For the People and For the Planet

Europarlamentaarikkomme Li Andersson totesi uuden, eurooppalaisen “For the People” – ajatushautomon aloitustapahtumassa (1):

”Olemme täällä, koska elämme aikana, jolloin maailma on jälleen kerran menossa kohti autoritarismia ja fasismia. … nyt sellaisten johtajien kuin Trump, Putin, Netanjahu ja Orbánin noustessa naamiot ovat pudonneet. Olemme täällä, koska elämme aikana, jolloin maailma on jälleen kerran menossa kohti autoritarismia ja fasismia. …

… Trumpin tarjotessa nollatulleja Yhdysvaltain tuotteille ja tulleja eurooppalaisille tuotteille, Eurooppa vastaa sanomalla ”No, kyllä”, ja lupaa ostaa vielä enemmän aseita ja vielä enemmän fossiilisia polttoaineita. Ja jatkuvan kansanmurhan ja sotarikoksen edessä, jonka vakavuutta ja mittakaavaa ei ole nähty vuosikymmeniin, Euroopan vastaus on hiljaisuus. …

Elämme aikana, jolloin liberaalit eliitit eivät ole kyenneet vastaamaan nousevien elinkustannusten aiheuttamaan sosiaaliseen kriisiin. … Niin kutsutut liberaalit johtajat hyväksyivät tai toteuttivat näitä toimia hiljaa vuosikymmenten ajan. Ja niitä motivoivat vuosikymmenten ajan iskulauseet demokratiasta ja vapaudesta sekä usein mahtipontiset sanat sääntöpohjaisesta järjestyksestä. …

Yksi kiireellisimmistä tehtävistä tässä suhteessa on vähentää riippuvuuttamme fossiilisista polttoaineista ja muuttaa talouksiamme. Tämä riippuvuus on turvallisuuskriisi. Se on ympäristökriisi. Mutta ennen kaikkea se on sosiaalinen hätätila.

… For the People on foorumi, jossa muotoillaan vastauksia nykyisiin tapahtumiin ja maailmanjärjestykseen. Uskomme keskustelun ja ideoiden kehittämisen tärkeyteen yhdessä, emmekä yksittäisten oikeiden vastausten määrittelyyn monimutkaisiin ongelmiin.” (1, kurs. mvv)

Yhteen vetäen siis: liberalismi on jälleen kerran vaiennut ja perääntynyt autoritaarisuuden ja fasismin haastaessa. Niin kävi ennen ensimmäistä maailmansotaan ja niin kävi ennen toista maailmansotaa. Niin on käymässä jälleen kerran. Miksi?

Kulttuuriliberalismin lupaukset, jotka menetimme

Mitä kulttuuriliberalismi – talousliberalismin sanansaattaja – lupasi meille 1990 -luvun alussa? Kolme asiaa:

– kukaan ei voi kiistää itse kunkin henkilökohtaisen kokemuksen (Erlebnis) todellisuutta,

– jokaisella on oikeus ilman sen kiistämistä julkisesti puolustaa omaa kokemustaan

– yhteisöllisyys (commonis) perustuu samanarvoisten ihmisten erilaisuuteen, ei eriarvoisten ihmisten samanlaisuuteen: jokaisen ihmisen vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen ehto.

Ennen kuin edes ehdimme edes aloittaa miettimään sitä, kuinka sovitamme yhteen itse kunkin omakohtaiset kokemukset yhteiseksi kokeneisuudeksi (Erfahrung), paikalle ilmestyi talousliberalismi, joka totesi, että se ei ole tarpeenkaan: Nyt rakennamme kaupallisen kansalaisyhteiskunnan, jossa itse kunkin kokemuksista muodostui vaihdon, siis markkinoinnin lähtökohta: tavarat, ei toiset ihmiset, ovat oiva ratkaisu yhteisöllisyyden kaipuulle. Poliittinen kansalaisyhteiskunta oheni ohenemistaan yhä tyhjemmäksi tilaksi, uusiksi toreiksi, kauppakeskuksiksi (Agora): identiteetin voi ostaa brändikaupasta. Nyt siis funktio – vaihto – alkoi määrittelemään tilaa eikä tila – yhteisö – funktioita, kuten kulttuuriliberalismi oli meille luvannut.

Niinpä edessä oli koko kansalaisyhteiskunnan kaupallistuminen, siis ihmisten erillistäminen, toimintojen älyllistäminen ja elämän rytmin kiihdyttäminen, ihmisten hyväksikäyttö. Kysymys ei siis ole vain lapsista ja nuorista vaan kaikista meistä. Kansalaisista ryhdyttiin muokkaamaan universaalisia kuluttajia kansainvälisessä omistuksessa olevien sosiaalisten media-alustojen algoritmein. Vielä 1990 -luvulla elänyt ajatus kansalaisyhteiskunnan kautta syntyvästä kanssalaisuudesta ja yhteisövaltiosta voitiin unohtaa. Talousliberalismi päihitti kulttuuriliberalismin.

Liberalismin kulttuurinen arvoperusta on siis lähtökohtaisesti ihmisten keskinäisissä suhteissa, yhteisöissä. Sen sijaan talousliberalismissa määritetään reaalinen suhde ihmisen ja luonnon välillä yksityiseksi (privat) suhteeksi. Ihmisen reaalinen suhde sisäiseen ja ulkoiseen luontoon ei ole julkinen (public) vaan yksityinen, johon liittyy kolme perusoikeutta:

– usus: omaisuuden käyttöoikeus,
– fructus: oikeus nauttia omaisuuden tuotteista, esimerkiksi puun hedelmistä,
– abusus: oikeus vahingoittaa tai tuhota oma(isuus).

Siten talousliberalismissa tilan ylläpidon funktiot, siis reaalinen suhteemme luontoon – työ, tuotanto, kulutus – eivät lähtökohtaisesti määrity julkisessa tilassa vaan yksityisyyden piirissä, jossa keskeistä on se, kuinka toiminnot määrittelevät tilan, eikä tila toimintoja. (2)

Talousliberalismi toteaa siis: Ihmisten erilaisuus ilmenee tavaravälitteisenä kulutuksen eriytymisenä ja ihmisten arvo määrittyy rahavälitteisesti toinen toistamme ”palvellen”, ensin kauppakeskuksissa ja sittemmin mitä moninaisimmilla digialustoilla ilman että tiedämme kuka, miten, miksi, missä ja millä ehdoilla on tuon ”palvelun” tuottanut. Kun ”palvelu” on maksettu, se on kuitattu.

Kulttuuriliberalismin lupaaman keskustelun on siis pitäydyttävä puheenpartena, parlamentaarisena (< parle, puhua) keskusteluna keskinäisistä (valta)suhteistamme. Sen sijaan suhteemme luontoon jää yksityisen päätösvallan (dominium) piiriin. Ja juuri nyt suhteemme luontoon ”on turvallisuuskriisi. Se on ympäristökriisi. Mutta ennen kaikkea se on sosiaalinen hätätila.” (1)

Luonto ei ole vain ”ympäristö” (Umwelt), jota hyödyntäen rakennamme maailman itsellemme jossa elämme (Innewelt). Ei, vaan luonto on yhteisömme (commonis, Mittwelt), jossa elämme. Luonto on nyt työtoverimme, liitolaisemme ja matkakumppanimme.

Meidän on ratkaistava kuinka sisäisen luontomme ja ulkoisen luonnon kestävä uusintaminen (commoning reproduction), toinen toistaan tukien ja edistäen toteutetaan. Se vaatii ekologista demokratiaa, sitä että olemme kaikki mukana päättämässä mitä, miksi, missä, milloin ja miten tuotetaan, kuinka mahdollinen luontohaitta kompensoidaan ja kuinka mahdollinen ylijäämä hyödynnetään.

Niinpä:

• Sosiaalivaltiota on laajennettava luontovaltioksi. Ei siis luonnolliseksi valtioksi (fasismi) vaan että ekologisen realismin asettamat reunaehdot on lisättävä perustuslakiin. Luontoa ei saa tuhota (abusus). Se on meillä lainassa tulevilta sukupolvilta.
• Parlamentaarista liberaalidemokratiaa laajennetaan ekologiseksi demokratiaksi, ts. olemme kaikki mukana päättämässä mitä, miksi, miten, milloin ja missä tuotetaan ja kulutetaan ja kuinka aiheutettu luontorasitus kompensoidaan.
• Talouden kirjanpitoa laajennetaan niin, että jokaiseen taloudelliseen transaktioon sisällytetään ekologisen realismin vaatimat reunaehdot transaktion toteuttamiselle. Arvonmuodostus siirtyisi siis universalismista (vaihtoarvo) yhteiseksi, yleiseksi yhteisöllisyydeksi (Allgemeinheit). Tämä olisi kanssalaisyhteiskunnan perusta yhteisövaltiossa.
• Työpaikka on opinpaikka. Edessä on valtava sivistystehtävä oppia ymmärtämään ekologisen realismin ehdot ja rajat kokemuksellisesti omassa työssä. Tavoitteena ei ole ”työstä vapautuminen” vaan ”työn vapauttaminen”. Siis se, että emme enää myy työvoimaamme maksua vastaan palkkatyöläisinä/kuluttajina (labour) vaan tekisimme työtämme (work) tuottajina rakentaaksemme elämää, joka on tosi suhteessa luonnonvoimiin, hyvä keskinäisissä suhteissamme, kaunis luonnonvarantoja hyödyntäessämme ja reilu niitä jakaessamme. (2)

Joudumme siis ottamaan etäisyyttä sekä valistuksen mekaanisesta maailmankäsityksestä (ihminen on kellokoneisto/höyrykone/tietokone) kuin myös romantiikan organistisesta maailmankuvasta (biologinen kehitysideaali) kuten myös analyyttisestä käsitteellisyydestä (kieli ihmisen perustana) ja hyväksymme luonnon ja siten ihmisen keskinäisen itseorganisoitumisen lähtökohdaksemme, nyt kotimaapallomme asettamilla ehdoilla.

Tässä on minusta Uuden ajatushautomon ”For the People and For the Planet” ohjelmallinen perusta. Menestystä!

Viitteet
(1)

(2)

Volanen, Matti Vesa. 2026.The Idea of Deep Humanism(February 14, 2026). Preprint, Available at SSRN: https://ssrn.com/abstract=6236819 or http://dx.doi.org/10.2139/ssrn.6236819

Volanen, Matti Vesa, 2026. From Capitalization to Curatorization:A Custodium Protocol for Ecologically Admissible Investment. Available at SSRN: https://ssrn.com/abstract=6128920 or http://dx.doi.org/10.2139/ssrn.6128920