Saatteeksi: HS on viritellyt keskustelua kapitalismista useissa eri puheenvuoroissa, puolesta ja vastaan. En lähde niitä suoraan kommentoimaan kutakin erikseen. Laitan alle laajennetun version kommentistani, jonka lähetin HS mielipidetoimitukselle julkaistavaksi, ilman tulosta.
Keskuspankkivetoinen finanssikapitalismi
Ensialkuun itse sana: Kapitaali, pääoma (< kaput, pää, esim. päiden määrä karjalaumassa) viittaa toisaalta jo kasattuun, omaksi otettuun arvomassaan ja toisaalta tulevaisuuden pääomittamiseen (capitalization) liittyvään yhteiskunnalliseen rakenteeseen, ihmisten keskinäisiin suhteisiin siinä, millaiseksi haluamme tulevaisuutemme muodostuvan.
Kapitalismi on menetelmä kapitalisoida, pääomittaa tulevaisuutta. Kapitalismi antaa rahamitoitettuja lupauksia – yksityisiä tai julkisia – kaikesta siitä, mitä tarvitsemme tai kuvittelemme tarvitsevamme joskus, tulevaisuudessa.
Sen jälkeen, kun dollari irrotettiin 1970-luvulla kultakannasta, näillä lupauksilla ei ole ollut mitään muuta rajoitetta kuin meidän itse kunkin mielikuvitus ja luottamus annettuihin lupauksiin. Rahasta tuli kirjaus annetusta, mutta vielä todentamattomasta, lupauksesta.
Lupauksia on kuitenkin nyt annettu niin paljon, että tyhjästä synnytetystä rahamassasta vain osa voidaan koskaan realisoida. Rahoitusjärjestelmä onkin ajautunut moninaisia kertoja lupausten todentamiskriiseihin, joista keskuspankit ovat pelastaneet yksityiset pankit silmittömällä lisärahan painamisella ja lähettämällä laskun meille veronmaksajille.
Kun annettuja lupauksia ei pystytä realisoimaan, niin mahdollisuudet lupausten kierrättämiseen uusiin lupauksiin heikkenevät ja lupausten antomahdollisuuksien, investointien, etsintä on jo aikoja sitten asemoitunut rahoitusteollisuuden erilliseksi haaraksi.
Tulevaisuuden lupaukset viittaavat yhä pitempien lupausketjujen kautta lupauksen luvattuun realisoitumiseen; lupaukset, rahat, kiertävät toinen toisensa perässä. Kun epäily lupausten realisoitumiseen saa massamitan, ovat keskuspankit vielä toistaiseksi ilmestyneet paikalle ja silmittömällä lisärahoituksella nostattavat kiinteän pääoman kirjanpitoarvoja siirtäen ongelmaa – lupausten realisointia – muutamalla vuodella eteenpäin.
Luottamus?
Luottamus – mutta mihin? Oman investoinnin (<in-nova, uuteen) palautukseen korkojen kanssa. Miten luottamuksen määrää tai kääntäen epäluottamuksen määrää, investoinnin menetysriskiä sitten arvioidaan?
Laskentamalleja on monia, mutta karkeasti yleistäen vain kaksi: 1) pitkien tapahtumasarjojen ryhmäkohtaisten keskiarvojen odotusarvot (aritmeettinen keskiarvo), 2) yksilökohtaisten tapahtumaketjujen (trajectories) keskiarvo (geometrinen keskiarvo). Vaikka taloudellisen kehityksen (aritmeettiset) keskiarvot saattavat nousta, niin valta enemmistön henkilökohtaiset elämänpolkujen (geometriset) keskiarvot voivat olla jyrkässä laskussa. (1)
Rahan irrottaminen kultakannasta puhtaaksi fiat (< ”niin tapahtukoon”) -lupausrahaksi olisi periaatteessa antanut mahdollisuuden siirtyä odotusarvojen arvioinnissa minimoimaan yksilökohtaisten ja yhteisökohtaisten tapahtumaketjujen eriytymistä, siis edistämään yhteiskunnallista tasa-arvoa, toteuttamaan kulttuuriliberalismin lupauksia, mutta tätä ei tehty, vaikka vielä 1990 – luvullakin Suomessa usko oli vielä kova. Miksi?
Kun annetuilla yksityisillä ja julkisilla lupauksilla ei ollut mitään periaatteellista ulkoista rajoitusta, niin esiin räjähtänyt talousliberalistinen globalisaatio ”kauppa, kauppa, kauppa” – aritmeettisen keskiarvouniversalismin pohjalta eteni – niin uskottiin – kohti ”historian loppua”, talousliberalismin globaalia läpimurtoa.
Kun 1990 -luvulla Länsi epäonnistui saattamaan Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän lähes mittaamattomat energia ja luonnonvarannot kansainvälisen, USA johtoisen kaupan piiriin, USA otti uuden vaihteen ja määritteli politiikkansa ”valtio, valtio, valtio” – vetoiseksi ja teki ”demokratiasta” valtiollista vientitavaraa. Politiikka, jonka haaksirikon syvyyttä juuri nyt mitataan Ukrainan rintamilla.
Luova tuho – jälleen!
Kun kapitalismia uhkaa rengin asemaan joutuminen, se mieluummin ”tuhoaa luovasti” olemassa olevaa pääomamassaa päästäkseen antamaan uusia lupauksia, nyt meille, nykyisille pilvipääoman torppareille.
Kansalliset ja kansainväliset rahoittajat joutuivat jo vuosituhannen vaihteessa keskinäiseen taisteluun investointien suuntaamisesta ja rahoituksesta. Globalisaatio pysähtyi ja toivo uusista lupauksista on nyt siirtymässä jälleen kerran kansallisten puolustusteollisuuksien harteille ja julkisen vallan rahoitettavaksi. Laskun lähettämisen osoite on pysynyt ennallaan – veronmaksajat. Luova tuho on jälleen kerran saanut nationalistisen kaavun hartioilleen.
Lupauksen uusi haaste
Kulttuuriliberalismin lupaama talouden rakentaminen ”alhaalta” päin, yksittäisestä ihmisestä, hänen yksilöllisyydestään käsin törmäsi talousliberalismin ”ylhäältä” määritettyyn universalismiin ja taloudellisten tulosten arvioitiin väestömittaisista keskiarvoista vähääkään välittämättä niiden hajonnoista tai jakautumien vinoudesta – tippuuhan rikkaiden pöydältä muruja vähän köyhillekin (trickle down). Kulttuuriliberalismi pysähtyi kulttuuriseksi vapaamielisyydeksi.
… mutta onko kysymys viimekädessä vain kulttuuriliberalismin, liberaalidemokratian ja talousliberalismin yhteensovittamisesta?
Kun kulttuuriliberaalinen ajatus ”jokaisen vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen ehto” laajennetaan koskemaan myös suhdettamme ulkoiseen luontoon – eikä vain kuten nyt keskinäisiä suhteitamme ja sisäistä luontoamme – joudumme hetimiten ”vihreän aritmetiikan” haasteen eteen: kuinka ihmiskunnan ja luonnon aineenvaihdunnan rikkoutuminen (rift), siis yhtälö yhteiskunta + luonto = tuho, saadaan korjattua? (2)
Perinteellinen, talouden valtavirran ajatus ennustaa aritmeettisesti ”mitä tapahtuu” ei toimi enää systeemisten keikahduspisteiden, sosiaalisen peruuttamattomuuden ja ekologisen romahdusten maailmassa, jonka se itse synnytti fiat- lupausrahan myötä.
”Mitä tapahtuu” -ennustusten odotusarvot ja -riskit eivät ole ”luonnollisia normaalijakautumia”, joidenka keskiarvo toteutuu pitkässä juoksussa. Todennäköisyys ei siis nyt koske lopputilojen todennäköisyyttä, vaan normatiivisesti hyväksyttävien yhteisöllisten kehityskulkujen, trajektorien olemassaoloa ja pysyvyyttä rakenteellisen epävarmuuden vallitessa.
Tämän vaatimuksen toteuttamiseksi joudumme asettamaan ”ylhäältä” vähintäänkin neljän ehdon konstellaation (con-stella; tähtien kanssa):
- ekologinen realismi, luonnon tuhoaminen (abusus) on kielletty
- elämän kunnioitus (dignity)
- viimekätinen huolenpito (metis)
- kohtuutalous (kohtuus kaikille, kaikessa, kaikkialla, alati)
Kun siis avaamme liberaalidemokratian kattamaan myös suhteemme ulkoiseen luontoon, ekologiseksi demokratiaksi, niin samalla joudumme asettamaan sille sitä ohjaavan konstellaation, ”tähtikartaston” kudottavaksi sisään sen toiminnan kielioppiin (grammar (< kirjain taito (techne)).
Tarvitsemmekin uudenlaisen taloudellisen tilan ja kieliopin tähän kudontaan. Se vaatii kielioppia, joka ei ole vain joukko muodollisia sääntöjä, vaan käsittää jaettuja merkityksiä ja niiden sosiaalisesti tulkittua käyttöä. Se on toimintatila, jossa käsitteen (con-cept) muodostus hahmotetussa tilassa (con-text) synnyttää jännitteen, sisällön (con-tent) realisoitavaksi yhdessä toimien (con-sert by performance). Tämän konstellaation kielioppi on osa elämän tekstuuria (texture of life, texture < yhteen kudottu). (3)
Tämän haasteen edes ajatuksellinen ja kerronnallinen ratkaiseminen edellyttää – mielestäni – ei enempää eikä vähempää kuin luonnontieteiden ja ihmistieteiden ei vain jo ylitetyn ontologisen vaan myös epistemologisen kuilun ylittämistä. (4)
… mutta mitä se tarkoittaa toiminnallisesti vasemmistolle ? Palaan asiaan.
Viitteet
(1) Gadenne, F. 2020. Ergodicity Economics in Plain English. Retirement Management Journal, Vol. 9, No. 1, 2020, pp. 61-65. https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=3765096
(2) Moore, J. W. 2017. Metabolic rift or metabolic shift? dialectics, nature, and the world-historical method Theor Soc 46:285–318 DOI 10.1007/s11186-017-9290-6
(3) Bryan, D., Lopez, J. Virtanen, A. 2021. Protocols for Postcapitalist Expression. Agency, Finance and Sociality in the New Economic Space. Autonomedia.
(4) ks. esim.
Moore, J. W. 2025. Three Questions, Two Cultures… One Science? Man, Nature & the Political Economy of Knowledge https://www.researchgate.net/publication/393723173_Three_Questions_Two_Cultures_One_Science_Man_Nature_and_the_Political_Economy_of_Knowledge
[…] Lupaus ja sen täyttäminen […]