora: vaihto, reilu) ovat kaikki omissa siiloissaankaan perusteltavissa vain niin kauan, kun ei ole mitään ulkoista rajaa, jonka ylitys tuhoaa kaikkien neljän toimintaedellytykset.
Eikö kaikki neljä ole aina sovitettava yhteen aikakauden keskeisten haasteiden – tähtikartan – perusteella kulttuuriksi ts. sisäisen luonnon, palon, ja ulkoisen luonnon, valon, yhteisöllisen uusintamisen (commoning reproduction) toteuttamiseksi – ja nyt erityisesti kestävälle perustalle?
Kysymys ei siis ole vain akateemisesta ”velvoitteista vapaasta ajasta”, ei vain yhteisöllisestä ”hyvän elämän määrittelemisestä”, ei vain tuotannollisesta tehokkuudesta, eikä vaihdon mittatikkujen, hintojen, määrittelystä, ei siis ulkoisen luonnon ehdoista irrottautumisesta, ”työstä vapautumisesta” vaan ”työn vapauttamisesta”, siis ajan löytämisestä ratkaisemaan aikakauden keskeisintä haastetta: ekologista hätätilaa. Kysymys on juuri tuon edellä mainitun ”kolmannen luonnon” saattamisesta ekologisen realismin asettamiin rajoihin.
Kuinka sitten Hanna uskoo estävänsä korkeakouluopetuksen akatemisoinnin, moralisoinnin, mekanisoinnin ja tavarasoinnin? Hanna ehdottaman ”radikaalin valistuksellisen korkeakoulutuksen” ennakkoehtonaUSA:ssa olisi kaikille yli 21- vuotiaalle suunnattu antelias perustulo (USD 35 000/vuosi) ja kaikille yli 18- vuotiaalle 15 viikkotuntisen perustyön tarjoamista (USD 35 000/vuosi).
Hannan ehdottaa ”radikaalia valistuksellista korkeakoulutusta”, joka tarjoaisi ”ilmaisen, vähintään kolmevuotisen, valinnaisesti osa-aikaisen tai kokopäiväisen ohjelman, joka olisi avoin kaikille toisen asteen tutkinnon suorittaneille iästä riippumatta. Tämä koulutus ”ei sisältäisi minkäänlaista pätevöitymistä, eikä varsinkaan tutkintoja tai diplomeja. … Ennen kaikkea se ei valmentaisi ihmisiä työhön eikä olisi minkäänlaisen työhön vaadittava edellytys.” (1, kurs. mvv)
Siten Hannan edellä luetellut neljä korkeakoulutuksen viimekätistä tavoitetta saavutettaisiin ensisijaisesti järjestämällä aikuistuville nuorille ja ikääntyvillekin omaa ”akateemista”, yhteisöllisesti tuotettua aikaa, ei ihmisen reaalisen luontosuhteen – työn, tuotannon ja kulutuksen – sivistyksellisten ehtojen muuttamisella. Voisimme siis yhä pitää pään ja sydämen siunaamat merkit ja merkitykset erillään käden- ja jalanjäljistä kotimaapalomme ohuttakin ohuemmassa elämän tekstuurissa. (3)
Olen eri mieltä. Jokainen käsitys, käsite (con-sept), ote maailmasta tietyssä paikassa ja tilanteessa (con-text) virittää jännitteen (con-tent) purettavaksi (con-sert) tavalla taikka toisella. Siten meillä on ratkaistavana neljä kysymystä yhtä aikaa: miten asiat ovat, miten ne ovat, kun ne ovat hyvin, kuinka ne saadaan kauniisti toteutettua ja kuinka saatu tulos hyödynnetään reilusti. Siis tosi, hyvä, kaunis ja reilu ovat toinen toistensa edellytyksiä ja mahdollistajia – aikakauden mittakaavassa.
Kysymys ei siis ole ”vain” korkeakoulutuksesta vaan koko koulutusjärjestelmän muuntamista opintojärjestelmäksi, eri sukupolvien yhteiseksi tilaksi yhteisöllisen uusintamisen toteuttamiseksi kestävältä pohjalta.
Työpaikat ovat nyt opinpaikkoja. Edessä on valtava sivistystehtävä oppia ymmärtämään kokemuksellisesti omassa työssä ekologisen realismin asettamat rajat meille kaikille. Työssämme olisi tällöin neliyhteys:
Ansiotyö (4t päivä/28t viikko) – opiskeleva työskentely omalla ammattialalla
Kotityö (4t päivä/ 28t viikko) – kodinhoito, ruuanlaitto ja syöminen, lepo, keho, lapset, vanhemmat, kasvit, puutarha.
Yhteiskunnallinen työ (4t päivä/28t viikko) – politiikka, yhdistystoiminta, osallistuminen, sitouttaminen, kirjaaminen ja blokkaus, voimaannuttaminen
Omakohtainen työ (4t päivä/28t viikko) – työskentelevä opiskelu: kulttuuri, opiskelu, rentoutuminen, kuntoilu, harrastukset, luovuus. (4)
Siten Ronald Barnettin ekologisen yliopiston ideaa seuraten korkeakoulujen on ”kehitettävä ja päättäväisesti strategia kansalaisyhteiskunnan kanssa tehtävää yhteistyötä varten” (6).
Lopuksi: kysymys aikakaudesta
Minulle kysymys on nyt Ihmisen ja Luonnon suhteen perustavanlaatuisesta muutoksesta: luonto on nyt työtoveri. Perinteellistä ilmaisua käyttääkseni kysymys on proletariaatin (5) nousemisesta luonto-oletetusta ”työvoiman” asemasta tuottajaksi (producer) liittoutumalla kohtalotovereidensa femitarian ja ekotarian kanssa. Se tarkoittaa ekologisen realismin edellyttämän ekologisen demokratian toteuttamista. (7)
Viitteet
(1) Hanna, R. 2025. Higher Education Without Commodification, Mechanization, or Moralization.
(2) Robert Hanna on toiminut tutkimus- tai opetustehtävissä Cambridgen yliopistossa Isossa-Britanniassa, Coloradon yliopistossa Boulderissa Yhdysvalloissa, Luxemburgin yliopistossa Luxemburgissa, PUC-PR Brasiliassa, Yalen yliopistossa ja Yorkin yliopistossa Kanadassa.Hän on myös Clare Hall Collegen (vuodesta 1999) ja Fitzwilliam Collegen (vuodesta 2009) elinikäinen jäsen, molemmat Cambridgen yliopistossa. Vuodesta 2015 lähtien hän toiminut itsenäisenä filosofina, Philosophy Without Borders -verkkofilosofian megaprojektin johtajana, The Contemporary Kantian Philosophy Projectin johtajana sekä kahden verkkolehden, Borderless Philosophy ja Contemporary Studies in Kantian Philosophy, toimittajana.
Hän on kirjoittanut yli 14 kirjaa, joista jotkut ovat kaikkien saatavilla ilmaiseksi: Philosophy As A Calling: Essays 2020-2024, Volume I (2024), The Limits of Sense and Reason: A Line-By-Line Critical Commentary on Kant’s ”Critique of Pure Reason” (2012-2024, & Beyond), Morality and the Human Condition (2020) ja Dare To Think For Yourself! (2017).
https://colorado.academia.edu/RobertHanna
(3) ks. laajemmin:
Volanen, M. V. 2025. Jälki, merkki ja kulttuuri. Vasemmisto NYT blogialusta 10.08.2025
(4) ks. laajemmin
Volanen, M. V. ”Kaikki ideat otetaan huomioon” – tässä on yksi! Vasemmisto NYT blogialusta
28.09.2024
https://www.vasemmistonyt.fi/2024/09/28/kaikki-ideat-otetaan-huomioon-orpo-sanoi-tassa-on-yksi/
(5) proletaari yhteisön alimpaan tai köyhimpään luokkaan kuuluva, < pro-les, puolesta-kasvaa/ravita; jälkeläiset. Muinaisessa Roomassa proletariaatti oli perinteisen valtiojaon mukaan omaisuudeton ihminen, joka oli vapautettu veroista ja asepalveluksesta ja joka palveli valtiota vain hankkimalla lapsia.
(6) Barnett, R. (2011b). The coming of the ecological university. Oxford Review of Education, 37(4), 439–455. Ks laajemmin:
Volanen, M. V. 2012. Sivistys työn kautta. Teoksessa Volanen, M .V. (toim.) 2012. Toiseksi paras? Tieteentekijät ja uusi yliopisto. Tieteentekijöiden liitto. Vammalan Kirjapaino Oy.
(7) katso laajemmin, esim.
Moore, J. W. 2021. Opiates of the environmentalists? Anthropocene Illusions, Planetary Management & The Capitalocene Alternative
Volanen, M. V. 2025. Lupaus ja sen täyttäminen. Vasemmisto NYT blogialusta 24.07. 2025
Kuva Wong, 2016, lähde (1) .